keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Mitä onkaan tapahtunut?

Nimittäin hevosen liikkumiselle. Meidän yhteistyölle. 
Meille.


En ole liian pitkään aikaan kirjoittanut kunnolla meidän kuulumisista ja nyt en tiedä mistä edes aloittaisin. Meille tuntuu tapahtuneen niin paljon sekä hyvässä että pahassa, etten osaa koota ajatuksiani. Paljon olisi mistä kirjoittaa, mutta kuulumisten kirjoittaminen on jäänyt kiireen jalkoihin ja minun on pitänyt ajatella itsekseni niin monta pulmaa, etten ole saanut ajatuksia koottua tänne asti. Vielä muutama viikko sitten kärvistelin säikyksi muuttuneen hevosen kanssa, kun nyt voisin ylistää tuota hevosta maasta taivaisiin.

Olen pudonnut kyydistä, käynyt ainakin parissa valmennuksessa ja pohtinut satula-asian äärellä. Mistä siis aloittaisin?

Aloitetaan siitä pahimmasta, eli satulaongelmasta. Se on varmasti kaikkien hevosenomistajien tuntema tuskainen käsite, jota mielellään pakoilisi loppuun asti. Jaskan satulahan topattiin reilu kuukausi sitten. Se oli hetken aikaa hyvä, mutta kun palailimme pieneltä sairaslomalta normaaliin liikutukseen, alkoi satula jäämään kapeaksi lihasten taas kasvaessa. Jäinkin pariksi viikoksi ilman satulaa, kun sain toppaajan vasta viime viikolle (jolloin todettiin, ettei satulasta saa enää sopivaa ilman levennystä).

En kuitenkaan tahtonut jättää Jaskaa lomailemaan niiden parin satulattoman viikon ajaksi, koska sitten sen lihaskunto olisi ollut taas erilainen satulan tarkistustilanteessa. Ilman satulaakaan en pystynyt vielä ratsastamaan kunnolla turvallisesti, kun en pystynyt sitä tekemään kunnolla satulankaan kanssa. Jaska nimittäin oli lomani aikana ja sen jälkeen tavallista säikympi ja putosinkin kolmisen viikkoa sitten siltä melko pahasti suoraan päälleni sen säikähtäessä ja ottaessa äkkilähdöt. Onneksi mitään muuta kuin kypärä ei mennyt rikki. Miten siis pystyin sen liikuttamaan?

Onnekseni ystäväni Jasu keksi ehdottaa ratsastusvyötä, johon saisi jalustimet kiinni. Laitoin sellaisen heti tilaukseen, koska olisihan se näppärä olla olemassa, jos kun vastaavia satulattomia kausia tulisi. Sain vyön käsiini heti seuraavana päivänä tilauksesta, kiitos Viljar Shopin nopean toimituksen. Yllätyin totaalisesti. Yllätyin siitä, kuinka paljon paremmin Jaska liikkui ratsastusvyön ja alle laittamani paksun lampaankarvahuovan kanssa. Alkuhapuilun jälkeen liike oli rentoa ja letkeää, eikä Jaska juurikaan pelännyt edes maneesissa, jossa se oli sitä ennen satulan kanssa ollut jännittynyt ja säpsy.

Ratsastusvyö toimi mukavasti vanhan lampaankarvahuovan kanssa.


Tästä päästään takaisin satulaan ja Jaskan herkkyyteen. Olen todennut, että Jaska on todella herkkä satulan sopivuudelle ja olen lähes varma, että säikkyily johtui osittain satulasta. Säikkyminen nimittäin vähentyi huomattavasti, kun jätin satulan hyllylle ja kun pääsimme takaisin normaaliin rytmiin lomani jälkeen.

Ratsastusvyön lisäksi sain ihanalta tallinomistajaltamme kokeiluun hänen koulusatulansa ja olin jo parin kokeilukerran jälkeen aivan myyty. Niinhän siinä sitten kävi, että myytyäni liian kapeaksi jääneen yleissatulani pois ja saatuani ammattilaiselta mielipiteen satulan sopivuudesta, ostin kyseisen koulusatulan itselleni. Minulla on vielä yleissatulan jälkeen totuttelemista hyvin tuettuun koulusatulaan, mutta toivon tosissani, ettei Jaska kasvaisi tuosta satulasta ulos ainakaan hetkeen. Sen verran mukava satulassa on istuakin!

Satula-asiat näyttäisivät siis pikku hiljaa ratkeavan. Onhan viime aikoina jo useammin kuin kerran voivoteltukin nuorta ja nuoren jatkuvasti muuttuvaa selkää ja mietitty, että kuinkakohan monta satulaa joudun vielä ostamaan. Sen takia minulla kestikin hetki aikaa päästä järkeni kanssa sopuun tässä asiassa, mutta lopulta tulin tulokseen, ettei tähän asiaan ole olemassa järkevää ratkaisua - tai taloudellista ainakaan! 

Joka tapauksessa olen äimistynyt kuinka paljon Jaskan liike on parantunut koulusatulalla ja ratsastusvyöllä ratsastaessa. Jaska pääsee liikkumaan vapaammin ja sen tuntee myös selkään. Laukka on isoa, ravi on isoa ja Jaska tuntuu kantavan itseään paremmin. Mielestäni se on nyt paljon tasaisempi, kuuliaisempi, paremmin liikkuva, eikä enää säikykään niin kovasti.

Nyt ymmärrän hevostani taas paremmin ja nuo ongelmat tuntuvat jo jääneen taakse. 


Olemme käyneet myös parissa kouluvalmennuksessa ja minusta tuntuu, että olemme ottaneet satula-asioiden pikku hiljaa ratketessa ja valmennuksien tukiessa aivan äärettömän suuren harppauksen eteenpäin. Olenkin tässä viimeisen viikon sisällä muutaman kymmenen kertaa miettinyt onko tuo hevonen tosiaankin minun ja miten minä olen ansainnut tämän? En jotenkin olisi uskonut, että voisimme näyttää niinkin hyvältä jo näin lyhyen ajan kuluttua. Toki aina löytyy parannettavaa, emmekä ehkä jonkun silmään näytä miltään, mutta haluan hetken leijua jossain pilvien korkeudella ja vain nauttia tästä.

Sillä minulla on niin hieno hevonen ♥

Tässä vielä koostevideo teidänkin nähtäväksi yhdestä itsenäisestä ratsastuskerrasta uudella koulusatulalla.
Linkki videoon. 




Herätettiinkö meidät jostain horroksesta?
Siltä se tuntuu. 


6 kommenttia:

  1. Minusta teidän meno näyttää kyllä hyvältä :) Varsinkin tuo toinen laukkapätkä näytti tosi upealta! :)

    ps. Rupesin videota katsoessani kadehtimaan Jaskan tuuheaa häntää, olisipa omakin tukka tuollainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia, kiva kuulla ulkopuolisenkin mielipide :)

      Hehe, arvaa vaan voisinko minäkin ottaa tuosta hännästä vähän tuuhennusta tähän omaan luirulettiin :D

      Poista
  2. Ihanan näköistä menoa, ootte vaan niin upeita!

    VastaaPoista
  3. Onko sulla nyt se yleissatula myynnissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se meni jo, mutta kapeaksi jäänyt koulusatula on vielä kaupan :) (Kieffer Lusitano 17" MW)

      Poista