torstai 17. marraskuuta 2016

Syksyn kauneus ja kurjuus

Nautin syksyn tulosta. Siitä, kun värit hiljalleen vaihtuivat, luonto painui unilleen, kylmä ilma hiipi iholle. Kun ensimmäiset huuruiset hengitykset nousivat ilmaan. Kun hevosen aistit terävöityivät ilmojen viilentymisen mukana. Kun viimeinenkin lehti lepäsi maassa ja lopulta hautautui lumikerroksen alle. Kun ensimmäinen pakkanen kipristeli poskia.


Tänä syksynä olemme saaneet nauttia mielestäni poikkeuksellisen kauniista säästä. Lumi on valaissut syksyn ja alkutalven pimeintä aikaa, eivätkä sateetkaan toistaiseksi ole kiusanneet meitä liikaa. Kauneuden keskellä on kuitenkin myös ongelmia ja tiedänhän minä, että hevosharrastukseen kuuluu niiden upeiden hetkien lisäksi aina myös murheita. Jaska on syksyn aikana syönyt psyllium-kuurin, oireillut takapolvistaan ja hieman köhinytkin sekä koulusatulakin laitettiin vaihtoon. Taas.

On ihanaa, kun hevonen kehittyy ja kasvaa, mutta kun joutuu ostamaan kahdeksannen satulan hevoselle, jonka on omistanut alle kaksi vuotta, alkaa tämä satularumba jo tulemaan korvista ulos. Monen satulan läpikäyneenä olen joutunut hyväksymään sen tosiasian, että Jaskan selkä muuttuu jatkuvasti. Jouduin siis nielemään pettymykseni, tinkimään omista mieltymyksistäni ja ostamaan satulan, jota voi muokata. Sen takia joudun nyt myymään ihanaakin ihanemman Equipe Oracle -satulani (17"/EW, kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä oonakinnunen@gmail.com), koska tässä vaiheessa en valitettavasti tee mitään satulalla, jota ei voi muokata. Vaikka se olisikin unelmasatulani.



Mutta mikäs sen parempaa kuin kääntyä vastatuulen jälkeen myötätuuleen ja tyynemmille vesille. Vaikka en olekaan vielä ihan sinut uuden Henri De Rivel satulamme kanssa, olen saanut huokaista toistaiseksi helpotuksesta, koska Jaska kyllä liikkuu sen kanssa mukavasti - ja mikä parasta, satulan leveyttä ja toppauksia voi muokata. Ehkä tämä satula pysyisi sopivana muutamaa kuukautta pidempään?

Jaskahan reagoi herkästi pieneenkin epäsopivuuteen satulassa ja olen melko varma, että jotkut syksyn muistakin ongelmista juonsivat juurensa satulan epäsopivuudesta. Herkkyys tässä asiassa on mielestäni vain hyvä asia, vaikka joskus ongelman syyn löytäminen onkin haasteellista. Hevonen on kuitenkin kaikessa se paras mittari, joten on hyvä, että se mittari toimii.

Eikö myrskyn jälkeen olekin aina poutasää?


Pienistä myrskytuulista huolimatta meidän syksy on toisaalta sujunut niin tavattoman hyvin, etten viitsisi lannistua. Jaskan, ja toki myös minun, kehitys on ollut hurjan nousujohteista pieniä notkahduksia lukuunottamatta. Kesän alussahan harjoittelimme vielä helppo B -tasoisia asioita, kun nyt harjoittelemme jo A:n asioita ja parhaimpina päivinä yhteistyö on ihanan soljuvaa. Niinä päivinä voin vain hymyillä ja kiittää tuota upeaa hevosta.

Treenimme on myös monipuolistunut paljon. Vielä ennen kesää maastoilu ei kuulunut ikävä kyllä säännöllisesti viikko-ohjelmaamme, sillä en kokenut maastoja tarpeeksi turvallisiksi tottumattomalle hevoselle. Maastoilusta tuli kuitenkin muuton myötä pakollista, kun olimme pari kuukautta tallilla, josta oli hieman matkaa kentälle ja maneesille. Pakollinen parin kuukauden maastokuuri oli ihan mahtava meille siihen väliin. Aluksihan se oli hieman jännittävää, kun alla oli tottumaton hevonen, jolla ei oltu ainakaan pariin vuoteen maastoiltu kovinkaan paljon, mutta me selvisimme. Nyt maastoilu on ihan vapaaehtoisesti osana viikko-ohjelmaamme, joko yksin tai kaverin kanssa.

Me olemme kehittyneet hurjasti, vaikka itse sen sanonkin.

Jaska on fyysisen kehityksen lisäksi myös aikuistunut henkisesti. Herkkis ja vähän arkahan Jaska on, siitä ei mihinkään pääse, mutta niitä teini-iän oikkuja tuntuu tulevan yhä harvemmin ja harvemmin. Jaska on tyynempi, rohkeampi ja olemme päässeet lähemmäs sitä sujuvaa yhteistyötä, jota tavoittelen. Tunnen hevoseni jo melko hyvin ja ehkä Jaskakin alkaa jo mieltää minut sen ihmiseksi, johon voi luottaa.

Syksy on ollut näiden tuntemusten tasapainottelua. Toisaalta ihan mieletöntä kehittymistä, toisaalta taas pieniä askeleita taaksepäin. Onneksi minulla on vaakakupissa niin paljon hyvää, ettei se ihan hetkessä haihdu pois. Päällimmäisenä syksystä onkin jäänyt positiivinen mieli. Motivaationi on mieletön, Jaskalla alkaa olla sen elämän palaset hyvin kohdillaan, pääsemme kehittymään viikottaisissa valmennuksissa ja Jaskan elämä on monipuolistunut ja rutinoitunut.

Mitä muuta voisin enää edes toivoa?

Kuvat © Hanna P.