perjantai 20. joulukuuta 2013

Talvi tuli edes blogiin!

Vihdoin talvi tuli tänne blogin puolelle, vaikka ulkona näyttääkin harmaalta. Minun onkin pitänyt varmaan viimeiset kaksi viikkoa tehdä uusi banneri. Tiesin aika tarkalleen millaisen haluan: yksinkertaisen ja ennenkaikkea talvisemman. Edellinen banneri oli mieleeni ja ehkä senkin takia se sai koristaa blogia niin kauan. Edellisessä bannerissa pidin erityisesti keskimmäisestä kuvasta ja siitä syystä uuteen valikoitui samantyylinen kuva.

Taas ei täysin visio ja toteutus kuitenkaan kohdanneet, mutta olen tähän uuteen kuitenkin suht tyytyväinen. Mukavan yksinkertainen ja vähän talvisempi (olisi kyllä voinut olla vieläkin talvisempi). Jatkoin samalla värilinjalla, sininen tuntuu tällä hetkellä hyvältä väriltä, vaikka se nyt vähän sävyä muuttikin.

Mitäpä tykkäätte?

Uusi banneri

Edellinen banneri


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kadotetun voi löytää uudelleen

Kuinka moni tietää sen tunteen, kun pääsette pitkän tauon jälkeen ratsastamaan enemmänkin kuin käyntiä ja kun tiedätte, että nyt hevosella on kaikki hyvin? Minä tiedän ja voin kertoa, että jälleen se tunne yllätti minut. Se yllätti vahvuudellaan. Ratsastus tuntui paljon paremmalta kuin normaalina päivänä, vaikka meillä ei sujunutkaan täydellisesti tai läheskään niin hyvin kuin ennen taukoa. Silti. Olen ylpeä, iloinen ja tyytyväinen ja Majuri oli enemmän kuin hyvä. Majuri oli innoissaan.

Vihdoinkin.

vuodelta 2010

Minulla on ollut todella rankka syksy. Majurista en ole koko syksynä saanut otetta. Huonot kelit, epäonni, liikunnan puute. Ne kaikki ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että otteeni Majurista on lipsunut koko syksyn ajan.  
Kadotin Majurin hetkeksi. 

Kuinka voi kadottaa hevosensa, vaikka se löytyy sieltä mistä ennenkin?
Tarhastaan tuijottelemasta.

Majuri on syksyn ajan ollut epäonninen hevonen. Hevonen, joka keksi vaivaa toisen perään. Hevonen, joka ei yhtenä päivänä antanutkaan minun koskea sen päähän. Hevonen, joka yritti napsia takista ja hihoista kiinni. Hevonen, joka ei pystynyt enää rauhoittumaan vierelläni. Hevonen, joka vain keräsi energiaa. Hevonen, jonka kanssa jouduin olemaan varuillani. Tulin surulliseksi huomattuani, kuinka epäonnemme vaikutti myös Majuriin. Majuri, minun Majurini, tuntui hetken samalta kuin vuosia sitten. Olin pettynyt itseeni.

vuodelta 2007
Kadotin sen ystävällisen samettiturvan. Kadotin huolettoman olon hevoseni kanssa. Majuri kadotti eloisan pilkkeen silmistään, rauhallisen olemuksensa. Tilalle tuli rauhaton ja pälyilevä hevonen. Pelkäsin koko ajan, mitäköhän seuraavaksi?

Mutta nyt, tällä hetkellä, voin taas huokaista. Minua ei pelota tulevaisuus. Olen löytänyt jälleen hevoseni. Hevosen, joka nauttii liikkumisesta. Hevosen, joka haluaa rapsutusta. Hevosen, joka kerjää herkkuja. Hevosen, joka antaa jälleen koskea. Ja nyt, tällä hetkellä, olen onnellinen ja helpottunut. Nautin niistä pienistä onnistumisista enemmän kuin ennen. 

Arvostan ja rakastan taas enemmän.


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tarina ensimmäisestä vuokrahevosestani


Vuosi oli 2006. Meille piti tulla oma hevonen, mutta saimmekin ensimmäisen vuokrahevosemme, jonka kanssa aloimme opettelemaan syvemmin hevosen hoitoon liittyviä asioita. Ensimmäisen kerran kun näin Spell Binderin, Pellin, se näytti aivan tavalliselta hevoselta. Hieman ruipelo kaula, ravurin tukka, tavallisen värinen, paksu talvikarva.

Iinan kanssa me hoidimme Pelliä aina aivan millin tarkasti. Harjasimme ja puunasimme, teimme kaiken huolellisesti ja tarkasti. Ratsastimme kentällä sillä tavalla kun osasimme, Pelli oli siihen aikaan meille haastava ratsastettava. Herkkä ja kuuliainen. Ex-ravurimainen energisyys. Muistan silloisen uuden vuoden lupauksenikin: tavoitteeni oli oppia istumaan Pellin ravissa.


Ensimmäisellä maastokerrallamme putosin kyydistä, kun hevoset ryöstivät ja Pelli teki lopulta äkkipysähdyksen ja -käännöksen. Lensin komealla kaarella maistelemaan hiekkaa, ilmat pihalle oikein kunnolla. Kyllä Pelli osasi senkin homman kiitettävästi, maastossa laukatessa sillä syttyi aivan uudenlainen teräsmummo-vaihde päälle eikä sitä enää pidellyt mikään.

Pelli oli tammamainen, mutta kuitenkin kiltti. Pelli oli herkkä ja rauhallinen, mutta osasi myös mennä lujaa. Tällaisena minä näin Pellin, vaikken oppinutkaan tammaa kovin hyvin siinä ajassa tuntemaan. Muistoni Pellistä ovat hataria, hieman sumuisia. Kaikki päättyi niin nopeasti ja kevät 2007 tuli pian.


Keväällä Pelli loukkasi jalkansa ja muistan, että se oli jonkun aikaa sairaslomalla. Kävimme hoitamassa ja kylmäämässä sen jalkoja ja aloimme myös tekemään lyhyitä ratsastuksia käynnissä. Viimeinen ratsastukseni Pellillä oli pari päivää ennen Pellin poismenoa, muistan kuinka Pelli oli tuntunut niin ihanalta ja hyvältä, kun olin saanut jo ravata sillä pari kierrosta.

Mutta se päivä, kun Pelli menehtyi, tuli pian. Sinä vuonna huhtikuussa oli jo lämpimät yöt ja hevoset jäivät ulos yöksi. Aamulla Pelli löytyi tarhasta jalka katkenneena ja verta vuotavana. Pelli täytyi päästää tuskistaan eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Pelli ja viereisen tarhan ruuna olivat ottaneet yhteen ja tulleet langoista läpi toistensa tarhoihin. Ruuna oli potkaissut Pellin jalan poikki. Sellainen Pelli oli, arvonsa tunteva ja sisukas tamma, joka ei luovuttanut taistelua, vaikka ruuna oli tuplasti isompi.


Sain soiton aamulla. Muistan, että minulla meni aikaa tajuta, että Pelli todellakin oli siirtynyt taivaslaitumille. Kuljin koko päivän sumussa, itkua nieleskellen. Kun näin vielä Pellin ruumiin ennen hautaamista, tajusin, että Pelli ei ole enää täällä. Jäljellä oli vain tyhjä kuori.

Pellin poismeno järkytti ja suretti minua pitkään, itkin monet itkut. Nyt voin olla Pellille enää ainoastaan kiitollinen. Tamma johdatti minut elämäni hevosen luokse ja antoi tilaa sitä enemmän tarvitsevalle, Majurille. Pellissä oli nimensä mukaisesti taikaa. Ilman Pelliä en olisi koskaan tavannut Majuria, eikä Majuri välttämättä koskaan olisi nähnyt elämänsä hyviä hetkiä.

Pelli opetti minulle sekä monelle muulle tytölle kärsivällisyyttä, Pelli näytti kuinka mennään lujaa, kuinka rauhoitutaan, kuinka käyttäydytään. Pelli näytti ensimmäiset askeleet hevosen syvällisempään hoitoon. Siihen aikaan Pelli tuntui kuin omalta, Pelli oli rautainen mummeli.

Kiitos Pelli, näytit hevoselämäni suunnan.

R.I.P Spell Binder
* 11.05.1988
† 17.4.2007