torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäisempi ulkoasu?

Olin pitkäksi aikaa jumittunut vanhaan ulkoasuun, koska pidin siitä niin paljon, enkä saanut mitään parempaakaan aikaiseksi. Huurteinen poni bannerissa alkoi kuitenkin auttamatta käymään liian talviseksi, joten otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin päivitystöihin.

Vihreä ei ole koskaan kuulunut mieliväreihini ja olinkin aluksi hieman hukassa värimaailmasta, koska vihreähän yhdistyisi niin mukavasti kesään. Kesäisempää piti kuitenkin saada, joten päädyin lopulta omituiseen vihertävän harmaan-ruskeaan. Melko tylsä väri, joka on mielestäni kuitenkin mukavan maltillinen ja ihan tyylikäskin. Eihän se räiskyvän kesäinen ole, mutta se ei ollut tarkoituskaan.

Malliltaan ja tyyliltään ulkoasu pysytteli samassa kuin edeltäjänsä ja taustakin valmistui samanlaisella tyylillä. Työläimmäksi asiaksi tässä ulkoasussa osoittautui yllättäen navigointipalkki ja some-kuvakkeet, koska halusin siirtää ne ylhäältä sivulle. Koodi ei meinannut millään toimia ja tällaisena amatöörinä jouduin melko kauan pähkäilemään sen parissa. Nyt kuvakkeiden pitäisi kuitenkin toimia ja olenkin niihin itse todella tyytyväinen!

Miltä ulkoasu näyttää sinun silmääsi?
 
Uusi ulkoasu.

Edellinen ulkoasu.


tiistai 28. kesäkuuta 2016

Treenailua kisoihin, joita ei tullutkaan


Sadepilvet saapuivat kisapäivän mukana ja vesittivät reilu viikko sitten kisasuunnitelmat. Perhoset vatsassa vaihtuivat harmitukseen kisojen perumisesta. Kerrankin oli mahdollisuus, olimme harjoitelleet ja olin henkisestikin valmis. Mutta eihän mikään mene koskaan kuten suunnittelee.

Toisaalta sisäinen pelkurini huokaisi helpotuksesta. Saimme hieman armonaikaa, yritämme kisaamista nimittäin uudelleen ensi kuussa. Tuleva luokka on ehkä hiukan hankalampi, mutta toivon mukaan olemme edistyneet siihen mennessä sen verran, ettei se tuota ongelmia.
Raitapaitakuvat © Iina K.
Sinipaitakuvat
© Hanna P.
Kun ajatellaan viime syksyä tai talvea, on edistymistä tapahtunut paljonkin. Silloin esimerkiksi laukkasimme oikeastaan vain ympyröillä ja vasta harjoittelimme suoralla uralla tasapainoisesti laukkaamista. Jaska lähti laukkaan kiihdyttäen, eikä siltä voinut vaatia oikeastaan muuta kuin kunhan laukkaa. Laukan jälkeen Jaska oli aina aivan puhki, enkä voinut ajatellakaan, että olisin voinut vaatia siltä laukassa mitään sen kummempaa.

Nyt voin jopa säädellä laukan vauhtia (ainakin parhaimpina päivinä!), voimme laukata suht pitkään ja tehdä erilaisia teitä ja tehtäviä. Tasapainoa ja voimaa on tullut todella paljon lisää. Hassua, kuinka paljon sitä sokeutuukaan muutokselle.



Valmennuksissa on muutamana viime kertana otettu syyniin se, että minun täytyy antaa Jaskan liikkua isosti ja aktiivisesti eteen. Enää en saa tyytyä (tai pyytää) hidasta ravia, vaan voin antaa Jaskalle tilaa liikkua. Olen yrittänyt toteuttaa tätä myös itsenäisillä treenikerroilla ja pikku hiljaa totutellut ajatukseen, että meidän "perusravin" täytyy olla vähän isompaa. Töitä vatsalihaksille siis!

Asia konkretisoitui, kun valmentajani kävi Jaskan selässä ja näytti mitä oikeasti tarkoittaa isolla ravilla. Kun kapusin hänen jälkeensä selkään, tuntui kuin olisin noussut jonkun herkän kisahevosen selkään Jaskan sijasta. Raviin oli jostain löytynyt energiaa, se oli todella isoa ja Jaska oli viritetty todella herkäksi ja reagoi apuihin nopeasti. Hieman olin hukassa itse, kun en saanut pyytää Jaskaa himmaamaan mummoraviin, vaan minun täytyi antaa sen kulkea isosti eteenpäin. Huhhuh, siinäpä meille vasta tavoitetta! 

Havainnollistava kuva, minä selässä valmentajan jäljiltä. Mistä nuo Jaskan jalat oikein löytyivät?!


Toinen tärkeä asia, johon olen kiinnittänyt erityistä huomiota on pohkeiden käyttö ja niihin reagointi. Haluan opetella antamaan pohjeapuja täsmällisemmin, mutta tahdon myös Jaskan reagoivan niihin nopeasti ja herkästi. Minun täytyy vaatia reagointia ja katsoa, että se myös tulee sieltä. Olen nyt muutamia kertoja virittänyt kannuksetkin jalkoihin ja todennut, että niillä on ollut positiivinen vaikutus Jaskan reagointiin.


Syyniin on päässyt myös se ikuinen kehityskohta eli oma istunta. Olen nyt pidemmän aikaa yrittänyt korjata hartialinjaani. Oikea hartiani työntyy helposti edemmäs ja lisäksi olen huomannut, että kylkeni valahtaa helposti ruttuun oikealta ja istun helposti enemmän vasemmalla kankulla. Ihana paketti siis, joka ei ainakaan helpota Jaskan suoristamista. Miten se voisikaan suoristua, jos itse istun vinossa?

Tämän lisäksi sorrun helposti laukassa häiritsemään liikaa hevosta, kun minun pitäisi vain istahtaa hiljaa alas ja antaa Jaskan laukata omilla jaloillaan. Luulen, että tämän istuntaongelmani takia Jaskan oikeasta laukasta on tullut vaikeampaa, enkä ole hetkeen saanut sitä kunnolla suoraksi siinä. Valmentajanhan jäljiltä Jaskan molemmat laukat olivat yhtä helppoja ratsastaa ja se oli suora, joten vika on varmasti suurimmaksi osaksi minussa. Paljon on siis korjattavaa ja tehtävää vielä omassakin istunnassa!






Vaikkei tavoitteenamme varsinaisesti olekaan kisakentät, on minussa silti herännyt jokin pieni kisakipinä. On mukavaa ja motivoivaa, että meillä on päämääriä ja päiviäkin, joihin täytyy valmistautua ja opetella asioita. Ja onhan se mukava saada sitten ulkopuolista palautettakin tekemisistään. Sisäinen pelkurini yrittää vielä hieman taistella vastaan, mutta eiköhän se vielä saada nujerrettua. Minun täytyy vain luottaa itseeni ja Jaskaan, meihin.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Uusi koti ja eroon traileripelosta

Oli aika jälleen sanoa näkemiin tutulle ja turvalliselle. 
Aika ottaa seuraava askel kohti uutta ja jännittävää. 

Kuvat otettu toukokuussa © Hanna P.

Tämä oli kolmas peräkkäinen kevät, kun jouduin muuttopuuhiin hevosen kanssa. Tämä muutto oli kuitenkin erilainen, pelottavampi. Viimeisin muutto kummitteli mielessäni ja olin sen takia lykännyt Jaskan lastaustreenejä. En halunnut kohdata sitä mörköä.

Otin kuitenkin lopulta mörköä sarvista ja pyysin apua. En halunnut tällä kertaa pelastaa Jaskaa etupuomin päältä, joten pyysin paikalle hevoskouluttajan. Halusin hoitaa asian kerralla oikein, ettei vain mentäisi ojasta allikkoon. Alunperin olin varma, että Jaska täytyisi vähintäänkin rauhoittaa kyydin ajaksi ja sitoa miljoonalla narulla kiinni. Nyt ajatus jo hieman naurattaa, selvisimme nimittäin tästä paljon paremmin kuin olin ikinä ajatellut.

Olen todella tyytyväinen Hevoskouluttaja Laura Loivan työhön ja voin lämpimästi suositella häntä kaikille, jotka tarvitsevat apua hevosen käsittelyyn. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan rehellinen suositus tyytyväiseltä asiakkaalta. Laura sai kolmella harjoituskerralla Jaskasta mieluusti traileriin kävelevän ja siellä täysin hiljaa matkustavan. Lähtötilannehan oli se, että Jaska jännittyi jo trailerin näkemisestä, meni sinne kyllä pitkän suostuttelun jälkeen, muttei ollut varman tai rauhallisen oloinen. Takapuomin ja pakoreitin sulkeminen sai aikaan hermostumista ja edellisellä lastauskerralla se oli johtanut etupuomin päälle hyppäämiseen.

Kolmen harjoituskerran jälkeen oli muuttopäivä, jolloin lastaamiseen meni korkeintaan muutama minuutti ja matka taittui saldona yksi kuopaisu koko matkan aikana. Hevonen, joka viime kerralla oli hypännyt paniikissa etupuomin päälle, matkusti nyt yksin ihan hiljaa, mutustellen ruokaa. Vaikka Jaska oli hiestä päätellen jännittänyt matkalla, pysyi se silti tyynenä. Uskomaton muutos. 



Vaikka treeneissä keskityimme lähinnä vain lastaamiseen, parantui Jaskan muukin käsiteltävyys. Nyt se toimii yhteistyössä paljon paremmin ja on herkempi ihmisen kehonkielelle. Jaska on seurassani jollain tapaa tyynempi ja rauhallisempi. Hämmästystä minussa aiheutti myös se, kun Jaska alkoi Lauran ensimmäisen käynnin jälkeen tulemaan minua tarhasta portille vastaan, välillä höristen tervehdykseksi. Ja sitä se ei ollut juurikaan ennen tehnyt. Jaska lähti kanssani mielellään työskentelemään ja olemmekin nyt molemmat paljon varmempia toisistamme. Ja sen huomaa myös selästä käsin.

Minne onnistunut matkamme sitten vei? Muutimme paikkaan, joka tarjoaa puitteiltaan taas astetta enemmän mahdollisuuksia. Valmennuksia, kisoja, paljon maastoilua ja jopa maastoesteitä. Toki mahdollisuuksien mukana tulee myös haasteita, mutta minulla on mukavan varma olo meistä. Kyllä me pärjäämme.

Parhaimmillaan tämä on uusi sysäys eteenpäin ja toivon mukaan kehityksemme lähtee taas nousuun. Ehkä voimme jopa laittaa hieman vakavemman vaihteen päälle. Tallimatkanikin lyheni yli puolella, joka on tällaiselle joka päivä tallilla käyvälle ihan tervetullut muutos. Ehkäpä nyt viimein voisin joku päivä jopa polkaista pyörällä tallille!

Odotan tulevaisuutta ja sen tarjoamia uusia seikkailuja innolla.



Tällä hetkellä olemme palailemassa takaisin treeniin suunnittelemattomalta parin viikon kevyemmältä jaksolta, joka oli ehkä ihan tervetullutkin. Syynä oli mikäs muukaan kuin satula ja Jaskan ikuisesti leviävä selkä. Leveämpi satula saatiin nyt onneksi käyttöön ja olemme päässeet aloittamaan treenit uudessa kodissa.

Ennen satulan kapeaksi jäämistä Jaska alkoi olemaan ihan mieletön. Tasainen, kevyt ja hyvin kuulolla. Yhteistyömme alkoi pelaamaan tosi mukavasti ja tuntui, että jokin loksahti paikoilleen. Nyt uudessa kodissa haemme vielä sitä tunnetta, mutta eiköhän se pikku hiljaa sieltä taas löydy. Etenkin, kun pääsimme aloittamaan taas viikottaisen valmentautumisen ja sen myötä minuun iski jokin hulluus. Ilmoittauduin nimittäin ensimmäisiin kisoihimme, jotka ovat tällä viikolla uudella kotikentällämme. Hui!

Luultavasti sen huomaa näppäimistölle suoltamastani hehkutuksesta, mutta minulla on ihan mielettömästi motivaatiota tulevaisuuteen ja älyttömän hyvä mieli tuosta kultakimpaleestani, joka muuten täytti juuri virallisesti 6 vuotta. Kakarasta on kovaa vauhtia kasvamassa aikuinen hevonen. Hevonen, josta pidän enemmän kuin uskalsin koskaan edes toivoa.