keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Saisinko sen onnen takaisin?

Kaipaan sitä hetkeä, kun...

 ...en voi olla muuta kuin tyytyväinen.


...saavutan jotain uutta, mutta odotan innolla tulevaa.

...näen Majurin ilmeen kirkastuvan.



 ...huomaan Majurin nauttivan uudesta asiasta.

 ...näen Majurin kehittyvän aivan silmissä.



...Majurin tyytyväinen ja levollinen ilme kertoo sen nauttivan.



 ...Majuri käyttäytyy mallikkaasti oudossakin tilanteessa.

 ...palataan kotiin kokemusta rikkaampana.

 ...vauhti ei pelota, vaan ainoastaan hymyilyttää.

 ...voin pakahtua ylpeydestä tuota upeaa hevosta katsoessa.


...pysähdytään aina samalle polulle maistelemaan vihreää.


...myös Majuri paistaa tyytyväisyyttä valmennuksen jälkeen.

 ...huonon hetken keskellä näen valon pilkahduksen.

 ...pitkästä aikaa koen onnistuneen ratsastuksen.


 ...elän hetkessä ja nautin pelkästä toisen olemassaolosta.


 ...vastoinkäymisistä huolimatta uskon tulevaisuuteen.


En tykkää toistella samoja asioita. Se on yksi syy miksen ole kirjoittanut hetkeen. Kaipaan hyviä hetkiä ja mietin liikaa nykyisiä ongelmia. Uusia kuulumisia ei yksinkertaisesti ole ja Majurin vaivojen miettiminen vie lopunkin innon ja energian kirjoittamisesta. Tällä hetkellä vain odotellaan tehoavatko viimeiset keinot. Tilanne on pysynyt jokseenkin ennallaan - oireet ovat yhä vaihtelevia.

Kun miettii vain miten tästä selvitään, se kirjoitusinto, joka sisälläni kytee, tukahtuu. Kaikki tekstit, jotka kirjoitan, huomaan olevan negatiivisia. Pieniä suruhuutoja ripoteltuna ja piiloteltuna sanojen taakse. On vaikea yrittää kirjoittaa positiivisesti, vaikka tälläkin hetkellä voisin olla hieman positiivisempi - Majuri ei ainakaan reagoi pysähtelemällä muissa tilanteissa, kuin joskus kentällä. Ei pitkillä maastolenkeillä, ei maastossa ravatessa tai laukatessa, ei pientä estettä hypätessä.

Yksi into, joka minulta löytyy on ratsastusinto. Nimenomaan intoa Majurilla ratsastukseen. Kidutan itseäni miettimällä ja katsomalla vanhoja kuvia, joissa Majuri näyttää upealta ja joista välittyvän ilon, onnistumisen ja tyytyväisyyden voin jopa tuntea. Miksen saa sellaista tilannetta nyt? Silmiä kirvelee katsoa, kun hevoseni on lihakseton ja pömppämahainen - enkä voi tehdä asialle juuri nyt mitään.

Iina ja aivan mahdottoman upea Majuri vuonna 2010. Pääsisimmepä joskus takaisin tuohon kuntoon!

Miksi se menee aina niin, että kaipaan sitä mitä minulla ei ole tai en omista. Saatuani asian, kaipaan ja voivottelen jo seuraavaa asiaa. Milloin olisin tyytyväinen tilanteeseeni pidempään kuin yhden hetken tai päivän? Tätä asiaa minun täytyy opetella. Etsiä tyytyväisyyttä ja onnellisuutta ihan niistä pienistäkin asioista.

Minulla on elämäni tärkein hevonen, minulla on rakas avomies ja elämäni piristäjä Aatu. Minulla on pari hyvää ystävää, työpaikka ja katto pääni päällä. Majuri vaikuttaa tyytyväiseltä, asuu uudessa, hyväksi osoittautuneessa tallissa ja pientä ongelmaa lukuunottamatta on iloinen oma itsensä. Minulla on oikeastaan kaikki asiat todella hyvin. Annanko Majurin vaivan myrkyttää kaikki ne asiat, joista voisin olla onnellinen?

En pidä turhasta voivottelusta ja näin negatiivisista postauksista, joten lopetan tämän säälittävän ruikuttamisen nyt. Mikäli teillä on jokin mehevä postaustoive, jonka ehdottomasti haluaisitte lukea minun kirjoittamana, näpytelkää toiveenne kommentteihin! Jospa saisin tämän negatiivisen ryöpyn loppumaan kirjoittamalla ihan jotain muuta.


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Keväisempi banneri?

Hieman harmittaa vaihtaa edellinen banneri pois, kun siitä kovasti tykkäsin, mutta se oli auttamatta kovin talvinen ja halusin saada blogiin keväisemmän ilmeen. Pähkäilin päässäni vihreän eri sävyjä ja olin varma, että banneri tulee olemaan vihreän sävyissä. Kuinkas siinä sitten kävikään. Vihreä ei kokeiluista huolimatta käynyt mitenkään päin ja luovuin koko ajatuksesta. En itse edes oikeastaan pidä vihreästä väristä, joten ehkä ihan hyvä, etten sitä sitten väkisin banneriin tunkenut.

Päädyin siis jälleen siniseen, vaikka tämänkertainen sininen onkin jo astetta kirkkaampi ja paljon raikkaampi. Toivottavasti onnistuin luomaan bannerista edes hieman keväisemmän, ehkäpä taustan kukkakuviot auttavat asiassa tai ainakin uskottelen itselleni niin. Taustasta puheen ollen. Testasin, väänsin ja käänsin ties kuinka monta erilaista taustaa. Päädyin lopulta tähän, vaikka tämä ei aivan tunnukaan juuri siltä oikealta.

Valitsin banneriin kuvat, jotka eivät ole ennen bannereissani olleet ja se oli hyvä päätös! Mukaan valikoitui tänä ja viime vuonna otetut kuvat, mutta myös kaksi vanhempaa kuvaa. Olen oikeastaan todella tyytyväinen kuvavalintoihin. Itseasiassa tästä bannerista tuli hyvä banneri siinä mielessä, että tämä ei ole kauhean tiukasti sidottu mihinkään vuodenaikaan. Vai mitä mieltä olette?

Yritin tehdä taas jotain vähän erilaista ja toivon mukaan siinä edes hitusen onnistuin. Ainakaan minulla ei ole ennen ollut aivan tämän tyylistä banneria. Ja ehkä jopa ensi kerralla voisin oikeasti yrittää jotain muuta väriä kuin sinistä. Tai sitten se sininen on vain lopullisesti pinttynyt tähän blogiin.

Uusi banneri.
Edellinen banneri.

Nyt saa sanoa mielipiteensä ja antaa rakentavaa palautetta. 
Mikä miellyttää, mikä ei? 


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Tyytyväinen elämään

Minua ihmetyttää vieläkin, miten Majuri voi olla niin rauhallinen uudella tallilla (lue edellinen postaus, jos olet tippunut kärryiltä). Miten hevonen, joka on lomaillut enemmän tai vähemmän koko talven, voi olla rauhallinen, kun se viedään uudelle tallille ja vieläpä ainakin 7 vuoden pihattoelämän jälkeen laitetaan karsinaan? Ihmettelen tätä todella paljon, mutta olen ainoastaan tyytyväinen. Majuri ansaitsee täyden kympin käytöksellään.

Kuvista kiitos Elinalle.
Majuri vaikuttaa kaikkeen todella tyytyväiseltä. Jopa Majurin ilme on jotenkin muuttunut ja sen silmistä huomaa, kuinka se nauttii olostaan. Vaikka välillä Majurin täytyykin kolistella karsinan seiniä tai näyttää kärttyistä naamaa, kun leipää ei tipu, ei Majuri missään nimessä tunnu rauhattomalta. Sellainen leppoisa luppana se on.

Tänään teimme Iinan kanssa asioita vähän eri tahtiin. Majuri ja Dessi ovat niin kiintyneitä toisiinsa, että välillä on hyvä tehdä asioita vähän eri aikaankin, etteivät hevoset aivan totu siihen, että koko ajan kuljetaan yhdessä. Majuri ja Dessihän nimittäin pääsivät ihanasti vierekkäisiin karsinoihin ja samaan tarhaan, ettei kaverusten tarvinnut erota. Silti sitä yksinäisyyttäkin pitää välillä vähän harjoitella ja tänään, vaikka Dessi katosikin aina hetkellisesti Majurin näköpiiristä, ei Majuri korkeintaan kuin vähän vilkaissut, että minne se kaveri lähti. Ei hirnunut tai mennyt rauhattomaksi, hyvä niin.


Olen nyt kolmena päivänä ratsastanut Majurilla ja lisännyt rasitusta pikku hiljaa. Vielä emme ole kuin nostaneet laukat ja menneet pienet pätkät ravia, mutta Majuri on liikkunut, kaikki asiat huomioon ottaen, todella kivasti. En ole ollenkaan pahoillani, että meno on jähmeää ja hidasta, vaan päinvastoin, minun tekisi mieli vain hymyillä koko ajan - Majuri liikkuu ilman pullikointia! 

Näitä kuvia katsellessa, en edes osaa kiinnittää huomiota omaan istuntaani tai mihinkään negatiiviseen Majurissa. Majurin pitkä ja suttuinen karva, roikkomaha tai se kun takajalat tulevat tallissa, ei haittaa minua. Voin olla pelkästään tyytyväinen, että Majuri edes ravaa kanssani. Ihanaa. Toivottavasti tämä meille suotu kummallinen onni jatkuu!




Vielä kun saisin sen unelmieni satulan tuohon selkään. Sitä en kyllä uskalla vielä edes ajatella, täytyy ensin odotella vähän aikaa, että Majuri on varmasti terve ja saanut vähän lihaa luiden ympärille. Kun Majuri on lopullisesti terve ja meillä on sopiva satula - en uskalla edes haaveilla, kuinka nopeasti lähdemme kehittymään siitä! En malttaisi odottaa!


Tästä postauksesta tuli huomaamattani aivan yli-positiivinen. Mutta kaiken negatiivisen jälkeen minusta on ihana olla tyytyväinen ja onnellinen pitkästä aikaa. Ja se tunne toivottavasti välittyy hyvin myös tämän tekstin kautta teille.

Huomenna menemme Jasun kanssa Tampereen Hevosmessuille, joista yritän vähän sillä silmällä katsella uutta kypärää. Joku tarkkasilmäinen ehkä jo huomasikin, että minähän vielä ratsastelen vanhalla kypärällä - hyi minua! En vain ole osannut tehdä päätöstä, että minkä kypärän haluaisin. Vaikeaa, mutta ehkä se tästä.

Nähdään siis messuilla! 



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Majurin "uusi elämä"

Facebookissa jo selvisikin, mikä tämä muutos minun ja Majurin elämässä oikein oli. Nyt on aika selventää tätä muutosta tänne blogiinkin hieman kattavammin.

Kerroin, että paikoillaan junnaaminen, samojen asioiden toistelu ja kehittymättömyys ovat alkaneet kasautua suurena miinuspuolena tämän harrastuksen päälle. Aina täytyy ratsastaa kentän kunnon mukaan, hevosta ei saa liikutettua säännöllisesti ja minua on näistä syistä jopa ärsyttänyt välillä lähteä tallille. Tarvitsin siis tähän tilanteeseen muutosta, koska tällaisenaan se ei ollut mielekäs harrastamiselle.

Majurin ensimmäinen ilta uudessa tallissa.
Aprillipäivänä Majuri ja Dessi nousivat traileriin ja aloittivat uuden elämän toisella tallilla. Talli on puolet lähempänä ja siellä on kaikki tarpeellinen, jota tarvitaan säännöllisen ja mielekkään liikunnan takaamiseen: kenttä, maneesi, estekalusto ja maastot. Talli on hengeltään maalaistalli ja on vaikuttanut heti alusta asti todella kotoisalta. Meidän ei myöskään tarvitse viedä hevosia kesäksi muualle laiduntamaan ja pähkäillä siellä taas kentättömyyden kanssa, vaan tällä uudella tallilla on myös kesälaitumet. Säännöllinen liikunta voi siis jatkua ympäri vuoden, mikäli hevonen vain on terve.


Tätä päätöstä laskeskelin pitkään ja hartaasti, punnitsin vaihtoehtoja ja mietin pääni puhki. Lähteminen edelliseltä tallilta oli vaikea ja haikea päätös, olemmehan kulkeneet vuodesta 2006 asti samassa talliporukassa. Ihmiset ovat tulleet ja menneet, mutta aina on ollut miellyttävä ja hyvä ilmapiiri, joten tämä ei missään tapauksessa johtunut mistään ongelmista edellisellä tallilla. Harrastaminen vain junnasi paikoillaan.

Dessi ja Majuri keskustelivat vielä strategiasta ennen muuttoa :D
Lähtöön valmistautumista.
Tuttu ja turvallinen siis vaihtui tuntemattomaan uuteen. En vieläkään aivan täysin sisäistä, että tämä muutos todella tapahtui pitkän haaveilun jälkeen! Majuri totta tosiaan majailee nyt maneesitallilla, uskomatonta.

Odotan innolla kuinka paljon kehitymmekään, kun ratsastukseen saadaan säännöllisyyttä! Toivon sydämeni pohjasta, että kaikki lähtee sujumaan hyvin ja Majuri sopeutuu. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa, että Majuri on sopeutunut todella hienosti eikä karsinassa olokaan tuota hankaluuksia.

En vielä haluaisi hehkuttaa tai edes sanoa tätä, mutta eilen ratsastin Majurilla pitkästä aikaa. Teimme kylläkin pääasiassa käyntijuttuja ja vain pienet pätkät ravia, mutta Majuri ei pysähdellyt. En halua vielä uskoa, että ongelma olisi täysin kadonnut ruokinnan muutoksilla ja kevyemmällä liikunnalla, mutta toivon sitä hartaasti.

Nyt muuten viimeistään huomaan, kuinka pitkä karva Majurilla todellisuudessa on! Kunnon karvaturri, joka puuskuttelee jo kevyen ratsastuksen jäljiltä. Karva ei vieläkään putoa, miten ihmeessä me pääsemme siitä taas eroon?

Majurin ensimmäinen kerta maneesissa
Täytyy vielä hehkuttaa Majuria, siinä vasta herrasmies täynnä kultaa. Minua hieman pelotti, kuinka Majuri tulisi pärjäämään karsinassa (Majurin tuntevat ihmiset sitä vähän kauhistelivatkin), ja jännitti miten pahasti Majuri häseltää uudessa paikassa, kun virtaakin on päässyt kertymään.

Mutta. Tuo kultapoika osoitti kaikki huoleni turhiksi. Majuri on käyttäytynyt niin esimerkillisesti kuin vaan voi käyttäytyä! Majuri meni ensimmäisellä yrittämällä traileriin, on käyttäytynyt viilipytyn tavoin käsittelytilanteissa, ollut rauhallinen ja kuuliainen. Majuri on tullut kaikkialle perässäni tutkimaan uusia asioita, ei ole moksiskaan karsinasta ja tämä junttipoika on jopa oppinut käyttämään vesiautomaattia!

Mitä muuta voisin toivoa? Jos Majuri vielä tähän päälle kadottaisi pysähtelyongelmansa ja löytäisimme vihdoin uuden satulan, olisi kaikki täydellisesti. Sitä täydellistä päivää odotellessa voin vain olla tyytyväinen ja elää päivän kerrallaan maailman reippaimman hevosen kanssa