Tyytyväinen elämään

Minua ihmetyttää vieläkin, miten Majuri voi olla niin rauhallinen uudella tallilla (lue edellinen postaus, jos olet tippunut kärryiltä). Miten hevonen, joka on lomaillut enemmän tai vähemmän koko talven, voi olla rauhallinen, kun se viedään uudelle tallille ja vieläpä ainakin 7 vuoden pihattoelämän jälkeen laitetaan karsinaan? Ihmettelen tätä todella paljon, mutta olen ainoastaan tyytyväinen. Majuri ansaitsee täyden kympin käytöksellään.

Kuvista kiitos Elinalle.

Majuri vaikuttaa kaikkeen todella tyytyväiseltä. Jopa Majurin ilme on jotenkin muuttunut ja sen silmistä huomaa, kuinka se nauttii olostaan. Vaikka välillä Majurin täytyykin kolistella karsinan seiniä tai näyttää kärttyistä naamaa, kun leipää ei tipu, ei Majuri missään nimessä tunnu rauhattomalta. Sellainen leppoisa luppana se on.

Tänään teimme Iinan kanssa asioita vähän eri tahtiin. Majuri ja Dessi ovat niin kiintyneitä toisiinsa, että välillä on hyvä tehdä asioita vähän eri aikaankin, etteivät hevoset aivan totu siihen, että koko ajan kuljetaan yhdessä. Majuri ja Dessihän nimittäin pääsivät ihanasti vierekkäisiin karsinoihin ja samaan tarhaan, ettei kaverusten tarvinnut erota. Silti sitä yksinäisyyttäkin pitää välillä vähän harjoitella ja tänään, vaikka Dessi katosikin aina hetkellisesti Majurin näköpiiristä, ei Majuri korkeintaan kuin vähän vilkaissut, että minne se kaveri lähti. Ei hirnunut tai mennyt rauhattomaksi, hyvä niin.

Olen nyt kolmena päivänä ratsastanut Majurilla ja lisännyt rasitusta pikku hiljaa. Vielä emme ole kuin nostaneet laukat ja menneet pienet pätkät ravia, mutta Majuri on liikkunut, kaikki asiat huomioon ottaen, todella kivasti. En ole ollenkaan pahoillani, että meno on jähmeää ja hidasta, vaan päinvastoin, minun tekisi mieli vain hymyillä koko ajan - Majuri liikkuu ilman pullikointia! 

Näitä kuvia katsellessa, en edes osaa kiinnittää huomiota omaan istuntaani tai mihinkään negatiiviseen Majurissa. Majurin pitkä ja suttuinen karva, roikkomaha tai se kun takajalat tulevat tallissa, ei haittaa minua. Voin olla pelkästään tyytyväinen, että Majuri edes ravaa kanssani. Ihanaa. Toivottavasti tämä meille suotu kummallinen onni jatkuu!

Vielä kun saisin sen unelmieni satulan tuohon selkään. Sitä en kyllä uskalla vielä edes ajatella, täytyy ensin odotella vähän aikaa, että Majuri on varmasti terve ja saanut vähän lihaa luiden ympärille. Kun Majuri on lopullisesti terve ja meillä on sopiva satula - en uskalla edes haaveilla, kuinka nopeasti lähdemme kehittymään siitä! En malttaisi odottaa!

Tästä postauksesta tuli huomaamattani aivan yli-positiivinen. Mutta kaiken negatiivisen jälkeen minusta on ihana olla tyytyväinen ja onnellinen pitkästä aikaa. Ja se tunne toivottavasti välittyy hyvin myös tämän tekstin kautta teille.

Huomenna menemme Jasun kanssa Tampereen Hevosmessuille, joista yritän vähän sillä silmällä katsella uutta kypärää. Joku tarkkasilmäinen ehkä jo huomasikin, että minähän vielä ratsastelen vanhalla kypärällä - hyi minua! En vain ole osannut tehdä päätöstä, että minkä kypärän haluaisin. Vaikeaa, mutta ehkä se tästä.

Nähdään siis messuilla!