torstai 28. tammikuuta 2016

Vuosi yhdessä

Kaunis musta hevonen kävelee ryhdikkäänä, uljaana eteeni. Lempeät ja kiltit silmät ovat täynnä elämää. Hevonen on kiinnostunut ja utelias. Läsnäoleva.

Se oli Jaska, kun ensimmäisen kerran kohtasimme. Kyllähän minä jo silloin aavistin, että se on menoa nyt. Jaska oli täydellinen. Siinä oli jotain niin kiehtovaa, että seuraavat päivät ajattelin vain tuota hevosta. Yritin ajatella järjellä, mutta Jaskan lempeät silmät olivat jo lumonneet minut.

Minun on pakko saada se hevonen, ei tule parempaa vastaan. Se on juuri täydellinen minulle. Näin toitotin kaikille, jotka esittivät vastalauseen tai yrittivät puhua minulle järjen äänellä. Tunsin, että tämä hevonen on se. Tämä hevonen on minulle tarkoitettu. Vaikka olin katsellut lukuisia myynti-ilmoituksia ja ihaillut toinen toistaan upeampia hevosia, ei mikään ollut vielä tuntunut siltä, kun Jaska tuntui. Niin varmalta.

Muut hevoset olivat hienoja, ihan kivoja ja ehkä olisivat olleet jopa järkevämpiä ostoksia kuin Jaska, mutta Jaskassa oli jotain, mikä iski minuun. Iski niin lujasti, että tasan vuosi sitten, 28.1.2015 minusta tuli jälleen hevosenomistaja.

Vuosi on kulunut äärettömän nopeasti ja se on ollut antoisa, jännittävä ja oivalluksia täynnä. Olen oppinut vuoden aikana enemmän kuin osasin odottaa, mennyt valovuoden eteenpäin taitojeni ja tietojeni kanssa ja ruostekin on ainakin osittain jo rapissut pois päältäni. Motivaationi on ääretön ja olen aina vain varmempi, että Jaska, pieni heräteostokseni, oli nappivalinta. Olen kiitollinen myös itselleni siitä, että uskalsin luottaa tunteeseen ja ottaa askeleen tuntemattomaan.

Kohdallemme on osunut myös epäonnea, mutta tällä hetkellä ne asiat tuntuvat niin pieniltä tämän onnellisuuden ja tyytyväisyyden keskellä. Alkutaipaleemme oli, näin jälkikäteen ajateltuna, melko haparoivaa ja haastavaa. En ole varma, mistä sain sen päättäväisyyden ja kuinka uskalsin tarttua niin suureen haasteeseen. Minä tahdoin, ja tahdon vieläkin, onnistua Jaskan kanssa. Enkä anna periksi.

Olen elänyt, niin ilossa kuin surussa. Ja se tekee minusta onnellisen. Elävän.


Vuoden aikana putosin Jaskalta yhteensä kuusi kertaa. En tiedä mistä revin sen sisun purra hampaat yhteen ja nousta aina uudelleen selkään, vaikka välillä tunsin oloni niin surkeaksi. Mistä sain tarmoa yrittää uudelleen? Ehkä juju on siinä, etten suostunut luovuttamaan. En ollut ostanut Jaskaa heittääkseni hanskoja tiskiin heti pienen haasteen edessä.

Toisinaan, kun olen tuntenut itseni riittämättömäksi hevoselleni, olen kysynyt itseltäni onko tässä mitään järkeä? Nyt voin rehellisesti sanoa, että ne turhautumiset, kaikki huonot ajat ja epätoivo kannattivat. Sillä nyt voin vastata itselleni tässä todellakin on järkeä.


Järkevin vaihtoehto ei aina ole se oikea. 
Sillä ilman järjettömyyttä, minulla ei olisi Jaskaa, kultakimpalettani.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Herrasmiesponi pellolla

1
2
Yksi lempijuttuni talvessa hevosten kanssa on aina ollut hankiratsastus. 
Pöllyävä lumi, korkealle nousevat askeleet ja vauhdin huuma, joka nostattaa vedet silmiin ja hymyn kasvoille.

Tänä talvena lunta sai odotella ja hankijumpat tuntuivat vain kaukaiselta haaveelta. Eilinen lumipyry sai kuitenkin ajatukseni pitkästä aikaa pellolle, olisiko siellä jo tarpeeksi lunta? Toivoen parasta, mutta valmiina kuitenkin pettymään, lähdimme katsastamaan pellon tilannetta. Lunta oli iloksemme jo sen verran, että uskalsin jopa vähän ravaillakin, vaikka vauhdin huuma taitaakin jäädä tänä vuonna kokematta. Ainakin, jos katsoo sääennustetta.

3
4
5
Vaikka lumelle ehkä joudutaankin pian sanomaan näkemiin, olemme päässeet onneksemme jo vähän nauttimaan siitä ihan oikeasta talvesta. Kunnon talvisää on tarjonnut mahdollisuuksia tehdä uusia juttuja ja yllättyä positiivisesti. Jaska on nimittäin ollut pellolla niin rennosti, että olen saanut olla nuoresta miehestä hyvin ylpeä. Se ei ole edes syttynyt pellon nähtyään, kuten esimerkiksi Majuri aina teki. Ehkä onkin ihan hyvä, että ruuna ei vielä aavistakaan, mitä pellolla voisi rauhallisen köpöttelyn lisäksi tehdä.

6
7
On ihmeellistä, kuinka paljon olen kasvattanut luottamustani Jaskaan. Vaikka välillä viimeisetkin luottamuksen rippeet ovat tuntuneet rapisevan pois, ovat ne tulleet viime aikoina moninkerroin takaisin. Päällimmäisenä syynä tähän on varmasti Jaska, joka on käyttäytynyt pitkästä aikaa niin kiltisti ja aikuisen hevosen tavoin. Ei tietoakaan ajatuksesta pudottaa ratsastaja hankeen, ehei. Minä luotan hevoseeni. Vaikken vielä täydellisesti, niin ainakin enemmän kuin hetki sitten.

Jaskasta on kovaa vauhtia kasvamassa ihana herrasmiesponi. 
Sillä pienellä jääräpäisyydellä varustettuna.

8 - Kuvat 1-8 © Hanna P.
9 - Kuvat 9-11 © minä
Toisinaan joku minussa ajattelee, ettei tuohon pösilöön pitäisi luottaa. Onhan se pudottanut minut selästään jo monet kerrat ja saisi pudotettua koska vain uudelleen. Kyllähän se välillä näkee mörköjä joka nurkassa, eikä aina muista kuunnella ihmisen ohjeita. Mutta minä tiedän, että ilman luottamusta ei ole sujuvaa yhteistyötä. Me olemme toki vielä aivan ensimmäisissä haparoivissa askeleissa luottamuksen polulla, mutta olemme kuitenkin jo matkalla. Matkalla luottamussuhteeseen, jossa me molemmat tiedämme, että mikään ei ole mahdotonta.

Minä haluan antaa kaikkeni tällä matkalla.

10
11

perjantai 22. tammikuuta 2016

Pois ongelmakierteestä

Pakkanen pistelee poskia ja uhkaa jäädyttää varpaat. Silti meillä on vedetty saappaat jalkaan ja lähdetty uhmaamaan luontoäitiä!

1
Miksikö? Koska pelkästään normaalisti ratsastamaan pääseminen ja jopa valmennuksissa käynti on iso harppaus eteenpäin syksyn ongelmien jälkeen. Minun on ollut pakko käyttää pakkasesta huolimatta tämä kummallinen tilanne hyödyksi, koska hevonen on terve. Viime vuoden lopulla näitä tilanteita ei nimittäin montaa ollut.

Blogikin jäi jossain vaiheessa syksyä jälkeen, kun ongelmia tuntui tulevan aina vain toinen toisensa perään ja kirjoittaminen tuntui vaikealta. Tuntui, että olimme ikuisessa ongelmakierteessä, kun uusia vaivoja ilmeni tai vanhat nousivat taas pintaan. Aina kun huokaisin helpotuksesta, lykättiin minulle seuraava pulma ratkottavaksi. En enää uskaltanut huokaistakaan.

2 - Postauksen kuvista kiitos Hanna P. Kaikki kuvat on otettu 19.1.


Syksy ei sujunut.

Treenit junnasivat, olivat epäsäännöllisiä ja hyvän päivän jälkeen tuli aina huono, jolloin kytkettiin treenit ja suunnitelmat jälleen off-asentoon. Tiedättehän mitä off-asento saa aikaan? Lisää ongelmia. Satularumba ja mahaongelmat aiheuttivat treeneihin katkoksia ja inhottavaa epäsäännöllisyyttä, joka johti seuraavaan ongelmaan - takapolviin.

Epäsopivaksi jäänyt satula ehti myös kipeyttää Jaskan selkää, joka sekin vaikutti liikkumiseen ja sitä kautta polviin. Lääkekuurikin syötettiin, mutta se nosti esiin jälleen mahaongelman, kun maha reagoi lääkkeeseen negatiivisesti. Jouduin valitsemaan, mitä vaivaa hoidan ja lääkekuuri täytyi lopettaa hieman aiottua aikaisemmin, jotta maha pysyi kunnossa.

3
4
Jos nyt vihdoin minulla olisi ongelmat selättänyt hevonen.
 
Tällä hetkellä näyttää oikein hyvältä, vaikkei pulmia ole vielä täysin selätettykään. Kun on terve hevonen, tulee nimittäin varusteongelmia. Meillä ei ole tällä hetkellä sopivaa satulaa ja olenkin nyt urhoollisesti palannut ratsastusvyön käyttäjäksi. Neljä satulaa sopivista epäsopiviksi on melko hyvä saldo vuodessa, täytyy myöntää. En ole kuitenkaan antanut satula-asioiden synkentää mieltäni tai laskea motivaatiotani, koska pääasia on, että Jaska on nyt terve.

5
6
Melkein kaikilla satuloillani on ollut samanlainen elinkaari. Ne on sovitettu sopiviksi ja toimineetkin ensimmäiset viikot oikein hyvin. Elinkaaren lopulla on kuitenkin ilmennyt säikkyilyä ja muuta reagointia satulan jäädessä epäsopivaksi. Olen myös päässyt toteamaan, että hevoseni on todella herkkis ja reagoi satulan pieneenkin epäsopivuuteen voimakkaasti.

Positiivista tässä satulattomuudessa on se, että Jaska liikkuu ilman satulaa aina vain paremmin. En tiedä onko se koskaan liikkunut satulan kanssa niin rennosti kuin se liikkuu nyt ilman. Toisaaltahan se on hieman pelottava asia, kun en tiedä löytyykö edes sellaista satulaa, jonka tuo herkkis kelpuuttaisi täydellisesti. Sitä ihmettä odotellessa!

7
8
Mitä tästä syksystä sitten opin? Ainakin sen, että jatkossa meillä pyritään vapaapäivät korvaamaan kävelypäivillä, syötetään psyllium-kuureja ennaltaehkäisevästi ja yritetään olla mahan kanssa vielä tarkempia. Lisäksi seuraavaksi satulaksi yritän hankkia sellaisen, jossa on helppo leveyden säätömahdollisuus.

Opin, että aina sen huonon hetken jälkeen tulee myös se hyvä. Aina.

9
10

Nyt olen huokaissut. 

Olen päässyt tekemään pitkästä aikaa niitä normaaleja asioita, normaalisti käyttäytyvän hevosen kanssa. Kuten aikaisemmassa postauksessa vähän tuumailinkin, se tuntuu aivan mielettömän hyvältä ja palkitsevalta. Olla normaali, tylsän tavallisessa arjessa. 

Arkeemme kuuluu tällä hetkellä hyvän mielen treenit, joissa tuntuu, että Jaska yllättää minut joka kerta positiivisesti ja antaa ratsastaa itseään. Hetket, joissa Jaska kuuntelee minua ja minä yritän parhaani mukaan kuunnella sitä. Lisäksi Jaska alkaa ainakin omaan silmääni näyttämään jo aika hyvältä. Sen karva kiiltää, enää se ei ole ihan niin pallo kuin syksyllä ja on se ehkä vähän lihastakin taas saanut. Se näyttää kaikinpuolin hyväkuntoiselta nuorelta ponilta.

11
12

13
Pientä luksusta arkeen tuovat hyvin sujuneet valmennukset ja palkitsevat hetket Jaskan kanssa. Se, kun saa lähteä valmennuksesta hymy huulilla, mahtavan hevosen rinnalla ja pienten kehujen saattelemana. Vaikka samaan aikaan varpaat ovat syväjäässä, on se pieni hetki meille juuri siihen kohtaan täydellistä.

Siksi vedän saappaat jalkaan, luontoäidille kieltä näyttäen.
 
14
15
16

lauantai 9. tammikuuta 2016

Uuteen vuoteen uudella bannerilla!

Inspiraatiosta se taas lähti. Luulin pitäneeni edellisestä bannerista niin paljon, ettei se vaihtuisi vielä hetkeen, mutta minun on pakko myöntää, että tämä uusi on vielä enemmän mieleeni. Tällä kertaa banneriin valikoitui vain yksi kuva, josta oikeastaan se ajatus sitten lähtikin. Kerrankin minulla oli oikeasti idea, jonka sain aika hyvin vieläpä toteutettuakin!

Värimaailma vaihtui pitkästä aikaa siniseen, joka tuntuu olevan tällä hetkellä ratsastustekstiileissäkin lempparivärini ja sopiihan tuo väri paremmin tähän vuodenaikaan kuin edeltäjänsä. Mielestäni banneri onkin yksinkertaisuudessaan miellyttävä ja raikas.
 
Mitä mieltä sinä olet?

Uusi banneri.

Vanha banneri.