maanantai 30. maaliskuuta 2015

Jaskakin pääsi "studioon"

1

Viime viikot on meillä, kuten varmasti monella muullakin maneesittomalla tallilla, menty aivan sään mukaan ja Jaska on saanut kevyempää liikuntaa ehkä turhankin paljon. Sää on vaihdellut pienistä kentän kovettavista pakkasista räntäsateeseen ja välillä on saatu nauttia ihanista ja kuivista kevätkeleistäkin. Siihen on lisänä ollut vielä rokotusloma ja nyt tuleva pieni raspausloma, joten voitte kuvitella, että minulla on ainakin ollut reipas ja välillä vähän turhankin innokas hevonen allani.

Nämä postauksen kuvat on otettu jo noin viikko sitten, kun sain Jasun mukaani tallille. Kenttä oli silloin pienen pakkasen takia kova, joten se tallikerta pyhitettiin maastakäsittelylle ja kuvailulle. Tavallaan onneksi näin, koska minä olin unohtanut kypärän ja saappaatkin kotiin. Olisi ollut harmi, jos kenttä olisi ollut juuri sillä kerralla hyvässä ratsastuskunnossa ja minulla ei olisi ollut varusteita mukana.

2
3
Kokeiltiin myös ihan spontaanisti näitä jo kaikissa blogeissa olevia studiokuvia. Laitettiin siis Jaska seisomaan "katokseen" niin, että sen pää jäi ainoastaan valoon. Musta hevonen oli hiukan haasteellinen, mutta Jasu sai otettua pari kivaa otosta ja jälkikäsittelyllä näistä tulikin ihan kivan näköisiä. Jaska on onneksi melko helppo kuvattava, pysyy ihan kivasti paikoillaan ja ryhdissä ja höristelee korviaan ihan itsekseenkin. Helppoa verrattuna esimerkiksi Majuriin, joka kyllästyi kuvaussessioihin aina jo heti alkuunsa.

Laitoin Jaskalle päähän vuoden 2013 Horse Showsta Majurille ostamani Eskadronin riimun, joka ei koskaan ehtinyt käyttöön asti (miten niin muka liikaa riimuja?). Yllättävintä tässä oli se, että riimu on kokoa cob ja ihan huvikseni ajattelin vain kokeilla, että menisikö se Jaskan isoon päähän. Riimussa on ilmeisesti ihan uskomaton säätövara tai sitten se on jotenkin tosi isoa kokoa, koska se sopi Jaskalle hyvin, eikä tarvinnut edes vikoihin reikiin laittaa!

4

5
Kentällä päästin Jaskan vapaaksi ja tein ihan hetken aikaa vähän maastakäsittelyä. Siinä Jaska sitten onnistui hyppäämään jalkani päälle säpsähtäessään jotain. Hokin painuminen varpaaseen tuntui ikävältä ja sainkin tapahtumasta komeat mustelmat ja kipeän jalan. Instagramissa jaoinkin jo hienon kuvan varpuloistani Jaskan käsittelyn jälkeen. Vieläkin jalka on vähän kipeä, mutta nyt sillä kestää jo ihan normaalisti kävellä, joten ehkä vältyin tälläkin kertaa murtumilta!

6


7
8


Nyt näyttäisi taas siltä, että talvi haluaa sinnikkäästi tulla takaisin ja maneesi olisi näillä keleillä toivottu varustus. Täytyy toivoa, että meille aukenisi maneesipaikka ennen kesää, koska tällainen suunnittelematon ratsastus, jossa ei pääse noudattamaan viikko-ohjelmaa, ei oikein edistä minua tai Jaskaa. Heti kun pääsemme tekemisen makuun, tulee ohjelmaan taas sään takia kevyempää köpöttelyä. No, ainakin olemme nyt levänneet kunnolla ennen kesän treenejä.

9
10
11

Onko teillä mennyt suunnitelmat uusiksi jatkuvasti muuttuvan sään takia?
Entä mikä näistä kuvista oli lempparisi?


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Nyt muistelen näitä jo nauraen

Majurin kanssa sattui ja tapahtui, milloin naurettiin, milloin itkettiin. Ne kokemukset, kommellukset ja emämunaukset ovat nyt kuitenkin arvokkaita muistoja. Niiden avulla on opittu, on hävetty ja naurettu epäonnistumisille ja on oltu valmiita lyömään hanskat tiskiin, mutta lopulta on myös onnistuttu. Hymyillen muistelen nyt näitä muistojeni poimintoja.

Majuri oli kommelluksien mestari ja jekkujen suurkuluttaja. 
Minulla ei koskaan ollut tylsää.

Majuri oli tunnettu siitä, että se lähti mielellään lätkimään, kun allekirjoittaneen pärstä ei sitä miellyttänyt. Näitä tilanteita oli paljon ja ollaan me kerran jahdattu Majuria autollakin! Erään kerran lähdimme Iinan kanssa taluttamaan hevosia vähän myrskyisellä säällä maastoon ja arvatenkin se oli Majuri joka sieltä kotiin juoksi. Tämä oli kuitenkin poikkeuksellinen kerta, koska Majuria pelotti juosta tuulisella säällä yksin kotiin, joten se pysähtyi aina vähän matkan päähän odottelemaan, antoi minun ottaa sen uudelleen talutukseen ja lähti aina uudelleen käsistä, kunnes olimme sen mielestä tarpeeksi lähellä tallia, että se uskalsi painella kotiin.

Kuvasarja vuodelta 2007, silloin alkuun Majuri lähti käsistä useamman kerran viikossa.

Toinen kerta, joka tässä mieleeni muistuu oli epäonninen syksyinen kerta, kun lähdin taluttelemaan Majuria rauhallisille loppukäynneille tielle, juoksutuksen jälkeen. Ei ketjunarua, vain liina - ihan hyvin pysyy käsissä, ainakin niin minä ajattelin. No, ensimmäinen pelto aukeni oikealla ja sinnehän se Majuri lähti lätkimään, kunnes pimeys nieli sen ja kavion jytinä hukkui tuuleen. Ei, en pysynyt liinan päässä juosten perässä, enkä myöskään tahtonut ruveta kyntämään peltoa.

Sain myös kerran lumipesun Majurin toimesta. Jostain kumman syystä jäin pitämään kiinni narusta, kun Majuri rykäisi taluttaessa ja raahauduin naama lumihankea kyntäen perässä. Ajattelinko, että Majuri ei jaksa vetää minua perässään, vai mitä siellä pääkopassani silloin juoksi, mutta ei, suunnitelmani ei ottanut onnistuakseen. Kun lopulta irroitin otteeni narusta, jäi Majuri muutaman metrin päähän katselemaan tyytyväisenä minun kömpimistäni lumihangessa, mutta ei kuitenkaan säälinyt minua niin paljon, että olisi antanut kiinni, vaan hieman löntystellen käveli kapeaa polkua edeltä talliin. Aina hieman kiihdyttäen, jos yritin ohi.



Ehkä hulvattomin irtiriistäytymis-muisto, jonka tähän haluan vielä jakaa, oli eräs kerta, kun saimme Iinan kanssa älynväläyksen juoksuttaa Majuria lumihangessa pellolla. Loistava idea ja laitettiin me vielä minut sinne ilman varusteita selkään, vähän lisähaastetta katsos! Majuri tapansa mukaan, pari ympyrää nätisti juostuaan, ajatteli, ettei tällaiseen pelleilyyn osallistu ja poistui paikalta. Iinaltahan irtosi heti liina ja minä, siellä selässä vielä hymyillessäni, aloin tajuta, että eihän minulla ole mitään ohjausvälineitä, ja hymy alkoi hyytyä siinä vaiheessa, kun tajusin, ettei Iinallakaan taida niitä enää olla. Huusin minä en tänne jää! ja hyppäsin alas selästä lumihankeen. No, Majuri kävi hakemassa tallista vähän lisäenergiaa ja joutui takaisin töihin, vaihdettiin kuitenkin Iina sinne selkään ja minä aina tumahdin istuaalleen lumihankeen, kun Majuri uudelleen yritti lähteä. Kyllä se vielä yritti, muttei onnistunut.

Vuodelta 2013, kun Majuri kyllästyi juoksutteluun ja liinakin napsahti poikki.



Lätkimään lähtemisestä tuli mieleen Majurin komeat hyppytaidot. Kerran, irtojuoksutuksessa, Majuri koki parhaakseen häipyä paikalta ja hyppäsi esteen sijaan aidan yli. Onneksi herra oli niin hämillään tekemästään suorituksesta, että jäi selvästi miettimään mitä mä just tein aidan toiselle puolelle ja tuli rauhallisin mielin jatkamaan hyppytreenejä.



Hyppytaidot eivät aina olleet ihan niin terässä, ainakaan kisapaikoilla. Yhdissä estekisoissa Majuri päätti, ettei se hyppää yhdenkään radalla olevan esteen tai puomiksi tiputetun esteen yli. Lopulta suostuttelun ja ratahenkilökunnan avustuksen jälkeen, Majuri suostui menemään yhden maahan laitetun puomin yli. Häpeä oli suuri ja esteet jäivät meidän osaltamme muutamaksi vuodeksi suljettujen ovien taakse.

Kun Majuri oli niin lahjakas esteillä, voitte kuvitella, kuinka hyvä tasapaino Majurilla oli ja kuinka lahjakkaasti se osasi jalkojansa asetella, eli mennä nurin. Äkkiä laskettuna kaaduimme Majurin kanssa yhteensä 6 kertaa. Kolme kertaa ihan vaan suorasta laukasta, kaksi kertaa kaarteessa kyljelleen ja kerran esteillä puomin lähdettyä mukaan. Ikinä ei sattunut pieniä naarmuja isompaa, Majuri oli siis epäilemättä taitava kaatumaan.



Jos Majuri oli taitava kaatumaan, niin minä olin taitava tippumaan, koskaan ei niissäkään kipeitä lihaksia ja mustelmia enempää sattunut. Ensimmäisen kerran tipuin, kun käytin ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä kertaa turvaliiviä hypätessä ja sain ilmeisesti siitä niin turvallisen fiiliksen, että halusin kokeilla sitä käytännössä, sillä tipuin komeasti selälleni Majurin hypätessä sivuloikalla esteen ohi, kun piti hypätä sen yli.

Kaksi tippumista tapahtuivat pellolla ilman satulaa. Naureskellen ajattelin laittaa Majurin kunnolla töihin, menin ilman satulaa pellolle lumihankeen ja ajattelin kiertää sen käynnissä, joutuu Majuri vähän tarpomaan. No, päästiin hienosti pellon toiseen päähän, kauimmaiseen nurkkaan, kun laittelin kaulahuiviani paremmin ja yhtäkkiä huomasin istuvani lumihangessa. En vieläkään oikein tiedä, missä vaiheessa tai miten tipahdin, mutta Majuri säikähti pellon reunassa jotakin ja otti ilmeisesti sivuhypyn. Onneksi Majuri oli laiskalla päällä ja jäi odottelemaan minua parin askeleen päähän, kysyvä ilme naamallaan. Taisi Majuri tietää, että olin liikkeellä ilman satulaa ja että on juuri sen verran korkea, etten päässyt tietenkään takaisin selkään. Siinähän tuli hikijumpat polven korkuisessa hangessa ihan jollekin muulle kuin Majurille.

Tässä tilanteessa en muuten tippunut, vaikka siltä saattaa näyttää!

Toinen tippuminen pellolla oli jo vähän vaarallisempi, Majuri nimittäin kurvasi laukalla pellolta tiukan mutkan tallinpihaan ja minä en voinut vastustaa painovoimaa vaan luisuin mutkassa alas selästä, suoraan selälleni Majurin eteen jalkoihin. Majuri ilmeisesti hypähti minun ylitseni laukalla, vaikka silminnäkijä sanoikin, että ihan varmasti astui päälleni. No, onneksi Majuri oli sillä kertaa herrasmies, muuten naamaani olisi komistanut muutama hokinreikä.

Neljäs, viimeinen tippuminen johtui oksasta, joka piti RÄKS äänen Majurin astuessa sen päältä. Se on melkein yhtä turha tippuminen, kuin se, kun Jasu punttasi minut Majurin selkään, työnsi vähän liikaa vauhtia ja liu'uin samantien toiselta kyljeltä alas mojovasti jäiselle maalle tumahtaen. Tai sitten se hassu sattumus, kun kävelin reippaasti talliin, jonka eteiseen olikin muodostunut mustaa jäätä ja aivan samantien lakaisin itseni suorilta jaloilta selälleen piponkin lentäessä komeassa kaaressa pois päästä. Heh.

Hiihto- ja pulkkaratsastuksessa sattuu aina! Tässä menin pulkalla Dessin perässä.


Jotenkin minusta tuntuu, että talvella meille sattui ja tapahtui paljon enemmän. Korjatakseni tämän, muistelkaamme myös sitä, millainen vesipeto Majuri oli ja ikimuistoista uittoreissuamme, joka päättyi ihmetteleviin golffaajiin, äänekkääseen kiroamiseen (joka muuten pelästytti linnutkin lentoon) ja jälleen vapaana kirmaavaan Majuriin. Tuo lätkimään lähteminen oli kyllä Majurin bravuuri, ihan oikeasti.

Vesipetouteen liittyen muistuu mieleeni myös se, kun Majuri tykkäsi painaa maaten yleensä keskellä lammikkoa. Kävimme usein keväisin ja kesäisin tallin viereisillä hiekkakuopilla kahlaamassa vedessä, kun sinne muodostui siihen aikaan isot lammet. Pari kertaahan Majuri sitten päätti ottaa nokoset ja rupesi keskellä lampea piehtaroimaan, jolloin minun oli hypättävä perässä veteen. Majuri oli siis hevonen, joka muuttui virtahevoseksi ihan koska vain.



Näistä kaikista opittiin. Tai sitten ei, mutta hauskaa oli ja naurua riitti. Aina. Siitä Majuri piti kyllä huolen.

Viihdytä, jekuta ja höynäytä Majuri nyt siellä taivaslaitumilla niitä kavereitasi oikein sydämesi kyllyydestä ♥



Kirjoita sinäkin sinulle sattuneista heppamokista ja osallistu Blogitallin haasteeseen. 
Ohjeet löydät täältä.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Talvisuus sai kyytiä

Minulle tuli ihan palava halu käyttää irtojuoksuttelusta ottamiani kuvia bannerissa, joten väsäilin sitten innostuksissani uuden. Vanha banneri muutenkin oli sellainen väliaikaisratkaisu, kunnes saan uuden inspiraation ja uusia kuvia.

Tästä tuli aika simppeli, ehkä jopa liian yksinkertainen ja raaka, mutta toisaalta ihan mukavan rauhallinen ja paljas. Halusin väreiksi jotain ruskeaa, koska sininen alkoi taas (kunnes kohta taas palaan siihen) kyllästyttämään minua. Fontti pysyi samana, olen tykästynyt tuohon fonttiin ja se saa matkata mukana varmaan vielä ainakin jonkun aikaa. Taustakin on sama kuin edellisessä, mutta värimuunnoksen kokeneena.

Nyt kun olen tätä uutta banneria tässä muutaman päivän katsellut, niin tykkään tästä vielä vähän enemmän ja jotenkin mielestäni tuo ruskea tausta sopii tähän aika kivasti.

Mitäpä pidätte?

Uusi banneri

Vanha banneri

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Bloggaajien tutustumiskäynti Veljekset Wahlstenilla

Minulle Veljekset Wahlsten on ollut tähän asti hieman vieras yritys. Olen tiennyt, että se valmistaa nahkatuotteita, mutta en juurikaan sen enempää. Sain tilaisuuden päästä Lahteen tutustumaan yritykseen ja sen tuotteisiin yhdessä muutamien muiden bloggaajien kanssa. Kiitokset siis Veljekset Wahlstenille tästä tilaisuudesta, Siirille tilaisuuden järjestämisestä sekä kiitokset muillekin bloggaajille Jolandalle, Jutalle, Nooralle, Susannalle, Roosalle, Maisalle ja Sennille mukavasta päivästä.

Päivän aikana saimme kuulla yrityksestä ja sen tuotteista sekä pääsimme vierailemaan myymälän lisäksi ompelimossa ja varastossa ja näimme työtilat, joissa nahkatuotteet valmistetaan. Lisäksi näimme tulevaa mallistoa, josta esiintyykin pieniä paloja tämän postauksen kuvissa. Vierailu oli todella antoisa ja sain ihan uudenlaista näkemystä yritykseen ja sen tuotteisiin.

Veljekset Wahlsten valmistaa ratsu- ja ravivarusteita ja on saanut juurensa jo vuodelta 1918, jolloin ensimmäisten varusteiden valmistus aloitettiin. Valikoima on vuosikymmenien saatossa kehittynyt ja laajentunut ja nykypäivänä yritykseltä löytyy kattavasti hyvin suunniteltuja tuotteita niin ravi- kuin ratsuhevosillekin. Yritykseltä on myös mahdollista tilata esimerkiksi suitset, jotka sopivat juuri sinun hevosesi päähän, ne voidaan nimittäin valmistaa täysin mittatilaustyönä, sinun toiveidesi mukaan.

Minun mielenkiintoni herätti ensimmäisenä W-Healing loimi, joka on valmistettu keraamista ainetta sisältävästä materiaalista, joka heijastaa hevosen oman lämmön takaisin hevoseen. Lämmöllä on hoitava vaikutus lihaksiin, se lisää verenkiertoa ja vähentää jäykkyyttä. Voi hyvinkin olla, että hankin tämän fullneck-mallin, kun se tulee myyntiin, se vaikutti kokeilemisen arvoiselta tuotteelta.

W-Healing Rug normaalilla kaulaosalla 139 €
Olen varma, että kun Jaska tarvitsee seuraavat suitsensa, niin harkitsen vakavasti niiden hankkimista Veljekset Wahlstenilta. Kotimaiset ja käsintehdyt W-Profile nahkatuotteet nimittäin vakuuttivat minut aivan täysin ja nahka oli näppituntumalla todella laadukkaan oloista. Lisäksi nahka on kasviparkittua, joten se sopii herkimmällekin iholle, eikä aiheuta allergiaoireita.

Jaskan pää on lisäksi sen verran omalaatuisen kokoinen ja muotoinen, että sille ei välttämättä käy tavalliset koot (tämän hetkiset suitset ovat kokoa x-full), vaan voisi olla hyvä teettää suitset mittatilauksena. No, ehkä minä vielä odotan tätä hankintaa, kun suitsille ei vielä oikeaa tarvetta ole, vaikka etenkin nämä suitset houkuttelisivat minua paljonkin.

Huomasin taas näitä kuvia selaillessa, että blingi vetää minua yhä puoleensa, ei siitä mihinkään pääse. Etenkin punotut blingbling-ostapannat näyttäisivät varmasti upeilta hevoseni otsalohkolla, tällä hetkellä kun sillä ei ole ollenkaan säihkettä korvien välissä.

Luxus suitset (Horse Comfort) 145 €




Minun kaapistani löytyy tasan yhdet grip-polvipaikkaiset housut ja ne ovatkin ihan mukavat, mutta jotenkin hieman liukkaat kouluratsasteluun, koska grip on vain polvissa. Bongasinkin tulevasta mallistosta ratsastushousut, joissa grippiä on myös takapuolessa. Nämä olisivat varmasti kokeilemisen arvoiset, eikä ulkonäkökään ole mielestäni paha.

Mallistossa oli myös muita kivannäköisiä ja värisiä tuotteita ratsastajille. Sametti-kimallekypärä oli ensin omaan silmääni vähän liian erikoinen, mutta kun nyt katson kuvaa, niin oikeastaan se on aika kivan näköinen. Klassinen, johon lisätty ripaus nykyaikaa. Lisäksi kypärä on todella edullinen, joten jos minulla ei olisi alle vuoden vanhaa kypärää, niin tämä saattaisi olla potentiaalinen vaihtoehto.









Voi kun minulla ei olisi jo tarpeeksi satulahuopia...
Kuten jo mainitsinkin, pääsimme tutustumaan yrityksen suuriin "takatiloihin" eli paikkoihin, joissa tuotteita valmistetaan ja varastoidaan. Se oli todella mielenkiintoista ja silmiä avaavaa. Ne käsintehdyt suitsetkin on ihan oikeasti joku valmistanut käsin, nahkanpaloista suitsiksi ja vieläpä täällä Suomessa.

Ompelimosta. Täällä valmistetaan esimerkiksi raviohjastajien haalareita.











Nahkavarusteita iso läjä. Esimerkiksi jalustinhihnoille on oma kone, joka painaa reiät ja numerot niihin.
Varastossa oli suuret määrät tuotteita.

Myymälässä esillä olevat hevosenkengät.


Saimme valita tuotteen kotiin vietäväksi ja minä päädyin vaikean harkinnan ja pohdinnan jälkeen tilaamaan tummansinisen Horse Comfortin fullneck Luxus-villaloimen. Miksikö tämä? Kun Jaskan ostin, metsästin sille ohutta talliloimea. Jaskan ongelmana on se, että sillä on melko pitkä selkä, säkää ei ole juuri ollenkaan, mutta kaula on kuitenkin suht paksu (on muuten melko hankalan mallinen hevonen: pää on iso, etusääret lyhyet, selkä on pitkä, säkää ei ole...) ja edellinen talliloimi valui lavoille, kun siinä oli liian suuri kaula-aukko.

Hankin silloin Horse Comfortin loimen ja se istui todella hyvin etuosastaan, joten luulisin, että merkin muutkin tuotteet kävisivät hyvin Jaskalle. Lisäksi tarvitsin fullneck-loimea kuivatukseen, jäähdyttelyyn tai lämmittelyyn, satunnaiseen edustukseen, ehkä talliin ja kuljetukseenkin. Kerron tuotteesta lisää, kun sen hyppysiini saan. 

Luxus villaloimi fullneck (Horse Comfort) 99,80 €


Mikäli kiinnostuit tuotteista, niin niitä voit selailla lisää kuvastosta tai ottaa yhteyttä Veljekset Wahlsteniin. 

 
Löytyykö sinulta Veljekset Wahlstenin tuotteita?

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Uljas mustani ♥

Lämmin, tyyni kevätilma. Musta hevoseni. Niin kauniina.
Annan sen irrotella. Se ottaa pari pyrähdystä. 
Sitten on tutkimusmatkailun vuoro. 
Turpa nuuhkii ja korvat kuulostelevat ilmaa, 
kavio koittaa kuopsuttaa kovaa lunta.  
Kaikki on pienen miehen mielestä niin hauskaa. 
Minä voin vain ihailla. Tuossa on uljas mustani ♥

1 - Niin upea ♥
2
3
4 - Irtona juoksemisesta ei meinannut tulla mitään, joko Jaska tähyili aidalla...
5 - ...tai teki kiipeilymatkaa lumikasojen päälle...!
6
7

Minä pakahdun ilosta näitä kuvia katsellessa. 
Löysitkö sinä suosikkikuvaa?