TOISET SANOVAT, ETTÄ HEVOSEN JÄLKEINEN ELÄMÄ ON IHANAA.
ON AIKAA JA RAHAA TEHDÄ KAIKKEA MUUTA.
Kolusin satoja myynti-ilmoituksia, muutamiin otin yhteyttäkin ja tein oman ostoilmoituksenkin nettiin katsoakseni, jos jollakulla olisi hiljaisessa myynnissä sopiva hevonen. Tämä oli sinänsä minulle aivan uutta ja jännittävää, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin ostamassa uutta hevosta. Sellaista, jota en entuudestaan tunne. Osittain se teki tästä myös haastavaa. Rimani tuntui kasvavan kasvamistaan myynti-ilmoitusten vilistessä silmien ohi. Minulla oli valinnanvapaus seuraavaan hevoseeni. Mutta se tuotti myös valinnan vaikeutta.
Etsiskelin nuorta hevosta (ihanneikä 4-6 vuotta), mielellään ruunaa, jolla olisi kehityskelpoisuutta ja kapasiteettia laadukkaaseen harrasteluun. Hain hevosta, joka olisi utelias ja kiinnostunut ympäristöstään, mutta kuitenkin perusluonteeltaan rauhallinen ja kiltti. Mikään hevonen ei kuitenkaan iskenyt ja sykähdyttänyt sillä tavalla, kuin olisin kaivannut. Pari sellaista ehkä-hevosta oli kyllä, mutten kuitenkaan lähtenyt edes kokeilemaan niitä.
Kunnes. Tammikuun puolessa välissä sain jälleen yhden vastauksen ostoilmoitukseeni. Ensimmäinen ajatukseni, kun näin hevosen rodun, oli että ei taida nyt ihan olla sitä mitä etsin, mutta luettuani tekstiä pidemmälle, alkoi kiinnostukseni heräämään. Oikeastaan kaikki seikat tärppäsivät. Ikä oli juuri sopiva, koulutustaso riittävä, luonne vaikutti juuri minulle sopivalta ja sukupuolikin oli ruuna. Kun näin vielä kuvia tuosta hevosesta, oli se menoa. Kuvissa komeili tähtipäinen, rokkitukkainen, musta, lempeän näköinen ruuna.
TAHDOIN HEVOSEN, JOKA SYKÄHDYTTÄÄ.
Kun olin miettinyt hevoskriteerejäni, en ollut määritellyt tarkkaan rotua tai ulkonäköä. Onhan se niin, että jotkut hevoset vain iskevät enemmän kuin toiset ja tahdoin sellaisen hevosen, joka sykähdyttää minua - niin luonteeltaan, ratsastettavuudeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Etenkin musta väri ja pitkät ja paksut jouhet ja jotkut tietyt piirteet hevosessa iskevät minuun. Vaikka se ehkä vähän pinnallista ajattelua onkin, tahdon, että hevonen miellyttää myös omaa silmääni. Tässä hevosessa oli sitä jotain.
Sovin koeratsastuksen ja pian se päivä koittikin. Hevonen oli ulkonäöltään lempeän näköinen ja samalla kuitenkin upea. Mietin mielessäni, että tuo on täydellisen näköinen hevonen, toivottavasti se olisi sitä myös ratsastaessa. Hevonen oli hoitaessa hieman utelias, mutta rauhallisen ja kiltin oloinen. Ratsastaessa hevonen ei ollut aivan sellainen, kuin olin ajatellut, mutta pidin hevosen ratsastettavuudesta ja uskon, että löydämme vielä yhteisen sävelen ja pääsemme kehittymään yhdessä eteenpäin.
Tämä hevosenosto ei ehkä mennyt niin kuin oppikirjoissa kerrotaan ja tuntuu hieman hullultakin, että tein ratkaisuja näin nopeasti - olinhan kuitenkin valitsemassa itselleni toivottavasti pitkäikäistä hevosystävää. Hevosen ostolle ei kuitenkaan ole mielestäni mitään oikeata kaavaa, kuinka sen pitäisi mennä ja kuinka useaa hevosta täytyisi käydä kokeilemassa. Tai kuinka kauan aikaa täytyisi kulua edellisen poismenosta.
Jotkut sanovat, että täytyisi kokeilla useampaa hevosta, jotta voi olla varma, mutta itselleni alkoi päivien myötä kasvaa kasvamistaan varmuus siitä, että tämä on oikea hevonen minulle, enkä edes enää ajatellut, että joku muu hevonen voisi sopia. Hevoskauppa on muutenkin (ainakin omalta osaltani) enemmän tunne- kuin järkiasia, joten kun se varmuus alkaa syntyä, ei siitä enää ole paluuta. Jos tuntuu hyvältä, niin pitää antaa palaa, eikä turhaan jahkailla. Se on minun mielipiteeni.
Niin siinä sitten vain kävi. Minulla on uusi hevonen. Upea musta hevonen, jonka koen jo ihan minunlaisekseni. Rodultaan sellainen, jota en olisi ikinä uskonut ostavani, welsh cob. Iältään juuri sopivat 5 vuotta ja kooltaankin aika passeli, säkäkorkeudeltaan noin 155cm, hieman rotevampi, muttei kuitenkaan hirveän massiivinen. Hevoseni nimi on S.W. Black Jack, lyhyesti ihan vaan Jaska.
OONA ja JASKA 28.1.2015 -
MITEN TÄMÄ VAIKUTTAA BLOGIIN?
Blogi tulee hieman muuttumaan, kun uusi päätähti astuu kuvioihin. Majurin jälkeinen aika on blogissa ollutkin tavallaan välikautta, kun olen etsinyt tälle blogille (ja hevoselämälleni) suuntaa ja purkanut tänne ajatuksiani Majurista. Blogi tulee muuttumaan enemmän Jaskasta kertovaksi, mutta aion silti muistella silloin tällöin täällä bloginkin puolella pikku Majuriani ja mennyttä. Uusi nimi tulee varmasti kun sellaisen keksin, koska ehkäpä sydämestäni löytyy tilaa myös yhdelle Jaskalle. Nokkelia nimiehdotuksia otetaan siis vastaan, toiveissa olisi vähän mielikuvituksellisempi nimi kuin S.W. Black Jack ja Oona.
NÄIN SE ELÄMÄ VIE.
KOSKAAN EI VOI TIETÄÄ MISTÄ ITSENSÄ HUOMENNA LÖYTÄÄ.