keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Joskus myös epäonnistuu

Odotusten ollessa korkealla, tuntuu epäonnistuminen tuplasti pahemmalta.

Odotukseni siitä, kuinka Jaskan täytyisi liikkua ja toimia, ovat nousseet sitä mukaa kun treenit ovat viime viikkoina sujuneet aina vain paremmin. Kun se päivä tulee eteen, jolloin ei sujukaan niin hyvin, tuntuu pettymys tuplasti lannistavammalta.

Kuvat otettu viime viikon sunnuntaina © Hanna P.
Tiedän miltä haluan Jaskan tuntuvan ja tiedän miten se osaa kanssani parhaimmillaan liikkua. Tämä tieto lisää olettamuksia ja odotuksia ratsastustani kohtaan. Vaikka viikko sitten sunnuntaina Jaskan kanssa sujuikin varmasti ihan ok, oli pettymys suuri, kun en saanut ratsastuksesta sitä wau-tunnetta, joka on kulkenut tiiviisti mukanamme viime aikoina. Suutuin itselleni ja mietin mitä tein väärin?

Yksinkertaisesti en ratsastanut, asettanut raameja tai vaatinut niin, että vaatimukseni menevät läpi. Luovutin. En saanut Jaskaa ruotuun. Se liikkui aina hetkellisesti hyvin, mutta koko ajan minulla oli tunne, ettei se ole kunnolla avuilla. Pelkäsin, että kadotan tuntuman ja niinhän siinä kävikin, koska annoin sen tapahtua. Jaska sai aina jostain kimmokkeen ja hyvän tekosyyn juosta alta, kuuntelematta yhtään minua. En saanut Jaskaa rehellisesti avuille. Se harmitti ja sai hermoni kiristymään.

Onnemme sai pintaansa naarmuja ja tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi.
 


Harmitusta lisäsi tieto siitä, kuinka Jaska voisi liikkua, jos minä vain osaisin. Kentällä, kun se on kunnossa, Jaska liikkuu nykyään useimmiten todella hyvin ja kuuntelee pienintäkin apuani. Maneesissa Jaska hermostuu helposti, minä hermostun ja mistään ei tule mitään. Vikahan on pääosin minussa ja tämän tajuaminen nosti ärsytystä entisestään. Miksen ole parempi, miksen osaa?

Hetki sitten ajattelin, että pystymme mihin vain. Nyt se fiilis katosi.

Näitä päiviä tulee varmasti kaikille. Tuntee itsensä täysin epäonnistuneeksi ja on varma, että on vähintäänkin pilannut hevosensa. Nämä ajatukset täytyy päästä vain nollaamaan, täytyy aloittaa puhtaalla asenteella. Odotukset ja ennakkoluulot voi heittää romukoppaan. Ei saa odottaa liikoja, muttei myöskään maalailla piruja maneesin seinille. Täytyy uskoa. Itseensä ja hevoseensa.



Säröjä tulee aina ja niistä on vain päästävä yli.

Minä nollasin tilanteen pitämällä suosiolla seuraavana päivänä pitkästä aikaa Jaskalla täysin vapaan päivän. Fiilikseni olivat huonot, olin itse hakannut itseni maanrakoon, enkä todellakaan halunnut lähteä edes yrittämään mitään tilanteen korjaamiseksi. Mietin, kuinka pääsen tästä huonosta asenteesta ja saan kohotettua itseluottamustani, jos sitä onnistumista ei vain tule?

Uskoni meinasi loppua.

Onni on pätevä valmentaja. Valmentaja, joka ei tee työtä puolestani, vaan kannustaa tai potkaisee takamukselle ja lausuu juuri oikeat sanat ja ohjeet. Viikko sitten tiistaina menin valmennukseen hieman epäröivin fiiliksin, mutta lähdin tyytyväisin ja iloisin mielin, täynnä ahaa-elämyksiä. Koska minä oikeasti ratsastin.

En luovuttanut, vaan imin entistäkin tarkemmin valmentajan avut itseeni. Pakotin itseni uskaltamaan. Rohkenin vaatia. Uskalsin hellittää. Luotin Jaskaan ja siihen, että se pysyy avuilla. Luotin itseeni. En ymmärrä miten, mutta jotenkin valmentaja sai ujutettua minuun uskomattoman määrän uskoa ja itseluottamusta.


Yllätyin, kun huomasin osaavani sittenkin.

Jaska aloitti valmennuksessakin siitä, mistä sunnuntaina. Energian se olisi suunnannut kaahottamiseen, pohkeita ei olisi saanut pitää lähelläkään kylkiä ja pidätteitäkään ei olisi tarvinnut kuunnella. Tein kuitenkin heti alkutunnista Jaskalle selväksi, ettei se käy. Siihen vaadittiin muutama kovempi pidäte ja hölläys, pohkeiden käyttö silläkin uhalla, että Jaska yrittää kimmota kuuhun, tiukka keskivartalo ja tiivis istunta.

Uskalsin ratsastaa rohkeasti ja vaatia raamit, joiden sisään Jaskan täytyy asettua.

Siirryimme heti käyntiin, jos ravi meinasi mennä kaahottamiseksi ja haimme voltilla avut läpi, jonka jälkeen palasimme uralle säilyttäen tahdin. Pitkillä sivuilla tehtiin avoa, joka on todella hyvä tehtävä Jaskalle. Siinä se joutuu oikeasti kuuntelemaan, ottamaan vastaan pohjeavut ja pidätteet sekä taipumaan, eikä siitä selviä juoksemalla alta. Jokunen hetki ja äherrys siihen meni, kunnes tapahtui jotain. Sain Jaskan ratsastettua avuille.

Yhtäkkiä kaikki alkoi vain sujumaan. Pelottava päätykään ei ollut enää niin pelottava ja Jaska kuunteli minua. Lisättiin tehtävään pohkeenväistöt, jotka yllätyksekseni sujuivat paremmin kuin ikinä - ja mikä parasta, ihan pienillä avuilla. Se otti minut huomioon ja työskenteli yhteistyössä. Se oli se Jaska, josta pidän ihan hirveästi.



Ja mitä tulee laukkoihin. En ollut koskaan vielä kokenut tuollaista laukkaa Jaskan kanssa. Ohje oli, että laukka nostetaan kaarteesta, mutta ympyrälle ei mennä. Olen nimittäin usein paennut ympyrälle, mutta nyt Jaska piti saada ruotuun myös suoralla uralla.

Ensimmäinen nosto lähti hyvin, mutta Jaska sai pitkällä sivulla hepulin. Otin kovemman pidätteen ja kerroin Jaskalle, että tämä ei käy. Kun se hidasti, taputin reilusti. Ja mitä sitten kävikään. Jaska nosti laukan, laukkasi lyhyttä laukkaa ja pysyi avuilla. Pystyin hellittämään ohjasta, eikä edes seiniin ropiseva hiekka aiheuttanut paniikkia. Pystyin säätelemään laukkaa, hidastamaan sitä. Minä oikeasti ratsastin sitä laukkaa, enkä tyytynyt siihen kunhan se vain laukkaa -ajatukseen.

Kadonnut wau-fiilis löytyi.

Valmennus osui jälleen juuri oikeaan hetkeen. Sain rohkeutta, uskoa ja itsevarmuutta omaan tekemiseeni. Ehken olekaan niin hakoteillä kuin valmennusta edeltävänä päivänä ajattelin olevani. Minun täytyy vain uskaltaa asettaa rajat. Uskaltaa ratsastaa.




19 kommenttia:

  1. normaalia arkea hevosen kanssa.. Aina ei suju.. ei siitä tarvitse romaania kirjoittaa jos joku kerta ei mene niinkuin pitäisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, no onneksi tämä blogi kertoo siitä tavallisesta ja normaalista arjesta hevoseni kanssa ylä- ja alamäkineen, niin tänne on niitä romaaneja hyvä kirjoitella :)

      Poista
    2. Hieman törkeää tulla toisen blogiin kommentoimaan tuon tyylistä, kuten Sebastinas teki. Jokainen kirjoittaa omaa blogiaan juuri niin kuten haluaa.

      Poista
  2. En voi olla kehumatta ihanaa kirjoitustyyliäsi, joten kerron sulle vielä, että kirjoitat ihanasti!

    Mä olen myös vasta nyt muutaman kunnon tunnin jälkeen saanut sen vaihteen, että oikeasti uskallan ratsastaa. Olen mennyt myös hiukan riman ali ja todennut juuri tuon "kunhan se menee" lauseen monesti. Enää en tyydy siihen aina, sillä tiedän mitä poni todellakin osaa.

    Mutta epäonnistumiset kuuluvat tähän lajiin, pitää vaan muistaa, että aina ei voi olla hyvä. Eikä aina voi olla huonokaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla tuollaista palautetta :)

      Ai että kuinka tuttua tuo riman alta meneminen on. Itsekin olen yrittänyt viime aikoina opetella siitä pois, mutta välillä se on kovin vaikeaa :)

      Niinpä, ja epäonnistumisen jälkeen se onnistuminen tuntuu tuplasti paremmalta ;)

      Poista
  3. Kuinka tuttua... Oma rima on noussut nyt edistymisen seurauksena sen verran korkeaksi, etten osaa iloita niistä huonosti menneistä kerroista. :D tai jos menee vähänkään huonommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kumma kuinka ne oikeasti jopa ihan kelvollisesti menneet kerratkin alkavat tuntumaan ihan surkeilta, kun se rima nousee :D Joo, eikä niistä osaa sillä tavalla iloita, vaikka suoritus olisi ollut parempi kuin esim vuosi sitten paras suoritus :)

      Poista
  4. Hyvin sanottu! Jokaiselle ihan varmasti tulee kausia, kun tuntee, ettei mitään osaa. Jos yhdellä tai useammalla ratsastuskerralla menee hienosti, alkaa odottaa aina vaan parempaa. Ja sitten yhtäkkiä unohtaa, mitä on aikaisemmilla kerroilla tehnyt saadakseen aikaan sen hyvän. Odottaa vaan, että se tulee ikään kuin automaattisesti.

    Hienon näköisesti teillä menee. Jaskasta on tullut tosi muhku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, juuri näin.. Tämä on kyllä niin jännä laji, aina on opittavaa ja välillä tulee näitä takapakkeja, kun tuntuu, että vielä viikko sitten osasi, mutta nyt ei enää.. :)

      Kiitos, kiitos! Jaska on kyllä muhkistunut (onkohan se edes sana? :D) ihan hirveästi ja nyt on saatu ylimääräiset syksyn aikana kertyneet kilotkin aika hyvin sulatettua pois :)

      Poista
  5. Hieno teksti. Samoja tuntemuksia myös täällä. Tiedän, että jos harjoitellaan jotain uutta tai vaikeaa juttua, ei kaikki aina voi mennä täydellisesti. Silti harmittaa, kun se wau-fiilis puuttuu... Onneksi se wau sitten aina lopulta löytyy jostakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinpä, pitäisi olla turhautumatta, jos ei aina onnistu täydellisesti.. mutta se on vaikeaa! Täytyisi osata vain tehdä enemmän töitä sen eteen, että se fiilis tulee sieltä, joskus kun se tulee helpommin ja joskus vaatii paljon :)

      Poista
  6. Olipas sujuva teksti, oli todella mukava lukuelämys. Aiheeseenkin samaistun täysin; muutama viikko sitten tuntui että vihdoinkin on ruvennut sujumaan, mutta nyt viime kerrat ovat olleet alamäkeen syöksymistä.. no kai täältä pikku hiljaa taas noustaan :) Hyvät hetkethän tuntuvat vielä paremmilta pienten vastoinkäymisten jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kyllä sieltä aina jossain vaiheessa pääsee rämmittyä takaisin ylös ;) Ja totta, että se onnistuminen tuntuu vielä paremmalta, kun välissä on vähän rypenyt!

      Poista
  7. Mitä objektiiviä käytät maneesissa tai mitä objektiiviä suosittelisit maneesissa kuvaamiseen? :) Hinta ehdottomasti kolminumeroinen, mieluiten alle 800e. Runkona canon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kuvat on otettu Canon EF-S 18-135mm objektiivilla, sillä tulee ihan hyviä kuvia, jos maneesiin pääsee vähän luonnonvaloakin.

      Mutta itselläni ei tällä hetkellä ole objektiivia, jolla selviytyisi maneesista :/ Haaveissa ja ostoslistalla on Sigma 70-200 mm F2.8 objektiivi, joka soveltuisi mukavasti muutenkin heppakuvaukseen ja jolla pärjäisi varmasti myös maneesissa :) En mikään ammattilainen ole, mutta maneesikuvaamiseen tarvitsee valovoimaisen objektiivin, eli kannattaa tuota F-lukua ainakin kytätä ;) Kiinteällä polttovälillä saa vähän edullisempiakin valovoimaisia objektiiveja, mutta kaikkihan tietty riippuu sitten siitä, että mistä ominaisuudesta haluaa tinkiä :)

      Poista
  8. Tykkään sun tyylistä kirjottaa ihan älyttömästi!

    VastaaPoista
  9. Kehitys- tai tavoitepostaus olisi kiva :) Ihania kuvia! Sun kirjoitustyyli pomppaa kyllä hyvin esiin hevosblogien joukosta, tykkään siitä miten omanlainen ja erilainen se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuulla, että kirjoitustyylini erottuu joukosta, välillä kun tuntuu, että se takkuaa ihan kauheasti :) Nuo ehdottamasi postaukset ovatkin olleet jo vaikka kuinka pitkään työn alla, täytyy nyt vain kirjoittaa ne loppuun, kun ovat näköjään kovin toivottujakin! :)

      Poista