lauantai 28. syyskuuta 2013

Sinä motivoit minua


Olen aikamoisen ahkerasti viimeiset pari viikkoa treenaillut Majurin kanssa koulujuttuja ja itse alan jo huomata eron. Suurin tavoitteeni on ollut saada Majurin takapää aktiiviseksi ja siinä asiassa ollaan petrattu todella paljon, kun olen yrittänyt keskittyä siihen jokaisella ratsastuskerralla. Majuri on nyt helpompi ratsastaa läpi, kevyempi ja ponnekkaampi. Jes ollaan edistytty ja motivaatiokin on huipussaan! Majuri on ihan huippu!

On aivan huippua huomata, että tuo pontus voi vielä kehittyä ja minä opin siltä koko ajan jotain uutta. Motivaationi treenaamista kohtaan kasvaa vauhdilla, koska huomaan, että kehitymme jo näinkin lyhyessä ajassa todella paljon. Tai oikeastaan kaivamme vain itsemme ruosteen alta näkyviin. Innolla ja jännityksellä odotan seuraavien rakennekuvien ottamista, koska nyt voin verrata niitä elokuiseen tilanteeseen. Palan halusta nähdä kuinka paljon Majuri on muuttunut noihin kesäpömppämahakuviin verrattuna!

Söpö laiskimus ja uusi hieno huopa :)
Tänään viimein sain kuviakin meidän kouluväännöstä, kuvista kiitos Sannalle, on välillä hyvä nähdä edes vähän, että miltä se meno näyttää. Osaa taas korjata oikeita asioita! 
Tämän päiväisestä huomasin, että minun täytyy kiinnittää pariin juttuun istunnassani huomiota. Polvi ei saa nousta (voi kuinka odotankaan, että saan hankittua koulusatulan!) ja katseen täytyy pysyä jossain muualla kuin alhaalla. Ne ovat asioita, joita lähden ensimmäiseksi omassa istunnassani korjaamaan.

Tänään, heti kun kamera oli mukana, Majuri oli edellisiä päiviä huonompi ratsastaa. Takapää laahasi aivan jäljessä, Majuri ei reagoinut pohkeisiin ja puri oikealle asettaessa kuolaimeen. Ympyrällä junnaamisesta ei tullut mitään, joten päätin antaa Majurin sitten ensin ravata ja sen jälkeen laukata kenttää ympäri reippaammin. 

Alkuraveista, hieman on laiskan näköistä menoa.

Aluksi Majuri ei olisi millään halunnut asettua oikealle, meno oli suurinpiirtein tämän näköistä!

Vähän herättelyä!
Pienen rallituksen jälkeen Majuri heräsi ja takapääkin alkoi pikku hiljaa työskentelemään paremmin. Loppua kohden saimme oikein hyviä pätkiä, Majuri ei purrut kuolaimeen ja oli hyvin avuilla. Tänään keskityimmekin perusratsastukseen ja oikein päin liikkumiseen, emmekä niinkään harjoitelleet tulevan kouluradan osia, toisin kuin olemme viime päivinä tehneet.



Lopulta voinkin todeta, että tämän päiväinen ratsastus oli onnistunut, vaikka aluksi hieman kankeaa olikin. Majurin hyviä puolia ratsuna onkin sen nöyryys ja anteeksi antavaisuus. Vaikka välillä sähläänkin selässä, Majuri jaksaa silti yrittää ja haluaa miellyttää ratsastajaa. Majuri antaa virheet anteeksi, mutta ei kuitenkaan anna mitään ilmaiseksi ja vaatii aina ratsastajalta työtä onnistumisen eteen. Jos jokin ei suju, saa useimmiten syyttää vain itseään.

Hyviä pätkiä siis tänään takana, huomenna menemmekin sitten maastoon tuulettumaan!

P.S. Uusi banneri on Miljan käsialaa, kiitos hänelle. Ulkoasuun on tulossa muutoksia, kunhan ehdin ruveta väsäilemään!


Laiskapontus ja ADHD-kakara! Huomasittehan, että Majurin huopa ja Aatun takki ovat oikein sävy sävyyn ;)

10 kommenttia:

  1. Vau mitä menoa. Majuri on hieno ! :)

    VastaaPoista
  2. Hauska tarkastella toisten istuntaa ja ottaa siitä oppia, kun oma istuntakin on korjausta vailla. :) Mulla sama ongelma, että polvet nousee liian ylös varsinkin laukannostoissa ja sit putoo jalustimet. Oikein suututtaa välillä, ettei päähän mene se kantapäiden alhaalla pitäminen. (http://elamaasydamella.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ärsyttävä ongelma, kun polvet nousee.. miten sitä ei vain opi :D
      Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Majuri näyttää kovissa tosi reenolta! :)
    Eli oletteko menossa johonkin kisoihin lähitulevaisuudessa?
    Ja sutalahuopa on aivan ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Majuri on kyllä viime aikoina liikkunut kivan rennosti. Ollaan menossa koulukisoihin parin viikon päästä, helppo C luokkaan. Itsekin kyllä tykkään tuosta satulahuovasta! :)

      Poista
  4. mitä virheitä sul on rasastaesa mitkä tiiät ite?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan niitä pienempiä ja isompia, mutta isoimmat on juurikin postauksessa mainitsemani kaksi asiaa ja sen lisäksi käteni eivät pysy koko ajan oikealla kohdalla eivätkä nyrkit kiinni ja laukkaa nostaessa ylävartaloni ei ole paikoillaan. Nämä ovat sellaiset isoimmat, jotka haluaisin saada korjattua ensimmäiseksi pois.

      Poista
  5. ihana blogi! hyvii kuvia!

    http://imppujaansku.blogspot.fi
    http://ansku-life-style.blogspot.fi

    VastaaPoista