keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Onnistuneita hyppyjä!

Olen aivan poikki. Se ehkä kuvaa tämän hetken fiiliksiä parhaiten. Viikonlopun Hevoset Stadikalla -tapahtuma oli minulle melko rankka. Juoksin päivät pitkät ympäri stadionia, olin siis mukana tapahtuman järjestämisessä. Kävelin viikonlopun aikana 40 km ja siitä todisteena on järkyttävän kipeät lihakset ja rakkulat jaloissa.

Kuvat c. Jasu
Majuri on ollut viime päivinä todella mukava ratsastettava. Olen ratsastanut pääasiassa kouluhommia, mutta eilen innostuin jopa hyppäämään pitkästä aikaa. Esteet eivät nousseet kuin maksimissaan 60 cm korkuisiksi, mutta selvittiin vain yhdellä kiellolla ("muuri" näyttikin pelottavalta toisesta suunnasta, kun siihen oli ilmestynyt valkoisia viivoja!) ja nollalla pudotuksella. Aika hyvin meiltä!

Majuri imi aika hyvin esteille ja tällä kertaa laukka säilyi yllättävän hyvänä. Hirveitä itsemurhahyppyjä ei eilen nähty ja tultiin koko ajan aika hyvin oikealle ponnistuspaikalle. Majuri suoriutui hienosti hypyistä, voin olla pojasta ylpeä!


Koska Majurilla alkaa jo ikä painaa, olen alkanut miettimään vielä enemmän sen jalkoja ja vammojen ennaltaehkäisyä. Koska meillä kylmäysmahdollisuudet ovat hieman huonot ja letkun käyttäminen olisi tajuttoman hidasta, ostin noin viikko sitten MSM kylmäsavea Majurin jalkojen hoitoon. 

Olen käyttänyt savea aina rankan treenin jälkeen ja levittänyt sitä joka jalkaan ja jättänyt yöksi jalkoihin. Seuraavana päivänä olen harjannut kuivuneet savet pois. Tämä on osoittautunut melko helpoksi keinoksi ja toivon mukaan tästä on myös oikeasti apua ennaltaehkäisemään jalkojen kulumista ja vammoja.

Näitä kuvia katsellessa tulee taas olo, että pitäisi päästä mahdollisimman pian valmennukseen!

Huomenna Majurilla on hammaslääkäri, josta johtuen se saa pari päivää hieman kevyempää menoa. Mutta sitten jatkuu taas treeni. Minulla on muhinut yksi ajatus päässäni viime päivinä ja melkoisen varmasti se tulee myös toteutumaan. Tästä ajatuksesta kerron kuitenkin ihan omassa postauksessaan, joten siitä sitten lisää myöhemmin!

8 kommenttia:

  1. Hyvä postaus!!! Sun kyllä pitäis enemmänki hypätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joo, no toi on meille tollasta mukavaa vaihtelua, mutta kieltämättä pitäisi vähän useammin hypätä :)

      Poista
  2. Näänkö ihan väärin, vai onko Majuri laihtunut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näät ihan oikein, Majurilta on pikku hiljaa lähteny se kesäpömppä pois :D Se ei oo enää laitumella eikä saa syödä niin paljon kun jaksaa, niin on laihtunut aika hyvin :)

      Poista
  3. Hieno postaus! Teidän tosiaan pitäisi useammin hypätä, sillä majuri näyttää tykkäävän siitä ja on selvästikin kehittynyt teidän alkutaipaleeseen verrattuna. :) Ihan kiitettävä ilmavarakin tuossa ristikolla :D
    Onko tietokoneessani jotain vikaa vai onko kuvat jotenkin heilahtaneempia/sumeisempia kuin ennen? Ainakin hyppykuvat ovat hieman epäselviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Kehitystä on kyllä tapahtunut huimasti, vaikka emme olekaan mitenkään hiki hatussa hyppäämistä harjoitelleet! Pitäisi kyllä hypätä useammin, tuollaiset pikku esteet ovat ihan kivaa vaihtelua :)
      Ovat ne kyllä hieman huonompilaatuisia kuin tavallisesti, mutta oli kyllä tavallista huonommat kuvausolosuhteetkin, hämärää ja pilvistä.

      Poista
  4. toi on tooosisiisti tuo proffakuva svai mikälie!

    VastaaPoista