tiistai 24. helmikuuta 2015

Tavoitteet vuodelle 2015

On hyvä asettaa tavoitteita ja päämääriä ja miettiä millaisella viikko-ohjelmalla ja treenillä tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Vaikka ratsastankin aika paljon myös fiiliksen mukaan, enkä välttämättä pidä tavoitteista kynsin hampain kiinni, on niitä silti hyvä olla olemassa. Edes sellaisena suunnannäyttäjänä.

Asetan tavoitteet sillä periaatteella, että niihin tähdätään, mutta jos emme ole valmiita johonkin, niin silloin tavoitetta helpotetaan. Pääasia on, että etenemme rennosti ja rauhallisesti, ilman turhia paineita. Minulla ei ainakaan vielä vilku silmissäni kisakenttien kuvat, enkä odota malttamattomana niille pääsyä. Aika näyttää innostunko ja onko minulla edes mahdollisuutta käydä enemmänkin kisoissa. Mutta mikäli kotitreenit sujuvat ja mieleni on luottavainen, niin luultavasti ehdimme vielä tänä vuonna joitakin kisoja käydä kokeilemassa.



Lähtötilannehan on se, että emme Jaskan kanssa tunne toisiamme, enkä tiedä yhtään mihin Jaska voi yltää. Alku menee ihan vain tutustumisessa ja kokeilemisessa ja sellaisen yhteisen sävelen löytämisessä. Tavoitteena onkin löytää hyvät yhteistyön pelinappulat ihan kaikessa ja oppia luottamaan toinen toisiimme enemmän. Tavoitteena on kokeilla paljon uutta, harjoitella koulujuttuja, hypätä esteitä ja maastoilla. Kokea hienoja asioita yhdessä ja oppia tuntemaan Jaska paremmin.

Viikko-ohjelmamme tulee mukailemaan mahdollisimman paljon ennalta suunniteltua ohjelmaa. Tarkoituksena on päästä kerran viikossa kunnolla maastoilemaan ja tuulettumaan, kerran viikkoon (tai kahteen) hypätä esteitä tai tehdä puomitreeniä ja kolmisen kertaa viikossa harjoitella koulujuttuja. Vapaapäiviä Jaska tulee saamaan pari viikossa, riippuen sen jaksamisesta. Maastakäsittelyä on myös tarkoitus treenailla joko vapaapäivinä tai sitten jonkun ratsastuspäivän yhteydessä tai sijasta.

Nämä ensimmäiset tavoitteet tälle vuodelle ovat hyvin suurpiirteisiä ja luulen, että ne tästä vielä hioutuvat ja muuttuvat, kun opin Jaskaa paremmin tuntemaan.


TAVOITTEET JASKAN KANSSA VUODELLE 2015 

Vahvistaa HeB-tasoa ja saavuttaa tasaisempi liikkuminen. Kun perusratsastus on kunnossa, voimme alkaa harjoitelemaan vaativampia asioita. Apuna käydään valmennuksissa.

Aloittaa esteiden hyppääminen ja saada siihen rutiinia ja varmuutta. Korkeutta voidaan lisätä etenemisen mukaan.

Käydä valmennuksissa hakemassa uutta oppia vähintään pari kertaa kuukaudessa.

Luoda luottamussuhdetta ja saada varmuutta käsittelyyn ja ratsastukseen. Tavoitteena on, että Jaska on seurassani rento, kuuliainen ja luottavainen, eikä jännitä ratsastaessakaan.

Aloittaa maastoilu ensin kaverin kanssa ja sitten yksin. Tavoitteena tehdä maastoilusta kivaa ja rentoa puuhaa.

Tehdä monipuolisesti vanhaa ja uutta; höntsäillä maastossa, hypätä esteitä, tuupata koulua, jumppailla maastakäsin, tutustua uusiin asioihin ja saada kokemusta vanhoista.

Osallistua ensimmäisiin kisoihimme, jos kaikki sujuu hyvin ja etenemme tavoitteen mukaisesti kotona. Tavoitteena olisi käydä suorittamassa ainakin HeC ja jokin pieni esteluokka.

Kehittää askellajeihin tasaisuutta, varmuutta ja tahtia.

Saada vasen laukka yhtä helpoksi kuin oikea ja korjata tätä vinoutta.

Kehittää siirtymisiä sulaviksi ja niin, että Jaska pysyy tasaisesti avuilla siirtymisten läpi.



Minkälaisia tavoitteita teillä on? Onko yhtään samanlaisia?


8 kommenttia:

  1. Siis tää uusi kaverisi on ihan mahtavan näköinen! Jotenkin muistuttaa Majuria ulkonäöllisesti, mutta silti kuitenkin on enempi "ponimaisempi" :) Aivan hurmaavan näköinen ukkeli, tämän kanssa on varmasti kiva tehdä töitä! Yhden hauskan asian jonka olen huomannut ainakin näin kuvien välityksellä on se, että Jaskalla näyttäisi olevan aika iso pää :D Onko oikeasti näin?

    Hyviä tavoitteita teillä ensi vuodelle, innolla jään seuraamaan miten ne sitten käytännössä onnistuvat :)
    Meillä ei ole pikkukaverin kanssa muita suunnitelmia kuin päästä kesä vähillä sairasteluilla läpi, valmentautua muutamia kertoja, uida ja maastoilla :) ja synttäreitä pitää tietysti kanssa juhlia! ^.^

    Kivaa kevättä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Pauliina! :) Jaskassa on kyllä ulkonäöllisesti joitain samoja piirteitä kuin Majurissa oli (ehkä kuvissa vielä enemmän huomaa näitä piirteitä kuin livenä), mutta on se kuitenkin loppupeleissä ihan eri näköinen, tuommoinen iso poni :) Ja olet oikeassa, Jaskalla on oikeastikin tosi iso pää :D Majuri kun käytti cob-full päävehkeitä, niin Jaskalle menee full-extrafull kamat :D Muutenkin Jaska on vähän isompi kuin Majuri oli, paitsi säkäkorkeudeltaan jää himpun verran matalammaksi.

      Kiitos, toivotaan, että kaikki sujuisi mallikkaasti ja tämä vuosi voitaisiin kaikki mennä ilman sairasteluja ja takapakkeja! Ihan kateeksi käy, kun teillä on kyllä blogin perusteella niin täydelliset maastot (ja uimapaikka!)! Kyllä kelpaa varmasti maastoillakin, kun on niin hyvä mahdollisuus siihen :)

      Tosi paljon tsemppejä ja hyvää kesän odotusta myös teille! :)

      Poista
  2. Teistä tulee kyllä huippu pari Jaskan kanssa! :)

    VastaaPoista
  3. Olen huono asettamaan tavoitteita ja varmaan vielä huonompi pitämään niistä kiinni. Toki edelleenkin kentän puuttuminen rajoittaa tavoitteiden asettamista. Itsellä ei ole haaveena päästä kisakentille, eikä oikeastaan edes valmentautua, ainakaan omien hevosten kanssa. Ehkä meidän tavoite on vaan pysyä hengissä ja pitää harrastaminen edelleen kivana ;) Ja tietenkin saada Lulu kuntoutettua, siinä jos missä on tavoitetta kerrakseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä vähän samaa vikaa täällä, mutta paljon kyllä auttaa, kun on sellaiset puitteet, joissa tavoitteet on mahdollista toteuttaa (nytkin tuskailen, kun nämä sääolosuhteet pilaavat suunnitelmat!) :) Terveys on kyllä tietty se ensimmäinen ja tärkein tavoite, sepäs ihan unohtui tuosta minun listalta :) Tsempit Lulun kuntoutukseen, toivotaan parasta! :)

      Poista
  4. Vuokrahevosen kanssa tavoitteena tälle vuodelle saada ravi treenattua kuntoon. On siis entinen ravuri, selästä käsin tehty hommia säännöllisesti nyt muutama kuukausi. Ennen siis hepalla ollut tapana vain loikkia ympäriinsä kun olis niiin kivaa mennä kovaa. Välillä pohje siirtyy Pepin mielestä kohtaan laukkaa täysiä, mutta vauhdista keulimisen olen ainakin toistaiseksi saanut jo lähes kokonaan kitkettyä pois. Ollaan jo muutama pätkä saatu hyvää ravia parin viikon sisällä, joten eiköhän tästäkin suosta vielä nousta. Lisäksi tänä vuonna olisi kiva saada Pepille se kauan odotettu koulupenkki, mutta koska olen ainut joka siitä yhtään mitään hyötyisi, ei ole omistajan näkökulmasta kannattavaa sitä ostaa. Ja pärjätäänhän me ilmankin :)

    Mutta Jaska on kyllä super kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etteköhän tekin sitkeällä työllä pääse tavoitteisiinne! :) Minäkin haaveilin monta vuotta koulusatulasta ja viimein sen sainkin, joten hyvää kannattaa odottaa ;) Treenaamisen iloa teille!

      Ja kiitokset :)

      Poista