tiistai 2. kesäkuuta 2015

Hetki vapauden

1
 Tämä on iloa silmilleni. Mielelleni.
Tämä on riemua. Hohtava aurinko mustissa kyljissä. 
Tämä on tulta kavioissa. Tuuli tarrautuneena harjaan.
Tämä on uljaan eläimen tanssi. Vapaasti toteutettu.
Tämä on hetki. Hetki vapauden.

2

Viimeksi eletty viikko on ollut meillä huomaamattamme todella rento. Kapusin viime viikolla vain kaksi kertaa satulaan ja loput liikutuspäivät Jaska juoksi irtona tai liinassa. Pieni ajatusloma arjesta siis, molemmille.

3
4

Tänään veimme Iinan kanssa Jaskan ja Dessin vähän pidemmäksi aikaa nauttimaan laitumen annista. Tulevina päivinä hevoset pääsevät laitumelle yötä päivää, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Jaskan uppoutuneena vihreään. Kyllähän poika otti spurttejakin ja ilakoi itsensä hikiseksi, mutta välillä se turpa malttoi laskeutua alaskin.

5

Viimeisen viikon aikana olen katsellut Jaskan ilakointia irtona ja pellossa ja kyllä se pysäyttää. Tuo uljas ja kaunis hevonen on tosiaankin minun. Minulla on vallattoman ihana hevonen, jonka nautiskelua on ilo katsoa.

6
7
Pääsevätkö teidän hevoset kesälaitumille tänä kesänä? Entä löytyykö näistä kuvista suosikkia?

8
9
10 - Oli pakko julkaista tämä, Jaska näyttää niin typerältä pikku possulta :D

11

Loppuun vielä pieni video Jaskan viikonlopun irtojuoksutuksesta. Videot kuvasin ja muokkasin kännykällä, joten laatu on sen mukainen! Pieni videopätkä oli muuten jo viikonloppuna nähtävillä Instagramissa, joten kannattaa seurailla, jos haluaa nähdä blogissa julkaisematontakin materiaalia.





17 kommenttia:

  1. 1,5,9 on mun suosikkeja! Upeita kuvia jälleen kerran ☺

    VastaaPoista
  2. Suosikkini oli varmaan ensimmäinen, vaikka kaikki olivat kivoja ja ihanan kesäisiä :)!

    VastaaPoista
  3. Coda ei pääse laitsalle ainakaan kokopäiväisesti, mutta pienelle plänntille muutamiksi tunneiksi toivottavasti :) ihania kuvia kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Kiva, että Coda pääsee edes vähän maistelemaan vihreätä :)

      Poista
  4. 9 sekä 11 ovat mun mielestä kivoimpia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) 11 on jotenkin kiva tunnelma kyllä! :)

      Poista
  5. Tosi kivoja kuvia kyllä kaikki, 1 ja 4 on ehkä mun suosikit. :)

    VastaaPoista
  6. Oi, kuinka upeita kuvia! Jaska on niin hieno hevonen :) Mun suosikkikuvia olivat 5 ja 11!

    VastaaPoista
  7. Pääsee isolle laitumelle heppakamujen kanssa! Totutuksen kanssa tosin on saanut olla varovainen, koska heppa on sairastanut lievän kaviokuumeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa :) joo siinä saakin olla tarkkana, jos kaviokuumetta on joskus sairastanut.

      Poista
  8. Jaska näyttää kylllä joissain kuvissa etäisesti friisiläiseltä! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vähän tuollaisen pikkufriisin näköinen :)

      Poista