perjantai 29. toukokuuta 2015

Sinä olet kultaa

 Hyvää syntymäpäivää tähtipääni ♥


Jaska täyttää tänään vuosia, kun mittariin kääntyy nyt "virallisesti" viisi vuotta. Välillä tuntuu, ettei tuo poika voi olla niin nuori, se on varustettu useimmiten niin fiksulla luonteella. Tietty onhan se vielä kovin lapsikin joissain tilanteissa, mutta ehkä Jaska onkin sellainen lapsinero, järkevä nuoreksi hevoseksi. Päivä päivältä pidänkin Jaskan luonteesta entistä enemmän. Se on utelias ja huomionkipeä, omalla tavallaan herttainen ja lempeä, mutta kuitenkin vähän jääräpää sopivassa suhteessa.

Jaska tuntuu ottaneen ison harppauksen eteenpäin kotiutumisessakin. Se viihtyy jo rauhallisesti yksinkin tallissa tai kentällä ja vaikka maneesi onkin vielä vähän jännittävä paikka, niin sinnekin mennään kuitenkin avoimen uteliaana. Esteitä en ole vielä "uskaltautunut" kokeilemaan, mutta voi olla, että ensi viikolla kokeilen niitäkin ensimmäistä kertaa.

Postauksen kuvat © Jasu
Lähimaastot (joissa ei siis liiku autoja) ovat jo peruskauraa Jaskalle. Välillä se jopa kävelee mieluummin Dessin edellä ja on niin polleata poikaa, kyllä minä tämän osaan! Minulla on ollut tapana opettaa hevoselle, että maastossa kuljetaan rauhallisesti puolipitkin tai pitkin ohjin ja Jaska näyttää tajunneen jutun jujun helposti. Pikku hiljaa voidaan varmasti ottaa maastoilussa seuraava askel eteenpäin ja lähteä koluamaan paikkoja vähän pidemmälle. Harmi vain, että meillä ei ole autottomia maastoja paria peltotietä pidempää pätkää, joten autoihin on totuteltava (tai minähän en tiedä miten Jaska suhtautuu tai on totutettu autoihin, traktoreista se ei ainakaan tunnu kummemmin välittävän) ja jossain välissä täytyisi uskaltautua alittamaan junaratakin, jotta päästään vielä parempiin maastoihin.

Ettei kuitenkaan menisi pelkäksi ruusuilla tanssimiseksi, niin jouduin ottamaan taas käyttöön vanhan satulani, kun koulusatula ei jotenkin tunnu istuvan. Vanhalla satulalla Jaska liikkuu paremmin, joten pakkohan sitä on sitten käyttää, vaikka ratsastajalle se ei välttämättä ole niin mukava. Toivottavasti koulusatulakin saataisiin vielä jossain vaiheessa muokattua valjassepällä sopivaksi, koska en jaksaisi taas metsästää uutta satulaa.

Hieno ruunani ♥ Mitä pidätte muuten tuosta huovasta? Olen ostanut sen alunperin joskus Majurille, mutta se pääsi vasta nyt ensimmäistä kertaa käyttöön. Hups, miten niin olen varustehamstraaja?
Seuraava harmistusta aiheuttava asia olen minä. Tarkemmin sanottuna minun istuntani ja ratsastukseni. On tuskastuttavaa tajuta se, ettei yksinkertaisesti vain osaa. Jos joskus on osannut, niin nyt niille taidoille olisi käyttöä ja niitä pitäisi kaivaa syvältä ruosteen alta. Majuria olin pakostikin vuosien aikana oppinut ratsastamaan, mutta nyt en enää tunne hevoseni nappuloita. Toisaalta mukavaa ja uutta, mutta välillä tekisi mieli antaa kunnon potku takamukselleni. Tiedän, ettei epätoivoon kannata vaipua tai olla liian ankara itselleen, vaan täytyy harjoitella ja vielä kerran harjoitella. Mitään ei saavuta ilman työtä.

Ehkä suurin ongelmani on se, että jään helposti matkustelemaan, enkä osaa tai uskalla vaatia. Annan itseni ja hevosen lintsailla, enkä vaadi, ennen kaikkea itseltäni, kunnollista työskentelyä. Heti kun keskityn ja pyydän napakasti, muuttuu ratsastuskin paremmaksi. Toinen ongelma on se, etten saa omaa istuntaani minua miellyttävään järjestykseen. Tuntuu, että heilun ja hytkyn holtittomasti. On epäreilua vaatia hevoselta, jos ei itse pysty ensin vaatimaan itseltään kunnollista ratsastusta.

Minun pitäisi käydä varmaan jossain ruiskurusketuksessa, ettei väriero olisi niin kamala hepan ja oman naaman välillä, oikean valotuksen löytäminen on haastavaa :D
Jaska on, minusta huolimatta, ollut nyt kuitenkin mukava ratsastettava ja päivä päivältä alan löytämään nopeammin ne rennon työskentelyn nappulat. Joinain päivinä pystyn jopa hallitsemaan kehoni, kun oikein keskityn, joten ehkä ei vielä heitetä toivoa menemään. Harjoittelua ja voiman kasvatusta vain molemmille, niin ehkä meistä vielä tulee ihan hyvä tiimi!

perjantai 22. toukokuuta 2015

Tarvitsetko banneria?

Minulta on etenkin viime aikoina kysytty todella usein, voisinko tehdä bannerin? Yhdessä vaiheessa tein niitä melkein kaikille kysyjille, mutta lopulta kyselyitä alkoi tulla sen verran paljon, että minulta jäi nolosti lupaamiani bannereita tekemättä. Pahoittelut siitä niille, joille olen luvannut bannerin, mutta se on jäänyt tekemättä. Aikani ja innostukseni ei vain riitä kaikkiin.

Joidenkin kohdalla inspiraatio kuitenkin syttyy ja sen takia haluaisinkin tarjota ainakin yhdelle lukijalle mahdollisuuden saada minun tekemäni bannerin. Tässä tosiaankin ratkaisee se, syttyykö inspiraationi houkuttelevista perusteluista ja ohjeista. Tietenkin myös hyvälaatuisista kuvista on mukavempi banneria väsätä ja teen bannerin mieluusti aktiivisesti bloggaavalle ihmiselle, jolle siitä on oikeasti hyötyä.



Eli, jos olet blogini lukija ja tahtoisit saada uuden bannerin minulta, laita kommenttiin seuraavat tiedot:

 ★ Blogisi osoite
Sähköpostiosoitteesi, johon voin ottaa yhteyttä
Pienet ohjeet ja toiveet banneriin
eli minkätyylinen banneri tai linkkaa vaikka esimerkki, 
pari kuvaesimerkkiä, millainen värimaailma ym.
Inspiroivat perustelut, miksi juuri sinä tarvitset bannerin?
 
Tarkempia ohjeita, kokoa, kuvia ym. kyselen valituilta sähköpostitse.

Sanotaanko, että aikaa on vaikka 7.6. asti, mutta toteuttelen bannereita sitä mukaa, kun inspiroivia ohjeita tulee. Kannattaa siis olla nopea, mutta ennen kaikkea panostaa perusteluihin!


torstai 21. toukokuuta 2015

Mitä tapahtuu silloin kun blogi ei päivity?

Elämäkin pysähtyy?


Ei kuitenkaan.

Aika vain laittaa sekunteja toisen eteen. Minuutit, tunnit, ne seuraavat niitä. Pysähtymättä. Päivä kääntyy seuraavaan. Elämä jatkuu, vaikka täällä blogissa se välillä pysähtyy. Olen ollut viikon poissa täältä. Mutta olen minä elänyt. Elämässäni sattuu hassuja pikku juttuja.

On tapahtunut paljon, mutta toisaalta niin vähän, ettei sellaisia kirjoita blogiin. Tapahtumat ovat olleet pieniä ja arkisia, mutta kovin tärkeitä ja suuria minulle. Olen raapustellut jokaisesta Jaskan kanssa vietetystä päivästä kalenteriin. Sellaiseen pieneen, taskukokoiseen. Ehkä lauseen, joskus pari. Säilönyt ne jutut sinne, ohuille sivuille. Sellaisella käsialalla, että tuskin kukaan saa selvää, en varmaan minä itsekään.



Jaska on maistellut ensimmäiset vihreät ruohontupsut. Aurinko on näyttäytynyt, on ollut outoa jättää takki naulaan. Kevät alkaa pakata tavaroitaan ja valmistelee muuttoaan pois kesän tieltä. Aika rientää, kohta olen omistanut Jaskan jo neljä kuukautta.

Jonain päivänä Jaska puhkuu säpinää. Ratsastajaa ei tarvitse kuunnella, on paljon mukavempaakin tekemistä. On kiva laukata silloin kuin itse haluaa, ei silloin kun ratsastaja pyytää. Mutta yön yli nukuttuaan ratsastaja onkin ihan mukava kaveri. Ja silloin minulla on käsissäni unelmieni hevonen.

Me kehitymme. Koko ajan, ihan huimasti. Mietitään ja kokeillaan, tajutaan ja onnistutaan. Ei aina mene kuin oppikirjassa, mutta minulla on äärettömän hauskaa. Vapautunut olo. Tyytyväinenkin. Huomaan, että jokainen päivä on kuin uusi, pieni seikkailu. Jaskan kanssa yllätyn, joka päivä.

On ihmeellistä, kun en tunne Jaskaa. Vaikka toisaalta tuntuu kuin tuntisin. Ainakin haluan palavasti tutustua. Haluan oppia tuntemaan, kuten tunsin Majurin. Olen viime aikoina miettinyt paljon Majuriakin. Sen ilmeitä, ääniä, eleitä, liikkeitä. Miltä tuntui kuljettaa sormia sen harjaa pitkin. Ne olivat niin tuttuja asioita. Joskus tuntuu oudolta katsella Jaskaa ja tajuta, ettei Majuria enää ole. Majuri ei ole pitkällä matkalla, josta tullaan takaisin. Vaan Majuri on poissa täältä. Vain muistoina sydämessäni. 

Postauksen kuvat © Jossu





Silloin kun blogi ei päivity, vietän aikaani jossain muualla. Vaikka tallilla mustan kakaran kanssa tai ulkona nauttimassa auringosta. Ehkä uppoutuneena omiin ajatuksiini. 

Elämälleni kuuluu siis hyvää, vaikka blogi ei aina pysykään mukana. 
Mitä sinulle kuuluu?


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Uutta ulkoasua!

Pitkästä aikaa olen melkein täysin tyytyväinen tekemääni banneriin. 

Olen haaveillut varmaan yli vuoden verran tämän tyylisestä bannerista, mutta yritykset ovat aina kaatuneet siihen, etten ole saanut tolkkua html-koodeista. Blogini pohja on pitkään ärsyttänyt minua, mutta minkäs teet kun ulkoasumuunteluille ei ole ollut riittävästi älliä ja en viitsinyt blogin malliakaan vaihtaa, koska olisin menettänyt kaikki jo tekemäni muutokset. Luovutin aina, koska en vain osannut.

En tiedä kuinka onnistuin nyt löytämään oikeat koodit ja muuntelemaan niitä, mutta niin siinä vain kävi, että sisäinen koodivelhoni heräsi henkiin - tai ainakin kovasti yritti! Olen vielä erityisen tyytyväinen siihen, että sain tehtyä muutokset ilman apua tai täsmällisiä ohjeita, pelkästään etsimällä ja kokeilemalla, erehdysten kautta.

Blogin ulkoasustahan lähtivät nyt minua ärsyttäneet pyöristetyt reunat ja tyhjä väli bannerin ja tekstipohjan välissä. Pieniä muutoksia siis, mutta kovin hankalaa tällaiselle, joka ei koodaamisesta ihan kamalasti ymmärrä. Vieläkin html-koodit ovat minulle melko hepreaa, mutta pikku hiljaa tässä tehdessä alkaa oivaltamaan asioita.

Tausta ja värimaailma nyt jäivät lähes entiselleen, koska lähdin testailemaan bannerijuttuja tämän värimaailman pohjalta. Testistä tulikin ihan oikea banneri, joten en enää viitsinyt alkaa värejä säätämään. No, seuraavalla kerralla teen jotain kesäisempää, olkoon tämä tällainen ensimmäinen kokeilu. Ehkä seuraavaan banneriin on sitten kesäisiä kuviakin jo!

Uusi banneri
Edellinen banneri


Hot or Not?

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kotiutumista

Kaikki kuvat ovat perjantailta ja ne on ottanut Jossu, kiitos!
Jaska on päässyt alkuhankaluuksien jälkeen uuteen kotiin, tutustunut paikkaan nyt reilun viikon ajan ja alkaa pikku hiljaa kotiutumaan. Minä olen huokaissut helpotuksesta, koska etupolvi oli saanut muutossa vain kolhun ja tapahtumista muistuttaa enää pieni, melkein jo umpeutunut haava Jaskan leuassa. Ei näytä tapahtumat enää Jaskaakaan painavan, ruuna on ollut kovin menohaluinen ja energinen.

Pari ensimmäistä päivää menikin pöhistessä ja ihmetellessä ja muutamia säpsähdyksiä ja loikkia on ratsastaessakin tullut. Silti päivä päivältä Jaska tuntuu kotiutuvan paremmin ja alkaa olla hoitaessakin jo melko rauhallinen.

Olemme käyneet tutustumassa maneesiinkiin pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla Jaska oli melko pörheänä, etupää meinasi kevetä turhankin helposti ja menohaluja olisi ollut. No se olikin Jaskan elämän toinen kerta maneesissa, että siihen verrattuna se meni ihan mukavasti. Eilen, lauantaina oli sitten toinen tutustumiskerta tähän maneesiin ja meno oli jo paljon rennompaa ja hallitumpaa kuin ensimmäisellä kerralla.




Lauantaina kävimme myös tutustumassa alkukäynneillä peltotiehen Dessin ja Iinan kanssa. Jaska käyttäytyi todella hyvin! Pari pelottavaa asiaa matkan varrella oli, mutta niistä mentiin helposti ohi, eikä Jaska käynyt ollenkaan ylikierroksilla, vaan tuntui olevan innoissaan ja nauttivan päästessään vähän tuulettumaan. Pikku hiljaa päästään toivottavasti vähän pidemmällekin maastoilemaan.

Iina huuteli minulle myös hetken ohjeita, kun ratsastimme samaan aikaan. Sen hetken aikana sain ison ahaa-elämyksen omaan istuntaani ja Jaska liikkui sellaisen pätkän, ettei se ole vielä niin hyvin liikkunutkaan kanssani. Ja kaikki oli kiinni vain minun oman istuntani muutoksesta. Suoristin istuntani, en antanut Jaskan viedä minua ja lopetin ohjalla ohjaamisen. Laitoin pohkeet kiinni, kannoin kädet aloillaan ja käytin pohkeita ja istuntaani ohjien sijasta. Niin yksinkertainen asia, mutta välillä vain vaikea toteuttaa tai tajuta.



Kaiken kaikkiaan Jaska on ylittänyt odotukseni ja on ollut todella mukava uudessakin ympäristössä. Ruuna on osoittautunut oikeastikin todella fiksuksi nuoreksi hevoseksi, enkä voi olla muuta kuin ylpeä siitä. Vielä kun saan suurimman asian, eli oman istuntani, kuntoon - sitten on hyvä!


Kaikki näyttäisi siis olevan hyvin ja uusi luku minun ja Jaskan elämässä on päästy avaamaan. Kuinkas teidän viikkonne on sujunut?

lauantai 2. toukokuuta 2015

"Soita hätänumeroon!"

Muutto ei sujunut kuten piti. 

Vappuaattona lähdimme kuljettamaan Jaskaa uuteen kotiin. Jaska saatiin suht helposti koppiin ja olimme päässeet alle kilometrin matkan, kun kopista kuului epätavallisen kova ryske. Katsoin trailerin etuikkunaan ja ihmettelin ääneen, oliko etuikkuna ollut halki. Seuraavassa hetkessä Jaskan pää nojasi lasia vasten ja sydämeni pomppasi kurkkuun. Miten ihmeessä se oli päässyt noin?

Auto pysäytettiin tiensivuun ja hyppäsin ulos katsomaan. Kiirehdin trailerille ja avasin etuoven. Se hetki oli jotain niin lamaannuttavaa, ei tämä voi tapahtua minulle. Jaska killui etupuomin päällä, huojui ja oli valmiina tekemään kuperkeikan etu- tai takaperin. Huusin autoon, tulkaa äkkiä apuun ja menin pitelemään Jaskan päätä. Shokki ja paniikki ottivat minusta vallan ja olin varma, että hevoseni kuolee siihen. Hätäännyin.

Ajattelin, että tähän se loppuu, emme voi auttaa hevostani mitenkään.

Jaska oli jo siinä vaiheessa todella voimattoman oloinen. Siitä valui varmasti litratolkulla hikeä ja se nojasi todella suurella voimalla minuun. Sen takajalat kävivät välillä ilmassa, kun se meinasi kipata. Etupuomi oli sen etujalkojen takana, hevonen oli totaalisen jumissa. Mieleeni muistuivat kaikki kuulemani kauhutarinat hevoskuljetuksista ja tajusin, että tässä sitä oltiin. Keskellä painajaista.

Iina tuli pian ja otti aika nopeasti Valtsun kanssa ohjat käsiinsä, kun minä lamaannuin paniikissa. En osannut kuin hätääntyä ja hoin auttakaa sitä pliis, tehkää jotain! Muistan kuinka tiesin, että tässä ei käy hyvin ja hevoseni kuolee tai loukkaantuu vakavasti. Iina ja Valtsu pystyivät onneksi toimimaan ja Iina huusikin minulle pian, soita hätänumeroon!

Kuulin omassa äänessäni paniikin ja hätäännyksen. Toivoin vain, että joku tulisi apuun. Osaisi auttaa Jaskaa.

Samalla kun puhuin hätäkeskukseen ja pyysin paikalle palokuntaa, yritimme irroittaa etupuomia. Etupuomi oli jumissa ja salpa Jaskan takana niin, ettei sinne päässyt käsiksi. Minä aloin olla entistä epätoivoisempi, enkä enää tiennyt, mitä voisimme tehdä. Jaska oli tilanteessa varmaan meistä kaikista rauhallisin. Se tuntui tajuavan, että yritämme auttaa sitä, eikä vaikuttanut olevan ollenkaan paniikissa, vain todella voimaton ja tärisevä. Jaska tuntui vain ajattelevan hei mä oon vähän huonosti tässä, voisitteko auttaa? Se painoi päätään niin lujasti Iinaa vasten, että jos Iina olisi päästänyt otteensa, olisi Jaska varmasti tehnyt kuperkeikan etukautta. 

Kun me Iinan kanssa yritimme avata etupuomia ja pitelimme Jaskan päätä, Valtsu aukaisi takaluukun ja alkoi vetää Jaskaa hännästä, jotta se tajuaisi, että takakautta pääsisi pois. Meidän oli pakko yrittää saada Jaska nousemaan pinteestä omilla voimilla, koska meillä ei ollut voimaa nostaa hevosta puomin päältä pois. Meidän työntäessä edestä, sai Jaska jotenkin ihmeellisesti noustua ja luiskautettua toisen jalkansa pois pinteestä. Autoimme vielä nostamaan toisenkin jalan puomin yli ja Jaska oli vapaa. Sanoin hätäkeskukseen pahimman olevan ohi, emmekä tarvinneet enää palokuntaa. Helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitsemme.

Puhelimen soittoaikojen perusteella tilanne oli ohi varmasti kymmenessä minuutissa. Minusta se tuntui ikuisuudelta.

Jäimme odottamaan apua tallilta. Jaska oli todella rauhallinen ja ihme kyllä, olisi mielellään mennyt takaisin koppiin, kun odottelu alkoi kyllästyttämään ja ulkomaailma pelottamaan. Itse olin tilanteesta vielä paniikissa ja minua pelotti lastata Jaskaa uudelleen. En todellakaan halunnut joutua samaan tilanteeseen uudestaan.

Iina lastasi Jaskan koppiin, kun minä en paniikiltani pystynyt. Saimme lainaan kaulapannan, jonka avulla Jaska köytettiin lattiaan kiinni niin, ettei se päässyt enää hyppäämään. Lisäksi se kiinnitettiin tiukasti kahdella narulla. Silti minua pelotti lähteä uudelleen matkaan.

Siinä vaiheessa olisin toivonut itselleni jotain rauhoittavaa. En pystynyt katsomaan trailerin etuikkunaan, koskan pelkäsin, että näen taas Jaskan pään nojailemassa lasiin. Onneksi Iina hoiti sen puolen ja loppumatka sujui ilman lisäonnettomuuksia.

Jaska tapahtuman jälkeen turvallisesti karsinassa, aivan kauttaaltaan hiessä.


Voisi sanoa, että meillä kävi onni onnettomuudessa. Onneksi meillä oli trailerissa se etuikkuna ja huomasimme tilanteen melko nopeasti. Onneksi meitä oli kolme ihmistä ja Iina ja Valtsu eivät jääneet toimettomiksi tai antaneet paniikille valtaa. Onneksi Jaska oli puomin päällä vain etujalkojen takaa, eikä ollut jo kiepsahtanut ympäri tai pahemmin jumiin.

Onneksi Jaska oli niin fiksu, että pelasi hätätilanteessa täysin yhteistyössä ihmisten kanssa.

Seuraavana päivänä huomasin Jaskan vasemman etujalan polven takapuolen olevan turvoksissa ja kosketusarka. Hevonen on kuitenkin täysin puhdasliikkeinen, joten toivotaan, että polvi olisi vain kolahtanut ja kehittänyt mustelman, eikä mitään olisi mennyt rikki. Pahimmat henkiset traumat tästä taisivatkin jäädä minulle. En tiedä pystynkö enää itse lastaamaan Jaskaa ja en vielä tiedä pystynkö peloltani kuljettamaan Jaskaa enää muuta kuin välttämättömissä tilanteissa. Ilman kaulapantaa Jaska ei ainakaan enää matkusta, vaikka toivottavasti se sai nyt opetuksen, eikä yritä samaa enää uudestaan.

Täytyy kiittää suojelusenkeleitä, niitä oli matkassa.