keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Mitä onkaan tapahtunut?

Nimittäin hevosen liikkumiselle. Meidän yhteistyölle. 
Meille.


En ole liian pitkään aikaan kirjoittanut kunnolla meidän kuulumisista ja nyt en tiedä mistä edes aloittaisin. Meille tuntuu tapahtuneen niin paljon sekä hyvässä että pahassa, etten osaa koota ajatuksiani. Paljon olisi mistä kirjoittaa, mutta kuulumisten kirjoittaminen on jäänyt kiireen jalkoihin ja minun on pitänyt ajatella itsekseni niin monta pulmaa, etten ole saanut ajatuksia koottua tänne asti. Vielä muutama viikko sitten kärvistelin säikyksi muuttuneen hevosen kanssa, kun nyt voisin ylistää tuota hevosta maasta taivaisiin.

Olen pudonnut kyydistä, käynyt ainakin parissa valmennuksessa ja pohtinut satula-asian äärellä. Mistä siis aloittaisin?

Aloitetaan siitä pahimmasta, eli satulaongelmasta. Se on varmasti kaikkien hevosenomistajien tuntema tuskainen käsite, jota mielellään pakoilisi loppuun asti. Jaskan satulahan topattiin reilu kuukausi sitten. Se oli hetken aikaa hyvä, mutta kun palailimme pieneltä sairaslomalta normaaliin liikutukseen, alkoi satula jäämään kapeaksi lihasten taas kasvaessa. Jäinkin pariksi viikoksi ilman satulaa, kun sain toppaajan vasta viime viikolle (jolloin todettiin, ettei satulasta saa enää sopivaa ilman levennystä).

En kuitenkaan tahtonut jättää Jaskaa lomailemaan niiden parin satulattoman viikon ajaksi, koska sitten sen lihaskunto olisi ollut taas erilainen satulan tarkistustilanteessa. Ilman satulaakaan en pystynyt vielä ratsastamaan kunnolla turvallisesti, kun en pystynyt sitä tekemään kunnolla satulankaan kanssa. Jaska nimittäin oli lomani aikana ja sen jälkeen tavallista säikympi ja putosinkin kolmisen viikkoa sitten siltä melko pahasti suoraan päälleni sen säikähtäessä ja ottaessa äkkilähdöt. Onneksi mitään muuta kuin kypärä ei mennyt rikki. Miten siis pystyin sen liikuttamaan?

Onnekseni ystäväni Jasu keksi ehdottaa ratsastusvyötä, johon saisi jalustimet kiinni. Laitoin sellaisen heti tilaukseen, koska olisihan se näppärä olla olemassa, jos kun vastaavia satulattomia kausia tulisi. Sain vyön käsiini heti seuraavana päivänä tilauksesta, kiitos Viljar Shopin nopean toimituksen. Yllätyin totaalisesti. Yllätyin siitä, kuinka paljon paremmin Jaska liikkui ratsastusvyön ja alle laittamani paksun lampaankarvahuovan kanssa. Alkuhapuilun jälkeen liike oli rentoa ja letkeää, eikä Jaska juurikaan pelännyt edes maneesissa, jossa se oli sitä ennen satulan kanssa ollut jännittynyt ja säpsy.

Ratsastusvyö toimi mukavasti vanhan lampaankarvahuovan kanssa.


Tästä päästään takaisin satulaan ja Jaskan herkkyyteen. Olen todennut, että Jaska on todella herkkä satulan sopivuudelle ja olen lähes varma, että säikkyily johtui osittain satulasta. Säikkyminen nimittäin vähentyi huomattavasti, kun jätin satulan hyllylle ja kun pääsimme takaisin normaaliin rytmiin lomani jälkeen.

Ratsastusvyön lisäksi sain ihanalta tallinomistajaltamme kokeiluun hänen koulusatulansa ja olin jo parin kokeilukerran jälkeen aivan myyty. Niinhän siinä sitten kävi, että myytyäni liian kapeaksi jääneen yleissatulani pois ja saatuani ammattilaiselta mielipiteen satulan sopivuudesta, ostin kyseisen koulusatulan itselleni. Minulla on vielä yleissatulan jälkeen totuttelemista hyvin tuettuun koulusatulaan, mutta toivon tosissani, ettei Jaska kasvaisi tuosta satulasta ulos ainakaan hetkeen. Sen verran mukava satulassa on istuakin!

Satula-asiat näyttäisivät siis pikku hiljaa ratkeavan. Onhan viime aikoina jo useammin kuin kerran voivoteltukin nuorta ja nuoren jatkuvasti muuttuvaa selkää ja mietitty, että kuinkakohan monta satulaa joudun vielä ostamaan. Sen takia minulla kestikin hetki aikaa päästä järkeni kanssa sopuun tässä asiassa, mutta lopulta tulin tulokseen, ettei tähän asiaan ole olemassa järkevää ratkaisua - tai taloudellista ainakaan! 

Joka tapauksessa olen äimistynyt kuinka paljon Jaskan liike on parantunut koulusatulalla ja ratsastusvyöllä ratsastaessa. Jaska pääsee liikkumaan vapaammin ja sen tuntee myös selkään. Laukka on isoa, ravi on isoa ja Jaska tuntuu kantavan itseään paremmin. Mielestäni se on nyt paljon tasaisempi, kuuliaisempi, paremmin liikkuva, eikä enää säikykään niin kovasti.

Nyt ymmärrän hevostani taas paremmin ja nuo ongelmat tuntuvat jo jääneen taakse. 


Olemme käyneet myös parissa kouluvalmennuksessa ja minusta tuntuu, että olemme ottaneet satula-asioiden pikku hiljaa ratketessa ja valmennuksien tukiessa aivan äärettömän suuren harppauksen eteenpäin. Olenkin tässä viimeisen viikon sisällä muutaman kymmenen kertaa miettinyt onko tuo hevonen tosiaankin minun ja miten minä olen ansainnut tämän? En jotenkin olisi uskonut, että voisimme näyttää niinkin hyvältä jo näin lyhyen ajan kuluttua. Toki aina löytyy parannettavaa, emmekä ehkä jonkun silmään näytä miltään, mutta haluan hetken leijua jossain pilvien korkeudella ja vain nauttia tästä.

Sillä minulla on niin hieno hevonen ♥

Tässä vielä koostevideo teidänkin nähtäväksi yhdestä itsenäisestä ratsastuskerrasta uudella koulusatulalla.
Linkki videoon. 




Herätettiinkö meidät jostain horroksesta?
Siltä se tuntuu. 


lauantai 19. syyskuuta 2015

Rakastan sitä, kun...

Rakastan alkusyksyä. Sitä, kun tuntee syksyn tulevan. Kun ilta hämärtyy. Kun sateet tulevat, mutta antavat välillä auringollekin tilaa. Kun saa hengittää raikasta ilmaa sateen jälkeen. Kun lehdet aloittavat väriloistonsa. Kun peltojen sato korjataan ja sänkkärit kutsuvat. Kun on hetken niin äärettömän kaunista.

 Ja nyt syksy on iskenyt kesän kimppuun.

Rakastan tuota ponia. Sitä, kun tuntee kuuluvansa yhteen. Kun epäonnistumisen jälkeen hoksaa jotain ja onnistuu. Kun kuulee hörähdyksen, vaikka se olisikin vain ruoan toivossa ilmoille päästetty. Kun piristyy jo toisen näkemisestä. Kun voittaa mahdottomiltakin tuntuvia haasteita. Kun näkee tyytyväisyyden toisessa ja tuntee sen itsessäänkin. Kun saa tehdä yhdessä, edetä yhdessä.

Ja nyt tunnen, että näin oli tarkoitettu.

Rakastan elämääni. Sitä, kun saa mahdollisuuden tehdä sitä mistä nauttii. Kun saa kunnian pitää lähellään maailman parhaita ihmisiä, puolisoa, ystäviä ja perhettä. Kun antaa elämän kuljettaa ja näyttää. Kun tajuaa, että kaikesta seuraa aina jotain hyvää. Kun on koti, jossa on maailman paras hännänheiluttaja. Kun tietää, ettei ole yksin.

Ja nyt olen tässä hetkessä onnellinen.


Rakastan sitä, kun minulla on kaikki mitä tarvitsen ♥


Kiitokset Jasulle aivan ihanista kuvista. 
Näistäkin näkyi maistiaisia jo ennakkoon facebookissa ja instagramissa!


torstai 17. syyskuuta 2015

Huono voi kääntyä hyväksi

Postauksen kuvituksena reilun viikon takaisia Iinan ottamia juoksuttelukuvia.
Olin valmistautunut ratsastamaan tässä yhtenä päivänä sänkkärillä.
Ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Ensimmäistä kertaa Jaskalla.
Hihkuin intoa.

Kun pistin nenäni ulos ovesta, alkoi tihkuttaa.
Suunnitelmat kastuivat pilalle niiden pisaroiden mukana.
Mieli synkkeni kuin taivas, joka pilaili kanssani.
Ei huvittanut. 

Ropina ja vesipisaroiden tipahtelu kasvoilleni kertoi, 
ettei sää anna periksi.
Se voitti tämän erän.

Päätin juoksuttaa Jaskan.
Puin ponille suojat jalkoihin. Nappasin suitset naulasta mukaani.
Sain vängätä suitsien laitosta. Jaska oli sellaisella tuulella.
Mikä vain olisi ollut ponin mielestä mielenkiintoisempaa.

Sade vain yltyi.

Huokaisin ja vedin hupun päähäni. 
Jaskan innostus oli lähellä nollaa. 
Jalat nousivat maasta nipin napin.
Voivottelin hiljaa mielessäni. 


Jaska ei juurikaan jaksanut innostua edes laukoista.
Toisaalta, se laukkasi oikeastaan mukavan rauhallisesti.
Ja kun kentältä vapautui tilaa, laajensin ympyrää.

Pyysin Jaskaa venyttämään raviaan oikein isoksi.
Ja askel venyi, venyi ja venyi.
Askeleiden kasvaessa, kasvoi myös ponini ylpeys. 
Se tuntui kysyvän Ai näin? Kyllä minä osaan

Sain hevoseni syttymään.

Jaskan liikkumisen katseleminen oli kuin piristysruiske.
Päivä kääntyikin hetkessä paremmaksi.
Pääsin kehumaan Jaskaa vuolaasti, eikä ponikaan tuntunut enää kiukuttelevalta kakaralta. 

Jopa sade laantui hieman.

Tein oivalluksen.

Parasta on nimittäin se, kun voi katsoa hevostaan ja tuntea lämpöä vesisateessakin. 
Tuntea sen pienen äänen sisällään sanovan vau.


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Uuden bannerin voimin syksyyn!

Blogi oli jäänyt ulkoasunsa kanssa aivan kesälaitumille, 
joten vaikka inspiraatiota ei ollut, ryhdyin päivittämään ilmettä syksyisempään.

Ja tässä on tulos. Banneriin valikoitui ihan uusia kuvia, jotka eivät ole ehtineet vielä blogissakaan julkaisuun. Ja kortit tulivat takaisin. Tätä kortti-ideaa olen pyöritellyt bannereissani jo puolisen vuotta, mutta koskaan se ei ole sopinut. Nyt vihdoinkin sain ujutettua ne mukaan. Ehkä hoksasittekin, mutta korteista muodostuu sana. Kekseliästä, eikös?

Kun tällaiselle kekseliäälle linjalle lähdetään, niin täytyy paljastaa, että tausta on tällä kertaa aivan alusta asti itse tekemäni. Tähän banneriin sainkin kulumaan yllättävän paljon aikaa, kun inspiraatio ei meinannut syttyä ja taustaakin tuli väkerrettyä jokunen hetki. Silti en oikein osaa sanoa pidänkö tästä. Ei ehkä lemppareitani, mutta menettelee. Ehkä tämä tarvitsee vielä hiukan totuttelua. Mitä mieltä te olette?

Uusi banneri
Vanha banneri