keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Luottamukseni arvoinen hevonen



Kenttä on koppurassa, hemmetti. Täällä näyttäisi olevan vielä hetken aikaa valoisaa, jospa lähdenkin maastossa käymään. Pitkästä aikaa maastoon. Siitä on oikeesti tosi pitkä aika, kun oon viimeksi käynyt! Entä jos Majuri saakin raivarin ja ollaan auton alla? Oon vielä kaiken lisäks ilman satulaa kyydissä. Olikohan tää hyvä idea?

Ensimmäinen auto tulee takaa. Katotaan nyt, Majuri älä saa hepuleita... Hei, sehän meni hyvin, auto suhahti ohi ja Majuri ei sanonut mitään. Hieno poika!
Polvissa tuntuu kyllä semmosta pientä kihinää, vähän niinku tutinaa. Jännittääks mua? Ihan oikeesti, ei mua voi tän hevosen selässä jännittää, ollaanhan me sata kertaa ennenkin tästä menty! Viime kerrasta on kyllä hirveen pitkä aika... 

Majuri on tosi virkee ja innoissaan, mutta rauhallinen. Just niinku pitääkin.

Takaa tulee bussi, nyt kyllä voin sanoo että jo vähän jänskättää. Nyt jos Majuri saa hepulin, niin ollaan alla. Se bussi tulee niin läheltäkin... ja suhaa ohi, Majuri ei korvaansa heilautakaan, hyvä hyvä hyvä! Ihan turhaa tällänen jännittäminen, Majuri kyllä tietää miten tulee toimia. 
Nyt voin taas rentoutua ja nauttia kyydistä, ei Majuri mitään raivareita ainakaan tänään saa.

Maastolenkillä tajusin taas yhden asian: Majuri tosiaankin on luottamukseni arvoinen hevonen.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Villi ja vapaa! (kuvapostaus)

Kulunut viikko on otettu Majurin kanssa vähän kevyemmin, koska Majurilla oli ikävä haava takasessa, jonka takia Majuri liikkui vähän epäpuhtaasti pari päivää. Onneksi nyt Majuri liikkuu jo ihan normaalisti ja haavakin paranee.
Energiataso on aikamoisesti päässyt nousemaan lepopäivinä ja viimeiset pari päivää Majuri on ollut ihan känkkäränkkä. Juoksuttaessa se temppuili, vaihtoi suuntaa ja uhmasi muutenkin (jota se ei ole tehnyt pariin vuoteen). Tänään poika oli vallaton hoitaessa. Tästä syystä päätin laittaa Majurin juoksemaan irtona energiansa pois!

Ensimmäistä kertaa varmaan pariin viikkoon pääsimme tallille valoisaan aikaan, joten kuviakin irtona villittelystä sai! Tässä parhaimpia otoksia (Iina oli siis kameran takana).




Pikku pukkikin sieltä tuli :D
Kaikki jalat ilmassa!
Räkä lentää! :D
Toinen ainakin on happyhappy!
Majurista oli vaikee saada normaalia kuvaa, se kun tuppaa aina ilmeilemään :D
Huuli tipahtaa...
Söpöläinen


Mitäs piditte tälläisestä kuvapainotteisesta postauksesta? :)


torstai 22. marraskuuta 2012

5 vuotta 3 kuukautta 28 päivää

Mihin se aika on kulunut?

24.7.2007 alkoi minun ja Majurin yhteinen taival. Meistä tuli haparoiva ja hutera tiimi. Kokeilimme toisiamme, mitä tuo antaa tehdä, mikä on sallittua, mikä on vielä vaikeaa?

Yhteinen taival ei alkanut pilvistä, vaan lähdimme maanpinnalta, ehkä jopa pohjamudista ja olemme nousseet sieltä ylemmäs. Sitä en tiedä missä vaiheessa menemme nyt. Olemmeko maanpinnalla vai kurotammeko jo pilvenreunalle? Mitä voimme vielä saavuttaa?
En tiedä myöskään, kauanko yhteinen taipaleemme vielä jatkuu. Pelkään, että kohta on aika hyvästellä toinen ja saattaa sinne pilvenreunalle mukanaan vain muistot, joita kukaan ei vie pois.

Vielä se päivä tulee. Itkuiset jäähyväiset. Olemme Majurin kanssa kulkeneet todella pitkän aikaa yhdessä. Harvoin yhteinen taival hevosen kanssa kestää edes näin kauan. Olen viettänyt lähes neljänneksen elämästäni Majurin kanssa, Majuri lähes kolmanneksen elämästään minun kanssani.

Vielä olisi kuitenkin elettävää ja koettavaa. Vielä en halua päästää irti ja painaa päätäni viimeisen kerran Majurin tuttuun karvaan ja silittää sen samettiturpaa. Haluan kuulla sen tutun pöhinän vielä pitkään.
Se voi kuitenkin tapahtua vaikka huomenna. Entä jos tänään lähdin tallilta ja näin Majurin viimeisen kerran. Onko aika tosiaankin niin julma? Kuolema ottaa kysymättä, ajasta riippumatta.

Minua pelottaa se päivä. Päivä, jolloin tiimimme hajoaa. Miten pystyn joskus päästämään irti? Ajatus on pelottava. Entä jos en pystykään. Entä jos olenkin niin itsekäs, että haluan välttää surua ja tuskaa, jota menettäminen tuo minulle tullessaan. Enkö voisi pitää kaiken rakkaan ikuisesti itselläni?

Tässä elämässä kuitenkin kaikki kuolee joskus. Emme voi vaikuttaa siihen, että joskus jonkun on vain mentävä, siirryttävä eteenpäin, kysymättä meiltä. Loppupeleissä mikään ei ole kiinni meistä, vaikka yrittäisimme kaikin keinoin pitää rakkaistamme kiinni. Joskus sen aika tulee.

Toivon ettei se hetki tule vielä, vaikka toiveellani ei ole merkitystä. Pitää yrittää elää täysillä nyt ja tässä, tehdä asioita joista pitää ja olla rakkaittensa kanssa mahdollisimman paljon. En haluaisi ajatella kyllä minä huomenna. Vasta nyt alan pikku hiljaa sen tajuamaan. Toiveessa siitä, että tämä jatkuisi ikuisesti, ei kannata elää. Sillä koskaan ei voi tietää. Joskus voi olla jo liian myöhäistä.




5 vuotta = 60 kuukautta = 1825 päivää = 43 800 tuntia = 2 628 000 minuuttia = 157 680 000 sekuntia


tiistai 13. marraskuuta 2012

Totta puhuen...

Olenko tyytyväinen omaan tilanteeseeni? Mitä hevoset merkitsevät minulle? Millaisia haaveita minulla on? 

Vastaukset löydät tästä postauksesta!

Julialle kiitos kivasta haasteesta. Toteutin tämän haasteen, koska kysymykset olivat kerrankin vähän syvällisempiä ja jouduin vähän pohtimaankin niitä. Haastan kaikki lukijat tähän, tämä oli oikeasti aika kiva! :) 



Mikä hevonen on ollut sinulle kaikista läheisin ?
Kuten ehkä arvata saattaaa, Majuri :)

Mitä arvostat hevosessa? 
Arvostan sitä, että hevonen elää täyttä hevosen elämää luottaen ja kunnioittaen ihmistä. Myös sitä, että hevoset antavat niin paljon anteeksi ja rakastavat ehtona vain se, että ihminenkin rakastaa.
Oliko liian syvällistä? :D
 

Millainen hevonen on sinun mielestä hyvä/huono ratsastaa
Hevonen on hyvä ratsastaa, kun se kuuntelee ratsastajaa ja tekee nöyrästi yhteistyötä ihmisen kanssa. Huonoimmillaan hevonen on ratsastaa, kun edellämainitut asiat eivät toimi. Luulen kuitenkin, että kaikista terveistä hevosista voi saada hyviä ratsuja. 

Oletko tyytyväinen taitoihisi ? Haluaisitko kehittää jotain osa-aluetta?
Olen suhteellisen tyytyväinen. Joskus tulee sellaisia päiviä, kun ei vaan osaa ja kaikki omassa ratsastuksessa ärsyttää. Haluaisin päästä ratsastamaan kokeneemmilla hevosilla, jotta voisin kehittää paremmin omaa ratsastustani.

Oletko tavoitteellinen ratsastaja?
Haluan kehittyä, mutta en kisoja varten. En ole kisaajatyyppiä, nautin itsekseni onnistumisen tunteista :) Tavoitteena on tietysti kehittää itsestään huippuratsastaja, joten sen puolesta voin sanoa, että olen tavoitteellinen ratsastaja. Yleensä minulla on Majurinkin kanssa jokin tietty asia, mitä treenaamme enemmän.



Oletko saavuttanut kaiken haluamasi?
En varmaan koskaan tule saavuttamaan, koska aina jos jotain saa, niin haluaa vaan lisää. Ahne kun on ;) Mutta ihan totta puhuen, olen erittäin tyytyväinen tilanteeseeni. Minulla on maailman ihanin avomies, pari hyvää ystävää, juuri minulle sopiva hevonen, jonka kanssa kaikki sujuu (koputetaan puuta), koiravauva tulossa ja muutenkin elämä hymyilee ja elän onnellista elämää. Joten kyllä, olen saavuttanut aikalailla kaiken tarvitsemani elämässäni :)

Haluaisitko joskus oman tallin?

Kyllähän se haaveissa on, että omassa pihassa olisi pieni talli, johon omat hevoset mahtuisivat. Aina saa haaveilla :)

Haluaisitko työskennellä ulkomailla hevosten kanssa ? Missä & Miksi ? 
En, ainakaan hevostenhoitajana. Se on rankkaa puuhaa, eikä minua kiinnosta olla talliorjana :D Jos olisin huippuratsastaja, niin sitten toki ratsastushommissa voisin työskennellä. Minua ei kuitenkaan koskaan ole kummemmin nuo ulkomaat kiinnostaneet hevosten osalta. (Paitsi hevosen ostaminen ulkomailta voisi tulevaisuudessa olla mahdollista)


Millainen hoitomenetelmä on hevosille mielestäsi parhain ?

Ei pakoteta hevosta mihinkään ja mennään hevosen ehdoilla, mutta ihmisen säännöillä. Ollaan hevoselle johtaja, mutta rakennetaan myös luottamusta. Annetaan hevosen elää onnellista ja turvallista elämää, liikutetaan, hoidetaan ja ruokitaan kunnolla.


Mikä on sinulle tärkeintä hevosurheilussa ?
Tämä on aika vaikea kysymys. Minä vain pidän siitä, että saan työskennellä hienon eläimen kanssa ja rakentaa molemminpuolista luottamusta ja onnistua yhdessä. Yhdessä tekeminen ja onnistuminen.

Millainen olisi viikko ilman hevosta ?
Lähtisin ulkomaille lomailemaan ja löhöilemään! Unohtaisin hetkeksi kaiken (joojoo, koko ajanhan se olisi mielessä, että miten Majuri voi :D), nauttisin ja rentoutuisin. Yksi semmonen viikko tänne kiitos!


torstai 8. marraskuuta 2012

Mitä talvi tuokaan tullessaan?

Ihanat lumiset maisemat, hangessa kahlaava hevonen, jalkojen alla nariseva lumi, lämmin hevosen selkä ja pureva pakkanen. Sellainen on ihana Suomen talvi.


Tullako lunta vai eikö tulla? Siinäpä vasta kysymys. Toisaalta toivoisin, että pakkaset jo tulisivat, ei ainakaan olisi jahkailua sen suhteen pysyykö lumi maassa vai muuttuuko se ällöttäväksi loskaksi ja vedeksi. Toisaalta taas haluaisin vielä hetken ratsastella hiekkapohjaisella kentällä. Se on vaan niin paljon helpompaa, koska lumi tuo aina mukanaan kaikennäköisiä ongelmia. Joko kenttä on liian kova, liukas, muhkurainen tai tilsoja tulee. Talvi on hankalaa aikaa.

Talvi tuo tullessaan myös pörröisen karvan hevosille (kun Majurista puhutaan, niin voidaan puhua ennemminkin mammutista, kuin hevosesta) ja höyryävän hengityksen. Varpaat paleltuu ja näpit on jäässä, hokkeja saa kiristellä selkä vääränä. Kovilla pakkasilla ainoa keino liikuttaa hevonen on laittaa selän päälle muhkea viltti, nousta selkään ja peittää itsensä mahdollisimman hyvin sillä viltillä. Ja sitten köpötellään. Poskissa kipristelee pakkanen ja nenä on jäässä. Mutta kyllä minä tämän hevosen jotenkin liikutan, tuli mitä tuli. Vai mitä? Vaikka taivaalta sataisi lehmiä, niin kyllä se hevonen liikutetaan. Välillä ärsyttää olla tämmönen true heppatyttö. 

Mitä mieltä te olette? Haluatteko jo kunnon talven tänne Eteläänkin vai saisiko tälläinen välivaihe jatkua vielä? Onko talvi mukavaa aikaa vai toivotteko, että se menisi mahdollisimman pian ohi? Minä en oikein osaa päättää. Toisaalta kyllä ja toisaalta taas ei.

P.S. Meillä on Iinan kanssa naurettava idea blogiemme joulukalenteriksi. Toivotaan nyt vaan, että saadaan idea toteutettua ja pääsette avaamaan ensimmäisen luukun tuosta joulukalenterista 1. joulukuuta! ;)
Joulusta puheen ollen, meille on tulossa perheen lisäystä joululahjaksi. Kyse ei ole suinkaan ihmisvauvasta, vaan koiravauvasta! Hänestä kerron lisää viimeistään sitten, kun saadaan vauveli kotiin! :)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Iinan ja Majurin estehyppelyitä!

Olen ollut kipeänä koko viime viikon. Kurkunpään tulehduksen takia olen ottanut itse vähän kevyemmin ratsastelun osalta. Iina onkin parina päivänä ratsastanut Majurin ja sai tänään kokeilla hyppäämistäkin :)

Majuri on Iinan sanojen mukaan tasapainoisempi ja lihaksiakin on tullut sitten viime kerrasta. Ihan hyvältähän se meno näytti myös esteiden osalta. Iina on hypännyt Majurilla viimeksi joskus toooosi kauan aikaa sitten jotain pikku estettä, joten kokemushan oli hänelle aika uusi.

Lisäksi pääsin itse kameran taakse pitkästä aikaa! Sain kauan haluamiani uusia kuvia (vaikkakin en itsestäni ja Majurista). Annan nyt kuitenkin kuvien kertoa loput!

"Tää hyppää ihan hulluja hyppyjä!"

Lentävä rokkitukka!
Hieno mamman mussukka :)

P.S.  Yli 20 000 sivun katselua ja 166 rekisteröinyttä lukijaa, hienoa! Kohtahan tässä pitää ruveta miettimään, mitä keksisi 200 lukijan kunniaksi :) Jatketaan samaan malliin!


perjantai 2. marraskuuta 2012

5 years together - Our story part 3


Vuosi 2009 alkoi reippaalla meiningillä, kokeilimme kaikenlaista uutta ja teimme monipuolisesti erilaisia juttuja. Olin innoissani kaikesta uudesta ja hienoja hei tää osaa -fiiliksiä tuli paljon.
Lue ensin vuodesta 2008 kertova postaus!

Olin Majuriin jo aivan kiintynyt. Halusin tehdä kaikkea uutta, koska olin alkanut pikku hiljaa huomaamaan, että tän hevosen kanssahan voi tehdä vaikka mitä, tää on muuttunut!

Majuri oli vieläkin pieni äkäpussi ja työskentelymme ei ollut mutkatonta, mutta aloin vuoden aikana tosissani huomaamaan, että Majuri osaa ja tekee mielellään. Oli tapahtunut ja oli koko ajan tapahtumassa suuria muutoksia vuoteen 2007 verrattuna.





Minulla oli paljon kiinnostusta Majurin kanssa työskentelyyn ja teimmekin hommia ihan täysillä. Teimme paljon eri juttuja, kisakentät kuitenkin jätimme hetkeksi ja kävimme vuoden aikana vain 2 kisoissa - onnistumassa. Raviohjelmista tuli hyvät tulokset ja keskityimme niiden onnistumisten lisäksi treeniin ja kehitykseen, emme kisaamiseen.

Majurissa alkoi näkyä jotain, mitä siinä ei ennen ollut näkynyt. Elämäniloa. Se alkoi nauttimaan menosta ja kerrankin oli kiinnostunut tekemisestä. Se päästeli pellolla menemään aivan täpinöissään, imi esteille eikä kiellellyt niin paljoa ja yhteistyö koulupuolellakin alkoi pikku hiljaa pelittämään.




25.1.2009 "Tänään se sit tapahtu, tipuin Majurilta. Laukkailin pellolla ilman satulaa ja ei aluks mitään, tulin tallilleki päin laukalla ja Majuri pysähty hyvin ennen tallia.
Mutta sitten, tulin laukalla aika kovaa vauhtia ja aattelin et pysähdytään taas ennen tallia. Oltiin pysähtymässäkin, mutta sit Majuri päättikin kurvata laukalla tallin pihaan. Siitä pitää mennä aika jyrkästi jos laukalla meinaa päästä, niin multa lähti sit tasapaino ku Majuri vielä pompahti siinä jotain. Ehdin nähdä lumikasan ja ajatella, et tohon mä sit varmaan tipun ja siihenhän mä sit tussahdin niin et lumi vaan pöllys :D Majuri tuli päältä (ainaki ne jotka näki nii sano, mut ei se kyl tainnu onneks astuu päälle) ja ravas suoraan tallin ovista sisään. Aloin hekottaa ja sanoin sit siinä et "tähän mä sit tipahin" sit nousin ylös ja menin ottaa Majurin kii tallista, jonne se oli menny ettii ämpäreistä juotavaa.
Nousin sit selkään takas ja laukkasin viel pari kertaa tallin nurkalle, niin ettei tää sekopää kurvaa enää siihen pihaan :D
Onneks oon aina osannu hyvin tähdätä et minne lennän, siin lumikasan alla oli kyl tukkeja/pölkkyjä joihin olisin suoraan voinu tärähtää, mut joo onneks en.
P.S. Kokeiltiin eilen Majurin kaa hiihtoratsastusta, näytti ihan tykkäävän, eikä pelleilly mitään."



Tekevälle sattuu, eikös se niin mene? Mitä enemmän teimme kaikenlaista, niin sitä enemmän kommellusvarastomme vain kasvoi. Majuri oli pikku riiviö ja keksi kyllä päivän piristykseksi ja minun hermojen koetukseksi kaikennäköistä jäynää. Sinä vuonna myös tipuin Majurilta kaksi kertaa, melkein kaksi vuotta olinkin onnistunut tippumista välttelemään.

 30.1.2009 "...Jossun ja Empun kanssa vajaan tunnin maastolenkki... kotiin päin kun tultiin, niin aateltiin, että otetaan vähän ravia ja Emppu laukkaa. No, Emppu pinkas Majurin rinnalta ihan täysii laukkaa ja Majuri lähti tietysti perään hirveellä kiitoravilla, niin et vedet vaan valu silmistä..."

27.3.2009 "Ei kannata kiusata Majurii, siitä voi olla pahat seuraukset... Tänään nimittäin menin ilman satulaa pellolla. Laittelin kaulahuivia paremmin siinä ratsastellessa, ja tietysti en pitäny mistään kiinni. No, majuri säikähti jotain puskassa ja säntäsi sivulle. Seuraavana hetkenä makasinki jo kyljelläni hangessa (enkä oikeen vieläkään tajuu mitä siinä tapahtu ja miten sieltä tipuin :D) ja Majuri ravas vähän matkan päähän yksin. Sit se pysähty ihan kummissaan, käänty tapittamaan mua ja oli ihan sillai et "mitä sä siellä teet?" ja anto ottaa kiinni, ku on sen verran laiska hevonen ettei karkuun jaksa juosta.
Mun onneks olin tietysti pellon toisessa päässä ja mun onneks majuri ei voi olla yhtään pienempi poni (et olisin omin avuin päässy takas selkään) ja mun onneks pellolla oli sillai about polveen asti lunta, niin jouduin sit iteki tarpoo siellä hirveessä hangessa tallille, että pääsin takas selkään. Ja just ku olin oikein kiusallani laittanu Majurin tarpoo siinä syvässä hangessa. Se varmaan tahallaan tiputti mut kostoks :D"


Maastakäsin harjoituksissakin alkoi vuoden mittaan tulla onnistumisia ja riekkuminen yleensäkin väheni. Hoitaessa Majuri oli rauhallisempi, vaikka päivästä riippuen oli toisinaan hermostunut. Oli päiviä, kun kaikki sujui ongelmitta ja päiviä kun mikään ei meinannut sujua. Vaikka Majuri olisi ollut oikea enkeli edellisenä päivänä, saattoi se purkaa seuraavana päivänä edellisenkin päivän kiukut minuun. Myös minun vapaa päiväni stressasivat sitä. Jos minua ei ollut näkynyt päivään tai kahteen tallilla tai joku muu oli ratsastanut Majurin, oli seuraavalla kerralla Majuri usein kiukkuinen minulle.

9.1.2009 "...Majuri totteli tosi hyvin. Peruutukset ja väistätykset meni kuin vettä vaan. Pidin sitä irtona ja tuli perässä kiltisti... Ei uhitellu yhtään."

11.1.2009 "...tänään Majuri ei ollut niin kiltisti, peruuttaessa oli naama mutrulla ja napsi ilmaa. Ei kuitenkaan uskaltanut purra..."


12.1.2009 "...kun hain Majuria laitumelta, niin se päätti riistäytyä vapaaksi, ku se pelkäs tuulta... Se jäi möllöttämään keskelle autotietä..."

20.1.2009 "...Majuri lähti sit karkuun, kun hain sitä... juoksi puoliväliin polkua ja odotti mua. Sit se lähti käppäilee ja vilkuili koko ajan taakseen et millon tuun. Sain sen kii ku se pysähty lopulta odottaa. Menin takas laittaa alaportin kii. No, Majuri karkas taas ja tällä kertaa juoksi takalaitumille ja villiinnytti siellä muut juoksentemalla... Saatiin se kii ja kävin vielä kerran näyttää portilla, ettei se saa lähteä. Se jotain pomppi siinä ja olis halunnu pinkasta pakoon, mut ei sit ilmeisesti uskaltanu. Siinä Majurilla irtos sit kenkä..."


Sinä vuonna ratsastin Majuria melko tehokkaasti ja lihaksisto kehittyikin ihan kivasti. Meillä oli silloisella tallilla todella hyvät maastot - oli pitkälti hiekkatietä, metsäteitä, polkuja, peltoja ja hiekkamontut, joten maastoiltua tuli myös melko paljon. Maastomme olivat välillä ihan vain köpöttelylenkkejä, mutta usein kävimme kiipeilemässä tai tekemässä spurtteja tai muuta raskaampaa.

Esimerkki viikko-ohjelmasta, jota noudatin oli:
Ma Koulu
Ti Maasto
Ke Vapaa
To Koulu
Pe Maasto
La Koulu
Su Esteet


Pelkkää ruusuilla tanssimista ja onnistumisia ei vuosi kuitenkaan ollut. Mukaan mahtui myös hokin polkemia, jumituksia ja muutamia kymmeniä irronneita kenkiä. Kokonaisuudessaan vuosi oli kuitenkin erilaisempi ja antoisampi kuin edelliset vuodet, koska Majuri alkoi antaa itsestään niin paljon enemmän irti.

14.2.2009 "...hyppäsin Majurilla... aluks se oli vähän laiskahko, mutta kun rupesin kunnolla hyppäämään, niin se oikein sytty ja oli ihan innoissaan! Hypyt ei ollu töksähtävii vaan tosi ilmavii ja keveitä..."

24.1.2009 "...kokeiltiin Majurilla tänään hiihtoratsastusta. Ei pelänny ollenkaan, vaan meni tosi kivasti..."




Sinä vuonna aloimme päästä koulujutuista vähän enemmän jyvälle. Oikeastaan sinä vuonna Majuri alkoi vasta liikkumaan paremmassa muodossa, tahtia alkoi löytymään ja meno oli tasaisempaa. Koko ajan ei tarvinnut pohkeilla pyytää eteenpäin, vaan oma moottorikin oli pikku hiljaa alkanut käynnistyä. Majuri kulki eteenpäin paljon oma aloitteisemmin.
Tietenkin myös huonoja hetkiä oli ja esimerkiksi laukkojen kanssa oli vielä paljon työstettävää. Nekin kuitenkin paranivat ja paranivat pikku hiljaa, kun Majuri alkoi saada hieman voimaa takapäähän.

24.2.2009 "Majuri oli aivan unelma tänään! Yhteistyöhaluinen, rento, kuuliainen ja tyytyväisen oloinen... Majuri vaan teki kaiken, se oli niin ihana <3 Laukatkin meni yllättävän hyvin, vaik tunki vähän oikeesssa kierroksessa ulos. Mutta hienosti meni ja ylpeä olen!"




9.3.2009 "Vedettiin Majurin kaa eilen turvat taas. Jo kolmas kerta tän parin vuoden aikana, Majuri on tosiaankin semmonen tumpelo :D
Tultiin just esteeltä ja kenttä oli vähän liukas, Majuri kompuroi siinä ja meni sit turvalleen. Oli liian hidas vauhti, et olisin syöksyny sieltä pidemmälle, joten täl kertaa jäi sit jalka alle. Ei onneks kuitenkaan sattunut mitään. Majurillaki on vähän pitkät piuhat, joten se jäi siihen sit makoilee mun jalan päälle aika pitkäkski aikaa ja yritin sitä työntää siit pois. Se havahtu vasta ku Iina tuli lähemmäs. Seuraaval kerral varmaan käy jotai ja pahasti, ku oon onnistunu selvii aina jopa ilman mustelmii :D Et seuraavaa kertaa kauhulla odottaen."

Olen aina pitänyt Majurin puolia ja olen jopa tuntenut ylpeyttä siitä. Olihan sillä ja on edelleen hassusti liikkuvat takajalat ja näyttää kun se kävelisi löysät housuissa. Silti, vioistaan huolimatta, Majuri on aina ollut sellainen hevonen, josta olen pitänyt ja joka on ollut minulle muutakin kuin vain ratsu.

4.7.2009 "P.S. Lauantaina olin kisoissa Jokelassa. Osallistuin raviohjelmaan ja hups Jossu olikin ainut vastustaja :D Menin sit voittaa sen mun friisiristeytyksellä! ;))"


Vuonna 2009 pääsimme enemmän ja enemmän perille toisistamme ja kokemusta kertyi huimasti. Teimme paljon erilaisia ja virkistäviä juttuja ja kasvatimme lihaskuntoa. Minä kehityin todella paljon ratsastajana ja Majuri ratsuna. Meistä oli pikku hiljaa tulossa ihan oikeasti ratsukko.

Koskaan ei pidä luovuttaa, vaikka siltä tuntuisikin. Jos haluaa saavuttaa jotain, pitää vain uskoa. Vaikka vastoinkäymisiä tulee, niin niistä yleensä selviää jotenkin ja saa halua ja lisää voimia jatkaa. Silloin, vuonna 2009, tajusin oikeasti, että tästä hevosesta en aio luopua.

Kun saavutat jotakin, mistä haluat pitää kiinni ja sinulla on tunne, että tämä se on, tätä haluan tehdä, tämän hevosen kanssa. Pidä silloin lujasti kiinni äläkä luovuta. 
Kun olet löytänyt yhteisen sävelen, nauti siitä.


Vielä olisi muutaman vuoden seikkailut kertomatta, pysykää siis kuulolla ja kommentoikaa!