sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Uimassa Majurin kanssa ja vaarallinen tilanne

Majuri tekee minut hulluksi. 

Eilisen jäljiltä olen toisaalta aivan innoissani ja iloinen, toisaalta taas ärsyyntynyt tuon hevosen käytökseen. Majuri osaa olla todella kiltti ja ihana, mutta kun ruunan päässä napsahtaa, niin sitten ei ole enää kellään mukavaa.
Meille sattui eilisellä uittoreissulla vaarallinen tilanne, josta säikähdin taas ihan kunnolla. Tästä tilanteesta kerron hieman myöhemmin tässä postauksessa, varoitankin teitä, että tästä on tulossa piiiitkä ja kuvan täyteinen postaus!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Minun täytyy varmastikin aloittaa ensin torstai päivästä. Muutimme takaisin kotitallille ja ratsastin viimeisen kerran tänä vuonna sänkkärillä. Ratsastus oli oikein onnistunut, sain lyhyessä ajassa Majurin kuulolle ja otimme muutamat spurtitkin. Pääsin myös käymään Dessin selässä ja otin yhden spurtin pelkällä riimulla ratsastaen. Täytyy kyllä myöntää, että Dessi painelee paljon lujempaa ja virtaviivaisemmin kuin Majuri!



Dessi oli kiva ratsastettava - todella herkkä myös riimulla.



Kotona jälleen!

Majuri ja Dessi saivat tarhaansa hienot valkoiset aidat!


-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Päätimme heti eilen suunnata uittamaan hevosia. Mukana olivat Iina ja Dessi ja Sanna Wiltsun kanssa kärryillä. Uittokuvat onkin ottanut Sanna, kiitos hänelle kuvista ja seurasta!

En ole koskaan ennen ollut kunnolla uittamassa hevosia ja en usko, että Majurikaan kovin usein on vedessä käynyt polskimassa, joten tämä oli meille uusi kokemus. Majuri meni yllättävän hienosti veteen, vaikka meillä välillä olikin erimielisyyksiä suunnasta. Hieman haastetta teki myös Majurin ja Dessin pakkomielteinen yritys uida koko ajan toisiaan päin.

Luulen, että kuvat kuitenkin selittävät enemmän kuin sanat, joten tässä iso läjä kuvia katseltavaksi!











Majuri tullut omistajaansa? Molemmilla aivan samanlaiset ilmeet :D







Ja tuttuun tapaan huuli taas lentää!


Repeän aina totaalisesti tälle kuvalle! Tipahdin siis selästä, mutta vaikka tästä kuvasta voisi luulla, että kastuin aivan täysin, niin todellisuudessa kypäräni tai naamani ei juurikaan edes kastunut!

Yritän sinnitellä takaisin selkään :D

Ponnista ponnista! :D Olin jo sensuroimassa naamaani, mutta ajattelin, että tästä saatte varmaan mukavat naurut, jätin siis sensuroimatta!







Wiltsu-poni seisoi ja odotteli niin nätisti sillä aikaa, kun me polskittiin!






Loppuajasta Majuri rupesi harrastamaan sukeltamista, hassu hevonen!
Merihirviö nousee pintaan! :D



Yritä nyt edes pysyä kyydissä :D

Uintireissun jälkeen alkoi matka kotia kohti. Majuri oli jo tulomatkalla pelännyt golffareita, joita oli todella paljon viereisillä golfkentillä. Niistä pörhistyneenä Majuri oli hieman rasittava ratsastettava, pörheä ja käveli kuin tulisilla hiilillä.

Otimme vähän reippaampaa ravia hiekkatie pätkällä. Olen käyttänyt ratsastaessa taas simple bootsia, kun Majurilta puuttuu vasen etukenkä. En pidä kovinkaan paljon noista simple bootseista, ne häiritsevät, niihin menee pikku kiviä, tarrat aukeilevat ja ne lentävät jalasta. Tietty bootsi sitten irtosi ravipätkällä ja käännyimme hakemaan sitä. Hyppäsin pois Majurin selästä ja yritin laittaa bootsia takaisin jalkaan. Majuri häsläsi golffareiden takia ja pyöri ympyrää.

Majuri oli aivan sen oloinen, että kohta lähtee. Tunnistan melko hyvin Majurista, milloin sillä syttyy se vaihe päälle ja tässä vaiheessa minun olisi kannattanut vain yrittää hypätä takaisin selkään. Yritin kuitenkin vielä laittaa bootsia ja silloin Majuri rykäisi itsensä vapaaksi ja lähti painelemaan hiekkatietä uittopaikalle päin. Onneksi Majuri paineli sinne päin, koska toisella suunnalla on iso tie ja jos Majuri olisi juossut sinne, olisi varmasti käynyt jotain pahempaa.

Golffarit varmaan hieman katsoivat, kun idyllinen hiljaisuus rikkoontui kirosanojen säestyksellä karkuun tömistelevällä hevosella. Minulle iski pienoinen paniikki päälle ja lähdettiin Iinan ja Dessin kanssa Majurin perään.

Majurista ei näkynyt jälkeäkään. Askeleiden painaumat tiessä kertoivat mihin suuntaan Majuri oli painellut. Mietin, että ei hemmetti, jos autoja tulee vastaan tai jos Majuri kääntyykin ja painelee ohitsemme isoa tietä kohti.

Saavutimme Majurin tai Majuri oikeastaan käppäili meitä vastaan. Kun se huomasi meidän tulevan, se teki täyskäännöksen ja lähti kävelemään pois päin, pitäen koko ajan hyvän välimatkan meihin. Jos yritin juosta Majuria kiinni, se otti heti ravia.

Vihani idioottikuskeja kohtaan vain kasvaa, nimittäin siinä vaiheessa, kun Majuri ravaili meistä pois päin, tuli meidän takaa auto. Minä juoksin keskellä tietä ja levitin käteni autoilijalle. Yritin viestittää, että pysähtykää.

Autoilijat näkivät edellä vapaana juoksevan hevosen, mutta he eivät pysähtyneet saatika hidastaneet. Eivät kysyneet, onko jokin hätänä, eivät tehneet mitään. He kurvasivat ohitseni ja lähtivät hidastamatta ohittamaan vapaana juoksevaa Majuria. Siinä vaiheessa huusin heidän peräänsä jotain, mutta olin oikeasti täysin avuton. Iina sanoi vieressä, että nyt Majuri jää alle. Ajattelin näkeväni pian pahimman painajaiseni käyvän toteen.

Autoilija varmaan ajatteli, että kyllähän nyt hevonen osaa tien viertä juosta, eihän hevonen nyt auton alle hyppää. Kunpa ei hyppäisikään. Avuttomana katsoin sivusta, kun autoilija ohitti Majurin aivan liian kovaa vauhtia, Majuri säpsähti kovempaan raviin, mutta luojan kiitos ei rynnännyt auton alle.

Auton ohituksen jälkeen Majuri pikku hiljaa hiljensi käyntiin. Pyysin Iinaa jäämään Dessin kanssa vähän kauemmas, muuten kävelisimme ties kuinka kauan Majurin perässä. Tämä taktiikka toimi ja Majuri pysähtyi ja jäi ihmettelemään, miksei Dessi tule. Lähestyin rauhallisesti Majuria ja näin jo, että Majuri haluaa lopettaa pelleilyn. Se antoi minun ihan rauhassa ottaa itsensä kiinni.

Majuri oli sen verran rauhallinen, että pääsin hyppäämään kyytiin. Bootsia en edes yrittänyt laittaa enää jalkaan, vaan Majuri sai kävellä ilman sitä. Loppumatka sujuikin melko rauhallisesti, Majuri oli aika nöyränä eikä uskaltanut temppuilla enää mitään.

Sain taas kerran muistutuksen asiasta, joka minun pitäisi jo tietää. Älä koskaan tule alas Majurin selästä, etenkään jos Majuri käy ylikierroksilla. Jälkiviisaana voinkin todeta, että ei olisi pitänyt tulla alas, olisihan se pitänyt arvata, että Majuri riistäytyy vapaaksi. Kyllähän sen Majurista näkikin.

Onneksi kuitenkin selvisimme taas pelkällä säikähdyksellä. Olen taas hieman fiksumpi ja varovaisempi jatkossa ja olihan meillä kuitenkin mukava uittoreissu takana!

Hulluin, mutta silti maailman paras hevonen

23 kommenttia:

  1. Eikää miten mahtavia kuvia! Nauroin ihan katketakseni tuolle merihirviö-kuvalle..:"D

    Hui kamala, voin vaan kuvitella kuinka pahalta ajatella että kohta se hevonen liiskaantuu auton alle..! Jotkut autoilijat vaan ovat pelkästään sikamaisia idiootteja, jotka eivät taida ymmärtää eläimistä saati ihmisistä yhtään mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo Majuri taas vetää ilmeellä, niinku minäki kyllä... :D

      Joo, oli kyllä taas kamala tilanne. Tuntuu, että tuolta meiltä päin löytyy noita tyhmiä kuskeja vähän liikaakin.. :/

      Poista
  2. Noista kuvista tuli niin hyvälle mielelle... :) ihana postaus!

    VastaaPoista
  3. Ihania noi kuvat :D

    Onneksi ei käynyt mitään pahempaa, vaikka Majuri karkasikin... Mullakin on joskus Hurrigane karannut, mettään tosin. Ja autoilijakin, mitähän mahtoi hänen päässään liikkua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)

      Niinpä, taas oli kyllä onnea matkassa! Eipä tainnut liikkua mitään tuon autoilijan päässä..

      Poista
  4. Et sattuisi muistamaan auton rekisterinumeroa? Voisi meinaan soitella perään? Mutta ollut varmasti ihan hirveä tilanne...

    Hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten siinä tilanteessa tajunnut yhtään katsoa rekkaria, olisi pitänyt, niin voisi vähän kysellä, että mitä mahtoi päässä liikkua!

      Kiitti! :)

      Poista
  5. Hah, majurihan on kunnon vesipeto!

    Pistipä vihaksi lukea tuota autojuttua. Itselläni on ollut useita läheltä piti tilanteita piittaamattomien autoilijoiden vuoksi.. Kerran oon itse meinannu jäädä auton alle kun tipuin hevosen selästä ja autoja vaan kaahas ohi, vaikka makasin maassa ja hevonen reuhtoi vieressä. On se kumma miten idiootteja jotku kuskit on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majuri on kyllä! :D

      Niinpä.. Kauheaa, miten voi olla noin piittaamattomia kuskeja! Tottakai pitäisi pysähtyä auttamaan tai edes kysymään, että onko kaikki kunnossa. Ei voi ymmärtää.

      Poista
  6. hui mä niin tiedän tunteen kun hevonen karkuteillä... ja ää ootte ihania, iina ja oona :D mäki haluan siskon !! :c luen molempien blogeja ja ilahdun suunnattomasti aina kun ootte postannu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täälläkin se on turhan tuttu tunne.. :/ Tuntee itsensä niin avuttomaksi.

      Heh, no kiitoksia, ihana kuulla :) Sisko on kyllä ihan kiva, vaikka välillä kyllä tapellaankin aika paljon :D

      Poista
  7. Majuri on kyllä persoonallinen otus.. :D nauroin ääneen noille sukelluskuville :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on :D Heh, joo täälläkin on naurettu muutamaan otteeseen ;D

      Poista
  8. Nuo kuvat ovat,ööh... EKSOOTTISIA? :D
    Saatana ku noitten typerien kuskien pitää olla niin vitun tyhjäpäisiä... Eikö siinä vaiheessa ala raksuttamaan kun ihminen yrittää estää pääsyn pidemmälle?! Muistan kun viime talvena Asko ja Tiltu ryöstivät maastossa koska säikähtivät moottorikelkkailijaa.. Saakelin typerys näkee että hevoset pillastuu ja lähtee täysiä painelemaan toiseen suuntaan... Pitäähän sitä itekkin lähtee perään niin kovaa kuin kelkkalla pääsee!! Ihanaa ku se paskapää tulee pillastuneiden hevosten takana täysiä. Onneks tajus ku meni siihen hermo ja käännyin näyttämään keskaria... :D Tein aika tyhmästi,mutta ainakin ymmärti ettei me tarvita siltä mitään hemmetin apua. :P
    Olen pahoillani kielenkäytöstäni,mutta Majurille olisi voinut käydä tosi pahasti,ja autoilijalle. Onneksi kaikki loppui hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan niitä niinkin kuvailla :D

      Joo ei ymmärrä. Ehkä en viestittänyt tarpeeksi selkeästi että pysähtykää, mutta jotenkin automaattisesti ajattelin, että tottakai he pysähtyvät tai vähintäänkin hiljentävät, kun näkivät vapaana juoksevan hevosen. Mutta ei.

      Voi ei, kaikki eivät vain tajua, että hevoset ovat pohjimmiltaan saaliseläimiä..

      Onneksi ei käynyt joo pahemmin!

      Poista
  9. Voin että kun nauroin noille kuville!!:DDD Tossa yhdessä kuvassa teillä kaikilla on samanlainen irvistys!:-D Onneks et sensuroinut tota kuvaa missä yrität päästä majurin kyytiin, repesin ihan totaalisesti!!:D

    Mä en voi ymmärtää miksei autoilijat voi hidastaa kun hevonen tulee kohdalle!? Siinä menee pieni hetki jos hidastaa hevosen kohdalla, jolloin ohitus sujuu turvallisesti. Siinä meneekin sitten matkaan ''hetki'' pidempään jos hevonen läsähtää tuulilasiin.... Se saattaa hyvinkin olla viimeinen matka!

    Et usko miten kovasti raivostuin kuin luin tekstiäsi. VAPAANA olevan hevosen kohdalla EI HIDASTETA!!!! Jos se olisi ollut hirvi, olisi varmasti jarrutettu!! Vitun idiootti kuski!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, täälläkin on kyllä naurettu ihan hulluna, ihan parhaita ilmeitä niin hevosilta kuin ratsastajiltakin :DD

      Niinpä! Voisivat nyt sentään vapaana kirmailevan hevosen kohdalla hidastaa, mutta ei. Minusta siinä vaiheessa kyllä tyhmänkin olisi pitänyt nähdä, että tilanne ei nyt ihan ole hallinnassa..
      Hirven kohdalla takuulla jarrutetaan. On se kummallista.

      Poista
  10. miks istut seläs hevosen uides? vai mitä mä oon saanu tietooni? ... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majuri ei montaa kertaa mennyt niin syvälle, ettei jalat olisi ylttäneet pohjaan ja eipä tuo selässä istuminen näyttänyt haittaavan. Toki olisin mennyt rinnalle uimaan, jos olisi näyttänyt siltä, että Majuri ei jaksa minua selässään viedä. :)

      Poista
  11. Tosi hyvä postaus ja ihania kuvia! :)

    Aika kauhee tapahtuma... Onneksi Majurille ei käynyt mitään.
    Onko autoilijat niin sokeita ettei voi hevosen kohdalla hidastaa ja tulla vähän kyselemään mitä on käynyt. On niitä inhottavampiakin ihmisiä maailmassa. Ilman niitä kyllä pärjäisi :D ^Rapsutukset majurille^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara :)

      Oli tuo kyllä taas kamala tapahtuma :/ Onneksi oli onnea matkassa!
      Juu, voisivat kyllä vähän käyttää järkeään ja tiedustella, että mikä mahtaa olla hätänä..

      Välitän rapsutukset perille ;)

      Poista