sunnuntai 20. lokakuuta 2013

HIHS huumaa 2013

1
2

Muutaman vuoden tauon jälkeen lähdin tänään katsomaan Horse Show'ta Iinan kanssa. Tapahtuma oli ihan mukava, ehdottomasti parasta oli 160cm esteluokan katselu. Ovat ne esteratsastajat vain tajuttoman hulluja, kun uskaltavat sellaisia esteitä hyppiä, huhhuh! 

3
4
Vähän kouluratsastustakin ja yksi liekkishow tuli katsottua ja muutahan ei ohjelmassa oikein edes ollut. Liput Horse Show'hun ovat mielestäni aivan tajuttoman kalliit ja jos en olisi saanut ilmaislippuja, en olisi tapahtumaa edes mennyt katsomaan. Expo-alue oli mielestäni ihan okei, mutta mitään suurempia koukuttavia tarjouksia ei ollut, enkä tehnyt kuin yhden ostoksen.

5
6
7
Ostin Majurille riimun. Ehkä siis turhimman tavaran, mitä vaan voi ajatella, koska meillä riimut kuluvat niin hitaasti, että saattavat olla käytössä monta vuotta. Viimeisimmän riimun olenkin ostanut muutama vuosi sitten Horse Show'sta ja olen ajatellut, että en kyllä riimua ainakaan osta. Mutta minkäs teet, kun Iina yllyttää ja tarjous oli ihan hyvä.

8
9
10
11
12

Lempparikuvasi?

Olin tehnyt hienon koostevideon päivästä, kunnes Movie Maker sanoi itsensä irti ja videoni jäi harmillisesti viittä vaille valmiiksi. Eikä se siitä valmistu. Harmittaa kyllä, koska yleensä en innostu videoita tekemään ja olin vaivalla kuvannut materiaaliakin. Noh, eipä sille mitään voi. Joudutte tyytymään tähän pieneen selitysvideoon ja kuviin.



lauantai 19. lokakuuta 2013

Majuri hierojan käsittelyssä

Kiitos niille muutamille, jotka laittoivat edelliseen postaukseen hyviä ja ennen kaikkea rakentavia kommentteja. Teistä oli apua. Kommenttienne johdosta aloin tutkiskella tarkemmin videota ratsastuksestani. Huomasin asioita, joihin en aluksi ollut kiinnittänyt huomiota. Minun istuntani näytti todella paljon huonommalta kuin viimeisimmässä, kisoja ennen kuvatussa videossa. Istuntani on siis lyhyessä ajassa muuttunut.

Suurin syy tähän oli varmasti se, että Majuri ei ollut oma itsensä. Se oli erittäin laiska, jolloin minun istuntani kärsi, kun Majuri ei meinannut liikkua eteenpäin omilla jaloillaan ja yritin pitää Majuria liikkeellä keinolla millä hyvänsä. Toinen suuresti vaikuttava asia on valitettavasti satula. Se ajaa minut entistä huonompaan asentoon, kun se ei ole täysin sopiva. 

Olen nyt ratsastanut viimeiset päivät ilman satulaa ja kiinnittänyt huomiota erityisesti istuntaani. Ilman satulaa istun melko normaalisti ja suorassa, joten tämä vahvistaa entisestään sitä, että satulassa on vikaa. Toisekseen, Majuri ei pysähtele juurikaan ilman satulaa mentäessä, kun se pääsee liikkumaan vapaammin ja ilman keikkuvaa satulaa selässään. Majuri meni toissapäivänä jopa todella hyvin, kantoi itsensä hienosti ja takajalatkin liikkuivat!

Torstaina saimme hierojan tutkimaan tilannetta ja käymään Majurin läpi. Mitään hälyttävää Majurista ei löytynyt, mutta pieniä jumituksia kyllä. Hieroja sanoi, että oli hyvä hierottaa Majuri tässä vaiheessa, ettei mitään isompaa pääsekään syntymään. Häneltäkin tuli vahvistus siihen, että satulaa ei kannata käyttää, vaan ratsastaa ilman satulaa siihen asti, kunnes saan uuden satulan.

Mitä Majurista sitten löytyi? Jumituksia tai tiukkuutta löytyi vasemmasta lavasta, sään vierestä molemmilta puolilta, oikealta puolelta selkää, oikean takajalan kankusta ja molempien takajalkojen ojentajalihaksista. 
Kohdat, joissa Majurilla oli tiukkuuksia.
Hieroja teki O.T.E. käsittelyä ja kevyttä perushierontaa. Ainakin ensivaikutelma oli kyllä todella positiivinen, Majuri ihan nuokkui hoidon aikana ja kun hoidon jälkeen tunnustelin vähän, niin oli kyllä pehmeät lihakset! Toivotaan, että vaikutuksen huomaa myös ratsastaessa.

Hieroja sanoi, että Majurilla on hyvät lihakset ja erittäin hyvät kannattelevat lihakset, joita hevonen tarvitsee liikkuakseen ja kantaakseen ratsastajaa oikein. Selässä oli hieman toispuoleisuutta, oikealta puolelta lihakset olivat hieman ikään kuin tippuneet. Hieroja sanoi, että se voi johtua myös satulasta, koska Majuri ei muuten näyttänyt vinolta.

Yksi itseäni hieman huolestuttava asia oli, että Majurin "mahakalvoissa" oli kireyttä ja maha oli pinkeänä. Hieroja sanoi, että se voi johtua esimerkiksi madoista tai sitten siellä voi olla sitä hiekkaa. Madot ovat epätodennäköisiä, koska Majurin karva on kuitenkin erittäin terve ja kiiltävä ja matotutkimus on tehty. Onneksi ensi viikolla on kuitenkin vielä varmuusmadotus, joten se asia ainakin voidaan sulkea sitten pois.

Tuo hiekka-asia häiritsee minua ja päätinkin tilata nyt varmuuden vuoksi Sand Clear psylliumvalmistetta kotona tehtävään hiekanpoistoon. Tuskin valmisteesta on mitään haittaakaan ja ainakin näen, lähteekö hiekkaa poistumaan. Onko jollakulla kokemusta kyseisestä tai vastaavasta tuotteesta ja sen tehosta? 
En kuitenkaan usko, että minun täytyy vielä enempää asiasta huolestua, koska Majuri edelleen syö ja kakkaa normaalisti. Mahan pinkeys ja ratsastaessa satunnainen pysähtely vain ihmetyttävät.

Seuraava hieronta onkin kahden viikon kuluttua, jossa hieroja käsittelee etuosan tarkemmin. Toivottavasti Majuri lähtisi tästä vähän avautumaan, eilen herra sai hieronnan jälkeisen vapaapäivän ja tänään koitetaan ratsastaa jo. Sunnuntaina onkin sitten vuorossa Horse Show, siellä nähdään!


perjantai 11. lokakuuta 2013

Kuten lehdet putoilevat puista


rento tallipäivä
Ei mitään pakollista tehtävää, vain fiiliksen mukaan kulkevat ajatukset.


iloinen ja utelias Majuri
Oliko sinulla minua ikävä? Tahdotko tietää mitä teemme tänään?


hepuleita saavat, irtona juoksevat hevoset
 Irrottelua, syksystä riehaantumista, hetken tunnette olevanne vapaita.

voin unohtaa huolet edes hetkeksi. 
Ne putoilevat minusta kuten lehdetkin putoilevat puista.


******************************************************************************************

Perheeni Jäbä-koira täytti 11 vuotta.
Miten aika menee niin nopeasti?


maanantai 7. lokakuuta 2013

Valmennus pähkinänkuoressa

Sunnuntaina oli pitkästä aikaa valmennus ja fiilikset ovat kyllä hyvät. Sain paljon vinkkejä kisoja ajatellen ja keskityimmekin valmennuksessa kouluradan läpikäymiseen. Valitettavasti en saanut kuvaajaa, joten nyt täytyy tyytyä selostukseen.


Ensimmäinen asia ja suurin kehitettävä asia oli pohkeisiin reagoiminen. Majuri tunnetusti on laiska ja hidas reagoimaan, mutta alan kiinnittämään entistä enemmän tähän asiaan huomiota, jotta saan vähennettyä pohkeilla koko ajan eteenpäin "punkemista". Eli yksi pohjeapu ja jos siihen ei saa reagointia niin näpäytys raipalla. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä tämä asia tuppaa aina vähän unohtumaan.

Koska Majuri ei ole täysin "läpi" pohjeavuille, myös muut asiat tuottavat ongelmia. Meillä on aina ollut ongelmia peruutuksen kanssa. Majuri ei oikein kunnolla osaa peruuttaa, vaan rupeaa luistamaan peräpäätään oikealle. Tähän saimme harjoitusvinkkejä ja sain parannettua omienkin apujen käyttöä. Lähtökohta peruutuksen onnistumiselle oli kuitenkin jälleen se, että pohkeet menevät läpi.


Majurin laiskuuteen liittyen minun täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota myös takapään liikkumiseen. Majuri mielellään laahailisi sitä jossain kaukana perässä, mutta liikkuakseen hyvin, se ei käy. Olen yrittänyt jo itsenäisestikin kiinnittää tähän asiaan huomiota, mutta myös valmennuksessa tämä asia nousi esille.

Sitten se ulko-ohjan tuki. Valmennuksessa Majuri olisi halunnut roikkua pelkästään sisäohjassa ja oli tyhjä ulkoa. Ensimmäinen asia olikin ratsastaa ulko-ohja tuelle ja Majuri suoraksi pohkeiden väliin. Tässäkin asiassa on tärkeää ratsastaa takajalkoja alle ja sitä kautta tuntumaa suuhun. Suoruuteen liittyen Majuri tykkäisi hömpötellä menemään koko ajan taipuneena, joten tähän asiaan minun täytyy kiinnittää jatkossa huomiota. Saimme kuitenkin kehuja siitä, että laukka on kehittynyt suoremmaksi, jes!


Laukat olivat tavallista huonommat ja valmentajakin sanoi, että ne ovat olleet joskus paremmat. Laukkojen osalta alan työstämään nostoja, nostoja ja nostoja, joiden avulla vahvistetaan itse laukkaa. Laukkaa täytyy työstää pyörivämmäksi ja tässäkin asiassa tuli huomattua, että reagointi pohkeisiin on puutteellista.

Kisoja ajatellen pieniä huomioita oli muista hymy, tarkat linjat ja tarpeeksi isot ympyrät!

Oikein onnistunut ja eteenpäin vievä valmennus siis takana. Tästä on hyvä jatkaa ja kisojakin ajatellen tuli jälleen varmempi olo, vaikka paljon olisi vielä harjoiteltavaakin. Peruutuksista en kuitenkaan aio tehdä ennen kisoja mitään suurta numeroa, vaan alamme korjaamaan niitä pidemmällä tähtäimellä. Nyt täytyy kiinnittää huomiota pohkeiden käyttöön ja harjoitella ahkerasti laukannostoja. Tästä on suunta taas vain ylöspäin!


tiistai 1. lokakuuta 2013

Lokakuu - banneri vaihtuu

Olen ollut viime aikoina todella, todella huono päättämään millaisen ulkoasun blogiini haluan. Toisaalta minulla olisi ideoita, mutta rajalliset koodaustaidot tulevat muokkausvaiheessa vastaan ja tuskastun, koska en osaa. Olen tässä viimeisen kuukauden aikana muokkaillutkin blogia pikku hiljaa ja joku on saattanutkin huomata pienen pieniä muutoksia ulkoasussa. Mutta valmista ei ole tullut, eikä koskaan varmaan tulekaan.

Tänään sain yhtäkkisen yöllisen inspiraation ja aloitin ulkoasun muokkaamisen bannerista. Pidin edellisestä lukijan tekemästä bannerista, joka hetken aikaa blogissa ehti vilahtaa, mutta jostain syystä en osannut lähteä muokkaamaan muuta blogia sen mukaisesti. Tuntui, että minun täytyi aloittaa bannerista lähtien kaikki alusta.

Tämän kertainen muutos keskittyikin lähinnä bannerin ja värimaailman muutoksiin. Toki tein pieniä viilauksia fontteihin ja uuden, upean tervetulo-toivotuksen sivupalkkiin, mitäs pidätte? Mutta koodeihin en ainakaan vielä tänään jaksanut kajota, saa nähdä jos joku päivä saan uutta energiaa ulkoasun muutoksien tekemiseen.

Taustoja kokeilin jälleen miljoonia, mutta kun tämä osui kohdalle, niin tiesin heti, että tämä se on. Tausta onkin nyt mielestäni aivan ihana ja sain haluamaani räikeyttä ja muutosta blogin värimaailmaan ja ilmeeseen.

Entäpä sitten banneri. Olin jo aloittamassa tuttuun tylsään kaavaani kangistuneena banneria ja teinkin jonkun väkerryksen, mutta se lensi suoraan roskakoriin. Nyt jotain uutta ja erilaista, Oona!
Tähän banneriin idea tulikin melko nopeasti. Päätin kuvat, jotka banneriin halusin ja minulla oli päässäni, kerrankin, selkeä idea kuinka sommittelen kuvat. Itse olen melko tyytyväinen tähän, keskimmäinen kuva jotenkin säväyttää ja olen jostain syystä ihastunut tällaisiin kolmen kuvan bannereihin, joissa reunimmaiset kuvat katsovat sivuille ja keskimmäinen eteenpäin. 

Nyt haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne ja erityisesti ideoita, kuinka voisin blogin ulkoasua vielä muokata. Jokin nimittäin häiritsee vielä silmääni kokonaisuudessa, vaikka banneriin ja taustaan olenkin tyytyväinen. 
Onko kellään hajua, kuinka sivupalkin läpinäkyvyyden ja pyöristetyt kulmat saisi koodeilla pois? Luulen, että sen avulla saisin kokonaisuudesta hieman paremman.

Mielipiteitä ja ideoita kehiin!


Uusi banneri

Edellinen banneri