keskiviikko 7. elokuuta 2013

Uutta ulkoasua vihdoinkin!

Yllättävän pitkään pidin tuota edellistä banneria. Mutta siihen oli syy. Minulla oli idea, millaisen bannerin haluan. Toteutus vain ei yksinkertaisesti onnistunut. Yritin ja yritin, mutta en saanut mitään kunnollista aikaiseksi.

Pyysin sitten apua Jasulta, joka on ennenkin tehnyt minulle bannereita ja osaa tehdä niitä tosi paljon paremmin kuin minä. Ja kappas! Sain uuden bannerin! Ihanaa saada välillä jonkun muunkin tekemä banneri, saa aivan uudenlaista ilmettä blogille. Hetken aikaa menee varmasti totutella tähän uuteen ilmeeseen, mutta pidän siitä jo nyt tosi paljon!

Sitten tuo tausta. Kokeilin kaikenlaisia taustoja tähän ja kappas, löysinkin nopeasti kätköistäni yhden sopivan. Ulkoasusta tuli nyt vähän lila, vaikka se ei alunperin ollut tarkoitus. Itse olen tyytyväinen lopputulokseen, niin eiköhän tällä pärjätä taas jonkun aikaa :)

Mielipiteitä ulkoasusta saa taas heitellä, vaikka tällä kertaa banneri ei olekaan minun käsialaani!


Uusi banneri















Edellinen banneri


















P.S. Kurkatkaapas myös eilen illalla tekemäni postaus eilisestä tallipäivästä, kun innostuin näpsimään kuvia kännykälläni!

P.P.S. Jos haluatte saada pientä piristystä päivään Majurin kustannuksella, niin klikatkaa tätä!

16 kommenttia:

  1. Tää on kiva tää ulkoasu! :) Tuo banneri jotenkin omaan silmään vähän tökstähtää tuosta keskeltä, kun se kuva on jotenkin sumeahko ja kun turpatulee yli bannerin niin se on sellainen terävä :/ Muuten kyllä aivan huikea banneri ja muutenkin ihana ulkoasu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvanmuokkausohjelmassani on asetukset varmaan jotenkin sekaisin, eikä työkalu jolla rajauksia tein toiminut normaalisti. En jaksanut yömyöhään alkaa tappelemaan ohjelman kanssa, joten olen kyllä samaa mieltä että vähän töksähtävä tuli. Koko banneri näyttää mielestäni myös jotenkin vähän huonolta kuvanlaadultaan, liekö syynä se ettei minulla ollut alkuperäisiä kuvia käytössä. Ehkäpä jaksan tänään vielä yrittää korjata ongelmaa - tai ehkä en :)

      Poista
  2. Vähän joo töksähtää keskeltä ja bannerin valkoinen reunarajaus pilaa muuten ihan hyvän toteutuksen. Mutta tausta on kyllä upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itse selkeistä linjoista, mikä näkyy esim. juuri noissa rajauksissa. Sama banneri ilman noita valkoisia reunoja näyttäisi omiin silmiini jotenkin keskeneräiseltä. Makuasia :)

      Poista
    2. Kiitos kommentista :) Omaan silmään banneri taas näyttäisi tökeröltä ilman reunusta, reunus jotenkin pitää sen koossa. Mutta kaikilla on omat mielipiteet :)

      Poista
  3. Tää ulkoasu on kiva :)

    Ja paras toi iinan sarjakuva :D:D:D

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä toi banneri on just hieno ja toi on vaan hyvä juttu et toi turpa tulee yli tosta reunasta samakun toi nimi tuolta ylhäältä :) se tuo vähän ulottuvuutts tohon!

    VastaaPoista
  5. Kiva banneri ja ulkka:) milloin arvonnan tulokset tulee?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) arvonta loppuu 31.8. joten syyskuun alussa tulee tulokset :)

      Poista