Tämä riittää minulle

 

Ratsastan pitkin ohjin, ilman satulaa, Majuri kulkee rennosti eteenpäin kaula pitkänä. Sillä hetkellä tajuan, että tätä minun pitäisi arvostaa paljon enemmän. Tiedättekö sen tunteen?

Majurin kanssa havahdun aina toisinaan kyseiseen tunteeseen, tästähän minä pienenä tyttönä haaveilin, en saisi haaveilla paremmasta, vaan minun pitäisi olla aivan onnellinen näinkin. Yleensä tajuan silloin, että minähän olen onnellinen. Juuri tällä mitä minulla on.

Pienenä osasin vain unelmoida tästä kaikesta, mikä nyt tuntuu kovin itsestään selvältä. Minulla on oma hevonen, saan nousta sen selkään milloin vain, syötellä sitä, laukata täyttä jos siltä tuntuu, ratsastaa ilman satulaa, tehdä pitkiä maastolenkkejä, viettää sen kanssa aikaa. Mitä muuta tarvitsen?

Tämä riittää oikein hyvin. Mietin, jos minulle olisi kymmenen vuotta sitten tyrkätty tällainen tilaisuus, Majuri, nenäni eteen, en olisi uskonut sitä todeksi. Saisinko minä ihka oman hevosen? Olisinko arvostanut sitä enemmän, olisinko ollut enemmän onneni kukkuloilla? Se olisi ollut pienen tytön unelmien täyttymys. Olisinko ottanut enemmän irti siitä?

Tuntuu kauhealta ajatella, etten ole tarpeeksi kiitollinen siitä mitä minulla jo on. Koen syyllisyyttä, jos haaveilen hienommasta hevosesta. Minullahan on jo sellainen. Monella ei ole edes tätä mahdollisuutta. Jotkut saattavat jopa kadehtia minun tilannettani. Oikeastiko?

Tiedättekö miten vaikeaa on nauttia siitä mitä sinulla on? Koko ajan tuntuu, ettei tee tarpeeksi ja haaveilee vain paremmasta. Mutta minä elän lähes tulkoon jo unelmaani tai olen ainakin kovaa vauhtia matkalla sinne. Miksi siis murehtia tai haaveilla paremmasta?

Tänään aion hakea Majurin laitumelta ja ensimmäisestä hetkestä asti nauttia sen kanssa viettämästäni ajasta.  Parempaa en edes halua toivoa, koska Majuri on täydellinen minulle.