sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pakkaspäivä

Metsä on aivan hiljaa.
Vain lumi narskuu kavioiden alla ja pakkanen kipristelee poskissa.
Ei kiire mihinkään.
Vain kultainen auringonvalo, joka saa lumen kimmeltämään.
On aika rentoutua.
Vain minä, hevonen ja metsä.



Hiljainen metsäpolku on ihana paikka ratsastaa. Kirkas pakkaspäivä, lämmittävä hevosen selkä eikä kiirettä mihinkään. Luonto nukkuu, mutta aurinko paistaa ihanasti puiden lomasta. Voi vain huokaista ja rentoutua. Tänään (lauantaina) oli ihana maastopäivä. Juuri sopivan rento tällaisille pakkaspäiville.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tähän talviseen postaukseen lisään myös pari sattumalta löytämääni kuvaa viime vuoden pulkkaratsastuksesta. Viime vuonna vetojuhtana oli Dessi, tänä vuonna pääsee Majuri taas vetämään. Kunhan ensin selkäjumitukset parannellaan kuntoon. En malttaisi odottaa, että pääsee taas rallaamaan!

Iina ja Dessi, minä perässä pulkan kanssa. Tai tässä vaiheessa ilman pulkkaa.





























Miten te vietitte pakkaspäivän hevostenne kanssa?


8 kommenttia:

  1. Ihanaa, onnistuit kuvaamaan noiden ihanien maastolenkkien ytimen. Ellei aurinko saa lunta kimmeltämään niin viimeistään otsalamppu -on upeaa kun on pimeää ja se minne valo osuu on ihan huurteessa ja kimaltaa kuin tuhannet timantit. Ja ilman satulaa ratsastus on sitä parempaa mitä kylmempi on :).

    Miten olette Majurin ja Dessin opettaneet pulkkaratsastukseen, vai lähdittekö vaan menemään :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos jälleen ihanasta kommentista :)
      Otsalampunkin kanssa on kyllä jännä mennä välillä ihan rauhakseltaan. Eilenkin oli kyllä ihana mennä ilman satulaa ja laittaa viltti selkään ja jalkojen päälle, niin ei ollut yhtään kylmä! :)

      Majuri ja Dessi on molemmat opetettu ajolle, niin ei onneksi kummemmin tarvinnut opettaa :) Ensin testattiin, että miten reagoivat suhinaan, mikä pulkasta/suksista tulee. Kumpikaan ei sanonut mitään, joten sitten vain pikku hiljaa lähdettiin vetämään :) Ja molemmat kyllä nauttii kun pääsee vetämään! :)

      Poista
    2. Okei, hyvä tietää.. Skinny on opetettu ajolle mutta se on kyllä niin vauhdikas tyyppi että vois tulla ruumiita jos yhtäkkiä lähtis puuhaan... täytyy harkita joskus kokeilemista vaikka kentällä ;).

      Poista
    3. Mekin epäiltiin aluks, että Majuri olis ihan hullu ja ei soveltuis siihen hommaan yhtään, mutta toisin kävi :) Kannattaa joo eka vaikka kokeilla kentällä, niin on turvallisempi :)

      Poista
  2. Meillä on ollut reki-retkiä ja helmikuussa ois hiihtoratsastusta :)
    Se tunne kun näkee kaksi voikkoa suomenhevosruuna lumisateessa vetämässä rekeäja sitten tajuaa että ne tuleekin päin D:
    Joo,serkku unohti ohjata...
    Kivoja pakkaspäiviä teille ja kannattaa laukata lumisella pellolla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rekiretket on kyllä kivoja, kunhan muistaa ohjata hevosia ;D

      Kiitos samoin, kova hinku olisikin päästä pelloilla laukkailemaan, mutta ei ole peltoa :/

      Poista
  3. Tuo maisema on ihana, pakko oli vaan tulla se toteamaan! Upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Se on kyllä ihanan näköinen!

      Poista