perjantai 15. huhtikuuta 2016

Ulkona ratsastamisen helppous

Kevät on täällä ja olemme voineet siirtyä treenailemaan kentälle. Meille se tarkoittaa helpotusta, kun jännittävä maneesi on saatu jättää taka-alalle.

Viimeiset viikot maneesissa käytimme hyväksemme apuvälinettä - äänieristettyä korvahuppua. Jaskahan on yleensä kentällä mukavan rento, mutta maneesissa etsimme koko talven sitä samaa rentoutta, eikä sitä tuntunut aina löytyvän. Jaska saattoi sinkaista pakoon pienestäkin rapsahduksesta ja vaikka otimmekin kehitysaskelia tämänkin asian suhteen, emme ole päässeet vielä aivan siihen pisteeseen, johon haluaisin päästä.

Kuvat 8.4. © Hanna P.

Äänieristetty korvahuppu kuitenkin rauhoitti tilannetta ja hämmästykseni oli suuri, kun kokeilin huppua ensimmäisen kerran - se totisesti toimi! Jaska oli paljon rennompi ja rauhallisempi ja antoi ratsastaa itseään paremmin, eikä pelottava takaovikaan aiheuttanut enää pientä jännittymistä suurempaa reaktiota. Ratsastuksen edetessä tuo pieni jännityskin jäi yleensä pois. Pystyimme keskittymään paljon nopeammin ja helpommin olennaiseen, hevosen jatkuvan rauhoittelun ja rentouden etsimisen sijaan.

Alla olevalla videolla ratsastan "korvahuppu-kuurin" jälkeen ilman korvahuppua (koska sen kiinnityksessä ilmeni ongelmia) ja vaikka Jaska olikin tuolloin aivan kamala ratsastuksen alussa, sain sen rauhoittumaan ja kuuntelemaan ja lopulta minulla oli suht rento hevonen maneesissa. Sellainen hevonen, johon sai koskea ilman, että se pinkaisi karkuun. Se on vielä melko harvinaista herkkua maneesissa, joten ehkä voin olla edes hieman ylpeä tuosta ponistani.



Vaikka korvahupusta löytyikin paljon apua maneesissa ratsastamiseen, olen helpottunut, kun pääsimme jälleen ulos ratsastamaan. Jaskan pasmat eivät mene sekaisin, jos toinen hevonen tulee tai menee, eikä se säiky ulkona juuri ollenkaan. Voimme keskittyä paremmin kaikkeen muuhun.

Eräänä sateisena päivänä heittäydyinkin hurjaksi ja otin hyvän koulutreenin päätteeksi muutaman hypyn kavaletille. Tämä oli ensimmäinen kunnollinen kerta, kun hyppäsin Jaskalla ja minun täytyy todeta, että nautin menosta ja hinkuni esteille nousi taas pykälän verran korkeammaksi. Täytyisi vain vielä löytää se estesatula!

Ja mikä parasta, Jaska tuntui totisesti nauttivan hyppäämisestä ja sen itsevarmuus oli lähes käsin kosketeltavissa. Kun lähdin tuomaan sitä ensimmäiseen hyppyyn, minusta tuntui, että Jaskan näyttämisenhalu oikein syttyi, tän jutun mä osaan!

 Se into ja varmuus oli sellaista, jota tahdon nähdä lisää.


24 kommenttia:

  1. Olette kyllä kehittyneet talven aikana, mukavan näköistä menoa! Ja ei muutakuin hyppytreenejä kehiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos, kiva että kehittymisen huomaa joku muukin ettei ole ihan omaa kuvitelmaa! :) Ja pitäisi kyllä, kovasti yritän metsästää estesatulaa, mutta täytyy varmaan ruveta tuolla koulusatulalla hyppäämään jos ei pian löydy :D

      Poista
  2. Wow toi takajalat! Hienosti menette, kiva seurata tätä teidän kehitystä :)

    VastaaPoista
  3. Ihania hyppyjä, mahtavasti rullaa tuo laukka! Jaskahan on oikea monitoimiponi ;) Millainen Jaskan viikko-ohjelma on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ehkä Jaskasta vielä kunnon monitoimiponi saadaan :) Sen viikko-ohjelma on tällä hetkellä yleensä: 3 koulutreeniä, joista yksi valmennuksessa, kahtena päivänä kevyempää jumppaa tms. ja kahtena päivänä sitten taluttelua, juoksutusta tai joskus ihan täysin vapaakin. Nyt kun ollaan päästy kentälle, niin puomit ja kavaletit tulevat varmasti mukaan viikko-ohjelmaan ja maastoilemaankin pitäisi useammin lähteä :)

      Poista
    2. Miksi ette maastoile usein?

      Poista
    3. Meillä ei tällä hetkellä ole oikein sellaisia maastoja, joihin voisin tai haluaisin turvallisin mielin Jaskan kanssa lähteä. Tietty talvella oli lähes aina myös pimeää ja ei oikein maastoilukaveriakaan. Mutta mutta tähänkin tulee pian muutos, kun vaihdamme tallille, jossa onkin sitten oikeastaan pakko maastoilla :D

      Poista
  4. Olen tuo anonyymi joka kysyi miksette maastoile, kone kuitenkin jumii eikä suostu hyväksymään "vastaa"- napin klikkausta.
    Sitä olin kirjoittelemassa, että onpa ikävää nuo huonohkot maastot. Onneksi kuitenkin pääsette parempiin, sillä itselläni oli hevonen minulle tultuani noin kaksi vuotta maneesitallilla. Siellä oli vain pieni ympyrän muotoinen hevospolku (ehkä jotain 500m), muuten siinä oli iso vilkas tie joten maastot olivat todella rajalliset. Vaikka kävimme melkein päivittäin alku- ja loppukäynnit polulla ja joskus "maastopäivinä" rullasimme ympyrää ympäri, tuli hevosesta aika flegmaattinen ja tahmea. Sitten kun pääsimme maastoilutallille, niin hevonenhan pelkäsi kaikkea aurauskepeistä autoihin ja oli suorastaan hysteerinen. Vaikka maastot olivatkin rauhallisia, oli siellä silti elämää ja maatiloja. Hevonen oli unohtanut niiden tavallisten asioiden olemassaolon maneesitallilla. Lopulta päädyimme parin vaarallisen vauhkoontumistilanteen myötä muuttamaan takaisin maneesitallille. Kiikutan hevoseni kuitenkin joka viikko trailerilla täysin liikennettömille ja hyväpohjaisille metsäteille maastoilemaan. Se järjestely sopii meille parhaiten, vaikka onkin työläs ja hankala.
    Sitä tässä koitan vaan selittää, että kannattaa todella ottaa maastoilu rutiiniksi heti ettei käy samalla tavalla kuin meillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksen jaosta! Tuota olen vähän pelännytkin, mutta toisaalta vahinko on Jaskan kohdalla jo tapahtunut jos on, kun ei sillä maastoiltu edellisessä kodissa ollenkaan. Onneksi Jaska on kyllä ollut tosi fiksu aina kun olemme maastoilleet ja uskoisin, että kun saadaan se rutiiniksi, niin eiköhän se siitä. Tulevalla tallilla ei maneesi ole ihan nurkalla ja siellä on ihan hevosillekin tarkoitettuja maastoja ym :)

      Poista
  5. Hei! Huomasin tuon bannerintekotaitosi, voisitko tehdä tilauksesta bannerin minulle, kun olisin kipeästi sen tarpeessa? Liityin muuten lukijaksi, blogisi vaikuttaa todella kivan mielenkiintoiselta ja hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos kehuista ja tervetuloa lukemaan :) Valitettavasti en tällä hetkellä ehdi tekemään muille bannereita :/

      Poista
    2. No, harmi:/ Mutta kysyn sitten jossain vaiheessa uudestaan! Jään kuitenkin seurailemaan:3

      Poista
  6. Oi, meillä on taas aivan päinvastainen ongelma! Maneesissa meni vielä pari viikkoa sitten aivan täydellisesti ja nyt kun on menty muutama viikko ulkona niin suussa maistuu kerta kerralta enemmän paska. :D Hienolta se kyllä näyttää, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, koita kestää :D Kyllä se iloksi vielä muuttuu (tiedän, ei auta yhtään), mutta niin se muuttui meilläkin lopulta ;)
      Ja kiitokset kehuista! :)

      Poista
  7. En tiedä haluatko postausideoita, mutta täältä tulee kuitenkin pari vähän erilaista kappaletta! Olisi mielenkiintoista kuulla millaiseksi roduksi olet welsh cobin kokenut, mitä ennakkotietoja sinulla oli ja mikä on ollut ihan uutta. Samoin olisi kiva kuulla jonkun pohtivan, miten ratsastus ja hevostelu harrastuksena (tai elämäntapana) on vaikuttanut muuhun elämään ja mitä se on tuonut. Niin ja mielestäni olisi kiva lukea jotakin pidempää analyysia Jaskasta (esim. luonteesta, kehityksestä, miten se on sinun kanssasi muuttunut) joidenkin hienojen kuvien kera!

    Tämä sinun blogisi on ehdottomasti lempiblogini. Sinulla on aina laadukasta, kiinnostavaa ja innostavaa tekstiä. Myös blogin ulkoasu on todella hieno. Suurta plussaa on myös se, ettet ole mitenkään "kaupallistunut" ja postauksesi eivät kerro esimerkiksi varusteista. Kuvasi ovat aina yhtä laadukkaita ja onnistuneita, ne lisäävät ehdottomasti lukukokemuksen nautintoa! Laitat aina paljon kuvia, ja tykkään myös tästä kuvaajasi kuvaustyylistä. Paras blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos tosi paljon! Mun blogilla on kyllä ihan parhaat ja mukavimmat lukijat, täytyy sanoa :)

      Postausideat ovat aina tervetulleita! Ideasi ovatkin kivan omaperäisiä, joista olisi mielenkiintoista kirjoittaa. Laitan siis ehdottomasti (sille tavattoman pitkälle) listalle odottamaan!

      Ja mukava kuulla noin hyvää palautetta, olen otettu :') Kirjoitusmotivaatiokin pysyy yllä, kun tietää, että joku tykkää sepustuksiani lukea. Täytyy laittaa terveiset kuvaajallekin menemään!

      Poista
  8. Mä tykkään tosi paljon tästä sun kirjoitustyylistä. Sun ratsastustyylikin on tosi kiva. Voisitko tehdä joskus jonku videopostauksen tallilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, tosi kiva kuulla! :) Voisinhan mä yrittää tehdä, en vaan lupaa että saan mitään julkaisukelpoista :p

      Poista
  9. Vouu hienosti meette! Näytät kauheen pieneltä Jaskan selässä kun oot kevyessä istunnassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh Jaska on semmonen möhkäle, että näiden lyhyiden jalkojen kanssa on kyllä välillä vähän pieni olo :D Ja kiitoksia kehuista! :)

      Poista