torstai 18. helmikuuta 2016

Ilo, jota sinusta saan



Tällä hetkellä kaikki on lähestulkoon täydellistä. Olemme kehittyneet ihan hirmuisesti viikottaisissa valmennuksissa, löytäneet istuvan satulan ja eläinlääkäri kävi toteamassa yhden huolenaiheeni turhaksi. Tämä hyvä hetki tuntuu uskomattomalta ja kovin särkyväiseltä. Kuin ohuelta jäältä, jonka tiedän lopulta risahtaen hajoavan ja pettävän jalkojeni alta.

Ennen kuin taika katoaa, on aika nauttia.

Kuvat © Jasmin J.
Pieni pelko ehti kuitenkin jo kutitella mieltäni, kun neljäs satula sai hylätyn tuomion. En ollut varma, löytyisikö meille edes sopivaa satulaa ja aloin jo pelätä, että meidät on tuomittu ikuisesti satulattomiksi. Ikuisesti ratsastamaan takapuoli puuduksissa.

Kriteerilista oli nimittäin melko pitkä, sillä koulusatulan piti olla leveään, suorahkoon, mutta takaa nousevaan ja pyöreään selkään sopiva. Haastetta lisäsi pieni, mutta leveä säkä ja selkä, josta ei kunnollista satulanpaikkaa edes oikein löydy. Lisäksi, koska olen kuitenkin sen verran itsekäs, piti satulan olla ratsastajalle pehmeä ja tukeva. Yksisiipisyys olisi jo iso plussa ja jos satula olisi vielä muokattava, olisimme löytäneet unelmasatulan.

Löytyikö sitä unelmasatulaa?

Satuloiden nouto ja sovitus sieltä täältä ei innostanut, joten oli aika kutsua paikalle satula-auto. Se on ehkä paras keksintö satuloiden sovitteluun kyllästyneelle omistajalle, sillä omistajan ei tarvitse kuin katsella vierestä ja asettaa budjetti.

"Oho, sehän on ihan muuttanut mallia", totesi satulansovittaja, kun kerroin minkälaisia satuloita meillä on tässä vuoden aikana ollut. Onhan se ihana asia, että hevonen saa massaa ja selkälinjakin nousee, mutta satuloiden lyhyt elinkaari pistää omistajan repimään pelihousunsa. Onneksi nyt ei tarvinnut repiä pelihousuja, sillä satula-autosta löytyi jopa neljä satulaa selästä käsin kokeiltaviksi.

Ensimmäisenä kokeiltiin Kent&Mastersin cob-mallia, joka valitettavasti joutui ajatuksissani heti ensimmäiseltä istumalta hylätyksi, sen verran epämukava se oli istua. Seuraavana kokeilin Equipe Oraclea koossa 17" ja Albionia, mutta päädyin näiden jälkeen kokeilemaan vielä tuon Equipen koossa 17,5". Ei tarvinnut kauaa miettiä mikä satula jää kokeiluun, sen verran hyvin oma takapuoli sopi tuohon isompaan Equipeen, vaikka Albionkaan ei huono ollut.

Olin innoissani. Näinkö helposti löytyi hevoselle ja ratsastajalle kelpaava satula? Seuraavat päivät ihmettelin, kuinka paljon hevosen liikkuminen voi parantua pelkän satulan ansiosta. Letkeämpää, joustavampaa ja lennokkaampaa. Eikä ratsastajallakaan mikään huono siellä ole istua. Nautitaan siis niin kauan kun tätä iloa kestää!

Kuvat otettu 14.2. ja satulana Equipe Oracle.
Kun satula-asia saatiin kuntoon, kävi vielä eläinlääkäri kurkistamassa Jaskan suuhun ja vieräyttämässä yhden kiven harteiltani. Sain nimittäin samalla Jaskasta hiekkaröntgen-kuvat, joista todettiin, että hiekkaa on hieman, muttei merkittävästi. Huh, enää minun ei tarvitse sitä asiaa pohtia.

Tästä taakasta vapauduttuani ja istuttuani uuteen, ihanaan satulaani, tuntui suunnattoman hyvältä ja motivoituneelta lähteä taas tällä viikolla valmennukseen. Olemme päässeet valmennuksiin nyt joka viikko ja eron motivaatiossa ja kehittymisessä kyllä huomaa. Nyt kun meillä on satulakin, pystyn aivan eri tavalla keskittymään ratsastukseen, kun ei tarvitse huolehtia siitä, että pysyykö selässä vai ei.

Alamme pikku hiljaa nostamaan Jaskan kanssa vaatimustasoa. Aina se ei ole kovin helppoa, sillä etenkin laukka on maneesin jännityksessä vielä todella vaikeaa ratsastaa. Viime valmennuksessa kuitenkin Jaska näytti hyvin mallikasta laukkaa, kun pääsimme viimeisessä laukkapätkässä yhteisymmärrykseen. Valmentajan sanoin Jaska otti ja kantoi minut. Pysyi alla, tuntumalla ja esitti hirmu hienoa laukkaa.

Tällä hetkellä laukannostot ja avuilla laukkaaminen ovat suurennuslasini alla. Tajuan, että minun täytyy saada Jaska ensin rehellisesti avuille ravissa, ennen kuin voin nostaa laukan. Tällöin nosto onnistuu lähes poikkeuksetta ja laukkakin on hallitumpaa. Minun vain täytyy vaatia. Vaatia itseäni yrittämään parhaani, jotta hevonen voisi näyttää parastaan.

Huomaan, että paloni kehittyä ja edistyä kasvaa kasvamistaan.


Tuloksia ei synny ilman itsensä ja hevosen haastamista ja mukavuusalueelta poistumista. Tiedän, että Jaska osaa tai ainakin yrittää kovasti, joten miksi jäisin alisuorittamaan. Tiedän, että minä pystyn, jos vain haastan itseni tekemään reippaasti ja kokeilemaan. Tiedän miltä tahdon Jaskan tuntuvan ja sitä tunnetta lähden tavoittelemaan. Rentoa, yhteistyökykyistä ja avuilla liikkuvaa hevosta.

Päätinkin, että nyt se aidan alittaminen loppuu.


Lyhyen ajan sisällä olen siis kehittynyt, haastanut itseäni ja saanut Jaskan kanssa työskentelystä voimaa arkeen. Viime sunnuntaina, kun palasin tallilta kotiin, sanoi poikaystäväni minulle, sulla on selkeästi ollut tosi hyvä päivä tallilla. Ihmettelin, kuinka se voi näkyä. Kuinka hyvin paistaa läpi se ilo, jota tästä harrastuksesta parhaimmillaan saan.

Ilo, jota sinusta saan.

2 kommenttia:

  1. Mahtava teksti, tulin tästä itsekin hyvälle mielelle. Satulakierteestä (edes hetkeksi) pois pääsy on varmasti erittäin helpottavaa, toivottavasti ette joudu sinne takaisin ja kaikki lähtee tästä luistamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Toivotaan! Kyllä sitä saa paljon riemua jo pelkästään siitä, että on sopiva satula! :)

      Poista