Onko aina opittava kantapään kautta?

Eikö joskus voisi oppia jotenkin muuten kuin kantapään tai tässä tapauksessa pellon pohjan kautta?

Onhan tässä jo kuukausi mentykin pelkillä onnistumisten siivillä, joten olihan se aikakin ottaa kirjaimellisesti pudotus maanpinnalle ja iskeä reikiä niihin siipiin. Tiistainen ratsastus oli nimittäin kaukana siitä siististä yhteistyöstä, jota ollaan jo tähän mennessä saatu aikaiseksi.  

© Jasu

Ei ihan heti uskoisi, että minulla oli tiistaina sama hevonen allani kuin maanantaisessa ilman satulaa ratsastelussa. Viileä ilma ja sateetko ne olivat tehneet tehtävänsä ja virkistäneet Jaskan? Luultavasti, sillä rauhallisen ja mukavan hevosen sijaan käsissäni oli ihan vallaton hösöttäjä.

Jaska oli energinen ja olisi vain tahtonut juosta alta, eikä koulujutuista tuntunut tulevan mitään. Jos Jaska hetkeksi rauhoittui, aloitti se hermoilun pian uudelleen. Se jopa alkoi yhtäkkiä "pelkäämään" Dessiä ja hyppäsi kerran Dessin takia seiniäkin pitkin. Se hösötti, sain sen rauhoittumaan ja sitten seuraavassa hetkessä oltaisiin taas haluttu laukata tai juosta pitkin seiniä. Maneesissa hermoni alkoi kiristymään ja lähdimme melko pian Iinan ja Dessin kanssa maastoon loppuhölkälle ja -kävelylle.

Ensimmäinen vesilätäkkö oli Jaskalle katastrofi. Peruutuksen ja pienen hypähdyksen saattelemana siitä selvittiin. Loppumatka mentiinkin Dessin perässä ja Jaska tuntui rauhoittuvan. Ravissa Jaska sai jopa hymyn huulilleni. Se kulki mukavasti ja tarmokkaasti hyvällä tuntumalla ja sanoinkin Iinalle, tätäkö tää hevonen vain tarvitsi, kun Jaskulainen ravaili niin nätisti ja tyytyväisenä, ilman mitään ongelmia.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ei aivan, sillä melkein tallilla, maneesin vieressä, rauhallisesti kävellessämme Jaska veti täysin yllättäen, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta aivan järjettömän pukkiloikan eteenpäin. Pukin sinkoamana lensin korkealle irti eteenpäin syöksyvästä hevosesta, joka päättikin ottaa pukin perään sivuloikan ojan yli pellolle, jonne minä sitten laskeuduin kirosanojen säestyksellä. Lasku oli onneksi pehmeä. Ja kurainen.

"Leikippä vaan siinä naruines, tää kostetaan huomenna.."
Maanantaina Jaska seisoi hievahtamatta aloillaan. Tiistaina en olisi voinut kuvitellakaan tällaista tilannetta.

Olen yrittänyt miettiä tilannetta. Pelästyikö Jaska jotain ääntä? Maneesissa oli sillä hetkellä ratsukko, joten on mahdollista, että sieltä takaviistosta kuului jokin ääni, joka sai Jaskan reagoimaan. Reagointi oli kieltämättä hieman liioiteltua, eikä se tuntunut Jaskan tavalliselta säikähdykseltä. Tai ehkä raippani kosketti vahingossa Jaskaa ja se sai viritetyn pommin räjähtämään? En tiedä, mutta siinä vaiheessa kyllä olin kieltämättä hieman kateellinen Iinan rauhalliselle Dessi-rouvalle ja mietin, miten on mahdollista, että olen pudonnut Jaskalta jo kolme kertaa? Majurilta putosin reilun 7 vuoden aikana neljä kertaa ja kolme niistäkin oli ilman satulaa tapahtuneita.

Mietin myös sitä, minkä takia Jaskalla oli sellainen pelleily-päivä, piristikö sadepäivä hellepäivän jäljiltä sitä niin paljon? Oliko pinnani kireä jo tallille lähtiessä? Ainakin minua väsytti ja se saattoi saada hermoni kiristymään vielä herkemmin, joka luultavasti aiheutti tai ainakin pahensi Jaskan hösötystä. Hoitaessa Jaska oli mielestäni suht normaali ja rauhallinen, mutta ehkä hieman kiirehtijä jo siinäkin.

© Jasu

Hösötyspäivä oli kuitenkin onneksi vain päivän mittainen, nimittäin keskiviikkona sain työskennellä taas sen tutun, yhteistyöhaluisen Jaskan kanssa ja meillä oli todella mukava treeni. Ehkä Jaska kaipaakin vain tarpeeksi koulurääkkiä, hösötyspäivänä nimittäin edellisestä koulujumpasta oli kulunut jo neljä päivää. Ei ihmekään kun käydään sitten kierroksilla ;)

Minua jäi harmittamaan putoaminen tavallista enemmän, koska tajuan, että olisin voinut estää putoamisen toimimalla toisin ja olemalla fiksumpi. Ja se ärsyttää. Näköjään kaikki täytyy oppia virheen ja erehdyksen kautta. Tästä eteenpäin tiedän, että jos Jaskalla on hösötyspäivä tai muuten liikaa energiaa, niin sitten vaikka juoksutan sen ennen ratsastusta. Ja rauhoitan ensin omat hermoni. Ja voisin myös opetella pysymään siellä selässä.

Se oli tämänkertaisen putoamisen opetus minulle.