keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Turpaterapiaa

Jokaisella on omat reseptinsä surun voittamiseen. 
Minä sain helpotusta kauraturvilta, 
vaikka se tärkein ei enää ollutkaan täällä lohduttamassa.

Jokaisella ihmisellä on oma tapansa ja aikansa surra. Minä henkilökohtaisesti en halunnut vältellä surullisia asioita, kuvia tai tallia. Tiesin, että niistä muodostuisi minulle kynnys, jos en mahdollisimman pian toimisi. Halusin yrittää jatkaa mahdollisimman normaalisti.

Pystyin melko pian puhumaan asioista ja katsomaan kuviakin, vaikka välillä se tiukkaa tekikin. En tiedä oliko se hyvä vai huono asia, mutta tavallaan yritin sulkea surun taka-alalle ja hukuttaa sen arkisten asioiden alle. Puhuin surullisista asioista kuin olisin puhunut jonkun toisen elämästä, kerroin vain ulkoa opeteltua tarinaa, huijasin itseäni sillä tavalla. Maistelin surusta pala kerrallaan ja päälle päin näytin varmasti jo ihan surun voittaneelta.

Minulle henkilökohtaisesti suruun ovat auttaneet ihmisten lisäksi muut hevoset. Se, että lähdin pian Majurin poismenon jälkeen tallille ja se, että nousin vieraiden hevosten selkään melko nopeasti, oli minusta vain hyvä asia. Tulin kyllä surulliseksi nähtyäni jotain Majurista muistuttavaa, mutta pystyin hukuttamaan sen surun paremmin tekemisen ja hevosten kanssa olon alle. Kun päivittäinen tallirutiini oli jäänyt yhtäkkiä pois näin tekevältä ja tekemistä kaipaavalta ihmiseltä, oli minulla liikaa aikaa ajatella asioita. Tarvitsin jotain ajatuksia vievää tekemistä ja muut hevoset auttoivat siinä.

Resepti pahan mielen voittamiseen on yksinkertainen:
Pue rennot vaatteet päälle, ota pari herkkuleipää tai porkkanaa taskuun, mene hevosystäväsi luokse ja olkaa vain tai tehkää jotain kivaa yhdessä. 
Syökää vaikka porkkanoita.



En missään vaiheessa ole ajatellut, että se olisi jotenkin Majurin muiston kunnioittamisesta pois, jos hoidan ja ratsastan muita hevosia. Tai että tekisin väärin, kun niin nopeasti halusin tallille muiden hevosten luo. Tai en välittäisi Majurista, kun halusin uuden hevosen. Vaikka tässä vaiheessa voin hyvin nähdä Majurin mustasukkaisen ilmeen olkapääni takana ja kuulla kavion vaativan kopautuksen seinään. Vaikka Majuri oli mustasukkainen huomiostani, niin eiköhän se samettiturpa olisi ihan tyytyväinen, että jaan rakkauttani nyt jollekin toiselle hevoselle.

Elämää täytyy jatkaa, vaikka elämän arvaamattomuus ja epäreiluus välillä sattuukin. Surut ja kolhut pitää yrittää korjata ja etsiä helpotusta niihin. Minua helpotti pelkkä hevosen läsnäolo. Etenkin Jaskan ostaminen on auttanut paljon, kun olen saanut panostaa aikaa ja ajatuksia siihen. Olen pikku hiljaa pystynyt täyttämään Majurin jättämää tyhjää, suurta aukkoa ja suru on alkanut muuttaa muotoaan. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä mitä oli, mitä sain ja mitä opin.

Kukaan ei ole samanlainen. Ei edes suremisen kannalta. Toiset tarvitsevat pitkää toipumisaikaa, toiset haluavat nopeasti jatkaa, toiset haluavat puhua, toiset jollain muulla tavoin purkaa tunteitaan. Minä olen ihminen, joka toisaalta tarvitsee pitkää toipumisaikaa, mutta toisaalta haluan purkaa suruani tekemällä jotain, josta tykkään. En voi jäädä pitkäksi aikaa makaamaan, muuten suru muuttuu märehtimiseksi ja rypemiseksi.

En osaa oikein puhua tunteistani. Sen takia eläimet ovat hyvä kanava minulle. Ei tarvitse puhua ja silti tuntuu, että toinen ymmärtää paremmin kuin hyvin. Toinen on läsnä, vie ajatukset muualle. Eläimet ovat niin aitoja. Eivät esitä mitään muuta kuin ovat. Ne elävät tässä hetkessä. Eivät mieti huomista, eivät mennyttä. Vain tätä hetkeä.

Sen takia rakastan turpaterapiaa.




20 kommenttia:

  1. Kirjoitit tosi kauniisti<3 On mukava kuulla, että pystyt jakamaan rakkauttasi uusien hevosystävien kanssa näin pian.

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus ja hyvä, että Jaska on auttanut sinua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Jaska on kyllä vienyt hyvin ajatuksia muualle :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia kaikki ja erityisesti pidän 2. kuvasta ♥
    Olen iloinen Jaskan puolesta, kun sai noin hyvän uuden omistajan ja toivon vielä kerran teille hyvää yhteistä matkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      2. kuvassa kaikki oli vielä hyvin Majurin kanssa <3

      Poista
  4. Oi, ihana, hidastempoinen ja miellyttävä teksi lukea! Alimmassa kuvassa on myös jotenkin kaunis, iloinen, mutta hieman haikea tunnelma :) Ja turpaterapia kyllä auttaa mihin tahansa vaivaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kivasta palautteesta! :) Turpaterapia on tehokasta ;)

      Poista
  5. Tosi ihana postaus. Pystyn samaistumaan koko tekstiin, mutta varsinkin kolahti tuo toinen kappale. Minäkin puhun Lassen kuolemasta kuin jonkun toisen hevosesta.

    Albert haettiin kotiin Lassen kuolinpäivän iltana. Se on ehdottomasti auttanut minut pahimman yli. En usko että suru katoaa koskaan, se vaan muuttaa muotoaan ja siirtyy taka-alalle. Turpaterapia on parasta terapiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minäkin huomasin, että puhuin jo Majurin vielä eläessä sen kohtalosta kuin olisin puhunut jonkun toisesta hevosesta. Muuten en olisi pystynyt koko asiasta edes puhumaan, ehkä se on jonkinlainen suojautumiskeino, kun sitä asiaa ei haluaisi hyväksyä tai käsitellä..

      On varmasti ollut todella helpottavaa touhuta eloisan varsan kanssa, vaikka suru onkin ollut läsnä. Kyllä se turpaterapia aina auttaa <3

      Poista
  6. Niin kauniisti kirjoitettu, sulla on uskomaton lahja tuoda se aito tunne bloginkin kautta esiin <3

    VastaaPoista
  7. Hyvä kirjoitus. Taavikin tuli meille hyvin nopeasti Elmon lähdettyä pilvilaitumille. Se tosin oli osittain sattumaa, että sopiva löytyi niin nopeasti. Taavi muutti viikko Elmon lopetuksen jälkeen. Silloin se tuntui parhaalta ajatukselta ja todella auttoi eteenpäin.

    Taavin kanssa suru on ollut erilainen käsitella, en ole kaivannut juurikaan hevosia tai hevosen selkään. En ole edes harkinnut uutta hevosta tai miettinyt tallijuttuja. Paitsi nyt, kun aikaa on kulunut muutama kuukausi.
    Ja vieläkään en pysty katsomaan Taavin kuvia kunnolla. Tänään selasin hetken aikaa, mutta aloin itkeä niin lohduttomasti, että suljin kansion ja siirryin tekemään muuta. Elmon kuvia taas olen selannut alusta asti ihan hyvällä mielellä, toki haikeudella.

    Erilaisia suruja, samalla ihmiselläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihmeellistä, että samalla ihmisellä voi olla niin erilaisia tapoja käsitellä eri suruja. Niin me vain kasvetaan tämän elämän mukana ja muututaan ihmisinä, ehkä se suremistapakin siinä kokemusten myötä muuttuu.
      Majuri oli minulle ensimmäinen suurempi menetys elämässäni, joten luulen, että tämä suru opetti minua käsittelemään näitä asioita eri tavalla seuraavalla kerralla. Tuntuu jotenkin, että putosin sieltä ikuisen elämän haavemaailmasta maan pinnalle. Kaikki kun voi muuttua tai loppua hetkessä, sen tiedostan nyt paremmin.

      Poista
  8. Ihana postaus, kirjoitat todella kauniisti. Itse menin jo rakkaan hevosystäväni lopetusta seuranneena päivänä kokeilemaan uutta vuokrahevosta, vieläpä samalta tallilta. Tuntui aluksi tavallaan väärältä mennä sinne iloisena, kun edellinen päivä oli ollut elämäni surullisin. Sama talli, samat ihmiset ja tutut hevoset, mutta jotain olennaista puuttui.

    Näin lähes puolen vuoden jälkeen suru alkaa vihdoin muuttua kiitollisuudeksi. Ikävä on toki edelleen aivan liian suuri. Ei itketä sitä, että yhdessä vietetty aika on loppunut vaan ollaan onnellisia siitä, että se on ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minäkin menin aika pian tallille, ehkä noin viikon jälkeen. Ensimmäisellä kerralla en kyllä pystynyt koskemaan Majurin tavaroihin, ratsastin ja hoidin vain Dessin. Se oli niin outo ja epätodellinen tunne, kun se viereinen karsina oli tyhjä, ei sitä tunnetta osaa selittää.. Päälle päin pystyin pitämään hyvin "pokerinaaman" ja näytin varmaan ihan surun voittaneelta jo, vaikka sisällä kyllä myllersi silloin aikamoiset tunteet.

      Juuri noin minäkin yritän ajatella ja osaan jo paremmin niin ajatellakin, pitää olla kiitollinen siitä, että se tapahtui <3

      Poista
  9. Tosi ihanasti kirjotettu postaus ja hienoja kuvia!

    VastaaPoista