torstai 15. tammikuuta 2015

Yhden hevosen ihminen

Tiedätte varmasti sanonnan: yhden ihmisen hevonen. Kun hevoselle sopii parhaiten, että sitä hoitaa ja ratsastaa vain yksi ja sama ihminen. Etenkin Majurin alkuvuosina sanoin usein, että Majuri on yhden ihmisen hevonen, koska se oli epäluuloinen muita kohtaan ja ratsastaessakaan se ei välttämättä toiminut kovin hyvin muilla. Majurista kuitenkin kasvoi vuosien myötä hevonen, joka oppi pitämään myös muista ihmisistä ja sitä pystyi käsittelemään melkein kuka vain. Minusta tuntuu, että minä olen kuitenkin yhden hevosen ihminen. Ihminen, joka kasvaa yhteen ja oppii elämään tiukasti yhden hevosen kanssa. Kasvaako minusta koskaan monen hevosen ihmistä? Tarvitseeko minun olla sellainen?


Olen aina kiintynyt todella paljon hevosiin, joita olen hoitanut tai ratsastanut enemmän. Omistaudun helposti yhdelle hevoselle. Jo menneiden ratsastuskouluvuosieni hoitohevonen Jack of Clubs oli hevonen, johon kiinnyin kovasti, vaikka Jaska olikin hoitohevosenani vain muutamia kuukausia. Sain hoitaa Jaskaa päivittäin, koska sillä ei silloin vielä juurikaan ratsastettu tai tehty muutakaan. Omistauduin Jaskan hoitoon ihan täysin, opetin sen nostamaan kaviot rauhallisesti ja aina minut nähdessään poni tuli portille vastaan höristen. Se oli ensimmäinen lyhyt kokemukseni syvällisemmästä hevosystävästä.

Majuri onkin sitten luku erikseen. Hevonen, jonka kanssa kaikki vain kolahti alusta asti kohdalleen ja jonka kanssa ei ollut epäilystäkään, etteikö tämä olisi ollut se. Se elämäni hevonen. Omistauduin täysin Majurille, ratsastelin muitakin hevosia, mutta Majuri oli se hevonen. Palasin aina muiden hevosten selästä hymy huulilla omani selkään. Ihanaan, kotoisaan selkään. En vieläkään kunnolla ymmärrä, että olen nyt menettänyt sen. Sitä tunnetta, kuin palaisi kotiin rakkaan luokse pitkältä matkaltaan, ei tule enää koskaan.



Minulla on ollut melkein koko hevoshistoriani aikana aina se yksi hevonen, johon olen halunnut panostaa. Tuntemattomat hevoset ovat minulle usein vain hevosia. Upeita, kauniita ja hienoja, mutta siihen se jääkin. Kauniiseen ulkokuoreen. Jos en ole tutustunut hevoseen, siltä usein puuttuu se sisin minun silmissäni. Tällaisella hevosella ratsastaminen voi olla kivaa ja opettavaista, mutta siitä puuttuu silti se jokin, minkä takia tätä harrastan. Majuri oli se syy, miksi tätä tein.

Haluan luoda hevosiin, joiden kanssa olen tekemisissä, syvemmän suhteen, enkä vain ratsastella niillä. Toisaalta taas pelkään kiintymistä. Se on vaarallista, koska se voi loppua koska vain. Tämä on yksi syy, miksi minusta tuntuu vaikealta vuokrata jonkun toisen hevosta. En välttämättä uskalla luoda syvempää suhdetta vieraisiin hevosiin tai joskus sitä ei vain muodostukaan, jos hevonen ei tunnu oikealta. Tuntuu pelottavalta ja vaikealta miettiä, että nyt minun täytyy rakentaa kaikki alusta. Luoda luottamusta, oppia tuntemaan. Ja mikä vaikeinta, valita se hevonen, jonka kanssa haluan sen tehdä.

Olen katsellut sivusilmällä myyntihevosia, ratsastanut Dessillä ja itseasiassa löytänyt toisenkin ratsastettavan. Mutta. En ole saanut pois sitä tunnetta. Sisälläni kytevää palavaa halua panostaa johonkin tiettyyn hevoseen, jakaa rakkauttani ja hoivaani jollekin tietylle. Tunnen ja tiedän, etten ole vielä löytänyt sitä, jolle haluaisin antaa enemmän aikaani.

Tämä tuntuu jotenkin hankalalta. Miten uskallan luoda mitään suhdetta muihin hevosiin, jos tiedän jo valmiiksi sen päättyvän ennemmin tai myöhemmin. Uskallanko edes enää? Pelkäänkö menettämistä liikaa? Vai pitäänkö minun antaa ajan kulua, haavojen parantua ja odottaa sitä oikeaa. Onko sitten helpompaa?

Menetin sydämeni Majurille. En tiedä mahtuuko sinne muita.


18 kommenttia:

  1. Tiedän tuon tunteen... Minulle itselleni muut hevoset on vain hevosia. Minulle kasvaa myös suuri omistushalu, en haluaisi että kukaan muu edes koskee hevoseeni, en tiedä onko se jotenkin outoa. Tällä hetkellä hoidan yksin hevoseni, en tiedä mitä teen sitten, jos joskus joutuisinkin viemään hevoseni esim "vieraalle" hoitoon, vieraaseen talliin? Pelottaa pelkkä ajatuskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyy samanlaisia ihmisiä :)
      Minulla oli ennen myös suuri omistushalu Majuriin, mutta vuosien myötä opin antamaan sitä myös muiden ratsastettavaksi ja hoidettavaksi. Ehkä siinä oli alkuun se, että pelkäsin Majurin menevän "pilalle" jonkun toisen ratsastuksessa, työni menisi hukkaan tai Majurille kävisi jotain. Mutta kuten sanoin, niin Majuri oppi vuosien myötä pitämään myös muista ihmisistä, joten pystyin jättämään sen helpommin myös muiden hoidettavaksi ja ratsastettavaksi :)

      Poista
  2. Tiedän myös tunteen.. Oma tammani oli aivan samanlainen, sitä sai vain hoitaa yksi ihminen ja liikuttaa vain minä, ja se on aina se tärkein minulle, nyt tamma lepää vihreimmillä niityillä tervein ja vahvoin jaloin ilman kipua ♥ Mutta ikävä sitä on joka päivä, jokapäivä voin tallilla vielä nähdä sen jossain, vaikka se on kaukana jossain tuolla paremmassa paikassa.. ♥ Tämä tamma on minulle elämä, ja se on myös tatuoitu ihooni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia suruusi <3 Kyllä ne tärkeät hevoset vaan ikuisesti jäävät elämään, vaikka fyysisesti poissa olisivatkin <3

      Poista
  3. Kyllä niihin vain kiintyy monesti niin paljon. Jouduin vuosi sitten luopumaan omasta, hyvin rakkaasta ja lempeästä ruunasta, sairauden vuoksi. Ostimme uuden hevosen, ruunan lopettamisen jälkeen ja voin sanoa, että oli todella kova paikka hyväksyä se, että edesmenneen ruunan tilalla olikin nyt uusi, nuori tamma. En ehkä koskaan opi rakastamaan nykyistä hevostani samalla tavalla, mutta olen oppinut pitämään siitä yhä enemmän ja enemmän. Siitä on tullut tärkeä. Edesmenneellä hevosellani on kaikkein isoin paikka sydämmessäni, mutta olen antanut mahdollisuuden myös sille, että jonain päivänä myös nykyinen hevoseni saa sieltä paikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itsekin vähän luulen, että minulla saattaa olla aluksi vaikeuksia "hyväksyä" uusi oma hevonen. Se, että se on tullut Majurin tilalle, Majurin poismenon takia. Mutta minäkin haluan kuitenkin antaa jollekin hevoselle mahdollisuuden saada paikka sydämestäni.
      On hienoa, että olet pystynyt ajattelemaan asiaa myös noin, vaikka kukaan ei tulekaan viemään sitä erityistä paikkaa sydämestä <3

      Poista
  4. Tiedän tunteen. Ensi kesänä tulee täyteen kaksi vuotta siitä kun lopetimme meidän suokkiruunan ja vieläkin tuntuu yhtä pahalta. Kuvia pystyy kyllä katselemaan, mutta aina iskee sama kaipaus. Oikea päätös oli, mutta silti niin raskas. En uskalla edes kuvitella miltä tuntuu kun joudun joskus Hellusta luopumaan...

    Voimia sinulle edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä se on aina raskas päätös, vaikka oikea olisikin. Kaipaus varmasti jää ikuisesti.

      Poista
  5. mua itkettää kun luen näitä postauksia. oon menettäny myös sen minulle tärkeimmän. tiedän mitä se on, etenkin vaikean sairastamisen kautta. vaikeaksi tekee postauksiesi lukemisen se, että majuri vaikuttaa ulkonäöltään ja luonteeltaankin samalta mitä oma ruunani oli. jaksamisia. menetyksestäni on jo pian pari vuotta ja edellee tekee tiukkaa katsoa rakkaasta hevosesta kuvia ja videoita. ihan kun katsoisin jonkun muun elämää kuvina. jaksamisia, kyllä se ajan kanssa helpottaa ♥ itse tykkään monista hevosista, mutta toista samanlaista hevosta ei vastaan tule. meillä oli ruunani kanssa sitä jotain, oltiin veistetty samasta puusta. vielä kerran, jaksamisia. uskon tietäväni mitä käyt läpi.
    -supatsup

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi ja voimia jatkoon myös sinulle <3 Elämään jää iso aukko, kun sen elämän hevosen menettää, eikä sitä aukkoa varmasti pysty kukaan toinen täyttämään. Itse yritän ajatella positiivisesti, ainakin sain elää sen hetken täydellisimmän hevosen kanssa. Sitä ei kukaan vie pois <3

      Poista
  6. apua. paljon voimia sulle. :'o ymmärrettävää, täytyy vain lohdutua ajatuksella, että majurilla on nyt kaikki paremmin. sehän on tärkeintä. </3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Majurilla ei ole enää kipuja, se on tärkeintä <3

      Poista
  7. Nää sun tekstit saa kyllä kyyneleen silmään. Ite pelkään sitä menettämistä ja joku päivä se tulee vastaan. Ramikin on enemmän yhden ihmisen hevonen. Se oli onneton ja vihainen ennen. On oppinut hyväksymään tallin omistajan käsittelijänä ja heidän omat iltajuttunsa. Ja meillä on omat halietket. Mutta pelkään sitä päivää kun pitää luopua. Rami kolahti heti kun näin sen ha tiesin heti että tuon hevosen haluaisin. Tuleeko koskaan vastaan samanlaista, epäilen.. Mutta voimia ja haleja edelleen.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3
      Minäkin pelkäsin menettämistä tosi paljon, enkä osannut kuvitella sitä omalle kohdalle. Musta tuntui aina, että mulla ja Majurilla on ikuisesti aikaa.. :'( Mutta Majurin sairastuttua aloin pikku hiljaa hyväksymään sen ja tiedostamaan, että se vain on tehtävä, vaikka sattuukin :( Yritä nauttia niistä kaikista ihanista hetkistä, älä pelkää tai mieti tulevaisuutta liikaa <3
      Vaikka tuskin enää ikinä tulee samanlaista hevosystävää, niin yritän olla onnellinen siitä, että sain viettää monta ihanaa vuotta Majurin kanssa <3

      Poista
  8. Tuttu tunne. Meillä kaikki lähti vuokrahevoseni kanssa valumaan alamäkeen 2014 kesällä, kun tamma alkoi liikkumaan epäpuhtaasti. Jalat keräsivät nestettä jatkuvasti, joten heppa siirtyi kevyemmälle liikutukselle. Alkuun kaikki sujui hyvin, kunnes hevonen ei enää ollut oma itsensä ja kompasteli ratsastaessa jopa käynnissä. Omistaja teki raskaan päätöksen, ja elämäni hevonen nukkui ikiuneen elokuussa. Välillä tuntuu, että pikkuhiljaa pystyn jo nauttimaan uudella vuokrahevosella ratsastuksesta, mutta toisaalta käyn yhä sisälläni läpi suurta irtipäästämisen projektia eikä se taida olla ikinä valmis. Mutta uskon, että kaikella on tarkoituksensa eli ehkä kaiken vaan oli tarkoitus mennä näin.

    Olitte kyllä Majurin kanssa hieno pari, harmi että tarinanne päättyi näin. Majurilla olisi varmasti ollut vielä paljon annettavaa, se oli upea hevonen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja osanotot <3 Minulla on niin samanlaisia tuntemuksia ja välillä tuntuu vaikealta yrittää nauttia muista hevosista.. Toivon ja luulen minäkin, että kaikella on tarkoituksensa. Entinen vuokrahevoseni antoi aikoinaan menehtyessään paikkansa Majurille, ehkä Majuri antoi paikkansa nyt jollekin, joka sitä enemmän tarvitsee <3

      Poista
  9. Voitko kysyä iinalta millä koodilla sai bloginsa kuvat muuttumaan harmaa valkoisiksi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että Iina on sitä koodia itse sinne laittanut (sen verran rähmäkäpälä se on näitten koodijuttujen kanssa :D) tai että se sitä enää muistaisi, mutta nopeasti googlettamalla löytyi esim. tälläinen ohje:
      http://punaturkit.blogspot.fi/2014/02/blogin-kuvat-mustavalkoisiksi.html

      Poista