perjantai 30. tammikuuta 2015

Uusi hevoseni

TOISET SANOVAT, ETTÄ HEVOSEN JÄLKEINEN ELÄMÄ ON IHANAA.
ON AIKAA JA RAHAA TEHDÄ KAIKKEA MUUTA.  

Minulla ei ole ollut missään vaiheessa näin. Sisälläni on kytenyt palava halu löytää hevonen, johon saan käyttää aikaani. Ensin yritin tätä vuokraamalla toisten hevosia, mutta huomasin, ettei se ole enää minun juttuni. Pian haaveilin yhä enemmän ihan omasta hevosesta.

Kolusin satoja myynti-ilmoituksia, muutamiin otin yhteyttäkin ja tein oman ostoilmoituksenkin nettiin katsoakseni, jos jollakulla olisi hiljaisessa myynnissä sopiva hevonen. Tämä oli sinänsä minulle aivan uutta ja jännittävää, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin ostamassa uutta hevosta. Sellaista, jota en entuudestaan tunne. Osittain se teki tästä myös haastavaa. Rimani tuntui kasvavan kasvamistaan myynti-ilmoitusten vilistessä silmien ohi. Minulla oli valinnanvapaus seuraavaan hevoseeni. Mutta se tuotti myös valinnan vaikeutta.

Etsiskelin nuorta hevosta (ihanneikä 4-6 vuotta), mielellään ruunaa, jolla olisi kehityskelpoisuutta ja kapasiteettia laadukkaaseen harrasteluun. Hain hevosta, joka olisi utelias ja kiinnostunut ympäristöstään, mutta kuitenkin perusluonteeltaan rauhallinen ja kiltti. Mikään hevonen ei kuitenkaan iskenyt ja sykähdyttänyt sillä tavalla, kuin olisin kaivannut. Pari sellaista ehkä-hevosta oli kyllä, mutten kuitenkaan lähtenyt edes kokeilemaan niitä.

Kunnes. Tammikuun puolessa välissä sain jälleen yhden vastauksen ostoilmoitukseeni. Ensimmäinen ajatukseni, kun näin hevosen rodun, oli että ei taida nyt ihan olla sitä mitä etsin, mutta luettuani tekstiä pidemmälle, alkoi kiinnostukseni heräämään. Oikeastaan kaikki seikat tärppäsivät. Ikä oli juuri sopiva, koulutustaso riittävä, luonne vaikutti juuri minulle sopivalta ja sukupuolikin oli ruuna. Kun näin vielä kuvia tuosta hevosesta, oli se menoa. Kuvissa komeili tähtipäinen, rokkitukkainen, musta, lempeän näköinen ruuna.

TAHDOIN HEVOSEN, JOKA SYKÄHDYTTÄÄ.

Kun olin miettinyt hevoskriteerejäni, en ollut määritellyt tarkkaan rotua tai ulkonäköä. Onhan se niin, että jotkut hevoset vain iskevät enemmän kuin toiset ja tahdoin sellaisen hevosen, joka sykähdyttää minua - niin luonteeltaan, ratsastettavuudeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Etenkin musta väri ja pitkät ja paksut jouhet ja jotkut tietyt piirteet hevosessa iskevät minuun. Vaikka se ehkä vähän pinnallista ajattelua onkin, tahdon, että hevonen miellyttää myös omaa silmääni. Tässä hevosessa oli sitä jotain.

Sovin koeratsastuksen ja pian se päivä koittikin. Hevonen oli ulkonäöltään lempeän näköinen ja samalla kuitenkin upea. Mietin mielessäni, että tuo on täydellisen näköinen hevonen, toivottavasti se olisi sitä myös ratsastaessa. Hevonen oli hoitaessa hieman utelias, mutta rauhallisen ja kiltin oloinen. Ratsastaessa hevonen ei ollut aivan sellainen, kuin olin ajatellut, mutta pidin hevosen ratsastettavuudesta ja uskon, että löydämme vielä yhteisen sävelen ja pääsemme kehittymään yhdessä eteenpäin.

Tämä hevosenosto ei ehkä mennyt niin kuin oppikirjoissa kerrotaan ja tuntuu hieman hullultakin, että tein ratkaisuja näin nopeasti - olinhan kuitenkin valitsemassa itselleni toivottavasti pitkäikäistä hevosystävää. Hevosen ostolle ei kuitenkaan ole mielestäni mitään oikeata kaavaa, kuinka sen pitäisi mennä ja kuinka useaa hevosta täytyisi käydä kokeilemassa. Tai kuinka kauan aikaa täytyisi kulua edellisen poismenosta.

Jotkut sanovat, että täytyisi kokeilla useampaa hevosta, jotta voi olla varma, mutta itselleni alkoi päivien myötä kasvaa kasvamistaan varmuus siitä, että tämä on oikea hevonen minulle, enkä edes enää ajatellut, että joku muu hevonen voisi sopia. Hevoskauppa on muutenkin (ainakin omalta osaltani) enemmän tunne- kuin järkiasia, joten kun se varmuus alkaa syntyä, ei siitä enää ole paluuta. Jos tuntuu hyvältä, niin pitää antaa palaa, eikä turhaan jahkailla. Se on minun mielipiteeni.

Niin siinä sitten vain kävi. Minulla on uusi hevonen. Upea musta hevonen, jonka koen jo ihan minunlaisekseni. Rodultaan sellainen, jota en olisi ikinä uskonut ostavani, welsh cob. Iältään juuri sopivat 5 vuotta ja kooltaankin aika passeli, säkäkorkeudeltaan noin 155cm, hieman rotevampi, muttei kuitenkaan hirveän massiivinen. Hevoseni nimi on S.W. Black Jack, lyhyesti ihan vaan Jaska.

OONA ja JASKA 28.1.2015 - 

Vielä on tyytyminen näihin huonoihin kännykkäkuviin, ennenkuin pääsen ottamaan ihan kunnollisia kuvia tuosta isopäästä.
Tiedättekö muuten kuinka vaikeaa on saada hyvää kuvaa hevosesta, joka tuppaa laittamaan nenän kiinni kameraan heti sen nähtyään - yllättävän vaikeaa.










MITEN TÄMÄ VAIKUTTAA BLOGIIN?

Blogi tulee hieman muuttumaan, kun uusi päätähti astuu kuvioihin. Majurin jälkeinen aika on blogissa ollutkin tavallaan välikautta, kun olen etsinyt tälle blogille (ja hevoselämälleni) suuntaa ja purkanut tänne ajatuksiani Majurista. Blogi tulee muuttumaan enemmän Jaskasta kertovaksi, mutta aion silti muistella silloin tällöin täällä bloginkin puolella pikku Majuriani ja mennyttä. Uusi nimi tulee varmasti kun sellaisen keksin, koska ehkäpä sydämestäni löytyy tilaa myös yhdelle Jaskalle. Nokkelia nimiehdotuksia otetaan siis vastaan, toiveissa olisi vähän mielikuvituksellisempi nimi kuin S.W. Black Jack ja Oona.


NÄIN SE ELÄMÄ VIE. 
KOSKAAN EI VOI TIETÄÄ MISTÄ ITSENSÄ HUOMENNA LÖYTÄÄ. 


70 kommenttia:

  1. Onnea uudesta ystävästä! En ole koskaan ymmärtänyt, miksi sopivan tai jopa täydellisen hevosen osuessa kohdalle pitäisi vielä jatkaa etsintöjä ja kokeilla muita - jos sen tietää, sen tietää. :)

    P.S. Joku korttipeleihin liittyvä vois sopia uudeksi nimeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkään en ihan ymmärrä tuota. Jos joku hevonen tuntuu oikealta, niin eipä siinä muita tarvitse kokeilla :) Enkä ostaisi hevosta, jos siinä ei olisi sitä oikeaa tunnetta.

      Korttipeleihin liittyviä nimiä itseasiassa olenkin yrittänyt pyöritellä päässäni, mutta mitään järkevää en ole saanut aikaiseksi :D

      Poista
  2. Ehkä hassu kysymys, mutta miten Majurin varusteet? Sopiiko Jaskalle vai myytkö pois. Voisit tehdä tänne jonkin näköisen kirppari sivun!

    Minusta on hienoa, miten jaksoit jatkaa ja löysitkin kivan uuden kaverin. Rotu tuli kyllä yllätyksenä :D Odotan innolla lisää kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lähiaikoina yritän kovasti sovitella kaikki loimet ja satulat, että sopiiko. Satulathan (kieffer lusitano koulusatula 17"/MW ja kieffer europe koulupainotteinen yleissatula 17"/MW(?)) on periaatteessa ollu nyt koko ajan myynnissä ja ovat vieläkin, mutta kokeilen nyt kuitenkin jos jompikumpi sattuisi sopimaan :) Loimet TOIVOTTAVASTI sopivat, mutta voi olla, että ovat yhden koon liian pieniä (Jaska on himpun verran isompi/pidempi selkäinen kuin Majuri oli) :D Suitset ja päävehkeet voi olla, että tulee myyntiin, koska herra isopää Jaska on enemmänkin X-Full kokoinen päästään, kun Majuri oli cob/full. Nekin täytyy kuitenkin vielä testata. Voisin väsätä blogikirppiksen, jos tavaraa sen verran tulee myyntiin :)

      Rotu tuli kyllä itsellenikin hieman yllätyksenä, mutta ihan positiivinen ylläri kuitenkin :)

      Poista
  3. Paljon onnea uudesta hepasta! <3 mistä päin Suomea ruuna löytyi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihan täältä Etelä-Suomesta, suht läheltä vieläpä :)

      Poista
  4. Aivan mielettömästi onnea uuden hevosen johdosta ja paljon plajon tsemppiä teille tulevaan! :) Tästä komistuksesta odotan innolla näkeväni ja kuulevani lisää! Mahtavaa, että vaikka Majurin poismenosta onkin kulunut vasta suhteellisen vähän aikaa (tai no mikä nyt kellekin on vähän aikaa, mutta näin lukijan näkökulmasta katsottuna) olet löytänyt elämääsi uuden upean ystävän, joka varmasti auttaa eteenpäin ja saatte sen kanssa kokea monia mahtavia hetkiä :) Majuri ei varmasti unohdu eikä pidäkään, mutta upeaa, että sait rinnallesi uuden harrastuskaverin ja ennen kaikkea, ystävän, edellisen poislähdettyä.

    Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Majuri tulee aina olemaan sydämessäni ja vieläkin pyörii paljon mielessäni, mutta tiedostin sen, että suremalla en saa Majuria takaisin ja haluaisin antaa jollekin toiselle hevoselle myös tilaisuuden. Annoinhan Majurillekin aikoinaan mahdollisuuden, vaikka alku olikin hankalaa. Majuri opetti minulle, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto :)
      Mielenkiinnolla itsekin odotan, että pääsen tutustumaan Jaskaan paremmin ja saisin siitä hyvän hevosystävän itselleni!

      Poista
  5. Onnea uudesta hevosystävästä! ☺ eihän sillä mitään merkitystä ole kuinka kauan odotta ennen uutta hevosta, jos oikean löytää niin turha sitä on odottelemaan jäädä! Toivottavasti löydätte pian yhteisen sävelen ratsastaessakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Niinpä, kyllä sen itse tietää kun on valmis uuteen hevoseen :) Toivottavasti Jaskan sielunmaailma avautuu tässä ajan kuluessa ja itseasiassa toisella ratsastuskerralla oli jo paljon parempi ;)

      Poista
  6. Oi ihanaa onnea uudesta kamusta!! <3

    VastaaPoista
  7. Oi onnea uudesta hevosystävästä! :) tää kyseinen heppa olikin tutuilla ennen kuin ne myivät sen. Tai ihmisillä jotka tiedän. Mutta vielä kerran onnea ja menestystä uuden heppasen kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ajattelinkin, että aivan varmasti joku lukija tietää Jaskan entuudestaan, sen verran pieni maa tämä Suomi on :p Minulle saa laittaa sähköpostia, jos tiedät Jaskasta enemmänkin tai jos vanhoja kuvia löytyy tms. Olisi mielenkiintoista nähdä, vaikka aika hyvin Jaskan historia onkin tiedossa :) oonakinnunen@gmail.com

      Poista
  8. Onnea uudesta hepasta! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä toivotaan, jospa se aurinko paistaisi välillä tännekin risukasaan :)

      Poista
  9. Ihanaa ja paljon onnea ja menestystä teille! :) Muutama nimi ehdotus tuli mieleen mitkä keksin joskus vaihtoehdoksi omaan blogiini: menneisyys muistoissa, tulevaisuus edessä/sumussa/unelmissa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hmm, kiitos ehdotuksista, noistahan voisi saada muokattuakin jotain persoonallista! Täytyy vielä yrittää työstää tuota nimeä :)

      Poista
  10. Onnea! Ja rodullahan ei ole väliä, kunhan on welsh. ;)

    VastaaPoista
  11. Onnea uuteen kavioliittoon! Kivalta näyttää tämä Jaska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jaska on kyllä tosi kivan ja kauniin näköinen, vielä kun saan kunnollisia kuvia otettua! :)

      Poista
  12. Vaikuttaa ihanalta kaverilta tämä Jaska! :) Onnea teille :)

    VastaaPoista
  13. onpas kivan näkönen tämä jaska ja kuulostaa ihanalta hepalta :)

    VastaaPoista
  14. Taisit ostaa minun unelmahevoseni! :D Aivan järkyttävän komea, ja kuulostaakin mitä mainioimmalle. Innolla odotan parempia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Jaska on kyllä aikalailla minunkin unelmien hevonen :p Kiitos!

      Poista
  15. Paljon onnea! Miltä tallilta tämän Jaskan ostit, näyttää tutulta paikalta? :)

    VastaaPoista
  16. Vau, ihanan näköinen ilmestys noissa raa'oissa kuvissakin. ♥
    Olen aika samoilla linjoilla sun kanssa hevosen ostossa - vähän pinnallinen saa tietenkin olla, minä ainakin haluaisin että myös se ulkonäkö puhuu puolestaan. Kuten tämän Jaskan! Paljon onnea uudesta hevosesta, innolla jään taas seurailemaan sun kuulumisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaska on kyllä upea! Ja hevosen perus ulkonäköä ei voi oikein jälkeenpäin enää juurikaan muuttaa, mutta luonnetta ja ratsastettavuutta pystyy aina vähän koulimaan ;)

      Poista
  17. Ihanan näkönen kaveri! Onnea teille! :)

    VastaaPoista
  18. onnea uuteen kavioliittoon! aivan upean näköinen poika jo näistäkin kuvista :) meillä on kyllä hyvin samanlainen hevosmaku niin luonteen kuin ulkonäönkin puolesta ;) ihanaa päästä seuraamaan teidän yhteistä taivalta! onnea vielä kerran ♥ - supatsup

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että löytyy samanlaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät hyvän päälle ;)

      Poista
  19. Onnea uudesta ystävästä ♥ Majuria ei varmasti korvaa kukaan, eikä täydykkään. Minusta ei kuitenkaan voi asettaa minkäänlaista aikaa, milloin muka saisi hommata uuden hevosen. Jokainen käsittelee asioita omalla tavllaan, toiset haluavat uuden hevosen jonka kanssa jakaa arjen ilot ja surut, toinen taas haluaa viettää hevosetonta elämää pitkänkin aikaa. Yksikään tapa ei ole oikea tai väärä, jokainen tekee päätöksensä itse - vaikutti siihen sitten järki tai tunteet, ei sillä ole väliä. Mielestäni on hienoa, että olet valmis tarjoamaan mahtavan elämän taas toiselle hevosystävälle! Onnea ja menestystä teille :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kauniista sanoista <3 Olen samoilla linjoilla kanssasi, tiedän ihmisiä, jotka tarvitsevat uuden hevosystävän heti edellisen poismenon jälkeen ja ymmärrän myös heitä, he lievittävät suruaan sillä tavoin. Kaikki omalla tavallaan :)

      Poista
  20. Oi, onnea uudesta heppasesta ! :)

    Ja pinnallista tai ei, kyllä se ulkonäkö usein vaikuttaa enemmän kuin ehkä edes myönnämme. Eikä siinä mielestäni ole mitään hävettävää ! Itsepä sitä hevostaan kuitenkin päivästä toiseen katselee... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinpä :D ja tuollaisen aivan uuden tuttavuuden kanssa ehkä katsookin vielä tavallista enemmän ulkonäköä, koska ei tunne hevosen luonnetta vielä :)

      Poista
  21. Voi miten ihanaa kuulla, että löysit kaverin rinnallesi! Nyt jään jo vakituiseksi lukijaksi, kun tähän asti olen käynyt joka välissä kurkkailemassa :)

    VastaaPoista
  22. Vautsi, mikä hevonen! :) Cobit on kivoja, sellaisesti oon haaveillu pitkään. Onnea uudestä ystävästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä en oikein osannut koskaan kuvitella ostavani cobia, mutta näin siinä vain kävi ;)

      Poista
  23. Suloinen hevonen kyllä kyseessä ja aivan mahtavaa että löysit uuden tuttavuuden, jonka kanssa touhuilla. Rotu tuli kyllä mullekin täysin yllätyksenä - ensimmäinen ajatukseni oli että "varmaan se on suokki" mutta eipä osunut veikkaukseni oikeaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Heh, suokki olisi kyllä ollut vielä epätodennäköisempi rotuvalinta ;D

      Poista
  24. Lycka till. Täälläkin s. W. Welsh

    VastaaPoista
  25. Oi ihanuus ♥♥♥ Onnea kovasti !! Olen seurannut sun blogia satunnaisesti jo kauan, aina jaksat kirjoittaa niin tunteella että se on uskomatonta :) Vuosia sitten jo seurasin sivusta kun tyttäreni katseli teidän ihania videoita mulle tutuissa maastoissa entisen asuinpaikkani lähellä, nykyään on tavattu tallillakin ja Majurin poismeno kosketti syvästi kaikkia :( Elämän kuitenkin täytyy jatkua, joten ihanaa kuulla että olet löytänyt itsellesi uuden ystävän ja vielä tuollaisen suloisuuden ♥ t.artun äippä, joka tosiaan tietää että hevoskauppa tehdään tunteella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ja kiitos ihanista sanoista ja kehuista! <3
      Toivon mukaan pian vapautuisi paikka tallilta, jonossa nimittäin ollaan Jaskan kanssa ;)
      Heh taitaa olla niin, että näissä hevosasioissa ei kannata järjellä paljoa edes ajatella :D

      Poista
  26. Onnea!! Odotan innolla uusia kuvia ja videoita hepasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy yrittää saada kuvaajia mukaan :p

      Poista
  27. Ooi, onnea! :) Itsellänikin on 5 v welsh cob! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oho, jos sinulla on blogi niin laitapas linkkiä :D

      Poista
    2. Yksityisenä on jonkunlainen blogipäiväkirja :) Voin laittaa sähköpostiisi kutsun niin pääset lukemaan? :)

      Poista
    3. Joo laita ihmeessä, oonakinnunen@gmail.com :)

      Poista
  28. Haha, kuvittelin että olet löytänyt tinkerin :D mutta aivan suloinen ilmestys tämä jaska c: tuli mieleen aika hauska nimiehdotus, sellainen kuin "Sydämeeni mahtuu vain yksi M ~ Mutta tilaa löytyy myös J:lle" tai jotain sitärataa :D onkohan liian pitkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tinkeri olisi kyllä kieltämättä ollut yllättävä :D Kiitos!
      Tuon tyylistä nimeä mietin itseasiassa itsekin, mutta se venyy kyllä liian pitkäksi :/ Nykyinenkin nimi on jo vähän siinä rajalla että onko liian pitkä :D

      Poista
  29. Onnea tosi paljon ja pitkää kavioliittoa teille :)! Mulla meni ihan toisinpäin hevosenosto, en muistanut koeratsastuksesta muuta kun justjust hepan värin ja että varpaat ja sormet oli jäässä :D Koitettiin tosi montaa heppaa ja sitten äiti vaan kysyi että "otetaanko se ruskee ruuna?" Noh, en ainakaan muistanut siitä mitään negatiivista ja mitta oli jo etsintää niin täynnä että ostettiin Coda sitten vähän "vahingossa", mutta vaikka ei siitä paljoa tiedetty, osoittautui se taas ajan kanssa ihan kultakimpaleeksi! Toivottavasti tekin löydätte pian yhteisen sävelen ja kaikki lähtee hyvin käyntiin :) (sori kauhee romaani)

    Esteheppa Codan elämää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivotaan, että meidänkin elämä lähtisi sujumaan hyvin :) Heh, hevoskaupat voi kyllä mennä ihan mitenpäin vain, teillä meni aivan päinvastoin kuin minulla :p

      Poista
  30. Oi! Pakko tulla kertomaan, että rakastuin tähän blogiin heti, kun löysin tämän netin ihmeellisistä syövereistä!
    Ulkoasu asu on hieno, kuvat ovat upeita, blogissa esintyyvät hevoset ovat ihania ja susta tuli just mun uusin idolini *-* Eniten rakastuin kuitenkin tekstiin :* kirjoitat todella hyvin! Tekstisi on täynnä aitoa tunnetta, joka välittyy todella vahvasti lukijoihin. Sait kyyneleet silmiini kirjoittamalla Majurista niin kauniisti! Majuri muistelee yhteisiä hetkiänne varmasti onnellisena siellä jossain vihreämmillä laitumilla, missä sen ei tarvi muistella synkkiä juttuja.
    Lisäksi on ollut mukava huomata, että kirjoitat blogissasi eri tyyppisiä postauksia :D En kyllästy niihin ikinä! Sun ansiosta mulla on uusi tavoite ;) Haluan oppia kirjoittamaan yhtä tunteita herättävästi kuin sä! Pidä kiinni omasta tyylistäsi, sillä kuten jo kerroin, olen aivan totaalisesti rakastunut siihen.
    Olet varmasti kuullut nämä jutut jo monta kertaa... Kehuja ei kuitenkaan voi koskaan olla liikaa, vai mitä? Kaikkea hyvää sulle ja uudelle hevosellesi, toivottavasti löydät Jaskan kanssa onnen! Uskon, että koette yhdessä unohtumattattomia hetkiä C: teillä molemmilla on varmasti toisillenne paljon annettavaa, joten muistahan nauttia siitä
    -Ronja ja Grandi, jalat maassa, pää pilvissä jo vuodesta 2009

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella, todella paljon kommentistasi! Ihana kuulla tuollaista palautetta, täytyy yrittää säilyttää kirjoitustyylini ja postaukseni yhtä mielenkiintoisena :)

      Kirjoittamalla oppii! Itse olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja ala-asteella kirjoittelin jo vihkot täyteen tarinoita, mutta sellainen oma tyylini tähän bloggaamiseen on alkanut vasta nyt viime aikoina löytyä. Ensimmäiset postaukseni olivat aivan järkyttävän huonosti kirjoitettu, mutta siitä se on pikku hiljaa kehittynyt :D Vinkkinä siis, että kirjoita, kirjoita ja kirjoita! ;)

      Kiitos vielä kommentistasi, piristit päivääni! :)

      Poista