maanantai 24. helmikuuta 2014

Vieraileva ratsastaja

Tekipäs hyvää nähdä jonkun muun ratsastavan Majurilla. Harmi vain, että lauantaina kenttä oli vielä Majurin mieleen turhan liukas ja meno oli todella tahmeaa ja laiskaa. Aulia sai kuitenkin ratsastettua Majuria hyvin ja etenkin käynti, joka on minulle kaikkein vaikein askellaji, sujui oikein mallikkaasti.  Majuri liikkui hyvän ryhdikkäänä ja olisipas ollut kiva nähdä Aulian ratsastusta enemmänkin paremmalla pohjalla.

Hyppäsin itse selkään Aulian jäljiltä ja täytyy kyllä ihmetellä, että Aulia sai Majurin edes liikkumaan eteenpäin. Majuri oli todella laiska kentän pohjan takia ja yleensä Majuri testaa uusia ratsastajia pysähtelemällä. Nyt Majuri ei kuitenkaan näyttänyt testaavan Auliaa ollenkaan.

Huomasin taas kuvista, että oma istuntani on huonontunut edellisestä kuvailukerrasta. Tähän voi  kylläkin vaikuttaa se, että Majuri tosiaankin oli todella laiska liikkumaan ja yritin taas varmasti istunnallani liikaa punkea sitä eteenpäin. Haluaisin pian satula-auton paikalle, että pääsisin ratsastamaan satulalla. Valmennuskaan ei olisi pahitteeksi taas pitkästä aikaa.

Toivottavasti ratsastusolosuhteet muuttuisivat pian parempaan päin, alkaa tämä "talvi" ja ilman satulaa ratsastelu jo kyllästyttämään!
Aulia ja Majuri


7 kommenttia:

  1. Lämppäreillä on turhan usein ongelmana turvan meneminen ulos päin, vaikka ns hevonen saa ratsastajan vakuutettua että taipuu vääntämällä korvat sisälle päin. Olehan tarkkana myös Majurin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä jatkaa, että ole tarkkana että majurikin taipuu turvasta saakka ;)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä :) Vielä ei ainakaan ole kukaan meille huomauttanut tuollaisesta ongelmasta enkä itse ole huomannut. Mutta olet kyllä oikeassa, että joillain hevosilla on tuollainen tapa.

      Poista
    3. Niin eli et huomaa että se taipuu noissa kuvissa juuri sillai? :D (juu tiedän että selässä et ole sinä;))

      Poista
    4. Ei, en huomaa, enkä huomannut, kun ratsastusta katselin. Luulen, että viimeistään siinä katsoessani olisin huomannut (paremmin kuin jälkeenpäin näistä parista kuvasta), jos Majuri häiritsevän paljon olisi niin tehnyt. Ja ratsastajakin on sen verran kokenut, että tuskin häneltäkään olisi jäänyt huomaamatta.

      Osassa kuvista olen kyllä minä itse selässä. Eikä noista muista kuvista kuin noista edestäpäin + etuviistosta otetuista edes tuollaista voi katsoa. Ymmärtäisin, jos tässä olisi video, josta asiaa voisi tarkemmin tutkia, mutta kuvista on aika paha lähteä arvuuttelemaan.

      Poista
  2. Miten ton aulian sukat on XD mutta kivan näköstä menoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mistä kohtaa? Ne on vaa vähän pidemmän malliset :P
      Kiitos!

      Poista