sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Aloittelijafiilis

Olen taas ollut pari päivää flunssassa, jonka takia jätin tallin väliin. Majuri sai onneksi liikuntaa minun sairastaessa. Mitään ihmeellistä ei siis minun osaltani ole pariin päivään tapahtunut, mutta ajattelin jakaa teille torstain tuntemuksiani.

Torstaina ratsastin Majurin kanssa pitkästä aikaa koulujuttuja ihan kunnolla, koska emme ole taas vähään aikaan menneet muuta kuin niitä helppoja juttuja. Eli sieltä mistä aita on matalin. Torstaina otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja halusin tehdä vähän vaikeampiakin juttuja.

Mutta. Tiedättekö sen tunteen ratsastaessa, kun tuntuu, että on ihan aloittelija. Tuntuu, että koko ajan heiluu satulassa ja ei osaa käyttää mitään apuja oikein. Ärsyttävintä siinä on se, että tietää miten asiat pitäisi tehdä, mutta ei vain jotenkin osaa. Minulla oli taas vaihteeksi sellainen tunne.

Se aloittelijafiilis (kutsumme Iinan kanssa sitä sillä nimellä) alkaa sitten hermostuttaa ja siitä se alamäki alkaa. Koko ratsastus menee koko ajan vain huonommin ja huonommin, kun tuntuu, ettei osaa mitään ja mikään ei suju.

Siihen auttaa yleensä se, että keskittyy siihen mitä tekee ihan kunnolla ja yrittää, vaikka tyhmältä tuntuukin. Onneksi Iina ratsasteli samaan aikaan kentällä ja kysyin sitten häneltä, että miltä se meidän meno näyttää, kun minulla on taas aloittelijafiilis. Iinan mielestä näytti ihan hyvältä eli koko se tunne siitä, että heilun, huojun ja en osaa, oli siis vain pääni sisällä.

Aloin ratsastamaan sitten ihan kunnolla ajatuksen kanssa. Miten minun pitää istua - syvälle satulaan, istuinluiden päälle, miten käsien pitää olla - rennosti, ohjat tuntumalla, hiljaa paikoillaan, miten käytän pohkeitani - ratsastan niillä Majuria aktiiviseksi ja alleni.

Kun mietin ja keskityin ratsastukseen ihan kunnolla, alkoi osaamaton tunne hävitä pikku hiljaa ja sain oikeasti tuntumaa Majuriin. Loppua kohden ratsastus tuntui tosi hyvältä ja lopetettiin hyvään fiilikseen. Onneksi siis aloin ratsastamaan kunnolla ajatuksen kanssa, enkä luovuttanut heti alkuun huonon fiiliksen takia.

Onko teille tämä aloittelijafiilis tuttu vai onko se vain minun ja Iinan ongelma? 



Löysin tähän postaukseen (joka muuten olisi jäänyt kuvattomaksi) Iinan ottamia kuvia kesältä, näissä on jotenkin kiva tunnelma :)


19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jep ja se kun yllättää yleensä aina silloin kun haluaisi ratsastaa jotain vähän vaikeempaa juttua! :s

      Poista
  2. Aloittelija fiilis on minullekkin aivan liian tuttu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä etten ole ainoa, vaikka ikäväähän se on!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Taitaa siis olla ihan kaikkia ratsastajia piinaava :D

      Poista
  4. tuo alottelijafiilis on jotain aivan järkyttävää... koin sen viimeksi tänään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ärsyttävää! Voi ei, toivottavasti selvisit kuitenkin siitä :D

      Poista
  5. Liiankin tutuksi käynyt tunne!
    Tuntuu ettei pääse edes shettiksen selkään ja muuta samantyylistä naurettavaa...


    T:Aikuinen joka päätti kokeilla ongelmaponia/kävelevää katastrofia nimeltä Uuno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kyllä tuollaisia päiviä, kun tuntuu ettei mikään onnistu!

      Poista
  6. joo todellakin tuntuu joskus siltä että onkohan sitä edes koskaan ollut hevosen selässä? se on aivan hirveää kun olet tunnilla ja tuntuu vaan siltä että mikään ei onnistu eikä osaa ja tuntuu aivan siltä kun olisi vasta aloittanut ja kuitenkin olen ratsastanut jo reilu 6 vuotta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samanlaisia fiiliksiä täälläkin suunnalla, ihan kamala tunne :D Joskus ei vaan osaa :D

      Poista
  7. Tuttu tunne ! Kun alkaa tuo " Aloitteliafiilis" tuntuu ettei kyllä mikään nappaa ! Tosi kiva postaus jälleen,ja kivoja kuvia ;) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, silloin ei kyllä mikään nappaisi! Kiitoksia! :)

      Poista
  8. Valitettavan usein on tuo fiilis...mutta kivan näköinen blogi :) Jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa mun blogi osoitteesta aha-experience.blogspot.fi :)

    VastaaPoista