sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Satulan kanssa vai ilman?

Viisi vuotta sitten en olisi kyllä uskonut, että hyppäisin Majurilla ilman satulaa ja vielä sanoisin, että hyppäsipä se hyvin! Eilen niin kuitenkin kävi.
En muista että olisin koskaan edes hypännyt Majurilla ilman satulaa, aina se satula on sinne selkään eksynyt. Yksi syy on se, että Majurilla yksinkertaisesti on hieman huono tasapaino ja epävarma hyppytyyli. Sieltä voi tulla kielto tai sitten mennään yli korkealta ja kovaa! Toinen syy olen minä. En ole koskaan aiemmin tuntenut ilman satulaa menoa turvalliseksi ja vakaaksi menoksi. Kun ravikin on tuntunut huojuvalta, niin miten olisin uskaltanut hypätä esteitä!?

Majuri todisti eilen kuitenkin kaikki arvelukseni vääriksi. Kentällä oli valmiina pari pikku estettä ja ajattelin että koitetaan ihmeessä hypätä pari hyppyä vaikka ilman satulaa ollaankin. Tällä kertaa lähdin (hyvä minä!) ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja hyppäämään.
Majuri oli ihan liekeissä! Se imi sille pikkuruiselle esteelle (loppuraveja tehdessäkin olisi vielä halunnut hypätä) ja hypyt onnistuivat kivasti. Jopa yleensä töksähtävät alastulot olivat pehmeitä ja sulavia. Hienoa Majuri! :) Olisi tehnyt mieli hypätä hieman isompaakin estettä, mutta jääköön se seuraavaan kertaan ;)

Minulla on nyt muutenkin ollut sellainen ilman satulaa -kausi taas vaihteeksi. Jotenkin sitä satulaa ei aina vaan jaksa sinne selkään laittaa, kun ilman satulaakin pystyy melko hyvin perus koulujuttuja ottamaan. Ilman satulaa mennessä on myös se hyvä puoli, että omaa istuntaa ja tasapainoa pystyy hyvin kehittämään. Huomaa heti jos istuu hieman vinossa tai epätasapainossa. Tuntumakin hevoseen on ihan erilainen.
Ennen en tykännyt yhtään mennä ilman satulaa, olin aivan hukassa. Jopa Majurin pehmeä ja tasainen askellus tuntui siltä, että putoan hetkellä minä hyvänsä. Laukka olikin sitten asia erikseen. Majurihan ei edes kunnolla nostanut laukkaa ilman satulaa mennessä, varmasti sen takia, koska minä keikuin kyydissä miten sattuu. Nykyään laukka nousee yhtä hyvin tai ehkä jopa paremmin kuin satulan kanssa.
Vasta nyt viimeisen vuoden aikana olen siellä paljaalla selällä oppinut istumaan en tipu, vaikka olenkin ilman satulaa. Ilman satulaa meno kyllä kehittää kummasti ratsastusta ja siitä saa varmuutta menoon. Sitä on hyvä harjoitella.

Entäs te lukijat, onko teillä mielipiteitä ilman satulaa menosta? Menettekö mieluummin satulan kanssa vai ilman? Onko ilman satulaa meno teidän mielestä vain hömpyttelyä varten vai voiko siitä olla jotain hyötyäkin?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen olin myös kuvailemassa pitkästä aikaa. Kuvauskohteena ei yllättäen kuitenkaan olleet hevoset vaan veljeni dopermanni-rottweiler risteytyskoira Pyry. Kameranihan on Canon EOS 500d, jos en ole sitä aiemmin maininnut. Tässä parhaimpia otoksia:

Tässä kuvassa on ehdottomasti parasta Pyryn ilme! Voi toista :')

Mitäs piditte kuvista? :)


18 kommenttia:

  1. Upeita kuvia!

    Mäkin tykkään aina välillä mennä ilman satulaa ja oon tainnu joskus hurjassa nuoruudessa metrin pystyn mennä ilman penkkiä :D Nykyään tulee lähinnä pelleiltyä pienillä esteillä ja maastossa. Onse kyllä mukavaa vaihtelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Huhhuh, nuorena ei kyllä paljoo oo itsesuojeluvaistoa, enää ei uskaltais tehä kyllä puoliakaan mitä sillon :D
      Se on ihan kivaa vaihtelua ja itselle on tullut yllätyksenä, että ilman satulaakin voi tehdä melkeinpä samoja juttuja kuin satulan kanssa. Ja lisäksi tietty ilman satulaa on kiva mennä rennosti :)

      Poista
  2. Hienoja kuvia, koira ja tausta sopivat hyvin yhteen, vähän semmoinen "pahis"-meininki noissa :) Ja kiva värimaailma...

    Itse en kauheasti tykkää ilman satulaa mennä, paitsi jos on ihan vain sellainen 30 min kävelylenkki vaikka suurpakkasilla...jotenkin se jalustinten tuki on kiva ja ainakin toisel hepal on ollu niin tuskaista istua selkärangan takia selässä, että satulaa kaivataan...toisella en oo kokeillutkaan, pitäisi varmaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, itsekin tykkään kyllä tuosta taustasta noissa kuvissa, luo kivaa tunnelmaa :)
      Joo, se on kyllä tuskaa, jos hepan selkäranka on sellainen. Onneksi Majurilla on mukavan pyöreä selkä, eikä huopaakaan välttämättä tarvitse väliin laittaa :)
      Kokeilemaan vaan toisellakin hevosella ;)

      Poista
  3. entisella hepalla menin jatkuvasti ilman satulaa, kun satula oli mulle niin epäsopiva. tasapaino oli ihan sairaan hyvä, mutta nykyään en tykkää ollenkaan mennä. ja Liinun selkäkin on niin luiseva verrattuna tohon edelliseen, et ei oikein houkuta :D tietty talvella kun pakkasta on niin paljon et kävellään vaan niin laitan loimet päälle ja hyppään ite kyytiin.

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tasapaino siinä kyllä kehittyy tosi paljon ja melko nopeastikin. Luiseva selkä on kyllä ongelmallinen ja siihen tarvitsee pakostakin sitten jonkun huovan tai loimen väliin, jos ilman satulaa haluaa mennä :)

      Poista
  4. ite tykkään mennä enemmän ilman satulaa :) se parantaa tasapainoa! oon ratsastanu tosi paljon ilman satulaa ja jalustimia ja sen vuoksi jalkani eivät oikein pysy kunnolla jalustimissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasapainoa se kyllä parantaa huimasti! Minua hirvitti aluksi mennä ilman satulaa, mutta kun vaan menin niin kyllä siihen tottui kun tasapaino kehittyi. Ja ilman satulaa ratsastaminen auttaa myös aika paljon satulan kanssa työskentelyyn, löytää jotenkin helpommin paremman asennon istua sitten kun menee satulan kanssa :)
      Oletko koittanut lyhentää jalustimia aluksi vähän, jos jalat pysyisivät sitten paremmin jalustimissa? :)

      Poista
  5. Tää sun blogin on noussut mun ihan lemppariksi! Sulla on tosi kiva tyyli kirjoittaa ja nyt on ollu hyvä postaustahtikin. Ihania kuvia ja komeen näköinen koira! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :) Hyvää palautetta on aina kiva kuulla ja nyt olen saanut taas järkättyä aikaa kirjoittamisellekin, joten sen takia postaustahtikin on parantunut :p

      Poista
  6. Ite tykkään mennä enemmän ilman satulaa, vaisinkin jos tuuppaan koulua :) Hepon selkäranka on kyllä ihan kamala, mutta satulan kanssa mikään ei onnistu, sillä osaan ratsastaa paremmin ilman satulaa, ihme kyllä :) Tuntuvan selkärangan pehmitän laittamalla paksun huovan :) Mennään ihan puomeja/kavaletteja yms ilman satulaa ja poukkoilen vähemmän kun ei ole penkkiä välissä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, yllättävää kuulla, että osaat ratsastaa paremmin ilman satulaa kuin satulan kanssa ja luisevasta selästä huolimatta menet ilman satulaa. Tuo on kyllä ihailtavaa ja sinulla on varmasti melkoisen hyvä tasapaino! :)

      Poista
  7. mä tykkään melkeen enemmän mennä ilman satulaa kun satulalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :) itsekin olen vasta lähiaikoina oppinut pitämään siitä enemmän :)

      Poista
  8. tosi hienoi kuvii!:)
    http://anniiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Ilman satulaa just eilen laukattiin kaverin kaa pelolla ilman satuloita Mallalla ja Elsalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä hommassa täytyykin olla tarkkana ettei pääse putoamaan, minä ainakin olen pariin otteeseen pellolla ilman satulaa pudonnut :)

      Poista