Just Perfect

Just Perfect. Se oli kuulemma nimi, joka Majurille piti antaa.

Vuodesta 2007 tähän päivään asti olen kuullut Majurista vain niitä surullisempia tarinoita. Nähnyt vain muutaman kuvan sen pimennossa olleesta menneisyydestä. Nyt sain kuitenkin aivan ihanan, sanotaanko lahjan, Majurista. Sain kuulla ihania muistoja siitä ja posti toi mukanaan kirjeen, joka sisälsi varsakuvia Majurista. Tuosta kiertolaisesta, josta en uskonut koskaan enää saavani tietää sen enempää.

Tiedättekö kuinka paljon mieltäni lämmitti?

Mieltäni lämmitti kuulla, että Majuri oli rakastettu varsa. Kuulemma eloisa ja villi, sellainen pilke silmäkulmassaan, juuri sellainen kuin Majuri olikin. Hyvä ja nöyrä kärryjen edessä, sellainenhan Majuri oli ratsaillakin. Olen niin onnellinen, kiitollinen, kun sain kuulla Majurin olleen rakastettu. Aivan kuin se oli meilläkin.

Mutta kun näin varsakuvat, olin pakahtua. 

Rakas Majuri, se tuttu velmu ilme naamallaan.

Vihdoin näin ja kuulin, millainen Majuri oli ollut silloin kun kaikki oli ollut vielä hyvin. Lempeä katse silmissään, se sama mikä sille palautui loppuvuosinaan. Sama mikä sillä oli tästä maailmasta lähtiessään. Ruskeaa samettiturvassaan, samaa ruskeaa, samassa kohtaa kuin isonakin. Ihana, suloinen, veikeä varsa.

Voi kunpa olisin päässyt näkemään tuon pikku-Majurin.

Valloittava varsa, jonka nimeksi piti tulla Just Perfect. Se olisikin ollut täydellinen nimi Majurille. Majurista ei kuitenkaan tullut Justia, vaan se sai lopulta nimensä toisen ihanan Majuri-hevosen mukaan. Olenkin aina välillä miettinyt, mistä Majuri oli mahtanut nimensä saada, aivan kuten olen mietiskellyt, miltä Majuri on mahtanut varsana näyttää. Kysymyksiä, joihin en uskonut koskaan saavani vastauksia. Joten voitte varmasti kuvitella kuinka ihana yllätys tämä oli.

Just Perfect. Sellainen Majuri oli. Varsasta lähtien.

Turhautunut

Taas on todettava, että pessimisti ei pettyisi. 

Ehkä minunkin on siis jo aika ryhtyä pessimistiksi.

Tuntui, että koko viime viikon pidätin hengitystäni ja keikuin veitsenterällä. Eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan jatkettiin vielä psyllium-kuuria, koska oireet olivat niin selkeästi hiekkaoireita ja lisättiin mukaan vielä Antepsin suojaamaan mahaa. Oireet kuitenkin voivat jopa pahentua kuurin aikana hiekan lähtiessä poistumaan, joten sen aikana en uskaltanut vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen. Paitsi, että hiekka tosiaan tuntui lähteneen liikkeelle, sen verran kiukkuinen otus joinain päivinä oli minua vastassa.

Viime viikko olikin sitten ratkaisujen aika. Psyllium-kuuri loppui maanantaina, Antepsin torstaina ja olin asettanut rajan, että perjantaina täytyisi näyttää jo paremmalta. Rukouksiini vastattiin, koska Jaska oli viime viikonloppuna ja sen jälkeen ellei täysin, niin ainakin melkein oma itsensä ja ratsastaessakaan ei ollut enää tietoakaan haluttomuudesta tai muista ongelmista. Kaikki näytti hyvältä. Olin helpottunut.

Postauksen kuvat elokuulta © Jasu/Jenni

Vaikka kuinka koputtelin puuta ajatuksissani, tuntuu joku lukeneen ne ja kääntäneen taas tilanteen päälaelleen. Jaska nimittäin arkoo taas mahaansa. Ei läheskään niin rajusti kuin aikaisemmin, mutta oire on kuitenkin nyt tullut jossain määrin takaisin. Oloni on turhautunut ja lannistettu. Miksi uskottelin itselleni, että kaikki on hyvin, kun pudotuksesta tuli sen myötä taas astetta korkeampi?

Kun eläinlääkäri tuli muutenkin tällä viikolla rokottamaan Jaskan, kuunteli hän samalla myös mahan. Äänet kuulostivat normaaleilta ja hän antoi ohjeeksi syöttää vielä yhden kuurin psylliumia. Hänen mielestään klinikalle ei ole vielä syytä hoppuilla, yritetään siis vielä kerran. Jaska on kuitenkin ollut nyt huomattavasti parempi kuin ennen psylliumia ja liikkuukin jo mielellään ja innoissaan sekä reagoi positiivisesti kuuriin, joten ehkä kuuri ei vain ollut tarpeeksi pitkä? Näin haluan uskotella itselleni, mutta minulla on sellainen kutina, että valehtelen. Enkä pääse siitä kutinasta eroon.

Uusi tyylikkäämpi banneri

Yritin kaksi kuukautta totutella edelliseen banneriin. Siinä onnistumatta. 

En oppinut koskaan edellisestä bannerista kunnolla pitämään ja pienet asiat siinä alkoivat ärsyttämään minua päivä päivältä enemmän. Lisäksi minulla oli jo jonkun aikaa kytenyt ajatuksissani idea, jolla halusin seuraavan bannerini tehdä. Nyt vihdoinkin pääsin tuumasta toimeen ja tässä on tulos. Uusi banneri tuntuu heti paljon enemmän omanlaiselta, vaikkei ideani aivan täysin toteutunutkaan.

Uusi banneri

Halusin uuden bannerin olevan hillitympi ja tyylikkäämpi kuin edeltäjänsä. Väriksi halusin ruskeaa, mutta ennemmin tällaista harmaanruskeaa kuin edellisen bannerin oranssista. Ajatuksissa oli, että olisin yhdistänyt siihen vielä tummansinistä, mutta värimaailma toimi mielestäni paremmin pelkästään tällä ruskealla. Ehkä vähän ankea, muttei ainakaan pompi silmille.

Vanha banneri

 

Mitä mieltä te olette?