Ei ole olemassa forever'iä

Fiilikseni ovat tällä hetkellä ihan hyvät. Pääsyy tähän on Majuri, joka on ollut niin ihana oma itsensä ja sopeutunut muutoksiin hienosti. Ratsastaessa Majuri on ollut huomattavasti parempi ja reippaampi kuin ennen klinikkakäyntejä, joten ehkä jotain hyvää on edes tapahtunut? Kaikki menee nyt ihan mukavasti päivä kerrallaan ja ehkä uskallan jo vähän huokaistakin.

Ajatuksistani tulevaisuudesta kerron kuitenkin lisää vastauspostauksessa, koska asian tiimoilta tuli kysymyksiä. Mikäli et ole vielä kysynyt sinua mietityttäviä kysymyksiä, niin niitä ehtii vielä laittamaan edelliseen postaukseen, kun kipin kapin laittaa! Toteutan vastauspostauksen muutaman päivän sisällä.

Tylsistynyt Majuri ja hieno uusi riimu :)

Vaikka Majuri on liikkunut nyt paremmin ja alkanut saamaan kadotettuja lihaksiaan takaisin, on minulla ongelmia oman istuntani kanssa ja palaset eivät ole omassa päässäni aivan kohdillaan. Ongelmana on se, etten osaa vielä istua Majurin reippaammassa, mutta silti hieman hapuilevassa, ravissa ja pelkään istuntani jarruttavan Majuria. Se ei ole toivottavaa, koska Majurin kasvanut eteenpäinpyrkimys on vain hyvä asia. Ratsastuksen aikana joudun kauheasti keskittymään omaan istuntaani (tahdon valmennukseen...!) ja sen takia olemme pysyneet aivan perusjutuissa, enkä ole vaatinut mitään ihmeellisempää.

Iina kuvasi tämän postauksen kuvat viime torstaina ja tietenkin juuri se päivä oli se kaikista huonoin ratsastuksen osalta. Majuri oli hieman hitaampi ja oma istuntani entistä enemmän hukassa. Lopputulos oli, että Majuri lönkötteli pitkänä, mutta onneksi edes rentona, ja minä yritin keikkua kyydissä. Toivon tosiaankin, että tämä oma avuttomuuteni on vain tottumiskysymys ja saan omaan istuntaani lisää varmuutta ja tasaisuutta, ettei minun täydy palata alkeiskursseille...

Viikko-ohjelmamme onkin nyt koostunut helposta koulujumppailusta ja maastoilusta. Viime viikonlopun pyhitin kokonaan maastoilulle ja perjantaina juoksutin Majurin pitkästä aikaa. Majurin lääkekuurit loppuvat nyt lähipäivinä ja perjantaina tulee sisätauteihin erikoistunut eläinlääkäri kontrollikäynnille. Toivottavasti saan vastauksia muutamiin mielessäni oleviin kysymyksiin ja hieman tarkempia jatko-ohjeita tulevaisuudelle. Perjantaina täytyisi myös käydä katsastamassa tämän vuoden Horse Show.

Nauti hetkestä, elä hetkessä. Ole läsnä.

Älä mieti seuraavaa siirtoa, seuraavaa päivää tai mitään tulevaa. 

Ime itseesi kaikki onnellisuus, kaikki hymyn aiheet.

Paina ne mieleesi, koska tämä ei tule kestämään ikuisesti.

Ei ole olemassa forever'iä, vaikka niin tahtoisit. 

Majurin sairastumisen myötä silmäni ovat avautuneet uudella tavalla todellisuuteen. Hyväksyn nämä epäreiluiltakin tuntuvat asiat, enkä huuda enää miksi minä, koska se ei auta mitään. Ehkä Majurin sairaus oli vain julma tapa herättää minut todellisuuteen. Kuljin samaa rataa aivan kuin sokkona. Lukuisat hetket luisuivat sormieni välistä ja valuivat hukkaan. Ajattelin samanlaisia hetkiä tulevan vielä paljon lisää. Ajattelin minulla olevan aikaa ja toistin samaa kaavaa. Luulen, että sille kaavalle tuli nyt loppu. Luulen, että aloin elämään. Elämään kuin viimeistä päivää. Ja jollain hullulla tapaa nauttimaan. Nauttimaan entistä enemmän näistä päivistä, koska tiedän, että jonain päivänä meille kaikille koittaa se väistämätön the end.

Kysymysten aika

Mitä meille kuuluu? 

on ehkä vaikein kysymys, jonka minulta voi tällä hetkellä kysyä.

Majuri on energinen ja virkeä, tekisi mielellään kaikkea minun kiusaamisestani täysiä laukkaamiseen asti, eikä mikään tunnu haittaavan tuon karvapalleron menoa. Itsekin yritän unohtaa kaiken pahan olemassaolon, vaikka tietenkin päivittäin yli 40 pillerin annostelu sen viimeistään mieleeni palauttaa. Olen kuitenkin pikku hiljaa sisäistämässä Majurin tilannetta ja pystyn ajattelemaan asiaa jo arkisemmin. Tälle ei voi mitään, joko elän asian kanssa tai luovutan.

Me elämme päivän kerrallaan. Onneksi jokaisessa päivässä on jotakin hymyn aihetta ja tällä hetkellä meillä menee ihan hyvin. Parin viikon päästä on tsekkaus eläinlääkärin toimesta (ja saadaan varmistus suolistosairaudesta) ja siihen asti Majuri popsii pillereitä, liikkuu kevyehkösti ja totuttelee uuteen ruokintamalliinsa. Majurin kasvaimelle on oikeastaan tehty jo kaikki voitava ja sen kanssa eletään niin kauan kuin pystytään elämään.

Nämä pari kuvaa ovat tiistailta, kiitos Elinalle. Harmi, että kamerakalustoni taitaa olla vähän huono maneesikuvaamiseen..

Kotiuduttuaan klinikalta vatsa tyhjänä (ja varmaan 50 kiloa laihtuneena...), tuntui, ettei tuo ahmatti tule koskaan tottumaan uuteen ruokintamalliin. Nyt pikku hiljaa Majuri on kuitenkin alkanut tottumaan ja isoin nälänhätä on helpottanut. Enää Majuri ei ole niin kärsimätön ruuan suhteen kuin kotiuduttuaan, vaikka tietenkin ruoka maistuu edelleenkin yhtä suurella ruokahalulla.

Ratsastus on aloitettu melko kevyesti maastoillen ja sileällä jumppaillen. Kuukauden kävelyliikunnan ja kahden rankan klinikkareissun jälkeen Majurin kunto on suoraan sanottuna romahtanut. Lihakset ovat tippuneet ja tahti ja tasapaino ovat kadoksissa (juuri kun ne alkoivat löytyä). Ehkä ne saadaan taas nousemaan, kun liikuntaan tulee taas säännöllisyyttä ja voidaan vihdoin tehdä muutakin kuin kävellä. Luulen, että Majurin lepo on osakseen aiheuttanut mahan impaktion ja hidastumisen ja nyt onkin suoliston kannalta todella tärkeää, että Majuri liikkuu säännöllisesti. On ollut ilo huomata, että Majuri on alkanut liikkua mielellään, vaikka välillä liike aikamoista haparointia onkin.

Puolen tuhannen lukijan rajakin meni hetki sitten rikki, joten nyt annan teille puheenvuoron ja pääsette kysymään kaikki mieleenne nousseet kysymykset! Haluatteko selvennystä Majurin tilanteesta tai ehkäpä jokin vanhempi asia mietityttää? Vai olisiko kiva tietää enemmän mielipiteistäni, elämästäni tai ratsastusjutuista? Ehkä haluaisitte kysyä jotakin Majurin menneisyydestä, nykyhetkestä tai tulevasta tai ehkäpä Majurin luonteesta jotain? Kysyä voi mistä tahansa minuun tai Majuriin liittyvästä, tulevasta tai menneestä, hevosiin tai muuhun liittyvistä asioista. Vastailen asiallisiin kysymyksiin erillisessä postauksessa.

Heitä siis kysymys tai useampi kommenttikenttään! 

Viimeinen taistelu?

Olen itsekin vielä päästäni pyörällä ja en välttämättä osaa selventää asioita yhtään, mutta yritetään. Toivon mukaan saatte tämän postauksen avulla hieman kiinni siitä, missä mennään, vaikken oikein itsekään vielä tiedä. Pienenä kertauksena Majuri siis vietiin kuukausi sitten klinikalle (muista syistä) ja veriarvoissa alhaalla ollut albumiini johti mahalaukun tähystykseen. Mahalaukusta löydettiin kasvain, joka kuitenkin todettiin hyvänlaatuiseksi. Kasvainta alettiin hoitamaan mahahaavalääkityksellä, josta ei nyt uusimpien tietojen mukaan ollut mitään hyötyä. Viime torstaina Majuri vietiin uudelleen klinikalle tarkoituksena kontrollitähystys.

Mikä oikeus minulla on päättää, koska hevoseni aika täällä on täyttynyt? Kuinka ihminen, joka näkee ja ymmärtää aivan liian vähän, voi päättää, koska peli vihelletään poikki? Minunhan täytyisi parhaani mukaan kuunnella hevostani - ei omaa sydäntäni? Kunpa Majuri antaisi minulle merkin, jotta tietäisin milloin on oikea aika.

Tämä on valitettavaa, mutta totta. Majurin lopetus on tällä hetkellä toinen vaihtoehtoni. Seuraava vaihtoehtoni. Viimeinen vaihtoehtoni, jos nämä keinot eivät tepsi. Tämä ajatus saa minut voimaan pahoin. Haluaisin niin kovasti, että olisi joku keino. Keino, jolla voisin irroittaa pahan Majurista ja heittää sen menemään. Mutta mitään keinoa ei ole. Tämä sairaus tuskin tulee parantumaan. Voimme oppia elämään sen kanssa tai se voi repiä meidät erilleen.

Viime torstaina Majuri vietiin klinikalle paastoamaan ja perjantaina oli määrä olla kontrollitähystys. Helppo toimenpide ja perjantaina takaisin kotiin hieman viisaampana Majurin tilanteesta. Näin sen piti mennä. Näin se ei mennyt. Majuri nimittäin kotiutui vasta sunnuntai-iltana ja sen tilanne on vieläkin epäselvempi kuin aikaisemmin.

Kuten facebookissa yritin jo tilannetta hieman selventää, meni kaikki täysin pieleen. Paastosta huolimatta Majurin maha ei ollut tyhjentynyt (mahan impaktio) ja Majuri joutui letkutukseen. Tilannetta hoidettiin ähkynä, vaikka Majurilla ei mitään ähkyn oireita ollutkaan ja se oli aivan tyytyväinen oma itsensä, nälkäinen vain.

Ensin siis lähdettiin hoitamaan tätä impaktiota pois. Kesti lauantai-iltaan asti, että mahalaukku oli saatu tyhjäksi ja tähystys voitiin suorittaa. Kolmen viikon lääkekuuri ei ollut tehonnut. Kasvain oli yhä suht samanlainen, joitain pieniä muutoksia siinäkin oli, mutta huolestuttavinta oli, että mahan toiminta oli hidastunut ja suolen aukko oli ahtautunut tai jollakin tavalla pienentynyt. Suolen aukon pienentyminen on hidastanut heinän kulkeutumista, joka on luultavasti johtanut impaktioon.

Ensimmäisessä tähystyksessähän kuukausi sitten maha oli jo hitaamman puoleinen tyhjentymään, mutta silloin ei havaittu tätä suolen aukon ahtautta. Mistä se on tullut, onko se pysyvää ja miten se tulee vaikuttamaan, sitä ei tiedetä. Osasyynä mahan hitaaseen toimintaan on varmastikin Majurin lepo, ehkä myös lääkkeet ja kasvainkin, mutta voihan olla, että Majurilla on luonnollisestikin hieman hidas maha, jota nyt tuo kasvain ja ahdas suoli vaikeuttavat. Tähän listaan lisätään vielä edelleen matala albumiini-arvo. Sekin voi olla aivan normaalia Majurille, sitä ei tiedä, mutta lääkärit epäilivät myös tulehduksellista suolistosairautta eli IBD:tä.

Miten tätä sitten hoidetaan? Eihän tätä oikeastaan voi edes hoitaa tai parantaa, ainoastaan helpottaa. Majuri sai vielä mahalaukun pintaa suojaavaa lääkettä ja lisäksi kortisonia, jolla kokeillaan saada tuota albumiinia nousemaan ja mahdolliset tulehdukset parannettua. Kasvaimellehan ei voida tehdä mitään. Suurin asia, joka muuttuu on Majurin ruokinta. Koska maha ei (ainakaan tällä hetkellä) vedä kunnolla, ei heinää voi syöttää niin suuria määriä, ettei suoli tukkeudu. Majurin heinämäärää siis korvataan Greenlinella ja tämä asia minua itseäni huolettaa, koska heinämäärä pienenee todella radikaalisti. Saa nähdä ovatko nämä ruokintamuutokset pysyviä vai onko suolen ahtautuminen vain hetkellinen asia.

Se toinen vaihtoehto on lopettaa yrittämättä mitään. Se on minulle kuitenkin se viimeinen vaihtoehto. Majuri saattaa pystyä elämään vielä aivan tyytyväistä elämää, joten tuntuisi tyhmältä olla kokeilematta. Majuri on kaikkea muuta kuin kipeän oloinen, säteilee elinvoimaa ja päällepäin näyttää, ettei mikään olisi vialla. Siihen näkyyn on kuitenkin liian helppo tuudittautua.

Mikäli mahassa viime kerrasta muuttuneet asiat eivät ole pysyviä, voivat asiat myös mennä parempaan suuntaan. En halua kuitenkaan olla liian positiivinen, koska Majurin tilanne voi mennä myös nopeasti huonommaksi. Nyt ei auta kuin katsoa päivä kerrallaan. Voi olla, että tämä ei toimi ja joudun tekemään raskaan päätöksen. Tai ehkä Majuri elelee vielä aivan tyytyväisenä pitkänkin aikaa. Sitä ei tiedä.

Sen tiedän, että Majuri on taistelija. Lempeä ja jääräpäinen, voimakas sielu. Majuri on selviytynyt niin monesta asiasta elämässään, voittanut ja ylittänyt itsensä, saanut uuden elämän, saavuttanut luottamuksen. Minua pelottaa, että tämä on urhean taistelijani viimeinen taistelu.