maanantai 9. helmikuuta 2015

Vauhdikas päivä

Katolta valuva ja tippuva lumi. Siinäpä vasta jännittävä asia.

Kuvista suuret kiitokset Jossulle!
Lauantaina Jaskan mielenrauha järkkyi, kun lunta putoili suhisten ja rapisten katolta. Muutamat äkkilähdöt ja pomput tuli koettua, kunnes Jaska alkoi pikku hiljaa tottua ääniin ja rentoutuakin. Päivä oli vauhdikas, täytyy sanoa. Vauhdikkaampi kuin on vielä Jaskan kanssa ollut.

Näiden vähäisten ratsastuskertojen aikana olen nähnyt Jaskasta yllättävän monta erilaista puolta. Koeratsastuksessa Jaska oli hieman laiska ja viikonloppuna taas energinen säpsyilijä. Muina kertoina sitten kaikkea siitä väliltä, monipuolinen hevonen siis.


Vaikka olen vielä vähän hukassa Jaskan selässä ja olen ratsastanut ruunalla vasta alle 10 kertaa, tykkään todella paljon Jaskan energiasta, liikkumisen helppoudesta ja letkeydestä. Kun Majurin kanssa täytyi käyttää todella paljon aikaa herättelyyn ja vertymiseen, on Jaskan kanssa enemmänkin ongelmana se rentouden löytäminen. Mutta eiköhän sekin ala löytyä helpommin, kunhan saadaan vielä harjoittelua lisää.



Odotan innolla muuttoa "pysyvälle" tallille. Kun meille vapautuu paikka, voimme aloittaa treenin ihan kunnolla sekä lisätä siihen valmennukset, hyppäämisen ja maastoilun. Tällä hetkellä en vielä hyppää Jaskalla, koska haluan ensin saada tuntumaa sileällä, eikä Jaskakaan ole viimeisen vuoden aikana hypännyt säännöllisesti. Maastoonkaan en vielä pääse, koska odotan, että saan Dessi-konkarin mukaan vetohevoseksi.

Välimatka tallille tulee myös lyhenemään ja pääsen itse useammin ratsastamaan. Nyt kun välimatka lähentelee 40 kilometriä yhteen suuntaan, ei tallille pääse ihan niin usein kuin tarvitsisi. Onneksi Jaskan liikutus on kuitenkin saatu järjestettyä, vaikka mielelläni itse kävisinkin useammin. Kaikki kuitenkin ajallaan. Onpahan ainakin motivaatio huipussaan, kun lopulta pääsemme muuttamaan!


Olisi mukava läntätä tähän postaukseen kaikki julkaistavat kuvat, mutta ajattelin nyt säästellä osaa kuvista seuraaviinkin postauksiin, koska kuvaajan mukaan saaminen ei aina onnistu. Tässä oli kuitenkin esimakua ja ensimmäisiä kokokuviakin Jaskasta. On se vaan niin tajuttoman kaunis poika


P.S. Blogi sai nyt uuden nimen (Kaikki peliin!) ja vähän uutta ulkoasuakin. Mitä mieltä olette? Blackjack pelissähän on sanonta all-in, kun pistetään kaikki peliin. Kaikki pistetään peliin myös tässä hevoselämässä.

Mietiskelin nimeä aika pitkään ja tämä nimi ei nyt aivan 100 prosenttisesti ole vielä päähäni iskostunut, mutta koin tämän parhaaksi miettimistäni vaihtoehdoista. Joku teistä ehdotti nimeä Jackpot, joka olisikin ollut aika kuvaava nimi (tarkoittaa siis jättipottia), mutta ajattelin kuitenkin, ettei se välttämättä avaudu kaikille ja sen takia se olisi ollut vähän tylsä blogin nimeksi. Noh, en tiedä onko tämä Kaikki peliin yhtään sen mielikuvituksellisempi tai parempi.

Bannerin tein melko vähäisten kuvavarastojen avulla, joten mikään ihmeellinen se ei ole. Eiköhän se kuitenkin aja asiansa, kunnes on aika väsätä taas keväisempää ulkoasua.

Uusi banneri ja blogin nimi
Edellinen banneri. Harmi, ettei tuo nimi oikein enää sopinut tälle blogille, tykkäsin siitä kovasti.

21 kommenttia:

  1. Onnea teille ja yhteiseele taipaleelle :)

    Banneriin ehdottaisin että yhdistät tuon enkelin ja Jaskan kuvat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :)

      Yritin sitä, mutten saanut sitä asettumaan mitenkään hyvin, siivet vievät niin paljon tilaa :) Mutta koitan vielä, jos saisin sen sopimaan!

      Poista
  2. Upea ulkoasu ja hyvin on teillä näköjään lähtenyt käyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Tietty vielähän tämä on aika hapuilevaa oikeiden nappuloiden etsimistä, mutta ihan mukavasti on tähän mennessä sujunut :)

      Poista
  3. On kyllä suloinen hevonen ja nuo korvat!! Hieno banneri ja kivan simppeli ulkoasu, ehkä vähän itse jo kyllästynyt kaikkeen talviseen, kevättä odotellessa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh nuo korvat on kyllä söpöt :D Ja kiitoksia, itsekin mielelläni tekisin jo vähän keväisempää, mutta ehkä vielä hetken voisi odotella :D

      Poista
  4. Jaska liikkuu kyllä hienosti kuvista päätellen ja sillä on ihanan kiiltävä, pikimusta karvapeite! Uusi ulkoasukin on hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pitäisi koota videopätkääkin jossain vaiheessa näytille, mutta onhan sillä ihan kivan näköinen liike, vaikka vielä ei kovin tasainen olekaan - ja kuski ei varsinkaan ole vielä ihan perillä :D

      Poista
  5. Ompas jaska upee! Hyvin näytti menevän ja tää uus banneri on myöskin kiva :)

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä nimi ja ulkoasu! :)
    Ai kauhia, miten hevosella voi olla noin iso pää verrattuna muuhun ruumiiseen..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Heh, Jaska on tollanen jättipää, käyttää ilmeisesti x-full päävehkeitäki, huhhuh, mun "pieni" poni :D

      Poista
  7. Jaskalla on kyllä hyvin lempeät silmät, jotka sulatti mut ihan täysin..♥
    Paljon onnea teille vielä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, niihin olen minäkin ihastunut ihan täysin :) Kiitos!

      Poista
  8. Ihania kuvia ja onnea vielä uudesta hepasta! :) tuli tässä mieleen et millasilla varusteilla te ootte pulkka-/hiihtoratsastanu? :D ku mun pitäis hommaa lauantaiks kamat siihen, mut ei oo valjaita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Nyt itseasiassa hommasin tänä talvena ihan "oikeat" hiihtoratsastusvaljaat hööksistä, pari kymppii maksoivat. Niissä tuli mukana siis itse vetovaljaat ja sitten se liina jossa hiihtäjä roikkuu. Aiemmin ollaan käytetty joidenkin ajovaljaiden sitä rintaosiota tms(?) ja liinoja, mutta noi hiihtoratsastusvaljaat on paaaaljon paremmat ja kätevämmät ainakin mun mielestä :)

      Poista
    2. Okei! Hööksillä ei nyt ollut ainakaan vantaan myymälässä niitä eikä tilauksella ehdi saapua enää tällä viikolla, joten pitänee vaan järkätä jotain :D

      Poista
    3. Voi hitsi, nyt vaan askartelemaan jostain sellainen valjaiden rintaremmin näköinen kapistus :D Voisin lainata noita munkin, mutta en oo varma että hiihtoratsastetaanko ite viikonloppuna :)

      Poista
  9. Mun ensimmäiset ajatukset jaskan ulkonäöstä: Friisiläisen ja Totilaksen risteytys! :DD Ihan älyttömän kaunis hevonen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh no nyt tulee ylistyssanoja :D Kiitos paljon, Jaska on kyllä kaunis <3

      Poista