Voinko jo huokaista

...helpotuksesta?

Pääsin Majurin selkään kunnolla pitkästä aikaa eilen ja arvatkaa mitä. Majuri tuntui normaalilta, virkeältä ja halusi liikkua. Selässä teki mieli vain nauraa, antaa Majurin mennä niin lujaa kuin tahtoi. Ja hymyilinhän minä, annoin itselleni luvan olla edes hetken aikaa helpottunut ja onnellinen. Jos kävisikin niin huonosti, että vaiva tulisi takaisin, olisin ainakin hetken aikaa nauttinut hyvästä hetkestä.

Majuri jopa laukkasi. Ajattelin, etten nosta laukkaa ollenkaan vielä, etten joudu pettymään, mutta Majuri jopa tarjosi sitä ja niin laukka nousi, tuosta noin vaan. En keskittynyt mihinkään laukassa, olin vain hämmentynyt ja helpottunut, kun Majuri halusi ihan itse laukata kenttää ympäri. Annoin laukan jatkua hetken, Majuri oli innoissaan.

Miksi Majuri nyt voikin yhtäkkiä paremmin? Epäilen, että ongelma johtui kuitenkin madoista, joita ei matotutkimuksessa näe, koska varmuusmadotuksen jälkeen Majuri on alkanut liikkua ilman ongelmia. Toivottavasti ongelmaan saatiin nyt ratkaisu.

Mutta niinhän se on, että hevosenomistajaksi ei synnytä, vaan opitaan. Majurin oireetkin olivat niin epäselvät, että klinikaltakin sanottiin, että seuraile vaan tilannetta, eikä puhuttukaan madoista. Majurilla oli oireina haluttomuutta ja mahan turvotusta, mutta muuten punkero ei kyllä laihtunut tai karva näyttänyt huonolta.

No, toivotaan, että ongelma on tällä ratkaistu ja olen taas hieman viisaampi hevosenomistaja ja voidaan astella kohti seuraavaa haastetta. Ehkä viimein voin myös aloittaa ajatuksieni uhraamisen satulan ostolle. Olen niin monta vuotta haaveillut koulusatulasta, että en oikein voi vielä uskoa, että kohta sellainen voi todellakin olla minun. Pidetään peukut siis pystyssä!

Hassu, hölmö ja punkero pontus! (kuva elokuulta)