keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Valmennus ( ja lunta pyryttää! )

Sunnuntaina oli Helin valmennus taas. Oli hyvä valkka, Majuri vaan tuntui ehkä hieman jäykemmältä ja ei niin pontevalta kuin edellisenä päivänä ja laukat ei vasempaan kierrokseen pyöriny niin hyvin. Mutta lopputunnista parani huomattavasti! Jälleen kerran sattui valmennukseen ihana lumipyry ja Majurillakin roikkui jääpuikkoja harjasta, kun hain sen tarhasta.

Alkuun taivuteltiin hevosia loivalle kiemuralle ja ympyröille. Majurin jalat ei meinannu millään nousta omatoimisesti, joten aika paljon sain herätellä. Kyllä se siitä rupes pikku hiljaa vertymään :) Laukat otettiin ympyröillä, toisella puoliskolla väistätettiin takaosaa ulos ja otettiin sisäpohjetta läpi ja toisella puoliskolla laukkaa. Oikeeseen kierrokseen Majuri meni oikein mallikkaasti, mutta olisikohan sitten väsynyt niin paljon, että vasempaan kierrokseen ei laukkaa meinannut millään saada pyörimään. Tunnin loppuun mentiin vähän eteen-alas venyttelyä ja keventelyä.

Majuri oli loppujen lopuksi ihan kivasti kuulolla, olisi voinut olla hieman eteenpäin pyrkivämpi ja herkempi pohkeelle, mutta välillä näin. Tuli palautetta, että pitää ottaa vähän rohkeemmin tuntumaa suusta ja rohkeemmin käyttää vielä apuja. On pikkasen päässyt unohtumaan perusjutut ratsastuksessa Majurin sairasloman aikana, mutta eiköhän ne siitä pikku hiljaa muistu mieleen :)









Maanantaina Jasu meni Majurin kanssa pitkän maastolenkin Iinan ja Dessin seurana. Itse kävin sitten eilen tiistaina ilman satulaa vääntämässä koulua. Majurilla oli kyllä puhti pois maastolenkin ansiosta, oli ihan hiljaa hoitaessa, eikä turhia hötkyillyt. Ratsastaessa oli kyllä kivan rento ja reipas, vaikka takapään lihakset tuntuivatkin hieman kovilta. Tänään menin tallille siinä uskossa, että väännän vähän enemmän koulua, mutta koska mittari näytti plussaa, niin olipahan todella mukava tilsakeli. Ei me sitten hirveesti koulua väännetty, kun aina kahden askeleen jälkeen oli jo hirveät korkkarit jaloissa. Katsotaan huomenna sitten uudestaan, jos olisi parempi keli.

Niin ja Jasu teki minulle uuden bannerin ja Majurin sivujakin on hieman muokattu kuvien osalta. Mitäs pidätte? :)


P.S. Tilaamani takki ja pipo saapuivat, kuvia niistä myöhemmin ;)

2 kommenttia:

  1. Nojöö! Kivoja uudistuksia sulla! Jasuuuuuuu mäki haluuuuun! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt, välillä mullekin ;) Jotain hienosäätöö viel tähän tarvis, onks toi tausta hyvä tähän?

      Poista