keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Uutta ulkoasua!

Pitkästä aikaa olen melkein täysin tyytyväinen tekemääni banneriin. 

Olen haaveillut varmaan yli vuoden verran tämän tyylisestä bannerista, mutta yritykset ovat aina kaatuneet siihen, etten ole saanut tolkkua html-koodeista. Blogini pohja on pitkään ärsyttänyt minua, mutta minkäs teet kun ulkoasumuunteluille ei ole ollut riittävästi älliä ja en viitsinyt blogin malliakaan vaihtaa, koska olisin menettänyt kaikki jo tekemäni muutokset. Luovutin aina, koska en vain osannut.

En tiedä kuinka onnistuin nyt löytämään oikeat koodit ja muuntelemaan niitä, mutta niin siinä vain kävi, että sisäinen koodivelhoni heräsi henkiin - tai ainakin kovasti yritti! Olen vielä erityisen tyytyväinen siihen, että sain tehtyä muutokset ilman apua tai täsmällisiä ohjeita, pelkästään etsimällä ja kokeilemalla, erehdysten kautta.

Blogin ulkoasustahan lähtivät nyt minua ärsyttäneet pyöristetyt reunat ja tyhjä väli bannerin ja tekstipohjan välissä. Pieniä muutoksia siis, mutta kovin hankalaa tällaiselle, joka ei koodaamisesta ihan kamalasti ymmärrä. Vieläkin html-koodit ovat minulle melko hepreaa, mutta pikku hiljaa tässä tehdessä alkaa oivaltamaan asioita.

Tausta ja värimaailma nyt jäivät lähes entiselleen, koska lähdin testailemaan bannerijuttuja tämän värimaailman pohjalta. Testistä tulikin ihan oikea banneri, joten en enää viitsinyt alkaa värejä säätämään. No, seuraavalla kerralla teen jotain kesäisempää, olkoon tämä tällainen ensimmäinen kokeilu. Ehkä seuraavaan banneriin on sitten kesäisiä kuviakin jo!

Uusi banneri
Edellinen banneri


Hot or Not?

16 kommenttia:

  1. Upee ulkoasu! :)
    saanko udella näitä kyseisiä koodeja pyöristettyjen kulmien ja bannerin ja tekstikentän välisen raon poistoon? En ole löytänyt itsekkään näitä koodeja, vaikka olenkin niitä etsinyt ja olen vähän niin kuin luovuttanut niiden suhteen... D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Koitapas etsiä html-koodista sanaa radius, sillä taisin löytää pyöristyskoodin, jota piti muokata ja sitten tuon välin taisi löytää sanalla margin. Niistä koodeista piti laittaa arvot nolliksi niin ainakin tässä minun mallissani se toimi :)

      Poista
  2. Ihana! ♥ Mä ainakin tykkään tosi kovasti tämän tyylisestä ulkoasusta! :)

    VastaaPoista
  3. OI, kuinka hieno banneri! Muissa bloigeissa ei olekaan tullut vielä tällaista banneria vastaan! Todella kiva idea ja upea toteutus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Lähdin vain väkertämään jotain, mutta kiva jos onnistuin tekemään jotain erilaista :)

      Poista
  4. Hieno! Mä en ikinä osaisi tehdä yhtä hienoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) noh noh harjoittelu tekee mestarin ;)

      Poista
  5. Mitkä/minkä merkkiset suitset Majurilla on tässä?:)
    http://ablemajor.blogspot.fi/2013/09/kurkistus-kulisseihin-kuinka-vaikeaa-on.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hööksiltä ne on joskus ostettu eli oliskohan ne Claridge Housen :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Tällä hetkellä en tee, mutta pysy kuulolla, koska lähiaikoina julkaisen postauksen, josta voi saada itselleen bannerin :)

      Poista