perjantai 29. toukokuuta 2015

Sinä olet kultaa

 Hyvää syntymäpäivää tähtipääni ♥


Jaska täyttää tänään vuosia, kun mittariin kääntyy nyt "virallisesti" viisi vuotta. Välillä tuntuu, ettei tuo poika voi olla niin nuori, se on varustettu useimmiten niin fiksulla luonteella. Tietty onhan se vielä kovin lapsikin joissain tilanteissa, mutta ehkä Jaska onkin sellainen lapsinero, järkevä nuoreksi hevoseksi. Päivä päivältä pidänkin Jaskan luonteesta entistä enemmän. Se on utelias ja huomionkipeä, omalla tavallaan herttainen ja lempeä, mutta kuitenkin vähän jääräpää sopivassa suhteessa.

Jaska tuntuu ottaneen ison harppauksen eteenpäin kotiutumisessakin. Se viihtyy jo rauhallisesti yksinkin tallissa tai kentällä ja vaikka maneesi onkin vielä vähän jännittävä paikka, niin sinnekin mennään kuitenkin avoimen uteliaana. Esteitä en ole vielä "uskaltautunut" kokeilemaan, mutta voi olla, että ensi viikolla kokeilen niitäkin ensimmäistä kertaa.

Postauksen kuvat © Jasu
Lähimaastot (joissa ei siis liiku autoja) ovat jo peruskauraa Jaskalle. Välillä se jopa kävelee mieluummin Dessin edellä ja on niin polleata poikaa, kyllä minä tämän osaan! Minulla on ollut tapana opettaa hevoselle, että maastossa kuljetaan rauhallisesti puolipitkin tai pitkin ohjin ja Jaska näyttää tajunneen jutun jujun helposti. Pikku hiljaa voidaan varmasti ottaa maastoilussa seuraava askel eteenpäin ja lähteä koluamaan paikkoja vähän pidemmälle. Harmi vain, että meillä ei ole autottomia maastoja paria peltotietä pidempää pätkää, joten autoihin on totuteltava (tai minähän en tiedä miten Jaska suhtautuu tai on totutettu autoihin, traktoreista se ei ainakaan tunnu kummemmin välittävän) ja jossain välissä täytyisi uskaltautua alittamaan junaratakin, jotta päästään vielä parempiin maastoihin.

Ettei kuitenkaan menisi pelkäksi ruusuilla tanssimiseksi, niin jouduin ottamaan taas käyttöön vanhan satulani, kun koulusatula ei jotenkin tunnu istuvan. Vanhalla satulalla Jaska liikkuu paremmin, joten pakkohan sitä on sitten käyttää, vaikka ratsastajalle se ei välttämättä ole niin mukava. Toivottavasti koulusatulakin saataisiin vielä jossain vaiheessa muokattua valjassepällä sopivaksi, koska en jaksaisi taas metsästää uutta satulaa.

Hieno ruunani ♥ Mitä pidätte muuten tuosta huovasta? Olen ostanut sen alunperin joskus Majurille, mutta se pääsi vasta nyt ensimmäistä kertaa käyttöön. Hups, miten niin olen varustehamstraaja?
Seuraava harmistusta aiheuttava asia olen minä. Tarkemmin sanottuna minun istuntani ja ratsastukseni. On tuskastuttavaa tajuta se, ettei yksinkertaisesti vain osaa. Jos joskus on osannut, niin nyt niille taidoille olisi käyttöä ja niitä pitäisi kaivaa syvältä ruosteen alta. Majuria olin pakostikin vuosien aikana oppinut ratsastamaan, mutta nyt en enää tunne hevoseni nappuloita. Toisaalta mukavaa ja uutta, mutta välillä tekisi mieli antaa kunnon potku takamukselleni. Tiedän, ettei epätoivoon kannata vaipua tai olla liian ankara itselleen, vaan täytyy harjoitella ja vielä kerran harjoitella. Mitään ei saavuta ilman työtä.

Ehkä suurin ongelmani on se, että jään helposti matkustelemaan, enkä osaa tai uskalla vaatia. Annan itseni ja hevosen lintsailla, enkä vaadi, ennen kaikkea itseltäni, kunnollista työskentelyä. Heti kun keskityn ja pyydän napakasti, muuttuu ratsastuskin paremmaksi. Toinen ongelma on se, etten saa omaa istuntaani minua miellyttävään järjestykseen. Tuntuu, että heilun ja hytkyn holtittomasti. On epäreilua vaatia hevoselta, jos ei itse pysty ensin vaatimaan itseltään kunnollista ratsastusta.

Minun pitäisi käydä varmaan jossain ruiskurusketuksessa, ettei väriero olisi niin kamala hepan ja oman naaman välillä, oikean valotuksen löytäminen on haastavaa :D
Jaska on, minusta huolimatta, ollut nyt kuitenkin mukava ratsastettava ja päivä päivältä alan löytämään nopeammin ne rennon työskentelyn nappulat. Joinain päivinä pystyn jopa hallitsemaan kehoni, kun oikein keskityn, joten ehkä ei vielä heitetä toivoa menemään. Harjoittelua ja voiman kasvatusta vain molemmille, niin ehkä meistä vielä tulee ihan hyvä tiimi!

18 kommenttia:

  1. Onnittelut sinnekin suunnalle, sama syntymäpäivä Jaskalla ja Codalla :)

    Esteheppa Codan elämää

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Jaskalle :) kivoja kuvia ja toi huopa on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo huopa kyllä yllätti, että miten kivalta se näyttääkään :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Peppi poni ja Pinja toivottelee hyvää synttärii Jaskalle uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaska kiittää :) Hyvä kuulla, että se on liikkunut autojen seassa hyvin, edellisessä kodissa ei maastoiltu ollenkaan ja kyttäili jo parkkipaikankin autoja niin ei tiedä mitä odottaa :D Nyt ei oo kyllä moksiskaan ollut parkkiksen autoista tai traktoreista, joita on menny kauempaa ohi, joten toivotaan että ne autotkaan ei olisi niin pelottavia :)

      Poista
  7. Onnea paljon hienolle jaskalle! :) siitä saa kyllä tosi fiksun kuvan ihan jo pelkästään blogin välityksellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jaska osaa kyllä olla fiksu, vaikka välillä vähän hölmöläinenkin on :)

      Poista
  8. Jos haluat lisää tehokkuutta ja motivaatioo omaan treeniin, niin MUN mielestä kaikkein paras keino on: Pyydä joku kokenut ratsastaja (opettaja/valmentaja) ratsastamaan Jaskalla kerran, pari - ja sen jälkeen pitämään sulle valmennusta. Hyvä opettaja näkee toki maastakin, mitä ratsastukseen pitäisi saada lisää tai karsia pois, mutta jos tosiaan haluaa löytää nopsasti ne kadoksissa olevat nappulat, niin silloin on hyvä pyytää opettajaa ihan itsekin nousemaan selkään. Maksaa toki jonkin verran, mutta on takuuvarmasti loistava satsaus sun ja Jaskan yhteiselle taipaleelle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) Tuota olen miettinytkin ja olisi varmaan aika hyvä, jos valmentaja pystyisi itsekin käymään selässä niin osaisi sitten paremmin neuvoakin :)

      Poista
  9. Onnea Jaskalla! Se on kyllä niin komea hevonen. :')

    VastaaPoista