sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Bloggaajien tutustumiskäynti Veljekset Wahlstenilla

Minulle Veljekset Wahlsten on ollut tähän asti hieman vieras yritys. Olen tiennyt, että se valmistaa nahkatuotteita, mutta en juurikaan sen enempää. Sain tilaisuuden päästä Lahteen tutustumaan yritykseen ja sen tuotteisiin yhdessä muutamien muiden bloggaajien kanssa. Kiitokset siis Veljekset Wahlstenille tästä tilaisuudesta, Siirille tilaisuuden järjestämisestä sekä kiitokset muillekin bloggaajille Jolandalle, Jutalle, Nooralle, Susannalle, Roosalle, Maisalle ja Sennille mukavasta päivästä.

Päivän aikana saimme kuulla yrityksestä ja sen tuotteista sekä pääsimme vierailemaan myymälän lisäksi ompelimossa ja varastossa ja näimme työtilat, joissa nahkatuotteet valmistetaan. Lisäksi näimme tulevaa mallistoa, josta esiintyykin pieniä paloja tämän postauksen kuvissa. Vierailu oli todella antoisa ja sain ihan uudenlaista näkemystä yritykseen ja sen tuotteisiin.

Veljekset Wahlsten valmistaa ratsu- ja ravivarusteita ja on saanut juurensa jo vuodelta 1918, jolloin ensimmäisten varusteiden valmistus aloitettiin. Valikoima on vuosikymmenien saatossa kehittynyt ja laajentunut ja nykypäivänä yritykseltä löytyy kattavasti hyvin suunniteltuja tuotteita niin ravi- kuin ratsuhevosillekin. Yritykseltä on myös mahdollista tilata esimerkiksi suitset, jotka sopivat juuri sinun hevosesi päähän, ne voidaan nimittäin valmistaa täysin mittatilaustyönä, sinun toiveidesi mukaan.

Minun mielenkiintoni herätti ensimmäisenä W-Healing loimi, joka on valmistettu keraamista ainetta sisältävästä materiaalista, joka heijastaa hevosen oman lämmön takaisin hevoseen. Lämmöllä on hoitava vaikutus lihaksiin, se lisää verenkiertoa ja vähentää jäykkyyttä. Voi hyvinkin olla, että hankin tämän fullneck-mallin, kun se tulee myyntiin, se vaikutti kokeilemisen arvoiselta tuotteelta.

W-Healing Rug normaalilla kaulaosalla 139 €
Olen varma, että kun Jaska tarvitsee seuraavat suitsensa, niin harkitsen vakavasti niiden hankkimista Veljekset Wahlstenilta. Kotimaiset ja käsintehdyt W-Profile nahkatuotteet nimittäin vakuuttivat minut aivan täysin ja nahka oli näppituntumalla todella laadukkaan oloista. Lisäksi nahka on kasviparkittua, joten se sopii herkimmällekin iholle, eikä aiheuta allergiaoireita.

Jaskan pää on lisäksi sen verran omalaatuisen kokoinen ja muotoinen, että sille ei välttämättä käy tavalliset koot (tämän hetkiset suitset ovat kokoa x-full), vaan voisi olla hyvä teettää suitset mittatilauksena. No, ehkä minä vielä odotan tätä hankintaa, kun suitsille ei vielä oikeaa tarvetta ole, vaikka etenkin nämä suitset houkuttelisivat minua paljonkin.

Huomasin taas näitä kuvia selaillessa, että blingi vetää minua yhä puoleensa, ei siitä mihinkään pääse. Etenkin punotut blingbling-ostapannat näyttäisivät varmasti upeilta hevoseni otsalohkolla, tällä hetkellä kun sillä ei ole ollenkaan säihkettä korvien välissä.

Luxus suitset (Horse Comfort) 145 €




Minun kaapistani löytyy tasan yhdet grip-polvipaikkaiset housut ja ne ovatkin ihan mukavat, mutta jotenkin hieman liukkaat kouluratsasteluun, koska grip on vain polvissa. Bongasinkin tulevasta mallistosta ratsastushousut, joissa grippiä on myös takapuolessa. Nämä olisivat varmasti kokeilemisen arvoiset, eikä ulkonäkökään ole mielestäni paha.

Mallistossa oli myös muita kivannäköisiä ja värisiä tuotteita ratsastajille. Sametti-kimallekypärä oli ensin omaan silmääni vähän liian erikoinen, mutta kun nyt katson kuvaa, niin oikeastaan se on aika kivan näköinen. Klassinen, johon lisätty ripaus nykyaikaa. Lisäksi kypärä on todella edullinen, joten jos minulla ei olisi alle vuoden vanhaa kypärää, niin tämä saattaisi olla potentiaalinen vaihtoehto.









Voi kun minulla ei olisi jo tarpeeksi satulahuopia...
Kuten jo mainitsinkin, pääsimme tutustumaan yrityksen suuriin "takatiloihin" eli paikkoihin, joissa tuotteita valmistetaan ja varastoidaan. Se oli todella mielenkiintoista ja silmiä avaavaa. Ne käsintehdyt suitsetkin on ihan oikeasti joku valmistanut käsin, nahkanpaloista suitsiksi ja vieläpä täällä Suomessa.

Ompelimosta. Täällä valmistetaan esimerkiksi raviohjastajien haalareita.











Nahkavarusteita iso läjä. Esimerkiksi jalustinhihnoille on oma kone, joka painaa reiät ja numerot niihin.
Varastossa oli suuret määrät tuotteita.

Myymälässä esillä olevat hevosenkengät.


Saimme valita tuotteen kotiin vietäväksi ja minä päädyin vaikean harkinnan ja pohdinnan jälkeen tilaamaan tummansinisen Horse Comfortin fullneck Luxus-villaloimen. Miksikö tämä? Kun Jaskan ostin, metsästin sille ohutta talliloimea. Jaskan ongelmana on se, että sillä on melko pitkä selkä, säkää ei ole juuri ollenkaan, mutta kaula on kuitenkin suht paksu (on muuten melko hankalan mallinen hevonen: pää on iso, etusääret lyhyet, selkä on pitkä, säkää ei ole...) ja edellinen talliloimi valui lavoille, kun siinä oli liian suuri kaula-aukko.

Hankin silloin Horse Comfortin loimen ja se istui todella hyvin etuosastaan, joten luulisin, että merkin muutkin tuotteet kävisivät hyvin Jaskalle. Lisäksi tarvitsin fullneck-loimea kuivatukseen, jäähdyttelyyn tai lämmittelyyn, satunnaiseen edustukseen, ehkä talliin ja kuljetukseenkin. Kerron tuotteesta lisää, kun sen hyppysiini saan. 

Luxus villaloimi fullneck (Horse Comfort) 99,80 €


Mikäli kiinnostuit tuotteista, niin niitä voit selailla lisää kuvastosta tai ottaa yhteyttä Veljekset Wahlsteniin. 

 
Löytyykö sinulta Veljekset Wahlstenin tuotteita?

29 kommenttia:

  1. Hei, olisi kiva jos kertoisit mistä Veljekset Wahlstenin tuotteita saa tilattua netistä? Sekä tuotteiden hinnat (esim. tuo fullneck loimi) olisi mukava mainita vaikka kuvatekstissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kiitos kommentista ja huomautuksesta :)
      Kannattaa ottaa yhteyttä suoraan Veljekset Wahlsteniin ja kysäistä, jos haluaa tilailla tuotteita netistä, heillä ei käsittääkseni ole verkkokauppaa. Kysäisen kuitenkin tätä vielä itsekin heiltä, palailen tähän kun saan vastauksen :)
      Linkkaamastani kuvastosta löytyvät sellaiset tuotteet hintoineen, jotka ovat jo mallistossa ja myynnissä. Osa näissä kuvissa esiintyvistä tuotteista on vasta tulossa myyntiin, joten luonnollisesti en niiden hintoja vielä tiedä :) Mutta lisäilen kuvateksteihin niiden tuotteiden kohdalle hinnat, joista ne tiedän!

      Poista
    2. Sain vastauksen, eli W-Profile tuotteille on oma nettikauppa osoitteessa: http://www.w-profile.com/verkkokauppa
      Muihin tuotteisiin voi tutustua kuvaston avulla ja tuotteita voi ostaa useilta eri jälleenmyyjiltä ja heidän myymälöistä/nettikaupoista, Veljekset Wahlstenin myymälöistä (Lahdesta tai Vermosta) tai niitä voi tilatakin suoraan Veljekset Wahlstenilta Lahdesta :)

      Poista
  2. Meiltä löytyy paljonkin kyseisen valmistajan tuotteita: huopia, loimia, suojia, ratsastushousuja.. Mutta w-profilen suitset ovat kyllä ihan ykkösvalinta. Ostettiin meksikolaiset vuonna 2011 ja nahka on mennyt vain paremmaksi vuosien myötä, pesee ainaki dyonit mennen tullen. (Mieleni tekisi vain tilata wahlstenilta toinenkin turpahihna ja mennä yksillä suitsilla jokainen ratsastuskerta.) Ja mittasuhteet sopii kerrankin lyhyeen mutta leveää suokkipäähän. Joten rohkaisisin kyllä todellakin investoimaan mihin tahansa w-profilen nahkatuotteeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksien jaosta! Voi että, nuo w-profilen suitset jäivät kyllä mieleeni kummittelemaan, vaikuttivat niin hyvälaatuisilta! Ehkä minäkin ne vielä joku päivä kotiutan ;) Olis mielenkiintosta nähdä meniskö noi normikokoiset suitset Jaskan päähän vai pitäiskö mittatilaus tehdä :)

      Poista
  3. Eeei nyt alkoi toi käsikoru kyllä himottamaan ihan liikaa :D mulla on toi punottu hc otsapanta, niin eikös kisoissa pitäisikin olla samaa sarjaa koru? muistatko paljon tolla oli hp? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh no pitää olla :D Noi punotut on kyllä niin hienoja! Koru löytyikin näköjään kuvastosta, hinta 26e :)

      Poista
  4. Wau, aivan uskomattoman upea ulkoasu! *.* ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo kiitos! Hyvä kun muistutit, siitä pitikin tehdä vielä erillinen postaus :p

      Poista
  5. Niin joo ja meillä on melkein päivittäisessä käytössä W-Ice wrapit eli kylmäyspatjat, ja en voi kyllä muuta kuin kehua! Ilman noita olisin niin pulassa, säästyy kyllä aikaa ja vaivaa niin paljon kun voi vain kietaista patjat jalkaan siksi aikaa kun itse siivoilee tallia. :) Nuo W-profilen suitset on kyllä haaveissa, niin mahtavan näköiset ja kuuloiset suitset kyllä kelpaisi omaankin käyttöön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, meilläkin on jonkunlaiset kylmäyssuojat, täytyypä tutustua millaiset nuo W-ice wrapit ovat :)
      Niinpä, ne on kyllä, ehkä vielä joku päivä ;) Luultavasti noiden hinnankin saa "takaisin" siinä että ne kestävät sitten niin paljon pidempään kuin halvemmat suitset.

      Poista
  6. Tosi simppeli ja upea ulkoasu! Postauskin oli todella kiva ja mielenkiintoinen :) Jonkin verran kokemusta W.Profilen tuotteista on, mutta enimmäkseen vain satulahuovista ja esim. rannekorusta. Tutumme hevosella on W-Profilen varusteita ja niitä hipelöin aina, todella hyvän tuntuista nahkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :) Nahka kyllä tosiaankin tuntuu jo käsin kokeillessa todella hyvältä ja laadukkaalta, ehkäpä seuraaviin suitsiin sitten pääsen jo panostamaan, luulen kuitenkin että nuo ovat sen panostuksen arvoiset :)

      Poista
  7. Minäkin olen joskus hypistellyt W-profile-suitsia. Ehkä jonakin päivänä ostankin. Ja jaan satulahuopahimon. Aina kun näen hienon huovan, tekisi niin mieli ostaa. Sitten muistutan itseäni, että kotona ja tallilla on yhteensä melkein 10 huopaa ja minulla on kuitenkin vain yksi poni, jolla ratsastetaan vain vähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäköhän niissä huovissa oikein on, minultakin löytyy varmaan toista kymmentä huopaa (vaikka osa onkin jo varahuopien varahuopia) ja lisää pitäisi saada... :D

      Poista
  8. Noista w-healing tuotteista olenkin kuullut paljon hyvää ja tuo fullneck -loimi alkoi nyt kyllä kiinnostamaan! :) mulla oli entisen hevoseni kanssa w-profilen tuotteita ja ovat kyllä hintansa väärti, erinomaista laatua :)

    http://jussilaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä kuulla :) Itseänikin kiinnostaa juurikin tuo fullneck, täytyy odotella, kunnes se tulee myyntiin. Veljekset Wahlstenin fb-sivuja kannattaa muuten seurailla, jos haluaa tietää kun uutuudet tulevat myyntiin, he ilmoittelevat siellä uutuus-tuotteista :)

      Poista
  9. Mäki mietin tota samaa villaloimea, vaikuttaa niin hyvältä ! Samalla kyllä tekis mieli tilaa eh... joku satulahuopa, vaikka siis meilläkään ei niistä minkäänlaista pulaa ole :D Se pinkki vaan vei mun sydämen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vaikuttaa kyllä niin hyvältä loimelta! Ja ehdin siinä myymälässä bongata sen ihan livenäkin, hipelöinnin perusteella se tuntui kyllä laadukkaalta! :p
      Mut joo, siis satulahuopahan olis ollu kyllä myös niin hyvä, ei niitä voi olla liikaa..eihän? :D

      Poista
  10. Minkä hintaiset nuo kokogriphousut oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm olikohan ne tulossa vasta syysmallistoon, mutta ohimennen kyllä kuulin sen tulevan hinnan, oiskohan se ollu jostain 100-150e hintaluokasta? En muista nyt tarkempaa hintaa :)

      Poista
  11. Kun harrastan ratsastuksen ohella myös raveja, niin mulle on tehty mittatilauksena juuri sellainen ajotakki Wahlstenilla kuin halusin ja on kyllä ollut hyvä! Se on ollut mulla nyt vähän päälle neljä vuotta eikä lähes minkään näköistä käytönjälkeä :) Horse Comfortin loimet ovat myös ihan ykkösjuttu, kun mun toinen poni tuppaa olemaan tosi kapea edestä niin kaikki Horse Comfortin loimet mitä meillä on ovat tosi istuvia! Toisella ponillani on myös Wahlstenin valjaat, ja ovat olleet käytössä ties kuinka monta vuotta (yli kuusi vuotta ainakin) ja ovat silti ihan kuin uudet, eli laatukamaa kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksien jaosta, nyt on kyllä ihan hirveä hinku hankkia ne suitset, niin paljon kuullut hyviä kokemuksia noista nahkatuotteista! :) Niinkuin jostain tuote-esitteestä(?) luinkin, niin nämä tuotteet vain paranevat ajan myötä - tämä taitaa pitää paikkansa ;)

      Poista
  12. Asun tuossa muutaman kilometrin päässä ja kyllä aina suuntana on Wahlsten kun etsitään laadukkaita tuotteita :). Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Onnenpekka, että asut niin lähellä! :p

      Poista
  13. Moi!
    Oliko nuo grip kokopaikkaiset housut kuinka pehmeää kangasta? Huomasin ne myös uudessa kuvastossa.

    VastaaPoista
  14. Moi, en kyllä nyt varmaksi muista.. :) Ainakin ne olivat muistaakseni sellaiset aika ohuet ja joustavan tuntuiset.

    VastaaPoista
  15. Ok :) Kesähousuksi kun ajattelin. Normaalit kokopaikat hiostaa niin vietävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinjoo, täytyisi melkein päästä testailemaan ihan jalkaansa noita, niin osaisi paremmin arvioida :)

      Poista