torstai 7. maaliskuuta 2013

Fiilistelyä + nähdäänkö messuilla?

Möhömahainen ja kiiltävä. Komea Majuri. Kun katsoo Majuria nyt talvella, ei sitä välttämättä edes uskoisi samaksi hevoseksi. Paksu talvikarva kätkee allensa aika paljon. Eikö kesä jo voisi tulla kiireen vilkkaa?

Vaikka kesää odottelenkin todella paljon, oli tänään ratsastuksen jälkeen yllättävän hyvät fiilikset. Pieni pakkanen ei häirinnyt ja kenttäkään ei ollut oikeastaan liukas. Pääsin siis vähän koulutuuppailemaan Majuria pitkästä aikaa.

Majuri oli jäykkä. Siis suoraan sanottuna, jos intoa ei olisi ollut niin paljon, en olisi jaksanut tehdä kuin rentoja ja avaavia harjoituksia. En olisi jaksanut keskittyä ratsastukseen ollenkaan. Mutta tänään löytyi intoa ja alkuverkkojen jälkeen Majuri oli jopa vähän vetrynyt. Vasen kylki ei kuitenkaan koko ratsastuksen aikana vertynyt kunnolliseksi, saattoi olla pientä lihasjumitusta, joka on varmasti huomenna jo parempi.

Tein ihan perushommia ja paljon taivutteluja ja Majuri tuntui lopulta oikeastaan ihan kivalta. Se tuntui nauttivan tekemisestä yhtä paljon kuin minä, vaikka aluksi se ei olisi millään jaksanut nostella jalkojaan. Todella hyvillä fiiliksillä siis loppupeleissä poistuttiin kentältä. Tästä on sitten hyvä jatkaa taas, jos säät pysyisivät edes hetken samanlaisina ja kenttä hyvänä. Toivotaan niin!


P.S.
Bongaa minut messuilta!

Onko kukaan menossa Horse Fair messuille viikonloppuna Helsingin Messukeskukseen?
Itse olen molempina päivinä iltapäivästä iltaan paikalla. Olen tosin töissä siellä, mutta ehkäpä ehdin itsekin kierrellä vähän paikkoja töiden lomassa.
Siellä siis nähdään, tulkaa juttelemaan, jos satutaan törmäämään! :)

14 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten ihana toi kuva ! Kesä sais tosiaan tulla jo kohtapuoliin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Jep, tää talvi sais olla jo tässä :)

      Poista
  2. Missä siellä sä oot töissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä vielä osaston numeroa, mutta ilmeisesti SRL:n osastolla :)

      Poista
  3. Majuri on tosi komean kiiltävä ja musta tuossa kesäkuvassa. KYllä se kesä pian tulee, nopeammin kuin arvaammekaan. Pari viikkoa niin on virallisesti kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinhän se on :) Niin, aina se jotenkin yllättäen sieltä tulee!

      Poista
    2. Hei minulle tuli idea tuosta Majurin upeasta kuvasta, joka on bannerissa. Mitä jos tekisit videopostauksen siitä miten teet tuommoisen verkkoletin Majurille? Tai vaihtoehtoisesti kuvasarjoin kertoisit. Olisi kiva katsoa.

      Tai voisit tehdä jopa semmosen tukkajumalan jouhtenhoito-postauksen. Jouhten selvitys ja käyttämäsi tekniikka, aineet ja letitys ;).

      Majuri on kyllä niin upea! Todella miellyttävä minun silmälle :)

      Poista
    3. Tosi hyvä idea! Olenkin miettinyt, että mistä aiheesta voisin tehdä videopostauksen, mutta tuohan on tosi hyvä aihe, kiitos ideasta :)
      Tuota kyseistä verkkolettiä en kyllä tehnyt itse, kaverini Jasu osaa tehdä paremmin, mutta ehkä saisin Jasun tekemään verkkoletin videota varten.
      Siihen voisin joo yhdistää tuon hoitopuolenkin :)

      Kiitos! :)

      Poista
    4. Jee, kiva kiva jos on käyttökelpoinen idea. Nyt vaan lettinäpit töihin ja video kouraan. Sähän voit ensin itse kokeilla ja sitten pyytää Jasua tekemään ja vertailla ;). Siinähän voi käyttää vaikka videon pikakelaustoimintoa välillä videota muokatessa, jos haluaa kuvata ihan koko letityksen mutta ei niin pitkää videota :D.

      Poista
    5. Jep, voisihan sen noin tehdä, että yrittäisin ensin itse :) Ja pikakelausta pitää varmaan joo käyttää, koska muuten voisi olla aika pitkäveteistä katsottavaa :D

      Poista
  4. Ihana banneri ja ihania kuvia, saat minusta uuden lukijan! kirjoitat kivasti:)
    Teetkö muille bannereita? Tuo bannerisi on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juttu, kiitos paljon ja tervetuloa lukijaksi! :)
      Voin kyllä tehdä, vaikka aika aloittelija vasta olenkin. S-postiini oonakinnunen@gmail.com voi lähettää lisätietoja + kuvia bannerista :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Puolet omistaa sen tallin (entinen) tallinpitäjä, jossa aloitin vuokraamaan hevosia ja Majuria. Majuri siis tuli hänelle reilu viisi vuotta sitten ja aloin Majuria silloin vuokraamaan. Siirsimme vain jossain vaiheessa puolet omistuksesta minun nimiini. Tarkempaa tietoa hänestä en viitsi netissä kertoa :)

      Poista