lauantai 3. syyskuuta 2016

Viime aikoina...

1 - Kuvat © Hanna P.
2
Olemme ratsastaneet pellolla, kolunneet uusia maastoja, laukanneet pitkiä pätkiä metsän suojassa ja joen varrella.
3
Olemme nauttineet vapauden tunteesta, uudesta ympäristöstä, loistavasti käyttäytyvästä hevosesta, arjen pienistä asioista ja ihmeistä.

4
5
Olemme saaneet paljon ahaa-elämyksiä kouluvalmennuksissa 
ja kehittyneet kesän aikana ihan huimasti.

6

7

Olemme avanneet täysin uuden maailman esteiden parissa, virittäytyneet estetunnelmaan valmennuksissa ja päässeet yli isommista esteistä kuin ikinä aikaisemmin. 

8
9
 Olemme startanneet ensimmäisissä kisoissamme ja päässeet maaliin asti. 
Emme voittajina, mutta itsemme voittaneina.

10
Olemme parantaneet suoritustamme toisiin kisoihimme, löytäneet luottamuksen ja yhteisen sävelen ja jääneet puolen pisteen päähän sijoituksesta.

11 - © Iina K.
12 - © Iina K.
 Olemme ottaneet pieniä ja suuria askeleita kohti parempaa luottamusta, oppineet tuntemaan toisiamme ja haastaneet itseämme.

Olemme huomanneet tuon ison ponin kasvaneen myös henkisesti, 
aikuistuneen ihan silmissä.

13
Olemme tehneet paljon myös pieniä ensimmäisiä kertoja, käyneet uudessa maneesissa ja yllättyneet hevosen rentoudesta siellä, ratsastaneet pitkiä maastolenkkejä, ylittäneet puusiltoja, menneet rauhallisesti moottoritien vartta, maastoilleet ihan vain kahdestaankin ja laukanneet ilman ongelmia pitkiä pätkiä pitkin maastoteitä. 

14
Olemme kokeneet enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia, saaneet uusia hienoja kokemuksia ja voittaneet itsemme. Olemme kasvaneet yhdessä. 

15
Viime aikoina olemme eläneet. Ja elämä on hymyillyt meille.

16
Jos blogin (toivottavasti nyt päättyvä) kesäloma ärsyttää, 
 Instagramiin (oonajasminapäivittyy nopeammin meidän uusimpia kuulumisia ja kuvia!

20 kommenttia:

  1. Voi mahtavaa mitä kuvia! Ihanaa olisi kuulla useamminkin kuulumisia, kun niitä on niin kiva seurata:3

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt olisi tarkoitus vähän aktivoitua ja ehkä kirjoitella vielä tarkemminkin näistä kesän kuulumisista :)

      Poista
  2. Tää on kiva blogi, toivottavasti tulis useammin postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, ehkäpä tässä nyt tulee aktivoiduttua :)

      Poista
  3. Vautsi kun on hyvännäköistä menoa teillä!

    VastaaPoista
  4. asutteko nykyään hyyppärässä? :O wow!

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavaa. :)

    Tuo on myös niin jännää, huomata ponin aikuistuvan. Meidän Cami on tässä ehkä puolentoista vuoden aikana aikuistunut ihan kauheasti. Tai ehkä toissavuonna, eli vuoden aikana vuosi sitten. :D Ihana nähdä, että pikkuveli tulee perässä ja on kasvanut todella komeaksi hevosponiksi.

    Meillä oleva Jaskan pikkuveli Jake-poni on jo niin helppo ja ihmeellisen viisas nyt viisivuotiaana, että en ehkä edes halua, että se aikuistuu. :D Mutta niin siitäkin vaan varmasti pikku hiljaa tulee aikuinen hevonen. Hevoseksi tosiaan sekin kasvanut... Mikä ihme näitä riivaa, ponikokoisista vanhemmista hevosiksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Jaskakin on aivan eri hevonen kuin vaikka puoli vuotta sitten, tosi hämmästyttävää nähdä se muutos noinkin lyhyessä ajassa!

      Jake kuulostaa ihanalta kiltiltä ja fiksulta pikkuveljeltä, ei onneksi ole ottanut mallia isoveljestään :D Ei vaan, kyllä Jaskakin on nykyään ainakin melkein salonkikelpoinen.. ;)

      Ja on kyllä kummallinen juttu, että nämä venähtää! Aika usein saa Jaskan kanssa kuulla kyllä ihmettelyä, että eiks welshit ole yleensä pieniä :D Hevosponeja tosiaan... :D

      Poista
  6. Ihanaa, kun olette aktivoituneet! Olisi ihanaa saada enemmän postauksia. :) Laitanpa postausideoita, ei ole toki mikään pakko toteuttaa mutta jos joku inspiroisi: tavoitepostaus (lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet), Jaskan kanssa kohdatut haasteet, joku sepostus Jaskan luonteesta ja ominaisuuksista, tämän hetkinen tilanne (missä menette koulutuksellisesti yms), olisi kiva kuulla teidän viikko-ohjelmastanne ja esim. valmennuskuvioista, videopostaus tallilta, kuvapostaus (kuka teillä muuten ottaa kuvat, aina niin kivoja eikä mitään laaduttomia kännykkäkuvia!), olisi kiva lukea vaikka jokin mielipidepostaus mistä tahansa hevosiin liittyvästä, video maastoretkestä.. Kaikkea olisi kiva lukea! Tai esim. miten hevostelu on muokannut sinua tai miten Jaska on muuttunut sinulla ollessasi. :)

    Joka tapauksessa, blogisi on todella hyvä! Olenkin jo kovasti odottanut postauksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista ja monista ehdotuksista! :) Tavoite- ja kehityspostaukset ovatkin olleet jo pidemmän aikaa teon alla, mutten ole saanut kirjoitettua niitä valmiiksi... ehkä pitäisi pilkkoa niitä vähän pienempiin osiin, kuten noissa ehdotuksissasi, niin urakka ei olisi niin mahdoton :D Täytyy ryhtyä tuumasta toimeen :)

      Videot ovat hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolella, enkä tahdo kuvata tallin tiloissa, mutta ratsastusvideoita ainakin tulee varmasti taas jossain vaiheessa :)

      Ja kuvista kiitos kuuluu nykyään lähinnä Jaskan hoitajalle Hannalle :)

      Poista
  7. Wau miten upeita kuvia nää kaikki on! Näiden perusteella teidän meno näyttää suorastaan huikealta mun silmään :) Ootte kyllä upea parivaljakko! Tästä postauksesta tykkäsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista :) Eihän se meno todellakaan aina mitään huikeaa ole, mutta viime aikoina yhä useammin kyllä siltä on itsestänikin selkään tuntunut ;)

      Poista
  8. Aivan mahtavia kuvia! Niistä välittyy tunnelmaa, kuvaaja on tosiaankin ollut taitava. Tämä postaus oli myös ihanasti ja tunnelmallisesti kirjoitettu, mä ihan kadehdin sun herkkää kirjoitustyyliä. Se onkin yksi syy, miksi blogisi on yksi mun kestosuosikeista, tauoista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehut välitetty kuvaajallekin :)

      Kiitokset, ehkä tämä kirjoitusinto taas syttyy, vaikka alku vähän kangertelevaa tuntuukin olevan :)
      Mutta on ihana kuulla tuollaista palautetta, heti tuli inspiraatiota ja fiilistä kirjoittaa lisää :)

      Poista
  9. Mahtavaa kuulla teistä ja ihanaa, jos aktivoidut!!

    Ja poniini näyttää kyllä varsin hienolta, sekä rennommalta! Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos, tarkoitus olisi kyllä aktivoitua taas :)
      Jaskasta on kyllä tullut paaaljon rennompi ja luottavaisempi, kiva jos se näkyy edes jotenkin myös kuvista :)

      Poista
  10. Jaska näyttää kyllä niin törkeän hyvältä, että!!!

    VastaaPoista