tiistai 28. kesäkuuta 2016

Treenailua kisoihin, joita ei tullutkaan


Sadepilvet saapuivat kisapäivän mukana ja vesittivät reilu viikko sitten kisasuunnitelmat. Perhoset vatsassa vaihtuivat harmitukseen kisojen perumisesta. Kerrankin oli mahdollisuus, olimme harjoitelleet ja olin henkisestikin valmis. Mutta eihän mikään mene koskaan kuten suunnittelee.

Toisaalta sisäinen pelkurini huokaisi helpotuksesta. Saimme hieman armonaikaa, yritämme kisaamista nimittäin uudelleen ensi kuussa. Tuleva luokka on ehkä hiukan hankalampi, mutta toivon mukaan olemme edistyneet siihen mennessä sen verran, ettei se tuota ongelmia.
Raitapaitakuvat © Iina K.
Sinipaitakuvat
© Hanna P.
Kun ajatellaan viime syksyä tai talvea, on edistymistä tapahtunut paljonkin. Silloin esimerkiksi laukkasimme oikeastaan vain ympyröillä ja vasta harjoittelimme suoralla uralla tasapainoisesti laukkaamista. Jaska lähti laukkaan kiihdyttäen, eikä siltä voinut vaatia oikeastaan muuta kuin kunhan laukkaa. Laukan jälkeen Jaska oli aina aivan puhki, enkä voinut ajatellakaan, että olisin voinut vaatia siltä laukassa mitään sen kummempaa.

Nyt voin jopa säädellä laukan vauhtia (ainakin parhaimpina päivinä!), voimme laukata suht pitkään ja tehdä erilaisia teitä ja tehtäviä. Tasapainoa ja voimaa on tullut todella paljon lisää. Hassua, kuinka paljon sitä sokeutuukaan muutokselle.



Valmennuksissa on muutamana viime kertana otettu syyniin se, että minun täytyy antaa Jaskan liikkua isosti ja aktiivisesti eteen. Enää en saa tyytyä (tai pyytää) hidasta ravia, vaan voin antaa Jaskalle tilaa liikkua. Olen yrittänyt toteuttaa tätä myös itsenäisillä treenikerroilla ja pikku hiljaa totutellut ajatukseen, että meidän "perusravin" täytyy olla vähän isompaa. Töitä vatsalihaksille siis!

Asia konkretisoitui, kun valmentajani kävi Jaskan selässä ja näytti mitä oikeasti tarkoittaa isolla ravilla. Kun kapusin hänen jälkeensä selkään, tuntui kuin olisin noussut jonkun herkän kisahevosen selkään Jaskan sijasta. Raviin oli jostain löytynyt energiaa, se oli todella isoa ja Jaska oli viritetty todella herkäksi ja reagoi apuihin nopeasti. Hieman olin hukassa itse, kun en saanut pyytää Jaskaa himmaamaan mummoraviin, vaan minun täytyi antaa sen kulkea isosti eteenpäin. Huhhuh, siinäpä meille vasta tavoitetta! 

Havainnollistava kuva, minä selässä valmentajan jäljiltä. Mistä nuo Jaskan jalat oikein löytyivät?!


Toinen tärkeä asia, johon olen kiinnittänyt erityistä huomiota on pohkeiden käyttö ja niihin reagointi. Haluan opetella antamaan pohjeapuja täsmällisemmin, mutta tahdon myös Jaskan reagoivan niihin nopeasti ja herkästi. Minun täytyy vaatia reagointia ja katsoa, että se myös tulee sieltä. Olen nyt muutamia kertoja virittänyt kannuksetkin jalkoihin ja todennut, että niillä on ollut positiivinen vaikutus Jaskan reagointiin.


Syyniin on päässyt myös se ikuinen kehityskohta eli oma istunta. Olen nyt pidemmän aikaa yrittänyt korjata hartialinjaani. Oikea hartiani työntyy helposti edemmäs ja lisäksi olen huomannut, että kylkeni valahtaa helposti ruttuun oikealta ja istun helposti enemmän vasemmalla kankulla. Ihana paketti siis, joka ei ainakaan helpota Jaskan suoristamista. Miten se voisikaan suoristua, jos itse istun vinossa?

Tämän lisäksi sorrun helposti laukassa häiritsemään liikaa hevosta, kun minun pitäisi vain istahtaa hiljaa alas ja antaa Jaskan laukata omilla jaloillaan. Luulen, että tämän istuntaongelmani takia Jaskan oikeasta laukasta on tullut vaikeampaa, enkä ole hetkeen saanut sitä kunnolla suoraksi siinä. Valmentajanhan jäljiltä Jaskan molemmat laukat olivat yhtä helppoja ratsastaa ja se oli suora, joten vika on varmasti suurimmaksi osaksi minussa. Paljon on siis korjattavaa ja tehtävää vielä omassakin istunnassa!






Vaikkei tavoitteenamme varsinaisesti olekaan kisakentät, on minussa silti herännyt jokin pieni kisakipinä. On mukavaa ja motivoivaa, että meillä on päämääriä ja päiviäkin, joihin täytyy valmistautua ja opetella asioita. Ja onhan se mukava saada sitten ulkopuolista palautettakin tekemisistään. Sisäinen pelkurini yrittää vielä hieman taistella vastaan, mutta eiköhän se vielä saada nujerrettua. Minun täytyy vain luottaa itseeni ja Jaskaan, meihin.

10 kommenttia:

  1. Luin blogiasi niihin aikoihin kun Jaska tuli sinulle ja sen jälkeen satunnaisesti ja nyt ollut taukoa kunnes taas päädyin blogiisi ja yllätyin kuinka erilaiselta Jaska näyttää! Hyvällä tavalla tietenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onpas kiva kuulla! Onhan se ainakin kasvanut jos ei muuta, mutta näille muutoksille aina sokeutuu niin paljon, että itse on aina vähän paha arvioida :)

      Poista
  2. Mahtavasti kirjoitettu, jälleen! On niin ihanaa kun joku muu pyörittelee samanlaisia asioita mielessään kuin itse.. Jaska on hieno, ja hienoa kuulla/nähdä että olet saanut erilailla sitä liikkumaan!

    Jään taas odottamaan innolla seuraavaa postausta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kiva, ettei tarvitse olla ajatustensa kanssa yksin :)

      Poista
  3. Oho! Hieno Jaska! Milloin videopostausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaska on :) No jaa tuota noin, täytyy katsoa jos saisi kesällä kuvattua jotain :p

      Poista
  4. Oho! Hieno Jaska! Milloin videopostausta? :)

    VastaaPoista
  5. Oho! Hieno Jaska! Milloin videopostausta? :)

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia! Mukava katsoa rennosti liikkuvaa ja tyytyväisen näköistä hevosta :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, ja onpas kiva kuulla että se näyttää tyytyväiseltä :)

    VastaaPoista