perjantai 24. heinäkuuta 2015

Hetkiä

Muistan sen hetken.
Tunnen käsissäni viimeisen kosketuksen.
Asettelen otsatukan siististi. 
Majuri heilautti sen aina uudelleen sekaisin.
Mutta nyt se jää siihen.
Pysähtyy.

Näen silmissäni sen levollisen ilmeen. 
Tunnen kyyneleet poskillani.
Niin kauan, kunnes niitä ei enää tule.
Hoen itselleni tehneeni kaikkeni.
Eikä mikään ollut turhaa.

Tunnen sisälläni sen tuskan. 
Pyydän, että tämä olisi unta.
Mutta nyt se on ainoastaan ikuista unta.
Ystäväni taistelu on päättynyt.
Olenko minä se selviytyjä? 
 

Viime päivinä olen miettinyt taas paljon Majuria. Muistellut, jotta ne tärkeät muistot eivät pölyttyisi. Mutta päähäni on noussut myös paljon muistoja siitä viimeisestä päivästä, niistä viimeisistä kuukausista. Muistoja viimeisestä hetkestä. Ne ikävät muistot yrittävät ohittaa ne lämpöiset. Ne hyppivät silmilleni, tuovat sen tuskan tullessaan. Yrittävät sammuttaa sen hokeman, jota olen hokenut joulukuun toisesta päivästä lähtien, näin oli tarkoitettu, Majurilla on nyt parempi olla.

Noiden ikävien muistojen alla on kuitenkin niin paljon hyvää. Muistoja, joille voin vain hymyillä tai nauraa, kokemuksia luottamuksesta ja ystävyydestä. Hetki, kun riemu täytti meidät. Muisto siitä, kun osoitit ensimmäistä kertaa todellista hellyyttä. Tunne siitä, että mikä vain on mahdollista. Ääni, jonka päästit jälleennäkemisen ilosta. Näky sinusta elämäniloisena, tyytyväisenä, onnellisena. Muistatko ne hetket?


Yksi muisto liittyy myös tähän päivään, 24. heinäkuuta. Monelle ihmiselle se on vain päivä muiden joukossa, mutta minulle se on päivä, jolloin yksi unelmani sai alkunsa. Kahdeksan vuotta sitten alkoi tarina tytöstä ja hevosesta. Tarina hyvyydestä, joka löytyi sen kovan kuoren alta. Murheista, jotka voitettiin. Ystävyydestä, joka luotiin.

Kuten kaikille, oli tällekin tarinalle kirjoitettu the end. Ne sanat jouduin lukemaan viime joulukuussa, eikä jatko-osaa oltu kirjoitettu. Tarina pysähtyi niiden siististi otsallesi asettelemieni jouhien kanssa, loppui sen viimeisen hengenvedon mukana. Mutta vaikka se on ohi, jäi se ikuisesti elämään. Kirjoitettuna ilon ja surun kyynelillä sydämeeni.


Kiitos arvokkaista hetkistä, Majurini

9 kommenttia:

  1. Sä saat mut aina itkemään näillä majuri postauksilla, tää postaus avaa niin aidosti lukijalle sen ystävyyden, luottamuksem ja rakkauden mitä sun ja majurin välillä oli, sekä sen tuskan ja loputtoman ikävän mitä majurin enkeliksi muuttuminen sai aikaan. Uskomattoman upea tarina sulla ja majurilla, ja se todellakin jää elään <3 Kirjoita omaan vihkoon niin paljon hyviä, hauskoja ja kauniita muistoja majurista kun jaksat ja liitä kuvia mukaan. Usko pois, niitä on todella ihana lukea itse myöhemmin, muistojen lukeminem ja katsominen on paljon antoisampaa kun ajattelu, ja sillonkun ikävä iskee normaalia kovemmin voit viettää hetken majurin kanssa muistojen kirjan parissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset ihanasta kommentista, Majurin muisto jäi elämään varmasti monien ihmisten sydämiin <3
      Täytyisi koota tuollainen muistokirja, kiitos kivasta ideasta!

      Poista
  2. Voi ei, näiden postauksien tunnelmaa ei vain voi sanoin kuvailla! Tuntuu, että teksti tuo lukijan tuohon hetkeen mukaan ja se itkettää. Sun kirjotustyyli on niin huippu, tää oli koskettava postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mukavasta kommentista ja kehuista! Minustakin tuntuu, että näihin Majurista kertoviin postauksiin tulee aina hirmuisesti tunnetta mukaan ihan itsestään, kiva että ne koskettavat lukijoitakin :)

      Poista
  3. Nämä sun postaukset on vaan niin ihania ♥ Pystyn samaistumaan noihin sun tuntemuksiin niin hyvin varsinkin nyt kun Futuran tulevaisuus on ihan auki ja selviää lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ja todella toivotaan parasta Futuran kohdalla <3

      Poista
  4. Kaunis ja koskettava postaus ♥

    VastaaPoista
  5. Todella ihana ja koskettavasti kirjoitettu postaus, hyvin pystyi näin ulkopuolinenkin eläytymään teidän yhteiseen matkaanne <3 Majuri on todella kaunis kuvissa ja mahtavaa, että se sai viettää viimeiset vuotensa juuri sun kanssa. Luin vasta vastikään blogistasi postauksen majurin ikävästä menneisyydestä ja tuli todella ihana fiilis kun katselin sitten teidän myöhempiä kuvia aina majurin poislähtöön saakka. Kuvissa vieressäsi näkyi tyytyväinen ja ennenkaikkea onnellinen hevonen.

    Toivottavasti teistä tulee Jaskan kanssa aivan yhtä upea pari. Tai ei mitään toivottavasti vaan tietystihän teistä tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi ihanista sanoista Pauliina <3
      Majuri oli kyllä kaunis, niin ulkoa kuin sisältäkin ja Majuri oli sellainen hevonen, jota ei voi selittää, se täytyi itse kokea ja onneksi minä sain olla se ihminen, joka sen koki. Ja toivon mukaan vieressäni oli lopulta onnellinen hevonen, ainakin ihminen oli onnellinen <3
      Kyllä Jaskassakin on jotain sellaista, joka kiehtoo minua, toivotaan siis että meistäkin vielä joskus tulee ihan oikea tiimi :)

      Poista