maanantai 2. helmikuuta 2015

Ensimmäisiä fiiliksiä Jaskasta

On niin outoa kuvitella, että tuo musta hevonen on minun. Hevonen, jota en juurikaan tunne ja joka on minulle vielä täysin arvoitus. En tiedä kuinka se reagoi asioihin, enkä vielä tunne sen eleitä. On outoa, kun pitää tutustua aivan uuteen hevoseen. Samalla se on kuitenkin jännittävää ja olen aivan innoissani!

Kyllähän sen huomaa, että Jaska on vielä utelias lapsi. Kaikki pienet ja suuret asiat täytyy tutkia ja kaikkea pitää nuuskia tarkasti. Jaska myös jännittää aika paljon uutta ihmistä ja kuten minulle kerrottiinkin, on Jaska enemmän yhden ihmisen hevonen ja kestää aikansa, että se tottuu uuteen ihmiseen. Tottumisen ja tutustumisen kannalta on hyvä, että Jaska jää nyt sen ajaksi vanhalle tallille, kunnes meille vapautuu paikka lähempää. On ihan hyvä päästä tutustumaan toisiimme hevoselle tutussa ympäristössä.

Ratsastin tänään neljännen kerran Jaskalla. Kerta kerralta on sujunnut paremmin, vaikka kova tuuli, kummalliset äänet ja pelottavat pimeät pusikot saavat Jaskan korvat tötterölle ja aistit valpastumaan. Jaska jännittää minua vielä alkuun sekä ratsastaessa, että hoitaessa, mutta tänään lopputunnista sain jo aika hyviä ja rentoja pieniä pätkiä, eikä Jaska tuntunut enää jännittävän ratsastuksen jälkeen hoitotilanteessakaan. Vähän tietysti ratsastustyyli on vielä hukassa, mutta tästä on suunta vain ylöspäin!


Tätä minä olen kaivannut. Touhuilua ihan oman hevosen kanssa. Sitä, kun saa miettiä ja suunnitella yhteisiä asioita, saa kokea ylpeyttä pienistäkin asioista. Saa yllättyä, onnistua ja epäonnistuakin ja kaikki johtaa meitä tiellämme eteenpäin, kohti luottamussuhdetta. Vaikka se on vielä kaukana edessäpäin, odotan innolla yhteistä matkaamme sinne. Ja aion nauttia tästä retkestä täysin siemauksin!



27 kommenttia:

  1. Ihana uuden hevosen olet löytänyt! :)

    VastaaPoista
  2. Blogin nimeksi täyskäsi, jackpot tai pata ässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö täyskäsi liity pokeriin ja jackpot on joku ihan oma pelinsä? En tiedä, en hirveästi tiedä näistä korttipeleistä :D Noistakin pitäisi vaan vielä vääntää jotain persoonallisempaa ja kuvailevampaa :)

      Poista
    2. Jackpot olis hyvä! :D
      Eiks se ole niinkuin silloin kun voittaa tosi paljon, niin sillon tulee jackpot..? Ei parempaa tietoa mutta tässä tiedossa minä olen elänyt

      Poista
    3. Ahaa, vähän googlettelin jackpottia, "Se tarkoittaa käytännössä isoa voittoa joko uhkapelissä, vedonlyönnissä tai lotossa" eli suurin mahdollinen voitto tai jonkinlainen päävoitto. No siinähän voisi olla ideaa! :D

      Poista
    4. Tossa olis ideaa. Meinaan sanoit että tää hevonen oli täydellinen sulle. Eli jaskan osto oli ihan jackpot. Isäni hokee aina sitä, esim hyvön kisareissun jälkeen "tää reissu oli ihan jackpot", ensimmäisen hevosemme oston jälkeen joka osoittautuis todella lahjallaaksi isä sano "kamillan osto oli todellinen jackpot" :)

      Poista
    5. Aivan, täytyykin mietiskellä tuota, se voisi hyvinkin sopia blogin nimeksi :)

      Poista
  3. Kylläpäs Jaska onkin hienon näköinen hevonen! :) Innolla odotan teidän kaikkia tulevia kertomuksia tänne bloginkin puolelle :D

    VastaaPoista
  4. Teitkö ostotarkastuksen, onko tämä komeus valmiiksi terve? :)
    Koko- ja rakennekuvaa odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On terve :) Pitää joo ottaa rakennekuvat kun saan kuvaajan mukaan ja sää ja olosuhteet suosii :D

      Poista
  5. Hei, ottaisitko yhteyttä minuun fb kautta. Olisi kiva kuulla enemmänkin Jaskan kuulumisia- Pinja Sorjonen Jaskan entinen omistaja

    VastaaPoista
  6. Onpa upean näköinen hevonen, hurjasti onnea! :) Itsekin voisin kuvitella ihastuvani juuri tuon näköiseen hevoseen. Kaikkea hyvää teille jatkoon, odotan innolla kuinka ystävyytenne lähtee kehittymään tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Jaska on kyllä sellainen hurmuri ;)

      Poista
  7. Oi onnea sulle uuden, upean hepan löytymisestä! Mulle ei tosiaan tuu itselle mieleen nimiä muutakuin tuo Jackpot ja toinen, Blackjack, joka muistaakseni oli myös joku korttipeleihin liittyvä.:) Onnea vielä kerran!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Blackjack onkin joo ihan oma korttipelinsä :)

      Poista
  8. Onnea uuden hevosen löydöstä! Tuntuu jotenkin oudolta katsoa sinua jonkun muun hevosen kuin Majurin selässä. Onnea kuitenkin uuteen kavioliittoon! Toivottavasti se kestää pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Arvaa vaan kuinka outoa se minusta on, mutta ehkä siihen tottuu ajan myötä :)

      Poista
  9. Vasta äsken löysin blogiisi ja ihastuin jo täysin. Aivan ihanan hepan olet kyllä löytänyt!
    Nimiehdotukseksi blogille tuli mieleen Jaska kuin jackpot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Hmm, kiitos nimiehdotuksesta, tuostahan voisi jotain muovaillakin!

      Poista
  10. Kiitos :) Teen kyllä esittelysivut, varmaan samalla kun muokkaan ulkoasua ja blogin nimen :)

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Periaatteessa saatan jokusen bannerin silloin tällöin tehdä, riippuen inspiraatiosta :)

      Poista
  12. Onnea uudesta hevosesta! Innolla odotan että alat taas kunnolla postailemaan. Ootko muuten huomannu että sivupalkissa Jaskan linkki vie vaan Majurin sivuille? Vai onko sivujen päivitys vielä kesken..?

    ~ http://hemulin-hevostelut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Postailu varmaan on vielä sen aikaa hiljaisemmalla tahdilla, kunnes Jaska muuttaa, mutta yritän kuitenkin nyt jo aktivoida postaustahtia.
      Ja joo, Jaskan sivu on vielä kesken ;)

      Poista
  13. Ihana hevonen! Tsemppiä teille jatkoon ja onnea vielä uudesta ponskista! :)

    VastaaPoista