Uskonpuute meinasi pilata ratsastuksen

Motivaatio ratsastamiseen laski samantien kuin lehmän häntä, kun tajusin, että kenttä on vieläkin päädyistään hieman liukas. Tiesin, että Majuri varoo heti askeleitaan, kun kenttä on vähänkin huono ja meno on heti laiskanpuoleista. Päätin siis mennä ilman satulaa, köpöttely satulan kanssa ja siitä johtuva jäätyminen eivät oikein houkutelleet.

Majuri varoi hieman askeleitaan, mutta oli kuitenkin parempi kuin eilen ja liikkui rentona. Ratsastelin melko kevyesti alkuun ja minua jopa vähän ärsytti, kun en saanut minkäänlaista otetta ratsastukseen. En uskonut, että saisimme mitään kummempaa aikaiseksi tai että saisin Majuria sen paremmin liikkumaan. Minua vaivasi uskonpuute.

Rennosti ravailtuani ja todettuani, että ei minusta tai Majurista ole tänään mihinkään, ajattelin kuitenkin ottaa laukat pitkillä sivuilla. Tulisipa ainakin tehtyä muutakin kuin ravailtua kenttää ympäri päämäärättömästi.

Laukka sai viimeisenkin uskonrippeeni paremmasta rapisemaan ja hiljaa itsekseni minua alkoi jopa vähän ärsyttää. Eikö tää kaakki nyt voisi edes jotain tehdä niin kuin pyydän? Majuri laukkasi tai oikeastaan hömpötti menemään pää korkeuksissa ja karkasi koko ajan altani. Majuri vei minua.

Sellaista ei usein tapahdu, että Majuri karkaisi altani, mutta tänään se jälleen tapahtui. Laiskasta kipittäjästä tuli viipottaja, jonka selässä epätoivoinen ratsastaja yritti jarrutella menoa. Majurin vieminen ei suinkaan ole sellaista ei kuunnella ratsastajaa  -kiitoravia ympäri kenttää, vaan salakavalaa ja omasta mielestäni hyvinkin ärsyttävää kipittämistä pois avuilta.

Ärsytyskynnykseni pompahti huippuunsa, että pitikin mennä nostamaan ne laukat, nyt tää hevonen vielä kaiken lisäksi vie minua! Mutta samalla hetkellä tajusin rauhoitella ja potkia itseäni persuuksille, tee asialle jotain, äläkä valita.

Päässäni napsahti, otin itseäni niskasta kiinni ja jäin ympyrälle ratsastamaan. Majurihan ei vie minua miten sattuu, täällä määrään minä. Majuri on ihana hevonen siitä, että se loppupeleissä yleensä aina kuuntelee ratsastajaa ja luovuttaa. Ratsastin Majurin siis ravissa ympyrälle, hidastin tai oikeastaan ratsastin alleni sitä ja yritin ohjata sen energiaa muualle kuin viemiseen - eteenpäin sai liikkua, mutta minun ehdoillani.

Yhtäkkiä palaset loksahtivat paikoilleen, Majuri pärskähti ja antautui. Se oli täydellistä, Majuri kuunteli ja reagoi istuntaani ja pohkeisiini juuri niin kuin halusinkin. Se ravasi tahdikkaasti eteenpäin, ei ollut enää tietoakaan laahustamisesta. Majuri asettui ja taipui ja oli kuin sulaa vahaa. Ihana tunne, josta nautin täysillä!  Epätoivoisesta, kamalasta ratsastuskerrasta tuli paras pitkään aikaan.

En halunnut jättää asiaa puolitiehen ja halusin vielä nostaa laukan yhden kerran. Uskoin, että onnistumme siinä. Nostin laukan oikeassa kierroksessa, ja mitäs hittoa, Majuri lähti ryntäämään eteenpäin vinona kuin mikäkin, pää pilvissä.
Ärsytykseni oli pamahtamassa taas huippuunsa, mutta ajattelin, ei hätiköidä. En tehnyt mitään hätiköityä, en vetänyt ohjista tai paukuttanut pohkeilla, vaan istuin. Istuin selässä niin kuin hetki sitten ravissakin, pidin kädet aloillaan ja otin vahvan istunnan käyttööni. Puolipidäte ja pieni näpäytys vasemmalla pohkeella. Majuri muuttui ihan silmissä, se kokosi itsensä, antautui aivan täysin, pyöristi selän ja viimeiset laukka-askeleet, ah, en osaa kuvailla niitä. Majuri oli täydellinen.

Uskoni meihin meinasi pettää, mutta onneksi yritin vielä kerran, koska nyt on kyllä paremmat fiilikset tuon hevosen kanssa kuin hetkeen. Me onnistuttiin taas, jes!
Minua jopa hieman hävettää. Miten kehtasinkin hermostua ja edes epäillä Majuria? Tottakai me pystytään, kunhan vaan yritetään.

Minkälaista liikettä Majurilta ja millaista ratsastusta minulta irtosikaan, kun vaan uskoin ja yritin tosissani. Taas pitkästä aikaa voin rehellisesti sanoa, että minä osasin ja onnistuin. Viime postauksessa ilmoitin, etten tiedä tavoitteitani ratsastuksessa, mutta nyt voin listata yhden. Tätä tunneta olen tavoitellut ja tätä tunnetta tulen tavoittelemaankin.

En voi muutakuin kiittää tuota hevosta kaikesta, mitä se on minulle opettanut. Voin vain ihmetellä, miten se voi vielä yli viiden vuoden jälkeen opettaa minulle uutta aina ja aina vaan. Se on ihmeellistä.

Onneksi on tällainen viisas ruunan rupsukka olemassa ♥