5 years together - Our story part 1

Yhteisiä hetkiä jo viiden vuoden ajan. 
                           Mitä kaikkea viidessä vuodessa sitten on tapahtunut? 

                                                                                  Miten Majuri on muuttunut?
                                                                                                  Miten olemme kehittyneet yhdessä?

5 vuoden yhteisen taipaleen kunniaksi teen postaussarjan meidän yhteisistä vuosista alkaen  

vuodesta 2007. Postaussarjassa kerron muistoistani menneiltä vuosilta, siitä millainen Majuri oli, mitä teimme ja miten se kehittyi. Jokainen päivä on ollut Majurin kanssa hieman erilainen, mutta toivon, että pystyisin mahdollisimman hyvin jakamaan teidän kanssanne sen, millainen Majuri oli ja miten se muuttui.
Palataan ajassa siis taaksepäin, vuoteen 2007. Siihen hetkeen mistä kaikki alkoi.
(Suosittelen lukemaan postauksen siitä kuinka meidän tiemme päätyivät yhteen ennen tämän tekstin lukemista!)

Majuri seisoi laitumella, yksin. Satoi vettä, Majurin karva oli mutainen. Se seisoi takapuoli tulijoita kohti, korvat luimussa, vilkuillen. Älkää tulko, menkää pois. Naama rutulla se viestitti, ettei halunnut ketään lähelleen.
Muistan kun katselimme Iinan kanssa Majuria ja ihmettelimme, että onko tuo lämppäri. Sehän on pyöreän mallinen ja harjakin on leikattu ratsun tukaksi. Majuri näytti heti kiinnostavalta tapaukselta, mutta kesti pari viikkoa, ennen kuin aloin tutustua siihen paremmin.

"...se oli perkeleen vihamielinen..."

 "...se oli vaan yksin, eikä sillä tehty mitään, siksi siitä tuli vihainen..."

"...se oli ihan lihakseton..."

Majurin tunteneiden ihmisten suusta kuultuna Majurin menneisyys ei ollut loistokas. Sitä hakattiin ja sen hoito laiminlyötiin. Sitä ei ymmärretty. 

 "...tottakai siinä vähän polla sekoaa, kun ei pääse enää juoksemaan ja sitten ihmiset ei ymmärrä luonteen päälle mitään ja kohtelee kaltoin, joten siitä tuli vihaisempi..."

Ei ihmekään miksi Majuri ei pitänyt ihmisistä, ei halunnut ketään lähelleen, ryöstäytyi vapaaksi tilaisuuden tullen, kiilasi seinään, puri. Ihmiset, jotka olivat sitä huonosti kohdelleet olivat tehneet Majurin ulkokuoren kovaksi.

Otin luonneongelmat kuitenkin haasteena, enkä oikeastaan koskaan ajatellut, että Majurista voisi tulla lauhkea kuin lammas. Ajattelin, että se vain on sellainen. Itsepäinen ja kuriton.

"...puri, tuli ihmisten päälle surutta, potki, tuli langoista läpi, kävi muiden hevosten päälle, ei voitu ikinä tarhata samoihin aikoihin kun muita tai kävi päälle..."

Majurista sanottiin heti alkuun jo, että se sopisi minulle hyvin. Olin siitä mielissäni, koska ratsastin sillä hetkellä Pikkiksellä, jota en kokenut itselleni sopivaksi. Toivoin mielessäni, että ehkäpä Majuri voisikin olla minulle sopivampi hevonen vuokrattavaksi.

 Heti ensimmäisten kuukausien jälkeen tiesin, että se olisit sinä. Sinä olisit unelmieni hevonen. Elämäni hevonen. 

Olen aina pitänyt Majurin luonteesta. Se on kyllä koetellut kärsivällisyyttä ja hermoja, mutta tiedättekö millainen fiilis siitä tulee, kun onnistuu. Saa kurittoman kakaran tottelemaan. Sen fiiliksen takia jatkoin enkä halunnut luovuttaa.

17.12.2007 "Tänään ku menin hakee Majuria laitumelta, nii ku pysähdyin ja sanoin sille: Tule, tule. Nii sit Juro (Majurin tarhakaveri) tuli ja puhals mun korvaan. Sit se rupes syömään (tai yritti ainaki kovasti) mun hiuksia ja takin kaulusta. Sit Majuri tuli sieltä ja se rupes nuolee mun naamaa ja seki halus höplätä. Siinä sitten kahen kakaran välissä olin, ku toinen kutittaa niskasta ja toinen syö mun naaman ja takin. Pusuttelin Majurii siinä ja se höpläs naamaa <3 Oli se kyl ihme tuulella."

Ratsastus olikin sitten erikseen.

"...sillä oli niin huono tasapaino sillon, että se ei pysyny laukassa pystyssä..."

Isoin ongelma oli Majurin lihaksettomuus ja tasapaino. Sillä ei ollut tallillemme tuloa ennen juurikaan ratsastettu ja lihaksisto oli olematonta. Kentälläkin se kompuroi joka toisella askeleella ja meno oli huojuvaa.

"...selkään nousua ei voinut kuvitellakaan, teki kaikkensa, että sai ratsastajan alas sieltä..."

Olen kuullut Majurin tunteneilta ihmisiltä, että Majuri on ollut ratsastaessa kuriton, kiikuttanut ihmisiä ja viskonut alas. Meillä ollessaan Majuri ei ole koskaan kummemmin tälläistä tehnyt. Se on kyllä kiihdytellyt ja pukitellut vähän, kun on kuumunut laukannostoista ja maastossa saanut raivareita, mutta koskaan se ei ole kunnolla ruvennut ihmisiä selästään heittelemään.
Alkuajat Majuri oli vain laiska, turta kyljistään ja sai helposti hepuleita. Se kuitenkin yritti. Ja siitä yritteliäisyydestä pidin ehkä eniten. Hoitaessa Majuri teki kaikkensa, ettei sen olisi tarvinnut olla ihmisten lähellä, mutta ratsastaessa se oli kuin eri hevonen. Se sentään yritti.

5.12.2007 "Huomenna kisat. Mennään häviämään, mut ei se haittaa :D Eilen muuten kaaduttiin Majurin kaa kentällä, se lens kyljelleen. Ihme ku onnistuin jotenki syöksymään sieltä alas ja ei jääny jalka alle tai mitään."

5.11.2007 "Eilen oli ihka ekat kisat majurin kaa, ne oli Jokelassa, menin heC:tä. Muuten meni kaikki ihan hyvin, mutta Majuri pelkäs tuomareita ;< Mut ei sentään hävitty, tultiin 10. (osallistujia oli 13), et ihan hyvin meni :D 18. päivä varmaan uusiks kisoihin :)"

Olen mielestäni aina käsitellyt Majuria kuunnellen miten se asioihin reagoi. En ole tyrkyttänyt sille juttujani, vaan olen totuttanut sen rutiineihin pikku hiljaa. Pahin ongelma Majurin luonteessa oli alkuaikoina se, että se pelkäsi. Se ei viihtynyt ihmisten lähellä, ei sitten pätkääkään. Pelon ja epävarmuuden takia se luultavasti ryöstäytyi usein taluttaessa vapaaksi, oli rauhaton hoitaessa ja yritti joskus purra. Se ilmoitti omalla tavallaan älä tule lähemmäs, älä koske, en pidä siitä. 

Majurin kanssa ei voinut välttyä kommelluksilta ja äksöniltä. Majuri oli ja on yhä edelleen hevonen, joka keksii kyllä kaikennäköistä päivän piristykseksi. Tässä niistä yksi:

2.12.2007 "Olin eilen tallilla ja juoksutin Majurin. Sillä on vähän ylimäärästä energiaa, ku se ei oo päässy nyt liikkumaan kunnolla, ku kenttä on niin huonona.
No kuitenkin. Menin juoksutuksen jälkeen taluttamaan sitä tielle. Mul oli vielä liina, millä sitä talutin (olis vaan kannattanu hakee se ketjunaru :D). Aluks se oli tosi rauhallinen. Sit siel yhessä vaiheessa tuli auto minkä perässä oli koliseva peräkärry. No Majuri vähän siinä steppaili.
Sit siinä on sellanen väylä mistä pääsee sinne yhelle pellolle. Majuri laski päänsä ja lähti yhtäkkii kiskomaan ihan täysii sinne pellolle. Yritin kiskoo sitä, mut liina vaan piteni ja lopulta yritin kiskoo sitä siellä liinan päässä. Juoksin siinä vähän aikaa sen liinan perässä (sukset vaan puuttu :D !), mut se peltoki oli niin koppurainen, ettei oikein haluttanu kaatuu siihen nii oli pakko päästää irti liinasta.
Majuri pinko täyttä laukkaa sinne pellolle ja katos pian sinne pimeään. Mä sit juoksin perään ja yritin soittaa Iinalle, mut akku oli loppu. Majuri varmaan yritti päästä sitä kautta tallille, mut ei päässy ja yhtäkkii se tuliki jo mua vastaan ja juoksi sinne tielle päin takas. Yritin turhaan kutsua sitä. Se vaan hidasti vähän, kiers mut kaukaa ja katto sillee "lälläslää, otappa mut kiinni!"
Sit se pinkas minkä jaloistaan pääs sinne tielle. Näin vaan, ku se laukkas sitä tietä pitkin ihan hirveetä vauhtii.
Juoksin pois pellolta, takas tielle ja siel oli sellanen lenkkeilijäki, joka varmaan vähän ihmetteli :D
Löysin sen liinan sieltä tieltä. Siitä oli katkennu se lukko. Majurin löysin tallin pihasta, mistä Iina oli saanu sen kiinni, ku oli ihan sattumalta tullu ulos.
Otin majurin kiinni ja talutin sen talliin. Tulin talliin ihan punasena ja hengästyneenä ja tukka sotkussa ja sanoin vaan: "Tää karkas, yritin juosta sen perässä, mut sit oli pakko päästää irti"
Nauratti kyl koko juttu jälkeenpäin, mut onneks ei tullu tiellä autoja. Joo, no sain ainaki hyvän juoksulenkin, ei siin mitään ;D"

Vuosi 2007 meni toisiimme tutustuen ja Majurin lihaksistoa kehittäen. Pienetkin onnistumiset olivat kuin lottovoittoja:  

Majuri antoi minun koskea sen päähän! 

Majuri ei ryöstäytynyt vapaaksi taluttaessa! 

Majuri nosti laukat kuumumatta!

Niiden pienten onnistumisten kautta sain enemmän uskoa ja luottamusta Majuriin. Pikku hiljaa se antoi yhä useammin koskea sen päähän, ryöstäytymiset vähenivät ja sain haettua Majurin yksin laitumelta, kun se ei enää pelännyt porttia. Vuodesta 2007 alkoi siis yhteinen taipaleemme kohti luottamusta.

Pienistä onnistumisista kasvaa suurempia, ja niiden avulla voimme saavuttaa vieläkin jotain suurempaa. 

Voimme saavuttaa ystävyyden ja luottamuksen.

Seuraavassa osassa kerron vuoden 2008 tapahtumista, pysykää kuulolla, painakaa tykkäys-nappia, jos piditte ja kommentoikaa ihmeessä mitä mieltä olitte! :)