Se ottaa, mutta myös antaa

Kun lapsena kiinnitin hevosjulisteita huoneeni seinille sinitarralla ja haaveilin omasta puhtaan valkoisesta arabista, en osannut aavistaa, kuinka syvälle uppoaisin tähän harrastukseen. Hevoset ovat vieneet minut mennessään.

Harrastuksesta on tullut elämäntapa.

1 - Kuvat 24.4. © Hanna P.

Ratsastus ja hevoset, etenkin se oma, ovat yksi suurimmista osa-alueista elämässäni. Hevostelu vie aikaa, ajatuksia ja rahaa ja oman hevosen myötä se myös sitoo minua paljon. Minun täytyy aina ajatella ensin eläimiäni, ennen kuin voin ajatella itseäni. Valintani olla hevosenomistajana ottaa paljon.

Onko se kaiken sen arvoista?

2

Kun aloin seurustelemaan poikaystäväni kanssa, kysyin häneltä kysymyksen voitko seurustella ihmisen kanssa, joka käy joka päivä tallilla? Ehkä hän ei tiennyt, kuinka hullu hevosihminen voi olla, kun tallille lähdetään oikeasti joka ikinen päivä, sillä hän onnekseni meni lankaan ja vastasi pystyvänsä.

Seurustelu hevosihmisen kanssa ei varmastikaan ole helpoimmasta päästä. Vähintään puolet hevosihmisen suusta tulevista sanoista liittyy hevosiin, rahat ja aika virtaavat kavioeläimeen ja kämppäkin on täynnä hevostavaraa. Hevostelu verottaa aikaa parisuhteesta, mutta toisaalta hevosharrastus tekee useimmiten minut todella iloiseksi ja onnelliseksi ja luulenkin, että olisin aivan kamalan huonolla tuulella aina, jos minulla ei olisi tätä harrastusta.

Hevonen pitää minut balanssissa.

3

4

Vaikka hevostelu onkin verottanut ihmissuhteistani, on se myös tuonut niitä lisää. Kun ihmiset jakavat saman intohimon kohteen, on tutustuminenkin helpompaa. Ehkä sen takia suurin osa kavereistani onkin hevosihmisiä, enkä usko, että olisin näin läheinen siskonikaan kanssa, ellemme olisi jakaneet samaa harrastusta. Ihmisystävien lisäksi olen saanut myös nelijalkaisia ystäviä.

Hevonen on myös ystävä.

5

Olen varma, että sen hevoseen käytetyn rahan saisi kulumaan aina myös johonkin muuhun. Olen tinkinyt hevosen takia ainakin viihteeseen, kauneudenhoitoon, vaatteisiin ja matkusteluun käytetystä rahasta ja uskon, että näihin asioihin se varmasti uppoaisi, jos ei hevoseen. On siis kyse siitä, mihin sen rahan haluaa käyttää, enkä juuri nyt keksi itselleni parempaa ja enemmän antavaa käyttökohdetta. Viehän se paljon, mutta se on ollut aivan oma päätökseni.

Vaikka monet sanovatkin, ettei ratsastus ole urheilua, ovat useat hevosen selässä tai tallitöissä vietetyt tunnit antaneet minulle melko hyvän peruskunnon - ainakin paremman kuin se olisi vain sohvalla löhöillessä. Toki olisi huippua, jos jaksaisin tai minulla olisi aikaa liikkua jotenkin muutoinkin kuin hevosen tai koiran kanssa, mutta olen ihan tyytyväinen tilanteeseeni. Ja pakko myöntää, että Jaskan oston jälkeen niitä kilojakin on lähtenyt!

6

En ehdi, täytyy lähteä tallille, on lause, jonka kuulee suustani liiankin usein. Harmillisesti päivässä ei vain ole enempää tunteja ja tallilla vietetyn kolmen tunnin jälkeen aikaa ei arkisin yleensä jää millekään ylimääräiselle. Muista harrastuksista voi vain haaveilla. Toisaalta olen sellainen ihminen, etten osaa oikein olla tekemättä mitään, joten on ihan hyvä, ettei ainakaan turhalle lorvailulle jää aikaa.

Hevonen pitää minut kiireisenä. 

Ajan voisi kyllä käyttää huonomminkin. Nuorena en hillunut yömyöhään kaupungilla tai tehnyt kauheasti typeryyksiä, koska halusin käyttää kaiken aikani hevosiin. Opin ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta ja opin rahankäytöstä. Painoin töitä opiskelun ohella, koska kustansin itse hevosteluni täysi-ikäistyttyäni. Se jos mikä opetti periksiantamattomuutta. Unelmien eteen täytyy tehdä töitä.

7

Se suurin asia, mitä hevosharrastus on minulle tuonut, on se syy miksi tätä teen. Se on elämäntapa, jota tahdon elää iloineen ja suruineen. Sitä iloa ja onnea, jota tästä parhaimmillaan saan, ei mielestäni voi mitata rahassa tai kulutetuissa tunneissa. Sisälläni on palava intohimo tätä lajia kohtaan. Ilman sitä intohimoa en jaksaisi, en uhraisi. En eläisi näin.

Mitä edes tekisin ilman tätä? Kuka olisin?

Hevosharrastus on kasvattanut, tehnyt osansa, että olen nyt se, joka olen. Kun joku kysyy, että eikö kannattaisi käyttää aikansa ja rahansa johonkin järkevämpään, olen esittänyt vastakysymyksen mihin? Tätä minä tahdon tehdä ja vaikkei se ehkä järkevää olekaan, haluan elää elämäni oman pääni mukaan, en siten, kuin minun ehkä kuuluisi tai kannattaisi elää. En halua harmitella vanhana, etten uskaltanut toteuttaa haaveitani.

Saan hevosestani niin paljon virtaa, iloa ja onnistumisia, etten voisi kuvitella olevani onnellisempi jotenkin muutoin.

8

Loppujen lopuksi olen saanut elämässäni kaikki palaset aika hyvin kohdilleen, vaikka minulla hevonen onkin. Minulla ei ole sitä lapsena haaveilemaani valkoista, silkkiharjaista arabia, vaan sen sijaan minulla on musta, tähtipäinen welsh, joka on välillä niin tavattoman jääräpää. Tuo jääräpää on kuitenkin kaikessa järjettömyydessäänkin minun toteutunut unelmani ja juuri nyt haluan nauttia siitä.

Se ottaa, mutta myös antaa. 

Ja se on kaiken sen arvoista.

9

Ulkona ratsastamisen helppous

Kevät on täällä ja olemme voineet siirtyä treenailemaan kentälle. Meille se tarkoittaa helpotusta, kun jännittävä maneesi on saatu jättää taka-alalle.

Viimeiset viikot maneesissa käytimme hyväksemme apuvälinettä - äänieristettyä korvahuppua. Jaskahan on yleensä kentällä mukavan rento, mutta maneesissa etsimme koko talven sitä samaa rentoutta, eikä sitä tuntunut aina löytyvän. Jaska saattoi sinkaista pakoon pienestäkin rapsahduksesta ja vaikka otimmekin kehitysaskelia tämänkin asian suhteen, emme ole päässeet vielä aivan siihen pisteeseen, johon haluaisin päästä.

Kuvat 8.4. © Hanna P.

Äänieristetty korvahuppu kuitenkin rauhoitti tilannetta ja hämmästykseni oli suuri, kun kokeilin huppua ensimmäisen kerran - se totisesti toimi! Jaska oli paljon rennompi ja rauhallisempi ja antoi ratsastaa itseään paremmin, eikä pelottava takaovikaan aiheuttanut enää pientä jännittymistä suurempaa reaktiota. Ratsastuksen edetessä tuo pieni jännityskin jäi yleensä pois. Pystyimme keskittymään paljon nopeammin ja helpommin olennaiseen, hevosen jatkuvan rauhoittelun ja rentouden etsimisen sijaan.

Alla olevalla videolla ratsastan "korvahuppu-kuurin" jälkeen ilman korvahuppua (koska sen kiinnityksessä ilmeni ongelmia) ja vaikka Jaska olikin tuolloin aivan kamala ratsastuksen alussa, sain sen rauhoittumaan ja kuuntelemaan ja lopulta minulla oli suht rento hevonen maneesissa. Sellainen hevonen, johon sai koskea ilman, että se pinkaisi karkuun. Se on vielä melko harvinaista herkkua maneesissa, joten ehkä voin olla edes hieman ylpeä tuosta ponistani.

Linkki videoon

Vaikka korvahupusta löytyikin paljon apua maneesissa ratsastamiseen, olen helpottunut, kun pääsimme jälleen ulos ratsastamaan. Jaskan pasmat eivät mene sekaisin, jos toinen hevonen tulee tai menee, eikä se säiky ulkona juuri ollenkaan. Voimme keskittyä paremmin kaikkeen muuhun.

Eräänä sateisena päivänä heittäydyinkin hurjaksi ja otin hyvän koulutreenin päätteeksi muutaman hypyn kavaletille. Tämä oli ensimmäinen kunnollinen kerta, kun hyppäsin Jaskalla ja minun täytyy todeta, että nautin menosta ja hinkuni esteille nousi taas pykälän verran korkeammaksi. Täytyisi vain vielä löytää se estesatula!

Ja mikä parasta, Jaska tuntui totisesti nauttivan hyppäämisestä ja sen itsevarmuus oli lähes käsin kosketeltavissa. Kun lähdin tuomaan sitä ensimmäiseen hyppyyn, minusta tuntui, että Jaskan näyttämisenhalu oikein syttyi, tän jutun mä osaan!

 Se into ja varmuus oli sellaista, jota tahdon nähdä lisää.

Linkki videoon