Mitä haluat tietää?

Meidän rutiineista ja tavoista. 

Ajatuksistani ja toiveistani.

Menneisyydestä tai tulevaisuudesta.

Koska viime kesä ja syksy hiipivät ohi nopeasti, eikä aikaa tai ajatuksia jäänyt blogin päivittelyyn juuri yhtään, ajattelin, että nyt voisi olla sopiva hetki saattaa blogi kunnolla ajantasalle. Olen yrittänyt itse jäsennellä ajatuksiani kirjoittelemalla viimeisimpiä kuulumisia, mutta varmasti jotain mielenkiintoista ja tärkeää on jäänyt kertomatta. On varmasti paras päästää teidät ääneen.

Haluatko kysyä tilanteestamme, muutoksista, tavoitteistamme? 

Kuten viime postauksessa kerroinkin, kesän ja syksyn aikana on tapahtunut paljon. Kehitystä, kompastuksia ja oikean suunnan etsimistä. Motivaationi ja uskoni meihin on kasvanut viimeisten kuukausien aikana paljon ja sen myötä tavoitteet ja toiveet alkavat edes hieman selkiintymään. Mitä meistä oikein tulee ja miltä elämämme näyttää nyt? 

Entäpä minun ajatuksistani hevosharrastuksesta tai Jaskasta? 

Hevosharrastukseni on muuttunut melko paljonkin Jaskan astuttua kuvioihin. Ajatukseni harrastuksestani ovat jonkin verran muuttuneet ja Jaskasta on tullut todella tärkeä osa elämääni. Opin Jaskasta koko ajan uutta ja tiedonjanoni on sammumaton. Millainen hevonen Jaska on ja kuinka se sopii elämääni?

Haluatko tietää lisää näistä aiheista tai jostain muusta? 

Kysy, koska varmasti jotain on jäänyt kertomatta.

Syksyn kauneus ja kurjuus

Nautin syksyn tulosta. Siitä, kun värit hiljalleen vaihtuivat, luonto painui unilleen, kylmä ilma hiipi iholle. Kun ensimmäiset huuruiset hengitykset nousivat ilmaan. Kun hevosen aistit terävöityivät ilmojen viilentymisen mukana. Kun viimeinenkin lehti lepäsi maassa ja lopulta hautautui lumikerroksen alle. Kun ensimmäinen pakkanen kipristeli poskia.

Tänä syksynä olemme saaneet nauttia mielestäni poikkeuksellisen kauniista säästä. Lumi on valaissut syksyn ja alkutalven pimeintä aikaa, eivätkä sateetkaan toistaiseksi ole kiusanneet meitä liikaa. Kauneuden keskellä on kuitenkin myös ongelmia ja tiedänhän minä, että hevosharrastukseen kuuluu niiden upeiden hetkien lisäksi aina myös murheita. Jaska on syksyn aikana syönyt psyllium-kuurin, oireillut takapolvistaan ja hieman köhinytkin sekä koulusatulakin laitettiin vaihtoon. Taas.

On ihanaa, kun hevonen kehittyy ja kasvaa, mutta kun joutuu ostamaan kahdeksannen satulan hevoselle, jonka on omistanut alle kaksi vuotta, alkaa tämä satularumba jo tulemaan korvista ulos. Monen satulan läpikäyneenä olen joutunut hyväksymään sen tosiasian, että Jaskan selkä muuttuu jatkuvasti. Jouduin siis nielemään pettymykseni, tinkimään omista mieltymyksistäni ja ostamaan satulan, jota voi muokata. Sen takia joudun nyt myymään ihanaakin ihanemman Equipe Oracle -satulani (17"/EW, kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä oonakinnunen@gmail.com), koska tässä vaiheessa en valitettavasti tee mitään satulalla, jota ei voi muokata. Vaikka se olisikin unelmasatulani.

Mutta mikäs sen parempaa kuin kääntyä vastatuulen jälkeen myötätuuleen ja tyynemmille vesille. Vaikka en olekaan vielä ihan sinut uuden Henri De Rivel satulamme kanssa, olen saanut huokaista toistaiseksi helpotuksesta, koska Jaska kyllä liikkuu sen kanssa mukavasti - ja mikä parasta, satulan leveyttä ja toppauksia voi muokata. Ehkä tämä satula pysyisi sopivana muutamaa kuukautta pidempään?

Jaskahan reagoi herkästi pieneenkin epäsopivuuteen satulassa ja olen melko varma, että jotkut syksyn muistakin ongelmista juonsivat juurensa satulan epäsopivuudesta. Herkkyys tässä asiassa on mielestäni vain hyvä asia, vaikka joskus ongelman syyn löytäminen onkin haasteellista. Hevonen on kuitenkin kaikessa se paras mittari, joten on hyvä, että se mittari toimii.

Eikö myrskyn jälkeen olekin aina poutasää?

Pienistä myrskytuulista huolimatta meidän syksy on toisaalta sujunut niin tavattoman hyvin, etten viitsisi lannistua. Jaskan, ja toki myös minun, kehitys on ollut hurjan nousujohteista pieniä notkahduksia lukuunottamatta. Kesän alussahan harjoittelimme vielä helppo B -tasoisia asioita, kun nyt harjoittelemme jo A:n asioita ja parhaimpina päivinä yhteistyö on ihanan soljuvaa. Niinä päivinä voin vain hymyillä ja kiittää tuota upeaa hevosta.

Treenimme on myös monipuolistunut paljon. Vielä ennen kesää maastoilu ei kuulunut ikävä kyllä säännöllisesti viikko-ohjelmaamme, sillä en kokenut maastoja tarpeeksi turvallisiksi tottumattomalle hevoselle. Maastoilusta tuli kuitenkin muuton myötä pakollista, kun olimme pari kuukautta tallilla, josta oli hieman matkaa kentälle ja maneesille. Pakollinen parin kuukauden maastokuuri oli ihan mahtava meille siihen väliin. Aluksihan se oli hieman jännittävää, kun alla oli tottumaton hevonen, jolla ei oltu ainakaan pariin vuoteen maastoiltu kovinkaan paljon, mutta me selvisimme. Nyt maastoilu on ihan vapaaehtoisesti osana viikko-ohjelmaamme, joko yksin tai kaverin kanssa.

Me olemme kehittyneet hurjasti, vaikka itse sen sanonkin.

Jaska on fyysisen kehityksen lisäksi myös aikuistunut henkisesti. Herkkis ja vähän arkahan Jaska on, siitä ei mihinkään pääse, mutta niitä teini-iän oikkuja tuntuu tulevan yhä harvemmin ja harvemmin. Jaska on tyynempi, rohkeampi ja olemme päässeet lähemmäs sitä sujuvaa yhteistyötä, jota tavoittelen. Tunnen hevoseni jo melko hyvin ja ehkä Jaskakin alkaa jo mieltää minut sen ihmiseksi, johon voi luottaa.

Syksy on ollut näiden tuntemusten tasapainottelua. Toisaalta ihan mieletöntä kehittymistä, toisaalta taas pieniä askeleita taaksepäin. Onneksi minulla on vaakakupissa niin paljon hyvää, ettei se ihan hetkessä haihdu pois. Päällimmäisenä syksystä onkin jäänyt positiivinen mieli. Motivaationi on mieletön, Jaskalla alkaa olla sen elämän palaset hyvin kohdillaan, pääsemme kehittymään viikottaisissa valmennuksissa ja Jaskan elämä on monipuolistunut ja rutinoitunut.

Mitä muuta voisin enää edes toivoa?

Kuvat © Hanna P.

Esteet mukaan viikko-ohjelmaan

On todella outoa todeta, että olen joskus aikoinaan kokenut itseni enemmän esteratsastajaksi. Se asiahan korjaantui melko pian, kun emme aikoinaan ostaneetkaan sitä estehevosta, vaan vuokrahevosten ja Majurin myötä kiinnostukseni kouluratsastukseen heräsi. Kouluratsastus on intohimoni, mutta täytyy myöntää, että olen ruvennut jopa nauttimaan estevalmennuksistammekin, joissa olemme käyneet nyt noin kuukauden verran.

1 - Katsokaa tuota Jaskan ilmettä, joku on ihan täpinöissään :) Kuvat ja videot © Hanna P.

Ensimmäinen estevalmennus jännitti minua, sitä en voi kieltää. Edellinen kunnollinen hyppykerta oli minulla vuosien takaa ja Jaskakaan ei ollut ainakaan pariin vuoteen juurikaan koipiaan nostellut. Jaskan intouden ja jännittämisen seassa oli havaittavissa myös huolestumista, joka on kovin tyypillistä Jaskalle uusissa tilanteissa. Hiljalleen huolestuminen on kuitenkin vaihtumassa rentoudeksi ja rohkeudeksi, meillä molemmilla.

Olemme pysytelleet melko helpoissa tehtävissä, vaikkeivat ne siltä aina tunnu - tilanteet tulevat esteratsastuksessa eteen niin nopeasti, eikä valmisteluaikaa ole juuri yhtään! Vaikka olemme siis hommassa aivan amatöörejä, olemme selviytyneet kuitenkin jopa jumppakavaleteista, kolmen esteen sarjaesteistä, muutaman esteen esteradoista ja estekorkeudetkin ovat käyneet välillä jo lähempänä metriä kuin maata! Ihan hyvin, kun ajattelee, että aloitimme esteiden treenaamisen vasta kuukausi sitten.

2

Minun ongelmani Jaskan kanssa liittyvät usein vauhtiin ja siihen, ettei Jaskaa aina huvittaisi kuunnella minua esteiden jo kiiluessa sen silmissä. Kuumuessaan ja minun sählätessä se nostaa estevalmennuksissa herkästi väärää laukkaa ja joskus tuntuu, että vauhdin määrää tuo estehirmu minun keikkuessa vain kyydissä.

Tämänviikkoisessa valmennuksessa aloitettiinkin heti kontrolliharjoituksilla ja ehkä sen ansiosta tunnilla ei tainnut tulla yhtään tilannetta, joissa Jaska olisi ihan oikeasti vienyt minua. Yhtään kieltoakaan ei tullut ja laukat nousivat jo hieman paremmin oikein.

Ensimmäinen tehtävämme oli siis tulla kaksi toisistaan etäällä olevaa puomia aluksi ravissa ja siirtyä niiden välissä käyntiin ja myöhemmin laukassa, josta siirtyminen tehtiin raviin. Aivan älyttömän hyvä kontrolliharjoitus, joka sujuikin yllättävän hyvin. Jaska kuunteli istuntaa hienosti, eikä siirtymisissä ilmennyt mitään ongelmia.

3 - Jos ei muuta, niin ainakin jalka nousee! :D

Puomien jälkeen tulimme muutamia kertoja kolmen kavaletin jumppaa, jonka Jaska suoritti aivan älyttömän hyvin, vaikkei olekaan tehnyt tuollaista aikaisemmin. Jumppailun jälkeinen tehtävä liittyi myös kontrolliin. Tulimme ristikon, jonka jälkeen täytyi tehdä voltti ja vaihtaa laukka, jos se oli väärä. Voltin jälkeen tultiin vielä pysty. Vaikka tämä olikin meille melko haastava tehtävä, onnistui se yllättävän sujuvasti ja viimeisillä kerroilla Jaska tarjosi jo myötälaukkaakin ensimmäiseltä esteeltä laskeutuessaan.

Linkki videoon

4

Seuraava haasteemme oli kolmen esteen linja, jossa ensimmäinen väli oli neljä ja toinen väli viisi laukka-askelta. Isoin ongelmamme tehtävässä oli laukka, jonka Jaska tahtoi koko ajan vaihtaa vääräksi ja minun huono perstuntuma, koska en pystynyt nopeasti esteen jälkeen katsomatta sanomaan kumpi laukka on ja jatkamaan laukan mukaiseen suuntaan. Kuten jo sanoinkin, on todella haastavaa, kun tilanteet tulevat esteillä niin nopeasti!

5

6

Kun tehtävä alkoi sujua, lisättiin siihen mukaan pari estettä ja tulimme muutaman esteen rataa. Jaska alkoi jo hieman väsähtää tässä vaiheessa ja sitä vaivasi pissahätä (jota ei voi suorittaa muualla kuin karsinassa, paitsi äärimmäisen pakottavassa tilanteessa), joten tulimme tehtävän vain pari kertaa ja lopettelimme siihen.

7

Tämänkertainen estevalmennus sujui jälleen paremmin ja helpommin kuin aikaisemmat. Alamme Jaskan kanssa pikku hiljaa löytämään yhteisen sävelen myös esteillä ja Jaskakin osaa jo ottaa rennommin. Estetehtävät ovat älyttömän hyvää jumppaa ja vastapainoa kouluratsastukselle ja sen lisäksi myös hauskaa, joten luulen, että esteet ovat tulleet viikko-ohjelmaamme jäädäkseen.

8

Linkki videoon

Viime aikoina...

1 - Kuvat © Hanna P.

2

Olemme ratsastaneet pellolla, kolunneet uusia maastoja, laukanneet pitkiä pätkiä metsän suojassa ja joen varrella.

3

Olemme nauttineet vapauden tunteesta, uudesta ympäristöstä, loistavasti käyttäytyvästä hevosesta, arjen pienistä asioista ja ihmeistä.

4

5

Olemme saaneet paljon ahaa-elämyksiä kouluvalmennuksissa 
ja kehittyneet kesän aikana ihan huimasti.

6

7

Olemme avanneet täysin uuden maailman esteiden parissa, virittäytyneet estetunnelmaan valmennuksissa ja päässeet yli isommista esteistä kuin ikinä aikaisemmin. 

8

9

 Olemme startanneet ensimmäisissä kisoissamme ja päässeet maaliin asti. 
Emme voittajina, mutta itsemme voittaneina.

10

Olemme parantaneet suoritustamme toisiin kisoihimme, löytäneet luottamuksen ja yhteisen sävelen ja jääneet puolen pisteen päähän sijoituksesta.

11 - © Iina K.

12 - © Iina K.

 Olemme ottaneet pieniä ja suuria askeleita kohti parempaa luottamusta, oppineet tuntemaan toisiamme ja haastaneet itseämme.

Olemme huomanneet tuon ison ponin kasvaneen myös henkisesti, 
aikuistuneen ihan silmissä.

13

Olemme tehneet paljon myös pieniä ensimmäisiä kertoja, käyneet uudessa maneesissa ja yllättyneet hevosen rentoudesta siellä, ratsastaneet pitkiä maastolenkkejä, ylittäneet puusiltoja, menneet rauhallisesti moottoritien vartta, maastoilleet ihan vain kahdestaankin ja laukanneet ilman ongelmia pitkiä pätkiä pitkin maastoteitä. 

14

Olemme kokeneet enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia, saaneet uusia hienoja kokemuksia ja voittaneet itsemme. Olemme kasvaneet yhdessä. 

15

Viime aikoina olemme eläneet. Ja elämä on hymyillyt meille.

16

Jos blogin (toivottavasti nyt päättyvä) kesäloma ärsyttää, 

 Instagramiin (oonajasmina) päivittyy nopeammin meidän uusimpia kuulumisia ja kuvia!

Kesäisempi ulkoasu?

Olin pitkäksi aikaa jumittunut vanhaan ulkoasuun, koska pidin siitä niin paljon, enkä saanut mitään parempaakaan aikaiseksi. Huurteinen poni bannerissa alkoi kuitenkin auttamatta käymään liian talviseksi, joten otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin päivitystöihin.

Vihreä ei ole koskaan kuulunut mieliväreihini ja olinkin aluksi hieman hukassa värimaailmasta, koska vihreähän yhdistyisi niin mukavasti kesään. Kesäisempää piti kuitenkin saada, joten päädyin lopulta omituiseen vihertävän harmaan-ruskeaan. Melko tylsä väri, joka on mielestäni kuitenkin mukavan maltillinen ja ihan tyylikäskin. Eihän se räiskyvän kesäinen ole, mutta se ei ollut tarkoituskaan.

Malliltaan ja tyyliltään ulkoasu pysytteli samassa kuin edeltäjänsä ja taustakin valmistui samanlaisella tyylillä. Työläimmäksi asiaksi tässä ulkoasussa osoittautui yllättäen navigointipalkki ja some-kuvakkeet, koska halusin siirtää ne ylhäältä sivulle. Koodi ei meinannut millään toimia ja tällaisena amatöörinä jouduin melko kauan pähkäilemään sen parissa. Nyt kuvakkeiden pitäisi kuitenkin toimia ja olenkin niihin itse todella tyytyväinen!

Miltä ulkoasu näyttää sinun silmääsi?

 

Uusi ulkoasu.

Edellinen ulkoasu.

Treenailua kisoihin, joita ei tullutkaan

Sadepilvet saapuivat kisapäivän mukana ja vesittivät reilu viikko sitten kisasuunnitelmat. Perhoset vatsassa vaihtuivat harmitukseen kisojen perumisesta. Kerrankin oli mahdollisuus, olimme harjoitelleet ja olin henkisestikin valmis. Mutta eihän mikään mene koskaan kuten suunnittelee.

Toisaalta sisäinen pelkurini huokaisi helpotuksesta. Saimme hieman armonaikaa, yritämme kisaamista nimittäin uudelleen ensi kuussa. Tuleva luokka on ehkä hiukan hankalampi, mutta toivon mukaan olemme edistyneet siihen mennessä sen verran, ettei se tuota ongelmia.

Raitapaitakuvat © Iina K.
Sinipaitakuvat © Hanna P.

Kun ajatellaan viime syksyä tai talvea, on edistymistä tapahtunut paljonkin. Silloin esimerkiksi laukkasimme oikeastaan vain ympyröillä ja vasta harjoittelimme suoralla uralla tasapainoisesti laukkaamista. Jaska lähti laukkaan kiihdyttäen, eikä siltä voinut vaatia oikeastaan muuta kuin kunhan laukkaa. Laukan jälkeen Jaska oli aina aivan puhki, enkä voinut ajatellakaan, että olisin voinut vaatia siltä laukassa mitään sen kummempaa.

Nyt voin jopa säädellä laukan vauhtia (ainakin parhaimpina päivinä!), voimme laukata suht pitkään ja tehdä erilaisia teitä ja tehtäviä. Tasapainoa ja voimaa on tullut todella paljon lisää. Hassua, kuinka paljon sitä sokeutuukaan muutokselle.

Valmennuksissa on muutamana viime kertana otettu syyniin se, että minun täytyy antaa Jaskan liikkua isosti ja aktiivisesti eteen. Enää en saa tyytyä (tai pyytää) hidasta ravia, vaan voin antaa Jaskalle tilaa liikkua. Olen yrittänyt toteuttaa tätä myös itsenäisillä treenikerroilla ja pikku hiljaa totutellut ajatukseen, että meidän "perusravin" täytyy olla vähän isompaa. Töitä vatsalihaksille siis!

Asia konkretisoitui, kun valmentajani kävi Jaskan selässä ja näytti mitä oikeasti tarkoittaa isolla ravilla. Kun kapusin hänen jälkeensä selkään, tuntui kuin olisin noussut jonkun herkän kisahevosen selkään Jaskan sijasta. Raviin oli jostain löytynyt energiaa, se oli todella isoa ja Jaska oli viritetty todella herkäksi ja reagoi apuihin nopeasti. Hieman olin hukassa itse, kun en saanut pyytää Jaskaa himmaamaan mummoraviin, vaan minun täytyi antaa sen kulkea isosti eteenpäin. Huhhuh, siinäpä meille vasta tavoitetta! 

Havainnollistava kuva, minä selässä valmentajan jäljiltä. Mistä nuo Jaskan jalat oikein löytyivät?!

Toinen tärkeä asia, johon olen kiinnittänyt erityistä huomiota on pohkeiden käyttö ja niihin reagointi. Haluan opetella antamaan pohjeapuja täsmällisemmin, mutta tahdon myös Jaskan reagoivan niihin nopeasti ja herkästi. Minun täytyy vaatia reagointia ja katsoa, että se myös tulee sieltä. Olen nyt muutamia kertoja virittänyt kannuksetkin jalkoihin ja todennut, että niillä on ollut positiivinen vaikutus Jaskan reagointiin.

Syyniin on päässyt myös se ikuinen kehityskohta eli oma istunta. Olen nyt pidemmän aikaa yrittänyt korjata hartialinjaani. Oikea hartiani työntyy helposti edemmäs ja lisäksi olen huomannut, että kylkeni valahtaa helposti ruttuun oikealta ja istun helposti enemmän vasemmalla kankulla. Ihana paketti siis, joka ei ainakaan helpota Jaskan suoristamista. Miten se voisikaan suoristua, jos itse istun vinossa?

Tämän lisäksi sorrun helposti laukassa häiritsemään liikaa hevosta, kun minun pitäisi vain istahtaa hiljaa alas ja antaa Jaskan laukata omilla jaloillaan. Luulen, että tämän istuntaongelmani takia Jaskan oikeasta laukasta on tullut vaikeampaa, enkä ole hetkeen saanut sitä kunnolla suoraksi siinä. Valmentajanhan jäljiltä Jaskan molemmat laukat olivat yhtä helppoja ratsastaa ja se oli suora, joten vika on varmasti suurimmaksi osaksi minussa. Paljon on siis korjattavaa ja tehtävää vielä omassakin istunnassa!

Vaikkei tavoitteenamme varsinaisesti olekaan kisakentät, on minussa silti herännyt jokin pieni kisakipinä. On mukavaa ja motivoivaa, että meillä on päämääriä ja päiviäkin, joihin täytyy valmistautua ja opetella asioita. Ja onhan se mukava saada sitten ulkopuolista palautettakin tekemisistään. Sisäinen pelkurini yrittää vielä hieman taistella vastaan, mutta eiköhän se vielä saada nujerrettua. Minun täytyy vain luottaa itseeni ja Jaskaan, meihin.

Uusi koti ja eroon traileripelosta

Oli aika jälleen sanoa näkemiin tutulle ja turvalliselle. 
Aika ottaa seuraava askel kohti uutta ja jännittävää. 

Kuvat otettu toukokuussa © Hanna P.

Tämä oli kolmas peräkkäinen kevät, kun jouduin muuttopuuhiin hevosen kanssa. Tämä muutto oli kuitenkin erilainen, pelottavampi. Viimeisin muutto kummitteli mielessäni ja olin sen takia lykännyt Jaskan lastaustreenejä. En halunnut kohdata sitä mörköä.

Otin kuitenkin lopulta mörköä sarvista ja pyysin apua. En halunnut tällä kertaa pelastaa Jaskaa etupuomin päältä, joten pyysin paikalle hevoskouluttajan. Halusin hoitaa asian kerralla oikein, ettei vain mentäisi ojasta allikkoon. Alunperin olin varma, että Jaska täytyisi vähintäänkin rauhoittaa kyydin ajaksi ja sitoa miljoonalla narulla kiinni. Nyt ajatus jo hieman naurattaa, selvisimme nimittäin tästä paljon paremmin kuin olin ikinä ajatellut.

Olen todella tyytyväinen Hevoskouluttaja Laura Loivan työhön ja voin lämpimästi suositella häntä kaikille, jotka tarvitsevat apua hevosen käsittelyyn. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan rehellinen suositus tyytyväiseltä asiakkaalta. Laura sai kolmella harjoituskerralla Jaskasta mieluusti traileriin kävelevän ja siellä täysin hiljaa matkustavan. Lähtötilannehan oli se, että Jaska jännittyi jo trailerin näkemisestä, meni sinne kyllä pitkän suostuttelun jälkeen, muttei ollut varman tai rauhallisen oloinen. Takapuomin ja pakoreitin sulkeminen sai aikaan hermostumista ja edellisellä lastauskerralla se oli johtanut etupuomin päälle hyppäämiseen.

Kolmen harjoituskerran jälkeen oli muuttopäivä, jolloin lastaamiseen meni korkeintaan muutama minuutti ja matka taittui saldona yksi kuopaisu koko matkan aikana. Hevonen, joka viime kerralla oli hypännyt paniikissa etupuomin päälle, matkusti nyt yksin ihan hiljaa, mutustellen ruokaa. Vaikka Jaska oli hiestä päätellen jännittänyt matkalla, pysyi se silti tyynenä. Uskomaton muutos. 

Vaikka treeneissä keskityimme lähinnä vain lastaamiseen, parantui Jaskan muukin käsiteltävyys. Nyt se toimii yhteistyössä paljon paremmin ja on herkempi ihmisen kehonkielelle. Jaska on seurassani jollain tapaa tyynempi ja rauhallisempi. Hämmästystä minussa aiheutti myös se, kun Jaska alkoi Lauran ensimmäisen käynnin jälkeen tulemaan minua tarhasta portille vastaan, välillä höristen tervehdykseksi. Ja sitä se ei ollut juurikaan ennen tehnyt. Jaska lähti kanssani mielellään työskentelemään ja olemmekin nyt molemmat paljon varmempia toisistamme. Ja sen huomaa myös selästä käsin.

Minne onnistunut matkamme sitten vei? Muutimme paikkaan, joka tarjoaa puitteiltaan taas astetta enemmän mahdollisuuksia. Valmennuksia, kisoja, paljon maastoilua ja jopa maastoesteitä. Toki mahdollisuuksien mukana tulee myös haasteita, mutta minulla on mukavan varma olo meistä. Kyllä me pärjäämme.

Parhaimmillaan tämä on uusi sysäys eteenpäin ja toivon mukaan kehityksemme lähtee taas nousuun. Ehkä voimme jopa laittaa hieman vakavemman vaihteen päälle. Tallimatkanikin lyheni yli puolella, joka on tällaiselle joka päivä tallilla käyvälle ihan tervetullut muutos. Ehkäpä nyt viimein voisin joku päivä jopa polkaista pyörällä tallille!

Odotan tulevaisuutta ja sen tarjoamia uusia seikkailuja innolla.

Tällä hetkellä olemme palailemassa takaisin treeniin suunnittelemattomalta parin viikon kevyemmältä jaksolta, joka oli ehkä ihan tervetullutkin. Syynä oli mikäs muukaan kuin satula ja Jaskan ikuisesti leviävä selkä. Leveämpi satula saatiin nyt onneksi käyttöön ja olemme päässeet aloittamaan treenit uudessa kodissa.

Ennen satulan kapeaksi jäämistä Jaska alkoi olemaan ihan mieletön. Tasainen, kevyt ja hyvin kuulolla. Yhteistyömme alkoi pelaamaan tosi mukavasti ja tuntui, että jokin loksahti paikoilleen. Nyt uudessa kodissa haemme vielä sitä tunnetta, mutta eiköhän se pikku hiljaa sieltä taas löydy. Etenkin, kun pääsimme aloittamaan taas viikottaisen valmentautumisen ja sen myötä minuun iski jokin hulluus. Ilmoittauduin nimittäin ensimmäisiin kisoihimme, jotka ovat tällä viikolla uudella kotikentällämme. Hui!

Luultavasti sen huomaa näppäimistölle suoltamastani hehkutuksesta, mutta minulla on ihan mielettömästi motivaatiota tulevaisuuteen ja älyttömän hyvä mieli tuosta kultakimpaleestani, joka muuten täytti juuri virallisesti 6 vuotta. Kakarasta on kovaa vauhtia kasvamassa aikuinen hevonen. Hevonen, josta pidän enemmän kuin uskalsin koskaan edes toivoa.

Se ottaa, mutta myös antaa

Kun lapsena kiinnitin hevosjulisteita huoneeni seinille sinitarralla ja haaveilin omasta puhtaan valkoisesta arabista, en osannut aavistaa, kuinka syvälle uppoaisin tähän harrastukseen. Hevoset ovat vieneet minut mennessään.

Harrastuksesta on tullut elämäntapa.

1 - Kuvat 24.4. © Hanna P.

Ratsastus ja hevoset, etenkin se oma, ovat yksi suurimmista osa-alueista elämässäni. Hevostelu vie aikaa, ajatuksia ja rahaa ja oman hevosen myötä se myös sitoo minua paljon. Minun täytyy aina ajatella ensin eläimiäni, ennen kuin voin ajatella itseäni. Valintani olla hevosenomistajana ottaa paljon.

Onko se kaiken sen arvoista?

2

Kun aloin seurustelemaan poikaystäväni kanssa, kysyin häneltä kysymyksen voitko seurustella ihmisen kanssa, joka käy joka päivä tallilla? Ehkä hän ei tiennyt, kuinka hullu hevosihminen voi olla, kun tallille lähdetään oikeasti joka ikinen päivä, sillä hän onnekseni meni lankaan ja vastasi pystyvänsä.

Seurustelu hevosihmisen kanssa ei varmastikaan ole helpoimmasta päästä. Vähintään puolet hevosihmisen suusta tulevista sanoista liittyy hevosiin, rahat ja aika virtaavat kavioeläimeen ja kämppäkin on täynnä hevostavaraa. Hevostelu verottaa aikaa parisuhteesta, mutta toisaalta hevosharrastus tekee useimmiten minut todella iloiseksi ja onnelliseksi ja luulenkin, että olisin aivan kamalan huonolla tuulella aina, jos minulla ei olisi tätä harrastusta.

Hevonen pitää minut balanssissa.

3

4

Vaikka hevostelu onkin verottanut ihmissuhteistani, on se myös tuonut niitä lisää. Kun ihmiset jakavat saman intohimon kohteen, on tutustuminenkin helpompaa. Ehkä sen takia suurin osa kavereistani onkin hevosihmisiä, enkä usko, että olisin näin läheinen siskonikaan kanssa, ellemme olisi jakaneet samaa harrastusta. Ihmisystävien lisäksi olen saanut myös nelijalkaisia ystäviä.

Hevonen on myös ystävä.

5

Olen varma, että sen hevoseen käytetyn rahan saisi kulumaan aina myös johonkin muuhun. Olen tinkinyt hevosen takia ainakin viihteeseen, kauneudenhoitoon, vaatteisiin ja matkusteluun käytetystä rahasta ja uskon, että näihin asioihin se varmasti uppoaisi, jos ei hevoseen. On siis kyse siitä, mihin sen rahan haluaa käyttää, enkä juuri nyt keksi itselleni parempaa ja enemmän antavaa käyttökohdetta. Viehän se paljon, mutta se on ollut aivan oma päätökseni.

Vaikka monet sanovatkin, ettei ratsastus ole urheilua, ovat useat hevosen selässä tai tallitöissä vietetyt tunnit antaneet minulle melko hyvän peruskunnon - ainakin paremman kuin se olisi vain sohvalla löhöillessä. Toki olisi huippua, jos jaksaisin tai minulla olisi aikaa liikkua jotenkin muutoinkin kuin hevosen tai koiran kanssa, mutta olen ihan tyytyväinen tilanteeseeni. Ja pakko myöntää, että Jaskan oston jälkeen niitä kilojakin on lähtenyt!

6

En ehdi, täytyy lähteä tallille, on lause, jonka kuulee suustani liiankin usein. Harmillisesti päivässä ei vain ole enempää tunteja ja tallilla vietetyn kolmen tunnin jälkeen aikaa ei arkisin yleensä jää millekään ylimääräiselle. Muista harrastuksista voi vain haaveilla. Toisaalta olen sellainen ihminen, etten osaa oikein olla tekemättä mitään, joten on ihan hyvä, ettei ainakaan turhalle lorvailulle jää aikaa.

Hevonen pitää minut kiireisenä. 

Ajan voisi kyllä käyttää huonomminkin. Nuorena en hillunut yömyöhään kaupungilla tai tehnyt kauheasti typeryyksiä, koska halusin käyttää kaiken aikani hevosiin. Opin ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta ja opin rahankäytöstä. Painoin töitä opiskelun ohella, koska kustansin itse hevosteluni täysi-ikäistyttyäni. Se jos mikä opetti periksiantamattomuutta. Unelmien eteen täytyy tehdä töitä.

7

Se suurin asia, mitä hevosharrastus on minulle tuonut, on se syy miksi tätä teen. Se on elämäntapa, jota tahdon elää iloineen ja suruineen. Sitä iloa ja onnea, jota tästä parhaimmillaan saan, ei mielestäni voi mitata rahassa tai kulutetuissa tunneissa. Sisälläni on palava intohimo tätä lajia kohtaan. Ilman sitä intohimoa en jaksaisi, en uhraisi. En eläisi näin.

Mitä edes tekisin ilman tätä? Kuka olisin?

Hevosharrastus on kasvattanut, tehnyt osansa, että olen nyt se, joka olen. Kun joku kysyy, että eikö kannattaisi käyttää aikansa ja rahansa johonkin järkevämpään, olen esittänyt vastakysymyksen mihin? Tätä minä tahdon tehdä ja vaikkei se ehkä järkevää olekaan, haluan elää elämäni oman pääni mukaan, en siten, kuin minun ehkä kuuluisi tai kannattaisi elää. En halua harmitella vanhana, etten uskaltanut toteuttaa haaveitani.

Saan hevosestani niin paljon virtaa, iloa ja onnistumisia, etten voisi kuvitella olevani onnellisempi jotenkin muutoin.

8

Loppujen lopuksi olen saanut elämässäni kaikki palaset aika hyvin kohdilleen, vaikka minulla hevonen onkin. Minulla ei ole sitä lapsena haaveilemaani valkoista, silkkiharjaista arabia, vaan sen sijaan minulla on musta, tähtipäinen welsh, joka on välillä niin tavattoman jääräpää. Tuo jääräpää on kuitenkin kaikessa järjettömyydessäänkin minun toteutunut unelmani ja juuri nyt haluan nauttia siitä.

Se ottaa, mutta myös antaa. 

Ja se on kaiken sen arvoista.

9