Videota valmennuksesta

Ennen kuin menin ensimmäiseen valmennukseen, halusin olla perillä hevosestani enemmän ja tuntea vähän sen pelinappuloita. Vaikka valmennukseen mennään oppimaan, koin, että saan enemmän irti kun tiedän jo vähän miten Jaska toimii. Nyt vähitellen tilanne alkaa olla se, että yhteinen sävel on alkanut löytymään ja kehitystä muutaman kuukauden takaiseen on tullut valtavasti. En tiedä onko se kehitys tapahtunut minussa, Jaskassa vai meissä molemmissa, mutta jotain huomaan tapahtuneen.

Tämän takia uskalsin viimein pari viikkoa sitten pyytää valmentajaa paikalle katsomaan tilannetta ja ohjastamaan meitä jatkoa varten. Päädyin pyytämään paikalle Miljan, koska Miljalla on muun tiedon ja taidon lisäksi kokemusta Jaskan sukulaisista enemmänkin. Juteltuamme kävi ilmi, että Jaskassa taitaa olla hyvinkin paljon samanlaisia piirteitä kuin täyssisaruksissaan, joita Milja ratsastaa. Sen takia osasin olettaakin, että Miljalta saataisiin aika päteviä neuvoja juuri meille.

Videolta napattuja hetkiä

Sää oli tuttuun tapaan kurja ja maneesissakin oli sen takia pieni ruuhka päällä, mutta en antanut sen haitata ja pyrin ratsastamaan parhaan kykyni mukaan. Huomasin Jaskasta heti alkuun, että tiedossa taitaa olla sähikäispäivä eli astetta energisempi ja säikympi päivä. Onnekseni Jaska ei ihan järkyttävän säikky ollut, vaan Miljan neuvoilla sain sen melko hyvin kontrolliin. Näin jälkeenpäin minusta tuntuu, että pieni lisäenergia oli oikeastaan ihan kiva, kunhan sen vain sai ohjattua oikeisiin asioihin.

Varmasti ensimmäistä kertaa tässä blogissa, saatte nyt katseltavaksenne lähes leikkaamatonta videomateriaalia valmennuksesta, jopa reilun kymmenen minuutin ajalta. Videolta kuulee myös Miljan opetuksen, joten kannattaa ehkä katsoa äänillä, niin pysyy mukana. Kertokaahan kommenteissa, olisiko valmennusvideoita kiva saada jatkossakin ja oliko hyvä, että videot olivat "leikkaamattomia", että pysyy kärryillä vai olisiko mukavempi katsoa vähän lyhyempää, pätkittyä videota?



Tunnilla mielestäni tärkeintä oli, että Jaska keskittyy minuun ja reagoi pyyntöihini. Minun täytyi ratsastaa Jaskaa suht aktiivisesti, teettää sille töitä ja pitää sen ajatukset minussa. Muutamia säpsähdyksiä kyllä tuli, mutta sain ne pidettyä melko hyvin hallinnassa. Aina kun Jaskan keskittyminen lähti harhailemaan, pyysin sitä taipumaan ja asettumaan sisälle eli pyysin sitä keskittymään työntekoon. Kunhan Jaskan mielen piti töissä, se toimi oikein mukavasti.

Työskentelimme ympyrällä, jossa pienensimme ympyrää taivuttaen kunnolla ja sen jälkeen suurensimme ympyrää ajatuksena hieman väistättää Jaska isommalle ympyrälle. Minä itse keskityin omassa istunnassani pitämään ranteet suorina, jotta käsi voi olla joustava ja hartiat rentoina. Ohjat täytyi pitää hyvällä tuntumalla, jotta pystyin antamaan hyvän tuen ja tarvittaessa käyttämään ohjaa pienellä liikkeellä. Näitä asioita olenkin yrittänyt korjata omassa istunnassani myös valmennuksen jälkeen.




Laukkatyöskentelyn jälkeen Jaska alkoi jo väsähtää, joten jätimme treenailun loppuravien jälkeen siihen. Oli lohduttavaa kuulla, että Jaska on nyt ihan hyvällä mallilla, joten ehkä meistä vielä tulee ihan hyvä pari kovalla työllä. Parin viikon päästä meillä on taas valmennus, josta toivon mukaan saan videomateriaalia, koska näitä katsomalla voi palata itsekin valmennukseen ja oppia ehkä myöhemmin jotain vielä lisääkin.

Tämä postaus jäi harmillisesti muiden postausten jalkoihin ja tulee julkaisuun vähän myöhässä, mutta Instagramissa minua seuraavat näkivät videopätkän tästä valmennuksesta jo pari viikkoa sitten. Joten kannattaa seurata, jos haluaa nähdä materiaalia vähän enemmän reaaliajassa ja myös sellaista materiaalia, joka ei tänne blogiin asti edes päädy.

Hetkiä

Muistan sen hetken.

Tunnen käsissäni viimeisen kosketuksen.

Asettelen otsatukan siististi. 

Majuri heilautti sen aina uudelleen sekaisin.

Mutta nyt se jää siihen.

Pysähtyy.

Näen silmissäni sen levollisen ilmeen. 

Tunnen kyyneleet poskillani.

Niin kauan, kunnes niitä ei enää tule.

Hoen itselleni tehneeni kaikkeni.

Eikä mikään ollut turhaa.

Tunnen sisälläni sen tuskan. 

Pyydän, että tämä olisi unta.

Mutta nyt se on ainoastaan ikuista unta.

Ystäväni taistelu on päättynyt.

Olenko minä se selviytyjä? 
 

Viime päivinä olen miettinyt taas paljon Majuria. Muistellut, jotta ne tärkeät muistot eivät pölyttyisi. Mutta päähäni on noussut myös paljon muistoja siitä viimeisestä päivästä, niistä viimeisistä kuukausista. Muistoja viimeisestä hetkestä. Ne ikävät muistot yrittävät ohittaa ne lämpöiset. Ne hyppivät silmilleni, tuovat sen tuskan tullessaan. Yrittävät sammuttaa sen hokeman, jota olen hokenut joulukuun toisesta päivästä lähtien, näin oli tarkoitettu, Majurilla on nyt parempi olla.

Noiden ikävien muistojen alla on kuitenkin niin paljon hyvää. Muistoja, joille voin vain hymyillä tai nauraa, kokemuksia luottamuksesta ja ystävyydestä. Hetki, kun riemu täytti meidät. Muisto siitä, kun osoitit ensimmäistä kertaa todellista hellyyttä. Tunne siitä, että mikä vain on mahdollista. Ääni, jonka päästit jälleennäkemisen ilosta. Näky sinusta elämäniloisena, tyytyväisenä, onnellisena. Muistatko ne hetket?

Yksi muisto liittyy myös tähän päivään, 24. heinäkuuta. Monelle ihmiselle se on vain päivä muiden joukossa, mutta minulle se on päivä, jolloin yksi unelmani sai alkunsa. Kahdeksan vuotta sitten alkoi tarina tytöstä ja hevosesta. Tarina hyvyydestä, joka löytyi sen kovan kuoren alta. Murheista, jotka voitettiin. Ystävyydestä, joka luotiin.

Kuten kaikille, oli tällekin tarinalle kirjoitettu the end. Ne sanat jouduin lukemaan viime joulukuussa, eikä jatko-osaa oltu kirjoitettu. Tarina pysähtyi niiden siististi otsallesi asettelemieni jouhien kanssa, loppui sen viimeisen hengenvedon mukana. Mutta vaikka se on ohi, jäi se ikuisesti elämään. Kirjoitettuna ilon ja surun kyynelillä sydämeeni.

Kiitos arvokkaista hetkistä, Majurini ♥

Haasteet on tehty voitettaviksi

Nyt pyyhitään ne ruusunkuvat pois laseista, heitetään kiiltokuvat roskiin ja ruoditaan ongelmia ja haasteita, joita minulla on ollut Jaskan kanssa.

Oma- tai kovapäisyys - Jaska ei ole aina sellainen ruunan rupsukka, jolle kaikki käy. Aika usein joudun muistuttelemaan ponia, että asiat tehdään minun tavallani, eikä sillä tavalla, joka Jaskalle sopisi. Jopa kengittäjämme kysyi viimeksi, että milloinkas tämä on ruunattu, kun on niin orimaiset elkeet.

On ollut myös kaikenlaisia pienempiä asioita, joissa Jaskalla on ollut selkeä oma tahto. Ihan alkuun Jaska ryysäsi minun kanssani pari kertaa karsinastakin ulos ja teki tällaisia teen nyt näin, koska minua huvittaa ja minä voin -juttuja, ennen kuin itse opin vähän tuntemaan ponia ja sen metkuja. Harjoittelemalla karsinaongelma meni ohi ja koska Jaska on todella nopea oppimaan, pystyin pian pitämään karsinanovea auki, olemaan itse karsinan perällä harjailemassa ja Jaska seisoi vapaana hievahtamatta. Vaikka Jaska on välillä ponimaisen jääräpäinen, on se todella nopea oppimaan ja kun yhteistyö alkaa sujua, tekee se ihan mielellään ihmisen pyyntöjen mukaisesti.

Omapäisyys ratsastaessa - Jaska on mallia jos et ohjaa, mennään päin seiniä. Siihen minulla meni aluksi tosi kauan totutella ja alkuun olin hukassa niinkin naurettavassa asiassa kuin hevosen kääntämisessä - Majuri toimi ilmeisestikin sitten todella pienillä avuilla. Jaskalle pitää myös teettää koko ajan töitä ratsastaessa, ohjata ja näyttää mitä tehdään ja miten tehdään, muuten se alkaa tekemään oman päänsä mukaan. Nyt Jaskasta on tullut kyllä jo tosi paljon nöyrempi ratsastaessakin, joten tässäkin asiassa vain harjoittelemalla voidaan saada kehitystä aikaan.

Näpsiminen - Näpsiminen oli aluksi jonkinlainen ongelma, joka kuitenkin aika nopeasti karsiutui pois, kun opetin Jaskan "luopumaan" herkuista ja huomautin huonosta käytöksestä. Luopumista harjoittelin siten, että Jaska ei saa herkkua, jos se sitä tulee iholta hakemaan, vaan annan herkun vasta, kun se kääntää päänsä pois tai odottaa sitä omassa tilassaan. Näpsiminen tosiaankin jäi ihan huomaamatta pois, eikä onneksi päässyt isoksi ongelmaksi edes muodostumaan.

Laukan nosto - Alkuun Jaska nosti tosi herkästi väärää laukkaa ja vasen laukka oli melko hankala saada nousemaan, eikä vauhdista ainakaan pulaa ollut. Harjoittelemalla on kuitenkin tässäkin asiassa menty paljon eteenpäin ja vasemmasta laukasta on tullut jopa helpompi kuin oikeasta! Nykyään osaan jo jotenkuten istuakin laukassa, eikä se mielestäni ole enää niin holtitonta.

Jumiutuminen ovella/taluttaessa - Tätä Jaska tekee silloin tällöin vieläkin. Etenkin, jos se näkee tai kuulee jotain tai eteenpäin meneminen jännittää, niin se helposti jumiutuu aloilleen. Alkuun uudella tallilla Jaska myös jumiutui aina tallin ovelle, nykyään enää silloin tällöin ja nykyään Jaskan saa suht helposti taas liikkeelle. Parhaiten näissä tilanteissa on auttanut se, että pyydän Jaskaa liikkumaan ensin sivulle, jolloin sen saa liikkeelle ja siitä helpommin myös eteenpäin.

Pelkääminen - Ihan alkuun Jaska pelkäsi ihan mitä vain ja kaikkea - linnunlaulua, katolta putoavia lumia, kentän toista päätyä, auton oven kolahdusta, kilkattavaa loimea, harjaa selän päällä... Kaikki turhat pelon aiheet ovat jääneet oikeastaan pois, kun muutimme nykyiselle tallille ja olen oppinut tuntemaan Jaskaa paremmin. Kyllä se vieläkin välillä ratsastaessa säpsyilee, muttei nyt sentään enää linnunlaulun takia tee pakoryntäyksiä tai pelkää ilman mitään näkyvää syytä kentän toista päätyä. Jaskan reagoinnit voivat välillä olla melko radikaaleja ja turhan voimakkaita, mutta olen jo jonkin verran tottunut niihin.

Mielialan vaihtelu - Jaska on mielialojensa kanssa aivan uskomaton. Vaikka se olisi tänään rauhallinen, yhteistyöhaluinen ja rento, voi huomenna vastassa olla hermostunut jännittäjätyyppi. Tähän minulla meni ja menee aikaa totutella, mutta alan jo pikkuhiljaa ymmärtämään, että Jaskan suhtautuminen asioihin riippuu aivan päivästä. Tietty nykyään näitä sähikäispäiviä on aina vain vähemmän, joten ehkä se iän ja kokemuksen myötä siitä vielä tasaantuu - toivotaan ainakin.

Uusien asioiden jännittäminen - Jaska tuntuu pitävän rutiineista todella paljon. Tämäkin riippuu aivan päivän mielialasta, mutta joskus uudet (tai vanhatkin) asiat tuntuvat ihan ylitsepääsemättömän vaikeilta. Esimerkiksi eilen sen karsinan viereen tultiin kengittämään hevosta ja se sai aluksi pienen miehen pään ihan sekaisin. Hetken ihmeteltyään ja hermoiltuaan se yleensä taas rauhoittuu ja toteaa, ettei asia olekaan niin pelottava. Uudet paikat ja asiat täytyy siis yleensä aina ensin jännittää, ennen kuin niihin voi tottua. Myös traileri ja kuljetus tulevat luultavasti olemaan melko suuri haaste Jaskan kanssa ja sen asian parissa tullaan tekemään vielä paljon töitä.

Onneksi Jaska on tuntunut minulle niin sopivalta ja hyvältä hevoselta, etteivät nämä haasteet ole saaneet minua lannistumaan. Puolen vuoden jälkeen voin sanoa, että tuo hevonen on opettanut minulle jo näin lyhyessä ajassa aivan hirmuisesti, että en edes uskalla ajatella, kuinka paljon se tulee vielä tulevaisuudessa minua opettamaan. Hyviä päiviä ei tule ilman niitä huonoja ja mikä olisikaan sen parempi tunne, kuin saada onnistuminen sen epäonnistumisen jälkeen!

Hyppää kyytiin! (GoPro-video)

Koulua, maastoilua ja esteitä - kulunut viikko on ollut mukavan monipuolinen.

Maanantaina Jaska sai viettää ihan kokonaan vapaapäivän. Tiistaina teimme noin tunnin koulutreenin, jolloin Jaska oli energinen, mutta mahdottoman hyvällä tavalla. Se antoi minun vaikuttaa, pysyi hyvin tuntumalla ja käytti hienosti omaa moottoriaan. Se ei ollut häslä tai kuuro avuille, vaan yhteistyöhaluinen ja nöyräkin, juuri sopivalla säpäkkyydellä varustettuna. Tuntuu, että sanon tätä joka viikko, mutta Jaska ei ole vielä liikkunut kanssani niin hyvin kuin liikkui sinä päivänä.

Keskiviikkona tehtiin vähän kevyempi koulujumppailu ja Jasukin käväisi lopuksi selässä. Lähden elokuussa pariksi viikoksi Espanjaan lomailemaan ja Jasu pitää reissun ajan huolta Jaskasta, joten ollaan otettu nyt tavoitteeksi, että hän kävisi totuttelemassa Jaskaan ennen reissua. Tällä kertaa Jaska oli uuden ratsastajan alla ennemmin laiska kuin hermostunut, mikä on ihan hyvä asia. Ei ainakaan tuntunut stressaavan uutta kuskia.

Jaska, minä, Iina ja Dessi.

Torstaina kävimme Iinan ja Dessin kanssa ensin alkukäynnit maastossa, jonka jälkeen menimme ratsastamaan vielä hetkeksi kentälle. Jaska oli vähän heräteltävää mallia taas, vaikkakin ihan mukavasti kuulolla. Harjoittelin käynti-laukka-käynti siirtymisiä ja Jaska oli niissä ihan super! Iina ei ole hetkeen menoamme nähnyt ja sanoikin, että taas on mennyt parempaan suuntaan - tahti tullut paremmaksi ja takaosakin lähtenyt paremmin liikkeelle. Perjantaina Jaska sai taas viettää vapaapäivää.

Siitä päästäänkin lauantaille, jolloin Iina sai poikaystävältään GoPro-kameran lainaan ja kävimme ulkoiluttamassa sitä maastossa. Otin lauantaina ensimmäistä kertaa Jaskalla laukkaa maastossa ja se sujui loistavasti! Ei yhtään mitään kuumumista, vaan rentoa, ihanaa laukkaa. Maastossa kamera oli Iinan päässä, joten videolta saatte maasto-osuudet katsoa Dessin selästä. Lyhyen maastoilun jälkeen menimme vielä kentälle ottamaan nopeasti askellajit läpi, joten videolla pääsee hetkeksi vierailemaan myös Jaskan selässä. 

Tällä kertaa poistin videosta äänet, koska ne sisälsivät epämääräistä höpötystä. Laittakaa siis vaikka lempibiisinne taustalle soimaan, vaihtakaa mutterista parempi laatu ja hypätkää matkaan!

LINKKI VIDEOON

Tämä oli nyt ensimmäinen kerta, kun pääsin testailemaan jo vuosia haaveissa ollutta GoPro-kameraa ja saa nähdä, että pitääkö sellainen viimeinkin itselleenkin ostaa. Toisaalta ostoslistalla olisi myös uusi objektiivi kameraan, joten saa nähdä jääkö GoPro nyt vain haaveeksi. Jos teillä on kyseinen kamera, niin oletteko tykänneet ja onko ollut hintansa arvoinen?

Tänään, sunnuntaina, oli vuorossa ensimmäinen estehyppely Jaskan kanssa, mutta siitä on tulossa videota ja lisää juttua myöhemmin!

Kaksinaamainen kesä

Postauksen ratsastuskuvat © Jasu, muut © Iina

Aurinko porottaa.

Raikas tuuli tuntuu mukavalta hikisellä iholla.

Tuntuu kamalalta vetää pitkät ratsastushousut jalkaan. 

Melkein pystyy jo tuntemaan sen lähestyvän tukaluuden.

Pelkkä ajatuskin ratsastuksesta saa naaman värjäytymään paloauton punaiseksi.

Ja kuumuus. Se on iholla, ilmassa.

Hevonen ei väistä vesisuihkua kuten yleensä.

Tekee mieli hypätä viileän veden alle itsekin.

  Kesä näytti viikonloppuna lämpimän puolen kasvoistaan.

Nyt se on taas kääntänyt meille toiset kasvonsa. Ne kolkot ja kylmät.

Kesä on arvaamaton ja viekas. Kaksinaamainen.

 

Onko aina opittava kantapään kautta?

Eikö joskus voisi oppia jotenkin muuten kuin kantapään tai tässä tapauksessa pellon pohjan kautta?

Onhan tässä jo kuukausi mentykin pelkillä onnistumisten siivillä, joten olihan se aikakin ottaa kirjaimellisesti pudotus maanpinnalle ja iskeä reikiä niihin siipiin. Tiistainen ratsastus oli nimittäin kaukana siitä siististä yhteistyöstä, jota ollaan jo tähän mennessä saatu aikaiseksi.  

© Jasu

Ei ihan heti uskoisi, että minulla oli tiistaina sama hevonen allani kuin maanantaisessa ilman satulaa ratsastelussa. Viileä ilma ja sateetko ne olivat tehneet tehtävänsä ja virkistäneet Jaskan? Luultavasti, sillä rauhallisen ja mukavan hevosen sijaan käsissäni oli ihan vallaton hösöttäjä.

Jaska oli energinen ja olisi vain tahtonut juosta alta, eikä koulujutuista tuntunut tulevan mitään. Jos Jaska hetkeksi rauhoittui, aloitti se hermoilun pian uudelleen. Se jopa alkoi yhtäkkiä "pelkäämään" Dessiä ja hyppäsi kerran Dessin takia seiniäkin pitkin. Se hösötti, sain sen rauhoittumaan ja sitten seuraavassa hetkessä oltaisiin taas haluttu laukata tai juosta pitkin seiniä. Maneesissa hermoni alkoi kiristymään ja lähdimme melko pian Iinan ja Dessin kanssa maastoon loppuhölkälle ja -kävelylle.

Ensimmäinen vesilätäkkö oli Jaskalle katastrofi. Peruutuksen ja pienen hypähdyksen saattelemana siitä selvittiin. Loppumatka mentiinkin Dessin perässä ja Jaska tuntui rauhoittuvan. Ravissa Jaska sai jopa hymyn huulilleni. Se kulki mukavasti ja tarmokkaasti hyvällä tuntumalla ja sanoinkin Iinalle, tätäkö tää hevonen vain tarvitsi, kun Jaskulainen ravaili niin nätisti ja tyytyväisenä, ilman mitään ongelmia.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ei aivan, sillä melkein tallilla, maneesin vieressä, rauhallisesti kävellessämme Jaska veti täysin yllättäen, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta aivan järjettömän pukkiloikan eteenpäin. Pukin sinkoamana lensin korkealle irti eteenpäin syöksyvästä hevosesta, joka päättikin ottaa pukin perään sivuloikan ojan yli pellolle, jonne minä sitten laskeuduin kirosanojen säestyksellä. Lasku oli onneksi pehmeä. Ja kurainen.

"Leikippä vaan siinä naruines, tää kostetaan huomenna.."
Maanantaina Jaska seisoi hievahtamatta aloillaan. Tiistaina en olisi voinut kuvitellakaan tällaista tilannetta.

Olen yrittänyt miettiä tilannetta. Pelästyikö Jaska jotain ääntä? Maneesissa oli sillä hetkellä ratsukko, joten on mahdollista, että sieltä takaviistosta kuului jokin ääni, joka sai Jaskan reagoimaan. Reagointi oli kieltämättä hieman liioiteltua, eikä se tuntunut Jaskan tavalliselta säikähdykseltä. Tai ehkä raippani kosketti vahingossa Jaskaa ja se sai viritetyn pommin räjähtämään? En tiedä, mutta siinä vaiheessa kyllä olin kieltämättä hieman kateellinen Iinan rauhalliselle Dessi-rouvalle ja mietin, miten on mahdollista, että olen pudonnut Jaskalta jo kolme kertaa? Majurilta putosin reilun 7 vuoden aikana neljä kertaa ja kolme niistäkin oli ilman satulaa tapahtuneita.

Mietin myös sitä, minkä takia Jaskalla oli sellainen pelleily-päivä, piristikö sadepäivä hellepäivän jäljiltä sitä niin paljon? Oliko pinnani kireä jo tallille lähtiessä? Ainakin minua väsytti ja se saattoi saada hermoni kiristymään vielä herkemmin, joka luultavasti aiheutti tai ainakin pahensi Jaskan hösötystä. Hoitaessa Jaska oli mielestäni suht normaali ja rauhallinen, mutta ehkä hieman kiirehtijä jo siinäkin.

© Jasu

Hösötyspäivä oli kuitenkin onneksi vain päivän mittainen, nimittäin keskiviikkona sain työskennellä taas sen tutun, yhteistyöhaluisen Jaskan kanssa ja meillä oli todella mukava treeni. Ehkä Jaska kaipaakin vain tarpeeksi koulurääkkiä, hösötyspäivänä nimittäin edellisestä koulujumpasta oli kulunut jo neljä päivää. Ei ihmekään kun käydään sitten kierroksilla ;)

Minua jäi harmittamaan putoaminen tavallista enemmän, koska tajuan, että olisin voinut estää putoamisen toimimalla toisin ja olemalla fiksumpi. Ja se ärsyttää. Näköjään kaikki täytyy oppia virheen ja erehdyksen kautta. Tästä eteenpäin tiedän, että jos Jaskalla on hösötyspäivä tai muuten liikaa energiaa, niin sitten vaikka juoksutan sen ennen ratsastusta. Ja rauhoitan ensin omat hermoni. Ja voisin myös opetella pysymään siellä selässä.

Se oli tämänkertaisen putoamisen opetus minulle.