Muutto ei sujunut kuten piti.
Vappuaattona lähdimme kuljettamaan Jaskaa uuteen kotiin. Jaska saatiin suht helposti koppiin ja olimme päässeet alle kilometrin matkan, kun kopista kuului epätavallisen kova ryske. Katsoin trailerin etuikkunaan ja ihmettelin ääneen, oliko etuikkuna ollut halki. Seuraavassa hetkessä Jaskan pää nojasi lasia vasten ja sydämeni pomppasi kurkkuun
. Miten ihmeessä se oli päässyt noin?
Auto pysäytettiin tiensivuun ja hyppäsin ulos katsomaan. Kiirehdin trailerille ja avasin etuoven. Se hetki oli jotain niin lamaannuttavaa,
ei tämä voi tapahtua minulle. Jaska killui etupuomin päällä, huojui ja oli valmiina tekemään kuperkeikan etu- tai takaperin. Huusin autoon,
tulkaa äkkiä apuun ja menin pitelemään Jaskan päätä. Shokki ja paniikki ottivat minusta vallan ja olin varma, että hevoseni kuolee siihen. Hätäännyin.
Ajattelin, että tähän se loppuu, emme voi auttaa hevostani mitenkään.
Jaska oli jo siinä vaiheessa todella voimattoman oloinen. Siitä valui varmasti litratolkulla hikeä ja se nojasi todella suurella voimalla minuun. Sen takajalat kävivät välillä ilmassa, kun se meinasi kipata. Etupuomi oli sen etujalkojen takana, hevonen oli totaalisen jumissa. Mieleeni muistuivat kaikki kuulemani kauhutarinat hevoskuljetuksista ja tajusin, että tässä sitä oltiin. Keskellä painajaista.
Iina tuli pian ja otti aika nopeasti Valtsun kanssa ohjat käsiinsä, kun minä lamaannuin paniikissa. En osannut kuin hätääntyä ja hoin
auttakaa sitä pliis, tehkää jotain! Muistan kuinka tiesin, että tässä ei käy hyvin ja hevoseni kuolee tai loukkaantuu vakavasti. Iina ja Valtsu pystyivät onneksi toimimaan ja Iina huusikin minulle pian,
soita hätänumeroon!
Kuulin omassa äänessäni paniikin ja hätäännyksen. Toivoin vain, että joku tulisi apuun. Osaisi auttaa Jaskaa.
Samalla kun puhuin hätäkeskukseen ja pyysin paikalle palokuntaa
, yritimme irroittaa etupuomia
. Etupuomi oli jumissa ja salpa Jaskan takana niin, ettei sinne päässyt käsiksi. Minä aloin olla entistä epätoivoisempi, enkä enää tiennyt, mitä voisimme tehdä. Jaska oli tilanteessa varmaan meistä kaikista rauhallisin. Se tuntui tajuavan, että yritämme auttaa sitä, eikä vaikuttanut olevan ollenkaan paniikissa, vain todella voimaton ja tärisevä. Jaska tuntui vain ajattelevan
hei mä oon vähän huonosti tässä, voisitteko auttaa? Se painoi päätään niin lujasti Iinaa vasten, että jos Iina olisi päästänyt otteensa, olisi Jaska varmasti tehnyt kuperkeikan etukautta.
Kun me Iinan kanssa yritimme avata etupuomia ja pitelimme Jaskan päätä, Valtsu aukaisi takaluukun ja alkoi vetää Jaskaa hännästä, jotta se tajuaisi, että takakautta pääsisi pois. Meidän oli pakko yrittää saada Jaska nousemaan pinteestä omilla voimilla, koska meillä ei ollut voimaa nostaa hevosta puomin päältä pois. Meidän työntäessä edestä, sai Jaska jotenkin ihmeellisesti noustua ja luiskautettua toisen jalkansa pois pinteestä. Autoimme vielä nostamaan toisenkin jalan puomin yli ja Jaska oli vapaa. Sanoin hätäkeskukseen pahimman olevan ohi, emmekä tarvinneet enää palokuntaa. Helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitsemme.
Puhelimen soittoaikojen perusteella tilanne oli ohi varmasti kymmenessä minuutissa. Minusta se tuntui ikuisuudelta.
Jäimme odottamaan apua tallilta. Jaska oli todella rauhallinen ja ihme kyllä, olisi mielellään mennyt takaisin koppiin, kun odottelu alkoi kyllästyttämään ja ulkomaailma pelottamaan. Itse olin tilanteesta vielä paniikissa ja minua pelotti lastata Jaskaa uudelleen. En todellakaan halunnut joutua samaan tilanteeseen uudestaan.
Iina lastasi Jaskan koppiin, kun minä en paniikiltani pystynyt. Saimme lainaan kaulapannan, jonka avulla Jaska köytettiin lattiaan kiinni niin, ettei se päässyt enää hyppäämään. Lisäksi se kiinnitettiin tiukasti kahdella narulla. Silti minua pelotti lähteä uudelleen matkaan.
Siinä vaiheessa olisin toivonut itselleni jotain rauhoittavaa. En pystynyt katsomaan trailerin etuikkunaan, koskan pelkäsin, että näen taas Jaskan pään nojailemassa lasiin. Onneksi Iina hoiti sen puolen ja loppumatka sujui ilman lisäonnettomuuksia.
 |
| Jaska tapahtuman jälkeen turvallisesti karsinassa, aivan kauttaaltaan hiessä. |
Voisi sanoa, että meillä kävi onni onnettomuudessa. Onneksi meillä oli trailerissa se etuikkuna ja huomasimme tilanteen melko nopeasti. Onneksi meitä oli kolme ihmistä ja Iina ja Valtsu eivät jääneet toimettomiksi tai antaneet paniikille valtaa. Onneksi Jaska oli puomin päällä vain etujalkojen takaa, eikä ollut jo kiepsahtanut ympäri tai pahemmin jumiin.
Onneksi Jaska oli niin fiksu, että pelasi hätätilanteessa täysin yhteistyössä ihmisten kanssa.
Seuraavana päivänä huomasin Jaskan vasemman etujalan polven takapuolen olevan turvoksissa ja kosketusarka. Hevonen on kuitenkin täysin puhdasliikkeinen, joten toivotaan, että polvi olisi vain kolahtanut ja kehittänyt mustelman, eikä mitään olisi mennyt rikki. Pahimmat henkiset traumat tästä taisivatkin jäädä minulle. En tiedä pystynkö enää itse lastaamaan Jaskaa ja en vielä tiedä pystynkö peloltani kuljettamaan Jaskaa enää muuta kuin välttämättömissä tilanteissa. Ilman kaulapantaa Jaska ei ainakaan enää matkusta, vaikka toivottavasti se sai nyt opetuksen, eikä yritä samaa enää uudestaan.
Täytyy kiittää suojelusenkeleitä, niitä oli matkassa.
